Welling Eevi
Eevi Welling oli 15-vuotiaana muonittamassa Konnunsuon vankisiirtolassa.
Eevi Welling (o.s. Tannila) syntyi 16.3.1926. Eevi kertoo liittymisestään pikkulotta-osastoon ja talvisodan alkamisesta:
”Asuimme Joutsenon Konnunsuolla, jossa isäni oli töissä vankilassa. Isä kuului Suojeluskuntaan ja äiti Lottiin, joten mie tietysti liityin pikkulottiin. Olin aloittanut koulunkäynnin kotoa käsin Lappeenrannan Tyttölyseossa vuonna 1939. Konnunsuolla me pikkulotat kokoonnuimme ohjaajan opastamana saaden isänmaallista kasvatusta ja neuloen sotilaille mm. kypäränsuojuksia.
Talvisodan syttymispäivänä olimme klo 9.50 suomenkielen tunnilla, kun sireenit alkoivat soimaan. Me lapset emme ymmärtäneet, mistä oli kysymys. Miesopettajamme pyöri hämillään jonkin aikaa taulun edessä ja poistui sitten mitään sanomatta luokasta. Aikamme ihmeteltyämme mekin menimme ulos kadulle. Poliisi ihmetteli, että mitä lapset kadulla tekevät ja ohjasi meidät Yhtymän pommisuojaan.”
Vuonna 1941 kun Eevi oli 15-vuotias, hän oli apuna muonittamassa Konnunsuon vankisiirtolassa.
”Siellä oli lentokenttä ja lotat muonittivat siihen liittyvää armeijan väkeä. Olin siellä äitini mukana keskusvankilan puolella, jossa majoittui armeijan väkeä, tarvittiin apua, miut lähetettiin sinne. Työtä oli paljon: sopan keittämistä, tiskaamista, leipomista ja korvikkeen keittämistä.
Asuimme äitini kanssa noin viiden kilometrin päässä Keskusvankilasta. Palatessani eräänä iltana takaisin kotiin hevoskolonnan perässä pitkää, suoraa tietä pitkin, venäläiset koneet kävivät kolonnan kimppuun. Suolle rakennetulla tiellä ei ollut juuri suojaa tarjolla, mutta mie syöksyin suo-ojaan, jonka reunalla kasvoi koivu. Olin kovasti peloissani kun luodit vinkuivat ja ropisivat ympärillä. Kun hyökkäys oli ohi, kömmin koivun alta ojasta ehjänä, mutta yltä päältä ravassa. Myöskään kolonnaan ei isompia osumia ollut tullut. En ruvennut matkaa kuitenkaan pelkäämään, sillä ymmärsin, etteivät lentokoneet miun perässä olleet.”
Eevin isä oli saanut palvelukseenastumismääräyksen vuonna 1941 ja Eevi oli äitinsä kanssa saattamassa isää kuorma-autolle. Eevi kantoi huolta isästään, mutta yöllä hän näki näyn: ”sänkyni päähän ilmestyi enkeli valkoisissa vaatteissaan. Hän kertoi, että isä tulee takaisin sodasta. Äiti nukkui samassa huoneessa ja menin herättämään hänet kysyäkseni, oliko hänkin nähnyt enkelin. Vaikka äiti ei ollut nähnyt mitään, mie olin rauhallisella mielellä ja varma, että isä palaa kotiin. Niin hän palasikin.”
Eevi liittyi lottajärjestöön vuonna 1944 17-vuotiaana.
”Kesällä 1944 olimme äidin kanssa evakossa Lappeella, kun äiti kutsuttiin muonitustyöhön Konnunsuolle. Miut komennettiin puhelinvälittäjäksi Sotilaskeskukseen Konnunsuolle. Varsinaista koulutusta en tehtävään saanut, joku vaan neuvoi, mitä tehdään. Keskus oli kaksikerroksisen talon yläkerrassa ja yksinäiset työvuorot kestivät 8 tuntia. Onneksi alakerran viestimiehet tulivat välillä tuuraamaan, että pääsi käymään pihanperillä. Ikävältä tuntui, kun otti yhteyksiä rintamalla ja kuuli taisteluiden ja sodan ääniä. Olin puhelinkeskuksessa 5.7.44 — 8.10.44 ja tästä miulle myönnettiin rintamapalvelutunnus.”
Vaikka Eevi työskentelikin puhelinvälityksessä, teki hän muitakin lottatehtäviä aika ajoin:
”Aina sitä jossain töissä oltiin. Miulla oli serkku hoitajana Konnunsuolla sotasairaalassa. Sinne kaivattiin apua ja mie olinkin omien töiden lisäksi siellä potilaita syöttämässä ja sidetarvikkeita rullaamassa. Tyttökavereita oli ilmavalvonnassa vankilarakennuksen 5. kerroksen tornissa. Pyysivät lähtemään kanssaan sinne ja miehän menin. Paljon piti pukea vaatetta päälle, että tarkeni, vaikka oli kesäaika.”
Sodan loppumisesta Eevi muistelee:
”Syyskuussa sota päättyi ja riemuittiin rauhan tulosta. Muistan, miten sotilaat tulivat marssien rintamalta ja heille tarjottiin korviketta ja pullaa. He olivat väsyneitä ja pettyneitä. Kovasti taisteltiin ja näin tämä päättyi. Varsinkin karjalaiset olivat murheissaan. Koko sodan ajan miulla oli päällimmäisenä ajatus, että Isänmaan hyväksi pittää työtä tehä!”