Työharjoittelu Lotta Svärd Säätiössä on ”yllättävän mukavaa ja merkityksellistä”
Tänä kesänä Lotta Svärd Säätiössä työskentelee hallinnon työharjoittelussa Zahra sekä Lottamuseossa kesätyöntekijöinä Vilma, Juho-Pekka, Ellen ja Adele.
Kuva yllä: Työharjoittelija Zahra (vas.) sai tilaisuuden tutustua Ruotsin Majalla lomaileviin lottiin ja pikkulottiin.
Nuorten palkkaaminen on hyödyllistä ja avartavaa niin nuorelle itselleen, kuin työyhteisöllekin. Nuoret tuovat mukanaan persoonansa lisäksi tuoreita tietoja ja taitoja sekä avaavat näkymiä nuorten maailmaan.
Työyhteisö puolestaan saa kunnian ohjata urapolkunsa ensi askeleita ottavaa nuorta kasvamaan kukoistukseensa. Nuorten kuuntelu tarkalla korvalla saattaa myös antaa paljon uusia ideoita ja arvokasta tietoa työyhteisölle: millaisena nuoret näkevät meidät? Missä onnistumme, missä voisimme parantaa juoksuamme? Millaista meillä on työskennellä?
Seuraavassa on Zahran ajatuksia harjoittelusta ja Lotta Svärd Säätiöstä.
Kuka olet?
Moikka! Olen Zahra, viimeisen vuoden liiketalouden tradenomiopiskelija Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta Helsingistä.
Mistä kuulit Lotta Svärd Säätiöstä ja kuinka päädyit tänne työharjoitteluun?
Tuttuni suositteli hakemaan Lotta Svärd Säätiöön harjoitteluun. Siinä vaiheessa en ollut tietoinen säätiön toiminnasta. Otettuani selvää säätiöstä aloin miettiä, olisiko se sittenkään sopiva harjoittelupaikka juuri minulle, koska minulla ei ole lottia suvussa ja tulen maahanmuuttajataustaisesta perheestä.
Lottien historia kuulosti mielenkiintoiselta ja koin, että säätiö tarjoaisi monipuolisia tehtäviä, joissa voisin kehittää osaamistani. Päätin kokeilla onneani ja ottaa toiminnanjohtajaan yhteyttä sähköpostitse.
Sain kuin sainkin kutsun haastatteluun. Haastattelu sujui hyvin ja pääsin aloittamaan harjoitteluni huhtikuun puolessavälissä. Harjoitteluni kesto on kaksi ja puoli kuukautta.
Koti, uskonto ja isänmaa – Kuinka suhtaudut tähän lottien ideologiaan?
Ajattelin aiemmin, että säätiö on hyvin isänmaallinen ja suosii vain kantasuomalaisia työntekijöitä. Koin, ettei minun olisi mitään järkeä hakea tänne ja että säätiöllä on varmasti ”Suomi suomalaisille” -meininkiä.
Todellisuus oli kuitenkin aivan eri. Säätiössä työskentelee aivan huipputyyppejä, jotka ovat olleet auttavaisia ja kannustavia. Olin turhaan huolissani, koska täällä on tilaa kaikenlaisille ihmisille. Tajusin myös, että lottien ideologia on ajan saatossa muuttunut ja ihmisillä on mahdollisuus tulkita tätä ideologiaa omalla tavallaan.
Minulle Suomi on koti, jossa olen syntynyt ja kasvanut ja jossa asuu minulle rakkaita ihmisiä. Uskonnosta ajattelen, että jokaisella on vapaus uskoa mihin haluaa. Isänmaallisuus merkitsee minulle sitä, että jokaisella Suomessa on turvallista ja hyvä elää ja yhdessä rakennetaan parempaa yhteiskuntaa.
Mitä tehtäviä teit harjoittelussa?
Olen pääsääntöisesti ollut hallinnon puolella Mannerheimintien toimistolla, missä olen taloushallinnon puolella käsitellyt laskuja ja hoitanut asiakaspalvelua. Lisäksi päivittäisiin tehtäviini on kuulunut avustushakemusten käsittelyä, hautarelifien postittamista, somesisällön suunnittelua sekä muita toimistoon kuuluvia töitä. Olen ollut myös Lottamuseossa Tuusulassa, jossa museon toiminta on tullut tutuksi.
Mitä harjoittelusta jäi käteen?
Harjoitteluni on ollut kokonaisuudessaan erittäin antoisa. Ihana työyhteisö, lottien tapaaminen ja säätiön toimintaan tutustuminen ovat olleet harjoittelun kohokohtia. Olen oppinut paljon sekä historiallisesta näkökulmasta kuin käytännön taidoistakin. Tämä kokemus on vahvistanut kiinnostustani työskennellä monipuolisessa ja merkityksellisessä ympäristössä. Näin jälkeenpäin olen iloinen, että uskalsin lähettää hakemuksen, vaikka epäilinkin harjoittelupaikan saamista.
Käy katsomassa videoita Zahrasta ja muista kesätyöntekijöistä Tik Tokissa(siirryt toiseen palveluun).