Virtanen Hilja
Hilja Virtanen toimi pikkulottana Raahessa.
Hilja Salme Hannele Virtanen (os. Härkönen) syntyi 14.5.1930 Raahessa ja kuoli 29.11.2024 Helsingissä.
29.11.1939 9-vuotias Hilja katseli isänsä Matti Härkösen kanssa Raahessa länsitaivaalla voimakkaasti loimottavaa iltaruskoa. Isä lausahti tyttärelleen: ”Tämä ei tiiä hyvvää.” Seuraavana aamuna alkoi talvisota.
Hilja liittyi pikkulottiin 1.12.1939 Raahessa.
Hän on Sotilaspoika-lehdessä 3/2014 muistellut seuraavaa:
”Haluni toimia pikkulottana alkoi hetkestä, kun talvisodan alkaessa marraskuun 30. päivänä tulin Raahen harjoituskouluun aloittaakseni koulupäivän opettajani Katri Hamaran luokassa. Nyt ei ollutkaan tavallinen koulupäivän aloitus, vaan meidät sullottiin päällysvaatteinemme ja koululaukkuinemme koulun yläkerran aulaan. Seminaarin rehtori Väinö Helle ilmoitti, että koulu keskeytetään, seminaarin ja harjoituskoulun tilat tarvitaan sotilaiden käyttöön. Nyt jokaisen työpanosta tarvittiin kodin, isänmaan ja lähimmäisten palvelemiseen. Opettajat ja vanhemmat koululaiset itkivät. Me nuoremmat emme tajunneet, mitä sota todella tarkoitti.
Kaksi vanhempaa sisartani oli lottia. Minäkin olin valmis kantamaan korteni kekoon. Suojeluskuntatalossa (myöhemmin Raahela) kokoontui tyttöosasto vanhempien pikkulottien kanssa. Heidän ohjauksessaan valmistimme sidetarpeita, kudoimme sukkia ja rannesuojuksia ja olimme ”kerinpuina”. Keräsimme lumppuja, kenkiä, sanomalehtiä ja vaatteita. Kunnostimme vaatteita rajaseutuväestön auttamiseksi. Jännittävää oli iltaisin kiertää kaupungissa ”korttelipoliisina” tarkistamassa, ettei talojen ikkunoista näkynyt valoa.
Rentouduttiin sentään: syksyisin ja talvella voimistellen ja hiihtäen, keväällä luonnossa liikkuen.
Luokkatoverini kanssa kävimme auttamassa perhettä, josta isä oli rintamalla. Jatkosodan kynnyksellä oli syntynyt vauva. Äiti oli henkisesti ja fyysisesti heikossa kunnossa. Perheessä oli lisäksi kolme muuta lasta. Tuttu maalaistalo oli lahjoittanut kuorman polttopuita. Siivosimme, kannoimme puita ja vettä. Kesällä keräsimme risuja ja käpyjä, jotta arvokkaat halot säästyisivät talveksi. Keräsimme heille myös marjoja talvea varten.
Kaksi vanhempaa sisartani oli lottia. Minäkin olin valmis kantamaan korteni kekoon.
Kaupunkimme koulut olivat milloin sotasairaalana, milloin sotilaiden majoituskäytössä. Kanttiini oli tärkeä keskus. Meillä oli hoitovuorot, jolloin tarjoilimme mehua ja kahvia. Kahvi valmistettiin voikukan juurista. Mutta kun oli viihdytysiltoja sotilaille Suojeluskuntatalossa, peltiset mukit olivat jatkuvassa menossa ja tulossa salin ja keittiön välillä.
Sotavuosien viimeisiä koettelemuksia oli Lapin sota. Raaheenkin evakuoitiin Pohjois-Suomesta siviiliväestöä (naisia, lapsia, vanhuksia). Heitä sijoitettiin eri kouluihin. Minun työkenttäni oli Kirkkokadulla sijaitsevan poikakansakoulun pihalla oleva keittiö. Lehtori Taimi Metsikkö ja opettaja Katri Hamara olivat muonituspäälliköt. Aamuvarhaisella aloitimme perunoiden kuorimisen. Leipäviipaleita leikattiin ja päälle siveltiin jotain voin korviketta. Tarjoilu oli vaatimaton, mutta hyvän mielen toi tunne, että saattoi noina vaikeina aikoina olla omalta osaltaan kantamassa kortensa kekoon.
Kun sota tuhotussa Pohjois-Suomessa loppui, alkoi jännittävä ja pelottava jälkiselvittely. Jo aiemmin oli lottatoiminta lakkautettu. Lottapuku oli hävitettävä. Vain pikkulottamerkki ja muistot jäivät.”
Hiljan koulutie jatkui. Veli oli metsänhoitajana Rovaniemellä. Hän järjesti Hiljalle kesätöitä. Saksalaisten jäljiltä oli palaneita metsiä, Hilja istutti alueelle puuntaimia. Ehkä niistä varttuneita puita on edelleen pystyssä, nyt Hiljan kuoltua. Vuonna 1949 Hilja valmistui ylioppilaaksi. Kun luokkatoverit lähtivät viettämään yhteistä juhlaa, Hilja suuntasi matkansa Taivalkoskelle. Veli oli siirtynyt työhön sinne ja oli järjestänyt Hiljalle nyt kesätyöksi kynähommia metsänarvioinnissa ja Metsähallituksen aluekonttorin kansliassa. Syksyn alkaessa Hilja aloitti opettajana Taivalkosken Inkeen kansakoulussa. Talven hämärässä koulua pidettiin karbidilampun valossa erään maalaistalon pirtissä. Opettajantehtävissä toimineille ylioppilaille järjestettiin Helsingin opettajanvalmistuslaitoksen toimesta kesäisin poikkeuskoulutusta. Noiden kurssien ja vuonna 1953 toimintansa aloittaneen Oulun opettajanvalmistuslaitoksen kautta Hilja pätevöityi kansakoulunopettajaksi. Vuonna 1953 hän solmi myös avioliiton Taivalkoskella kesäistä metsänarviointia suorittamassa olleen metsänhoitaja Erkki Virtasen (1920-2000) kanssa. Ensimmäinen yhteinen koti rakennettiin Ouluun.
Ammattiinsa pätevöityneen opettajan ensimmäinen työpaikka oli Haukiputaan kunnan Kuivasjärven kansakoulu. Jo siellä Hilja ryhtyi toimimaan 1-2 -vuosiluokkien opettajana, johon tehtävään hän myöhemmin hankki lisäpätevyyttä. Aviopuolisen työtehtävät siirtyivät Metsähallitukseen Helsinkiin. Kolmilapsinen perhe muutti Etelä-Suomeen. Hiljan työpaikkana oli ensin Karkkilan kaupungin Haaviston kansakoulu, sitten Espoon kansakoulut, joista pisimpään hän toimi Perkkaanpuiston ala-asteella. Sieltä hän eläköityi vuonna 1992. Jo viimeisimpien työvuosiensa aikana ja sitten eläkkeellä Hilja opiskeli innokkaasti unkarin kieltä. Kymmenet matkat Unkariin ja Romanian Transilvaniaan loivat ystävyyssuhteita. Hilja oli odotettu vieras heidän luonaan sekä innokas emäntä, joka majoitti ja kuljetti autollaan sukulaiskansan vieraita aina Lappia myöten.
Hilja kokosi muistoja elämästään kirjaksi läheisilleen. Hänen jäämistöstään löytyi lisää kirjoituksia. Tässä katkelma:
”Mennyttä aikaa muistelen – niin mielelläni vielä. Miksi? Sitä kysyn usein itseltänikin. Tuntuisihan toki luonnolliselta, että nykyaika korvaisi runsaudellaan kaiken sen, mistä ikäpolvemme ei voinut kuvitellakaan taistellessaan jokapäiväisestä leivästä. Vai hullannuimmeko tämän äkillisen muutoksen johdosta, unohdetaanko ollut ja mennyt ja annetaan mennä vaan. – Mutta ei se näin ainakaan minun osaltani mennyt. Nyt kun olen vapaa arjen murheista, nyt minä vasta elän menneessä ajassani, yksin, kanssakumppanini ovat päivätyönsä tehtyään siirtyneen mananmajoille.”
29.11.2024, talvisodan alkamisen 85-vuotispäivän aattona, varhain aamulla, myös Hilja nukkui pois.