Siirry sisältöön

Usein kysytyt kysymykset

Täältä löydät vastaukset yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin koskien Lotta Svärd -järjestön historiaa ja vierailua Lottamuseossa ja Museokahvila Lottakanttiinissa.

Lotta Svärd

Lotista ei valitettavasti ole olemassa luetteloa, josta löytyisi kaikkien järjestöön kuuluneiden henkilöiden nimet. Lottamuseon asiakirja-arkisto sisältää lähinnä yksittäisten lottien yksittäisiä asiakirjoja.

Kansallisarkistossa on Suomen laajin Lotta Svärd-arkisto, jossa säilytetään suurinta osaa Lotta Svärd -järjestön keskusjohtokunnan sekä piiri- ja paikallisosastojen aineistoista. Neuvoa tietopyyntöjen tekemiseen voi kysyä Kansallisarkiston kirjaamosta kirjaamo@kansallisarkisto.fi tai puh. 029 533 7000. Tieto siitä, millä paikkakunnalla lotta on toiminut (mihin paikallisosastoon kuulunut), voi mahdollisesti olla avuksi. Paikallisosaston perusteella tietoa voi löytyä myös maakunta-arkistosta tai muusta vastaavasta.

Lotista ja pikkulotista ei ole olemassa yksiselitteisiä virallisia lukumääriä. Lottamuseon opastuksessa todetaan, että lottajärjestöön kuului noin 230 000 lottaa ja pikkulottaa. Heistä pikkulottia oli noin 50 000. Vilho Lukkarisen teoksessa ”Suomen lotat” (1981) on jäsenmääräksi arvioitu 232 000.

Viimeinen virallinen tieto jäsenmäärästä on vuosikertomuksesta 1943. Siinä jäsenmääräksi todetaan 172 755 jäsentä (31.12.1943). Kun tuohon lukuun lisätään 50 000 pikkulottaa, saadaan luku 222 755. Ei ole tietoa, kuinka monta uutta jäsentä tuli vielä vuonna 1944 (järjestö lakkautettiin marraskuussa 1944).

Tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa, nykyinen arvio (v.2021) on 5000-6000.

Valtakunnallinen Lotta Svärd -järjestö perustettiin vuonna 1921. Jo tuota ennen oli toiminut paikallisia lottayhdistyksiä, joiden tehtävä oli avustaa suojeluskuntia mm. muonituksessa ja varushuollossa. Lotta Svärd -järjestö oli naisten aseeton maanpuolustusjärjestö, jonka tarkoitus oli tukea suojeluskuntia. Järjestön tehtäviin kuului eri aloja, kuten muonitus, lääkintätehtävät, varushuolto, evakkojen ja sotainvalidien huolto sekä varainkeruu. Sodanaikaisia tehtäviä olivat myös tekniset alat eli toimisto ja viestityö sekä mm. ilmavalvonta. Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin 23.11.1944.

Syksyllä 1944 lotat perustivat Suomen Naisten Huoltosäätiön. Säätiön tarkoituksena oli huoltaa ja avustaa sodasta kärsimään joutuneita naisia ja lapsia. Huoltosäätiö perusti myös Työmaahuolto Oy:n, joka oli muonittamassa Lapin jälleenrakennustyömaita ja aloittamassa monien työpaikkojen työpaikkaruokailuja. Suomen Naisten Huoltosäätiö muutti nimensä Lotta Svärd Säätiöksi vuonna 2004. Lotta Svärd Säätiön tarkoitus on nykyisin sen sääntöjen mukaan:
– huoltaa ja avustaa sodan tai muun kriisin johdosta tai sen seurauksista kärsimään joutuneita henkilöitä tai yhteisöjä, jotka auttavat edellä mainittuja henkilöitä
– avustaa naisten koulutusta toimimaan kriisitilanteissa sekä
– vaalia lottaperinteitä ja ylläpitää museo- ja näyttelytoimintaa

Lottamuseo on Lotta Svärd Säätiön ylläpitämä ammatillisesti hoidettu erikoismuseo. Lottamuseon tehtävänä on Lotta Svärd -järjestön ja sen jäsenten historian tallentaminen ja tutkiminen. Lottaperinneliitto on Lottamuseosta ja Lotta Svärd Säätiöstä erillinen toimija, johon kuuluu paikallisia lottaperinneyhdistyksiä ympäri Suomea. Liiton tarkoitus ja keskeiset tehtävät ovat muun muassa:

– ylläpitää niitä ihanteita, joiden varaan Lotta Svärd -järjestön toiminta rakentui vuosien 1921 – 1944 aikana
– säilyttää lottien muisto ja henkinen perintö
– jakaa oikeaa tietoa Lotta Svärd -järjestöstä

Lähde: www.suomenlottaperinneliitto.fi

Tuusulan Syvärannassa toimi Syvärannan Lottaopisto vuosina 1937-1944. Syy opiston sijainnille oli se, että läheisellä Suojeluskuntain Päällystökoululla oli järjestetty lottien kesäkursseja jo 1920-luvulta lähtien. Lisäkoulutustilaa tarvittiin, joten vuonna 1936 Lotta Svärd -järjestö osti Onni W. Tuiskun säätiöltä Syvärannan tilan rakennuksineen lottaopistoksi ja lepokodiksi. Opistossa koulutettiin lottia johtotehtäviin ja erikoisaloille. Eniten järjestettiin viesti- ja radiosähköttäjäkursseja. Talvisodan aikana Syväranta oli Puolustusvoimien tiedustelukeskuksena. Lottaopistossa järjestettiin vuosien 1937–1943 välillä 61 kurssia, joihin osallistui lähes 2000 lottaa.

Lotta Svärd -järjestön lakkauttamisen yhteydessä Syväranta siirtyi lottien perustamalle Suomen Naisten Huoltosäätiölle.

Lottamerkeistä löytyy tietoa osoitteesta www.lottasvard.fi. Lisäksi tietoa löytyy esimerkiksi kirjoista:

– Kaipainen Lassi: Vapaa Suomi – Suojeluskunta- ja lottamerkit kertovat (Ajatus 1995)
– Lukkarinen Vilho: Suomen lotat s.96 (WSOY 1981)
– Koskimies Airi ja Rafael: Suomen lotta s.161 (Weilin + Göös 1964)

Lotta Svärd -järjestön tunnuksessa on sininen hakaristi, jota ympäröi neljä heraldista ruusua. Merkin suunnitteli taiteilija Eric Vasström ja se otettiin käyttöön vuonna 1921.

Henkilökohtainen, kaulukseen kiinnitettävä lottaneula oli yleensä valmistettu hopeasta tai hopeaseoksesta. Lottaneulat oli numeroitu juoksevalla numerolla.

Hakaristi on tuhansia vuosia vanha maailmanlaajuinen hyvän onnen symboli. Egyptissä hakaristi tunnettiin jo 3000 vuotta eaa. Hakaristi on tunnettu Euroopassa ja Aasiassa jo nuoremmalla kivikaudella saviastioissa. Hakaristiä on tavattu myös Afrikasta ja Amerikasta. Keskiajalla (395–1492) hakaristi oli tavallinen kirkollisessa kalustossa ja seinämaalauksissa. Suomessa se esiintyi rautakauden esineistössä, keskiaikaisissa kirkoissa sekä 1900-luvun alun koristeaiheena.

Suomen puolustusvoimien käyttöön hakaristi tuli vuonna 1918, kun ruotsalainen kreivi Eric von Rosen maalasi sen Suomen ilmavoimille lahjoittamaansa lentokoneeseen. Hakaristi oli Rosenin suvun vaakunassa onnen merkkinä. Hakaristi otettiin Suomen ilmavoimien tunnukseksi. Se oli käytössä vuoteen 1945, jolloin tilalle tuli sinivalkoinen ympyrä. Suomen panssarijoukkojen tunnukseksi hakaristi otettiin vuonna 1941 ja se oli käytössä vuoteen 1945, jolloin merkiksi tuli sama ympyrä kuin ilmavoimilla.

Hakaristiä on käytetty suomalaisissa kunniamerkeissä mm. Mannerheim-ristissä ja vapaudenristissä. Vielä tänäkin päivänä se esiintyy suomalaisissa kunniamerkeissä.

Johan Ludvig Runebergin Suomen sodasta 1808-1809 kertovassa teoksessa Vänrikki Stoolin tarinat on runo Lotta Svärdistä. Runossa Lotta Svärd lähtee miehensä sotamies Svärdin mukana Kustaa III:nnen sotaan. Lotta Svärd ei siis ollut todellinen, vaan fiktiivinen henkilö.

Lottapuku Lotta Svärd -järjestössä 1921-1944

Lottapuvun malli hyväksyttiin vuonna 1922. Järjestön säännöissä annettiin puvun käytöstä tarkat ohjeet. Puku oli harmaata puuvilla- tai villakangasta, ja siihen kuuluivat lottaneula, valkoinen kaulus ja kalvosimet sekä jaostonauha. Helman pituus oli 25 cm maasta. Sukat olivat mustat tai harmaat, ja jalkineina matalat mustat kengät. Valkoinen esiliina ja huivi kuuluivat muonitus- ja lääkintälottien pukuun. Kaikkiin lottien asuihin oli järjestön vahvistamat ohjeet ja kaavat. Lotan oli esiintyessään muistettava, että hän edusti Lottajärjestöä. Lotan tuli esiintyä ”sivistyneen ihmisen hillityin käytöksin, vaatimattomasti ja huomiota herättämättä”.

Lottien arkipuku oli puuvillaa. Vasempaan ranteeseen kiinnitettiin kankainen kurssimerkki ja jaostonauha sekä rintataskuun valkoinen kurssitähti. Pukuun kuului valkoiset irrotettavat kaulukset ja hihansuut. Puvun kaulus suljettiin lottaneulalla. Juhlatilaisuuksissa käytettiin villakankaista juhlapukua. Juhlatilanteissa puvun kanssa käytettiin käsivarsinauhaa ja valkoisia käsineitä sekä lottalakkia.

Lottapuvun käyttö sodan jälkeen 

Lotta Svärd -järjestön lakkautuksen myötä myös lottapuvun ja -merkkien käyttö loppui. Tuolloin lotat ompelivat puvuista uusiovaatteita, tuhosivat tai kätkivät niitä. Lottapukuja ei käytetty julkisesti vuosikymmeniin.

Lotta Svärd -järjestössä toimineita naisia käsittelevä historiakulttuuri alkoi nousta esille 1980-luvulla. Tultaessa 1990-luvulle lottina ja pikkulottina toimineet alkoivat saada aiempaa huomattavasti laajempaa näkyvyyttä. Monet Lotta Svärd -järjestöön kuuluneet ottivat lottapuvun uudelleen käyttöön erityisesti juhla- ja edustustilaisuuksissa. Tuolloin annettiin suositus, että Lotta Svärd -järjestön ohjeistuksen mukaista lottapukua saa käyttää henkilö, joka on kuulunut Lotta Svärd -järjestöön.

Lottapuvun käyttö 2020-luvulla

Nykyaikana Lotta Svärd -järjestöön kuuluneet henkilöt ovat harvassa, mutta lottaperinnetoiminta on vilkasta. Moni miettii, voiko perittyä lottapukua käyttää tai voiko valmistaa itselleen sopivan uuden lottapuvun vanhan mallin mukaan.

Suomen Lottaperinneliitto ry. ja Lotta Svärd Säätiö suosittelevat, että henkilö, joka ei ole kuulunut Lotta Svärd -järjestöön, voi käyttää lottapukua, kun puvussa ja sen käytössä tekee eron alkuperäiseen lottapukuun ja sen käyttöön. Perinnepuvussa ei käytetä lainkaan Lotta Svärd -järjestön aikaisia merkkejä tai tunnuksia. Tällä tavoin tehdään ero Lotta Svärd -järjestöön kuuluneisiin sekä osoitetaan kunnioitusta lottana ja pikkulottana toimineita kohtaan.

Perinnepuku tehdään alkuperäisten ohjeiden mukaan harmaasta puuvillasta tai villakankaasta. Pukuun tehdään myös ohjeiden mukaiset valkoiset puuvillaiset kaulukset ja mansetit. Puvun kaulus suljetaan napilla. Puvun vasemman taskun keskilaskokseen voi kiinnittää Suomen Lottaperinneliitto ry:n jäsenmerkin.

Vierailu Lottamuseoon ja Museokahvila Lottakanttiiniin

Museoon ja Museokahvila Lottakanttiiniin ei voi tulla sisälle koiran kanssa. Koiran kanssa voi olla ulkona Kanttiinin terassilla ja Lottamuseon pihalla. Koirille on myynnissä oma herkku ja ulkona on myös vesikuppi.

Lottamuseon läheisyyteen pääsee kätevästi bussilla sekä Helsingistä että Järvenpäästä. Järvenpääntien varrella olevalta Onnelan pysäkiltä on matkaa Lottamuseolle noin 600m.

Aikatauluja voitte etsiä osoitteesta https://www.hsl.fi.

Museossa saa ottaa valokuvia omaan käyttöön ja ilman salamaa. Julkaisuun tulevat valokuvat tai museon ympäristössä otetut hääkuvat yms. vaativat kuvausluvan.

Kyllä, Lottamuseossa on langaton internet-yhteys asiakkaitten käytettävissä. Kysy lisää asiasta museon infosta.

Kyllä, Lottamuseossa on langaton internet-yhteys asiakkaitten käytettävissä. Kysy lisää asiasta museon infosta.

Valikoimastamme löytyy joka päivä gluteenittomia tuotteita sekä suolaista että makeaa.
Keitto lounaamme on aina gluteeniton ja yhtä keittoa lukuun ottamatta myös laktoosittomia.
Suurin osa tuotteistamme on laktoosittomia.

Pullataikinamme on vegaaninen ja näin ollen jokapäivä vähintään yksi vegaaninen tuote myynnissä

Valmistamme mahdollisimman paljon tuotteistamme alusta loppuun itse. Arvostamme aitoja makuja sekä raaka aineita sekä omaleimaisia tuotteita.