Vuojakoski Iiris
Kesällä 1944 Iiris Vuojakoski toimi Alarik-junassa, joka evakuoi sotasairaaloita Viipurista, Äänislinnasta ja Kannakselta.
Iris Dorothea Vuojakoski (ent. deVerdier) syntyi 26.4.1923 Pohjan pitäjässä.
Hän asui lapsena Kangasniemellä ja kävi oppikoulun Haminassa mumminsa luona. Hän liittyi Lottajärjestöön Kangasniemellä v.1941 täytettyään 18 vuotta.
Hän kävi vielä koulua ennen sotaa ja sodan aikana toimi lottatyössä vain koulun loma-ajoilla. Hänet komennettiin ensin Maaselän kenttäpostikonttoriin. Seuraavana kesänä hän meni Kangasniemellä lääkintäkurssille ja hänet komennettiin Varkauden sotasairaalaan, mutta sen lopetettua toimintansa hänet komennettiin Pieksämäen Naarajärven sotavankileirille, jossa hän hoiti puhelinkeskusta ja postia leirin esikunnassa. Seuraavana kesänä 1943 hänet komennettiin Kivennavan Vuottaan kenttäsairaalaan. Kesällä 1944 hän toimi Alarik-junassa, joka evakuoi sotasairaaloita Viipurista, Äänislinnasta ja Kannakselta.
Heti sodan jälkeen Iris muutti Helsinkiin ja pääsi Vakuutusyhtiö Salamalle töihin. Työnsä ohessa hän opiskeli oikeustiedettä valmistuen ensin oikeustieteiden kandidaatiksi ja auskultoi 1968 varatuomariksi. Hän jäi eläkkeelle v.1985 Suomi-yhtiön korvauspäällikkönä.
Iris Vuojakoski kuoli 29.9.2011 Helsingissä.
Alla Iriksen oma kirjoitus lotta-ajastaan.
Oma sotakokemukseni
Talvisota 30.11. – 13.3.1940
Asuin Haminassa mummini luona. Kävin Haminan Yhteislyseota ja olin suomen kielen tunnilla, kun sireenit alkoivat ulvoa. Opettaja katsoi ikkunasta ulos ja kävi käytävässä ja käski sitten meidän lähteä ulos. Koulu loppui siihen. Menimme koulun vieressä olevalle kauppatorille ja seisoimme keskellä toria, kunnes joku ehdotti, että mentäisiin vieressä olevaan puistoon, että meitä ei nähtäisi lentokoneesta. Siellä harhailimme muutaman tunnin ja sitten menin kotiin. Ensimmäiset pommit osuivat kaupungin ulkopuolelle. Olin muutaman päivän vielä Haminassa ja olimme mummin kanssa useamman kerran yöllä vallin alle rakennetussa pommisuojassa. Haminan keskustaa pommitettiin paljon. Muutaman päivän kuluttua lähdimme mummin kanssa junalla Mikkeliin ja sieltä Kangasniemelle. Liikenne oli yhtä kaaosta, kun sotilaskuljetukset tulivat pohjoisesta etelään, ja aikataulut olivat ihan sekaisin. Kouvolan asemalla odotimme useita tunteja yöllä Mikkeliin menevää junaa. Vihavella olin koko talvisodan ajan. Äiti oli lottakomennuksella Läsänkoskella tarkastamassa kaikki Mikkeliin ja sieltä tulevat autot. Pääesikunta, jonka johtaja oli kenraali Mannerheim, oli Mikkelissä. Äiti ja hänen toverinsa asuivat sillankorvalla olevassa koulussa. En muista, kuinka kauan mummi oli Vihavella. Äiti käväisi joskus kotona, mutta meillä oli kotiapulainen, jonka kanssa me asuttiin. Veljeni Olavi lähti vapaaehtoisena armeijaan, mutta ei muistaakseni ehtinyt vielä talvisodassa rintamalle, mutta hän oli yhtäjaksoisesti n. viisi vuotta armeijassa. Sodan loputtua palasin Haminaan ja koulu jatkui ainakin toukokuun loppuun ja syksyllä palasin taas Haminaan jatkamaan koulua.
Jatkosota 26.6.41 – 5.9.44
Minä olin täyttänyt keväällä 18 vuotta ja se oli ikäraja, jolloin oli mahdollisuus päästä rintamalotaksi. Minä kuuluin Kangasniemen lottiin ja ilmoitin, että olen valmis lähtemään komennukselle. Ei mennyt montaa päivää, kun meidän lottavanhin ilmoitti , että minun pitäisi tulla kirkolle seuraavana päivänä ja olla valmis lähtemään rintamalle. En muista tarkkaa aikaa, se oli joskus heinäkuun lopulla 1941. Suomi oli edennyt rintamalla Sortavalan lähelle. Matkaselän asema oli vallattu ja sinne perustettiin kenttäpostikonttori. Kirkolla tapasin Tenkkelin Kaisan eli Kaisa Tissarin ja Eevi Joutsalaisen. Kaisa oli koululainen niin kuin minäkin. Evi olikeväällä päättänyt keskikoulun eikä aikonut jatkaa.
Kun tulimme Matkaselälle, se oli vallattu kolme päivää aikaisemmin. Meitä kiellettiin poistumasta pääteiltä, koska pommeja ei oltu vielä raivattu. Yksi sotilas meni naurispellolle ja astui miinaan. Hän ei ollut meidän porukkaa. Sortavala oli silloin vielä ryssillä.
Me saimme valita asuntomme muutamista siivotuista rakennuksista. Valitsimme erään saunan päätyyn rakennetun aitan, jonka yksi seinä oli saunan hirsiseinä, muut seinät olivat lautaa. Sotilaat rakensivat aittaan kerrossängyn, jonka alaosa oli kahdelle ja yläosa yhdelle. Nimitimme sängyn ”pianoksi”. Minä ja Kaisa nukuimme alaosassa ja Eevi ylhäällä. Siellä me asuimme myöhään syksyyn ja palelimme, vaikka nukuimme manttelit päällä. Marraskuussa lotille rakennettiin oma parakki, jossa oli kerrossängyt. Aikaisemmin oli jo rakennettu ruokailuparakki.
Minä olin pakettiosastolla, joka oli aivan radan vieressä oleva varastorakennus. Junavaunusta paketit tuotiin varastoon, missä ne lajiteltiin joukko-osastojen osoitteiden mukaan. Pakkasimme paketit laatikoihin ja takaisin junavaunuun.
Sota eteni ja Sortavala vallattiin, samoin Äänislinna ja Aunus. Kun ensimmäisen kerran kävin Sortavalassa, emme saaneet poistua autoista, koska siellä ei oltu vielä siivottu miinoja. Myöhemmin meidän postivaunu oli junassa ja pääsimme käymään sen mukana niin Äänislinnassa kuin Aunuksessakin. Joulu 1941 oli ensimmäinen joulu, jolloin olin poissa kotoa. Tammikuussa alkoi taas koulu ja minä palasin Kangasniemen kautta Haminaan.
1942
Koulun loputtua keväällä 1942 menin Kangasniemellä lääkintäkursseille ja minusta tuli lääkintälotta. Sain komennuksen heti Varkauden sotasairaalaan, joka oli jollakin koululla. Se sairaala kuitenkin suljettiin, koska olo asemasodan aika eikä haavoittuneita tullut.
Sain siirron Pieksämäen Naarajärvelle, jossa oli sotavankileiri. Leirin esikunnassa hoidin puhelinkeskusta ja postia. Siellä olin syksyyn asti , kunnes taas koulu alkoi. Kävin koulua kevääseen asti. Sota jatkui.
1943
Keväällä 1943 sain komennuksen heti Kannakselle Kivennavan kunnassa sijaitsevaan Vuottaan kylään, jossa oli kenttäsairaala. Se oli parikymmentä kilometriä Rajajoesta. Sairaala oli koulurakennuksessa. Myöhemmin rakennettiin myös parakki potilaille. Joka aamu, kun menin töihin, eteisessä oli paarit, jossa makasi kaatunut sotilas. Nostin aina lakanaa ja katsoin oliko se mahdollisesti tuttu. Ei koskaan ollut.
Kävin sieltä käsin myös Rajajoen Venäjän puolella, jossa Osmo-eno oli patteriston komentajana. Meillä oli naislääkäri, jonka mies res.kapteeni oli samassa kylässä, missä enoni oli. Hän ehdotti, että yritettäisiin päästä käymään siellä. Sain yhteyden Osmoon ja onnistuin saamaan kyydin sinne. Osmo oli korkein upseeri, ev.luutnantti siinä porukassa. Hän vei minut iltapäivällä juoksuhautoihin. Minulla oli kypärä päässä enkä saanut nousta juoksuhaudan reunalle – olisi kuulemma vihollisen puolelta heti ammuttu. Juoksuhaudan päässä oli haarakaukoputki, josta sain katsoa vihollisen puolelle. Siellä ryssän vartija käveli kivääri kädessä edestakaisin. yön nukuin lääkintäteltassa hoitajan kanssa. Osmo oli kutsunut seuraavaksi päiväksi seuralaiseni naislääkärin ja hänen miehensä lounaalle ruokailukorsuun. Osmo järjesti meille kyydin takaisin Vuottaalle. Oli mielenkiintoinen matka.
1944
Sota jatkui yhä. Sain heti komennuksen koulun loputtua keväällä. Minulle ilmoitettiin, että minun pitäisi mennä sairasjunaan, joka vie lapsia Kemiin. Sieltä niiden piti mennä Ruotsiin. Parin tunnin kuluttua soitettiin taas ja ilmoitettiin, että Kemin matka on peruutettu, koska sotatoimet ovat kiihtyneet ja minun pitäisi mennä Kouvolaan ja ilmoittautua rautatieupseerille ja odottaa siellä junaa, jonka nimi on ALARIK. Rautatieupseeri ei tiennyt, koska Alarik tulee, mutta pyysi kahden tunnin välein ottamaan yhteyttä. Menin Kouvolan kasarmille, missä Jorma-eno asui.. Hän itse oli rintamalla, mutta perhe oli siellä.. Nukuin siellä ja kahden tunnin välein soitin rautatieupseerille. Joskus aamuyöllä hän sanoi, että juna on asemalla jossain siellä ratapihan takaraiteilla. Löysin junan. Se oli ihan pimeä. Veturissa ei ollut ketään. Panin laukkuni veturin viereen ja istuin siihen ja ajattelin, ettei juna lähde ennen kuin joku tulee veturiin. Pian näin, kun joku sotilas hyppäsi yhdestä vaunusta. Juoksin sinne ja sanoin, että minun pitäisi tulla tänne töihin. Hän sanoi, että teitä on odotettu ja vei minut makuuvaunuun. Heräsin aamulla Viipurin asemalla. Meidän piti evakuoida Viipurin sotasairaala, koska perääntymisvaihe oli alkanut. Saimme potilaat vaunuun, kun tuli ilmahälytys ja pommitus alkoi. Lähdimme ja pysähdyimme Tienhaaran asemalle, jossa asetimme paaripotilaat paikoilleen. Myöhemmin jatkoimme matkaa muistaakseni Poriin. Myöhemmin evakuoimme myös Äänislinnan sekä Aunuksen sairaalat. Meidän lepo- ja seisonta-asema oli Tammisaaren asema. Siellä siivosimme vaunut seuraavaa matkaa varten. Joskus saimme seisoa useamman päivän ja kun asemarakennus oli suljettu, saimme järjestää siellä joskus pienen tanssituokion, kun meidän henkilökunnassa oli hanuristi.
Niin se viimeinen sotakesä meni junaillessa Itä-Suomesta Länsi-Suomeen. Helsingissäkin kävin ensimmäisen kerran eläessäni. Sairasjunassa oli kaksi paarivaunua, joissa kuljetettiin vaikeasti haavoittuneita. Lisäksi oli kaksi tavallista vaunua, joissa kuljetettiin lievästi haavoittuneita. Keittiövaunu ja ravintolavaunu, jossa söimme. Asuntovaunuina oli toisen luokan makuuvaunut. Näin ollen meitä asui kaksi lottaa samassa hytissä. Minä nukuin yläpetillä.
Minä työskentelin paarivaunussa. Jokaisessa potilasvaunussa oli lotta ja sairaanhoitaja. Junassa oli myös kaksi lääkäriä.