Turunen Irma

LottaOrganisaatio ja kunniajäsenetSuomen Naisten Huoltosäätiön hallitus ja sihteerit Lotta Svärdin perilliset - Helsingin Yliopiston pienoiselämäkerratMuonitusjaosto

Irma Turunen toimi keskusjohtokunnan sihteerinä ja kansliapäällikkönä.

Nuoruus

Irma Sedergren syntyi 8.9.1898 Hangossa. Hänen kotinsa oli todennäköisimmin kaksikielinen, sillä hänen äitinsä Maria Sedergren tuli suomenkielisestä perheestä ja hänen isänsä Gustaf Emil Sedergren oli kotoisin pääosin ruotsinkielisestä Snappertunan kylästä läheltä Karjaata. Perheessä oli kaksi tytärtä: Irma ja Helga Alice. Varmaa ei ole, milloin perhe muutti Hangosta eteenpäin Viipuriin, mutta ainakin vuodesta 1911 lähtien perheen osoite oli Antoninkatu 2 as.19 Viipurissa. Perheen isä G. E. Sedergren oli mitä ilmeisimmin toimelias ja varakas mies. Hän toimi työnjohtajana Osuuskunta Siimeksessä vuodesta 1911 lähtien, minkä lisäksi hän myös työskenteli perheen talon taloyhtiön isännöitsijänä. Tietynasteisesta varakkuudesta kielii tietenkin myös se, että kumpikin perheen tytöistä koulutettiin Viipurissa ylioppilaaksi asti. Irma Sedergren valmistui vuonna 1917 ylioppilaaksi Svenska Fruntimmersskolanista juuri ennen sisällissodan syttymistä.

Ei ole varmaa, mikä sai juuri 19 vuotta täyttäneen Irma Sedergrenin osallistumaan aktiivisesti sisällissotaan uhmaten omaa henkeään. Sedergrenien perheen isällä oli suojeluskuntataustaa ja ns. valkoisen Suomen arvot ovat arvatenkin tulleet tutuksi kotitaustan lisäksi myös koulusta. Oli Irman motiivi mikä tahansa, hän joka tapauksessa toimi valkoisten puolella sen aatteen puolesta, jonka hän selvästi koki itselleen arvokkaaksi. Viipuri oli sisällissodassa yksi tärkeimpiä strategisia kohteita — kyseessä ei ollut ainoastaan Itä-Suomen suurin kaupunki, vaan myös punaisille elintärkeä logistinen solmukohta, sillä rautatieyhteys Pietariin kulki Viipurin kautta. Jo marraskuun suurlakosta lähtien kaupunki oli levoton ja kaupungin suuri venäläisvaruskunta oli vallankumouksen myötä jopa teloituttanut upseeristoaan. Sisällissodan puhjetessa oli punakaartin läsnäolo Viipurissa yksi Suomen voimakkaimmista, ja suojeluskuntalaiset jäivät niin aseellisesti kuin miesmäärältään alakynteen, mikä johti heidän pakenemiseensa kaupungista. Juuri tässä vaiheessa oli Irma Sedergren mukana suojeluskuntaa avustamassa. Hän auttoi paikallisia suojeluskuntalaisia pakenemaan niin, että he pystyivät liittymään taisteluihin muualla Karjalan rintamalla. Hänen toimintansa oli niin huomattavaa, että sisällissodan jälkeen vuonna 1920 hänet palkittiin Vapaussodan muistomitalilla vain 22 vuoden iässä.

Irma Sedergrenin ura Lotta Svärdin parissa alkoi jo järjestön perustamisvuonna 1919, kun hän liittyi Viipurin lääninsairaalassa kokoontuvaan ryhmään. Seuraavana vuonna, 1920, hänen elämässään tapahtui toinen merkittävä mullistus, kun hän avioitui innokkaan suojeluskuntalaisen ja sisällissotaan itsekin osallistuneen Jalmari Turusen kanssa. Ei ole selvää, mistä Jalmari oli kotoisin, tai miten he Irman kanssa tapasivat, mutta avioiduttuaan vuonna 1920 he muuttivat rakentamaan yhteistä elämäänsä Lappeenrantaan. Tämä tuore suojeluskuntalaisperhe ei Lappeenrannassa jäänyt myöskään toimetta. Jo vuonna 1926 Jalmari Turunen istui lappeenrantalaisen Kiinteistö-Osakeyhtiö Keskuksen hallituksessa sekä lukeutui Lappeenrannan kaupungin kunnallisten toimihenkilöiden joukkoon. Lappeenrannan vuosina Turunen pääsi Lotta Svärdin paikallisosaston johtokunnan jäseneksi sekä toimi Lappeenrannan Lottien varastonhoitajana. Turusen toimeliasta luonnetta kuvaa hyvin se, että pelkästään Lotta Svärd ei hänelle jörjestänyt riittänyt, vaan hän istui myös paikallisen ensiapuyhdistyksen hallituksessa. Turuset eivät kuitenkaan juurtuneet Lappeenrantaan, vaan muuttivat vuonna 1928 Mikkeliin, todennäköisimmin Jalmarin uusien liikemahdollisuuksien myötä.

Mikkelin vuodet ja nousu keskusjohtokunnan sihteeriksi

Turuset asuivat Mikkelissä kymmenen vuotta. Nämä kymmenen vuotta olivat Irma Turusen lottauran kannalta ratkaisevia, sillä juuri niiden aikana muodostui kehityssuunta, jonka myötä Turunen päätyi koko järjestön huipulle. Mikkeliin muutettuaan hän jatkoi aluksi piirin muonituspäällikkönä ja vuodesta 1934 lähtien piirin puheenjohtajana. Puheenjohtajan roolissa hän myös tiettävästi tapasi ensimmäistä kertaa Lotta Svärdin johtajan Fanni Luukkosen, joka saapui vuonna 1934 Mikkelin piirin lottien neuvottelupäiville. Sisällissodassa invalidisoituneista veteraaneista huolehtinut Kyyhkylän Invalidikoti Mikkelissä oli Turuselle puheenjohtajana erityisen tärkeä. Tämä on ymmärrettävää ottaen huomioon sen, että Turunen liittyi ensimmäistä kertaa Lottiin sisällissodan jälkeen lääninsairaalassa, jossa hän varmasti kohtasi sisällissodassa haavoittuneita. Kun Kyyhkylässä tapahtui suuri tulipalo vuonna 1935, oli Lotta Svärdillä järjestönä erittäin merkittävä rooli invalidikodin jälleenrakentamisessa. Lotta Svärdin tapahtumat ja iltamat olivat tärkeitä tilaisuuksia kerätä lahjoituksia, jotka vuosittain lahjoitettiin invalidikodin käyttöön. Tila oli tärkeä niin Lotille kuin suojeluskunnallekin, sillä suuri osa Mikkelin piirin tapahtumista aina joulujuhlasta itsenäisyyspäivään pidettiin Kyyhkylässä. Lottia toimi myös aktiivisesti invalidikodin henkilökunnassa. Suuren panoksensa ansiosta Turunen palkittiinkin Vapaussodan Invalidiliiton kultaisella invalidimerkillä, joka varmasti vahvisti Turusen profiilia aikaansaavana lottajohtajana. Tervehdyspuheessaan liitolle Turunen itse kirjoittaa:

Sen minkä lotat oman lottatyön —suojeluskuntansa avustamis- ja tukemistyön —rinnalla voivat invalidien vuoksi uhrata, he ilolla tekevät ymmärtäen, että työ on pieni korvaus siitä, minkä nämä miehet 20 vuotta sitten saivat uhrata, kun tässä maassa käytiin vapaustaistelua, taisteltiin yhteisen, rakkaan isänmaan oikeuksien puolesta.

Turusen aktiivinen ja ponnekas toiminta ei jäänyt Lotta Svärdissä kansallisella tasollakaan huomaamatta. Turunen oli aktiivinen ja innokas luennoitsija, mikä ilmenee monista hänen vetämistään lottien Mikkelin piirin kursseista sekä koulutuksista. Asioiden tiukka organisointi ja järkiperäisyys olivat Turuselle luonteenomaisesti tärkeitä ja artikkelissa vuodelta 1938 häntä kuvaillaankin seuraavin sanoin:  

Mutta ennen kaikkea ihailemme Irma Turusessa hänen perinpohjaisuuttaan asioihin perehtyessä. Hän ei hellitä ennen kuin asia pienintä yksityiskohtaa myöten on hänelle selvillä.

Puheenjohtajana hän uudisti oman piirinsä kirjanpidon ja arkistoinnin. Tästä aiheesta hän kävi uudistuksien jälkeen luennoimassa ympäri maata, jopa koko maan lottien neuvottelupäivillä saakka. Siellä hän viimeistään sai keskusjohtokunnan huomion, sillä he etsivät juuri tähän aikaan uutta sihteeriä järjestölle. Varmaa ei ole, hakiko Turunen tehtävää itse vai pyydettiinkö häntä rooliin henkilökohtaisesti, mutta vuonna 1938 rouva Irma Turunen palkattiin Lotta Svärdin keskusjohtokunnan sihteeriksi. Samalla Turuselle koitti muutto Helsinkiin ja hänelle pidettiin Mikkelin piirin puolesta suuret jäähyväisjuhlat. Juhlat pidettiin Mikkelin hotelli Kalevalassa, missä Turuselle lahjoitettiin kaikkea hopeisesta kerma-astiasta suojeluskunnan ansioristiin.

Näin Turunen aloitti toimintansa Lottien keskusjohtokunnan sihteerinä sekä Fanni Luukkosen oikeana kätenä ja lähimpänä työtoverina. Sihteerin rooli oli kokopäiväinen, ja työtaakkaa alati kasvavassa järjestössä toden totta oli. Lottien keskusjohtokunnan sihteerille kuului vuodesta 1925 lähtien mm. seuraavat tehtävät: Kanslian puhelimen päivystys, laskutus, vuosikertomusten ja -tilastojen kokoaminen, kokousten järjestäminen ja niiden pöytäkirjojen laatiminen sekä kaiken virallisen arkistoiminen. Tämän lisäksi tehtävään kuului paljon muuta epävirallista tehtävää – pääosin Fanni Luukkosen kanssa ympäri Suomea edustaminen ja tapahtumiin osallistuminen. Turusen helpotukseksi hänellä oli omat alaisensa, jotka auttoivat häntä alati paisuvan järjestön organisaation ylläpidossa. Vastuu kaikesta hänen alaistensa toiminnasta kuului kuitenkin lopulta hänelle ja keskusjohtokunnan virallisissa ohjeisessa todetaankin:

Päätettiin, että milloin sihteeri ei ennätä kaikkia hänelle kuuluvia itse suorittaa, ne kuitenkin ovat hänen vastuullaan ja valvontansa alaisina suoritettavat. 

Turusen työtaakka ei vuoden 1938 jälkeen tullut helpottamaan, sillä reilun vuoden jälkeen hänen virkaanastumisestaan alkoi koko maata kouristanut talvisota. 

Turunen Lottain sota-ajan pääsihteerinä

Turusen vastuullinen tehtävä muuttui entistä vastuullisemmaksi talvisodan sytyttyä 30. marraskuuta 1939. Sota paisutti järjestön lähes 150 000 jäseneen, joista noin 70 000 toimi kenttälottina. Tämän voi olettaa vieneen keskusjohtokunnan byrokraattisen puolen, jota Turunen johti, lähestulkoon ylikuumenemistilaan. Siitä, mitä Turunen tarkalleen talvisodan aikana teki, ei suuremmin ole lähteitä jäänyt. Todennäköisesti talvisodan yllättävä syttyminen ja lyhyt kesto aiheutti Lotta Svärdissäkin haittaa arkistoinnille, sillä materiaalia on vain vähän tarjolla. Varmaa kuitenkin on, että työtä Turusella on riittänyt, sillä lotat olivat erittäin aktiivisia talvisodan eri vaiheissa ja toimissa, esimerkiksi lääkintä- ja muonitustoiminnassa. Talvisodan loppuminen keväällä 1940 ei itsessään keventänyt lisääntynyttä taakkaa, sillä Karjalan evakkojen parissa riitti työtä. Voi olettaa, että talvisodan ja välirauhan aikana Turunen keskittyi ennen kaikkea sihteerin tehtäviinsä ja täten ei kansallisella näyttämöllä hänen toiminnastaan Fanni Luukkosen oikeana kätenä jäänyt paljon aineistoja. Tämä tulisi muuttumaan jatkosodan aikana, jolloin Turunen saavutti merkittävimmän asemansa järjestössä ja vuodesta 1943 lähtien toimi hänelle henkilökohtaisesti luodulla nimikkeellä: Lotta Svärdin pääsihteerinä.

Jatkosodan aikana Turunen nousi ehdottomasti yhdeksi järjestön tärkeimmistä henkilöistä. Kun Suomi hyökkäsi Saksan rinnalla Neuvostoliittoon kesällä vuonna 1941, oli lottien rooli sodassa suuri. Sodan pitkittyessä lottien tehtävät vain laajenivat. Talvisotaan verrattuna oli lottien hyödyntäminen sotaponnisteluissa paljon organisoituneempaa, ja esimerkiksi vuoden 1942 keväällä päämajan yhteyteen luotiin niin kutsuttu lottatoimisto, joka koordinoi lottien käyttöä ja toimintaa. Keskusjohtokunta määräsi Turusen tämän vastasyntyneen yhteyslottaverkoston päälliköksi. Ensimmäiset jatkosodan vuodet Turunen hoiti tehtäväänsä Helsingistä käsin. Turusen Kansallisarkistoon tallentuneiden sodanaikaisten puhelinlokien perusteella päivät olivat sekä pitkiä että kiireisiä, sillä yhteyslottaverkoston pyörittäminen sihteerin viran lisäksi oli mitä valtavin työtaakka. Kaikesta tästä Turunen selviytyi tavalliseen tarkkaan tyylinsä, eikä hänen aktiivisesti työtehtävien parissa paikallispiireissä matkustaminen ja jäsenille luennoiminen jäänyt välistä. Työtaakkansa lomassa hän esimerkiksi kävi vuonna 1943 Sortavalassa luennoimassa. Sihteerin roolin lisäksi Turusen tehtäviin kuuluivat myös monet erilaiset vierailut ja viralliset vastaanotot Fanni Luukkosen kanssa, joiden myötä hänelle kertyi laaja kansainvälinen mitalikokoelma. Turusen Lottamuseeon arkistoitujen mitalien perusteella hän oli Luukkosen mukana ainakin tämän Unkarin-vierailulla kesällä 1943, jolloin Turunen sai mukaansa unkarilaisen ansiomitalin.

Vuonna 1944 pääsihteeri Turunen siirtyi hoitamaan tehtäviään suoraan päämajan yhteyteen Mikkeliin lottien edustajana. Turusen arkistot osoittavat, että samalla hänen puhelinpäivystyksensä keskusjohtokunnan asioissa loppui, ja hän siirtyi hoitamaan täysipäiväisesti omia tehtäviään yhteyslottaverkoston päällikkönä. Aikalaiskuvaukset kertovat vuonna 1942 60 vuotta täyttäneen Fanni Luukkosen voimien vähenneen sodan loppuvaiheita kohden. Tämä luonnollisesti lisäsi entisestään hänen oikean kätensä Turusen vaikutusvaltaa järjestön sisällä. Koska Turunen oli päämajassa lottien suvereeni edustaja, oli hänellä Luukkoseen verrattavat valtaoikeudet mm. nimitysasioissa, jotka ajoittain aiheuttivat jopa auktoriteettikamppailua näiden kahden henkilön välillä. Ei nimittäin ollut aina selvää, kummalla oli lopullinen nimitysoikeus järjestön sisällä. Ottaen Turusen merkityksen huomioon, on täysin mahdollista, että jos Lotta Svärd olisi saanut jatkaa toimintaansa, olisi Turunen ollut Luukkosen seuraaja järjestön johdossa. On varmaa, että harva, jos kukaan, tunsi järjestön yhtä hyvin ja perusteellisesti kuin sen pääsihteeri. 

Lotta Svärd ei kuitenkaan voinut jatkaa toimintaansa jatkosodan tappion jälkeen. Vielä tammikuussa 1944 järjestö piti viimeiseksi jääneen vuosikokouksensa, jossa Turunen luennoi. Suomen ja Neuvostoliiton välirauhasopimuksen mukaisesti fasistiset – ja valvontakomission sellaisiksi mieltämät – järjestöt, joihin myös Lotta Svärd lukeutui, lakkautettiin. Lähtölaukauksen järjestön purkamiselle antoi välirauhasopimuksen kirjoittaminen, mikä asetti Turusen taas tapahtumien keskiöön. Pääsihteerinä varsinkin järjestön arkistojen järjestäminen kuului hänen tehtäviinsä. Lotta Svärd tuhosi lakkauttamispäätöksen tullessa suuren määrän arkistoistaan, mutta mitä arkistoista jäljelle jäi, tuli Turusen tehtäväksi järjestää. Se, miten Turunen henkilökohtaisesti otti Lotta Svärdin kaatumisen, ei ole täysin selvää. Päätöksen lakkauttaa järjestö, jonka parissa hän oli toiminut käytännöllisesti katsoen koko aikuisikänsä, täytyi olla myös kova henkilökohtainen isku. Tuleen Turunen ei kuitenkaan jäänyt makaamaan, sillä heti kun Lotta Svärd kaatui, nousi Suomen Naisten Huoltosäätiö.

Turusen toiminta Suomen Naisten Huoltosäätiössä

Lotta Svärdin aineellinen ja henkinen perillinen Suomen Naisten Huoltosäätiö perustettiin virallisesti 24. lokakuuta 1944, ja Turunen oli yksi sen perustajajäsenistä. Järjestön talouden ja byrokratian hallinnoimisessa Maja Genetzillä ja Turusella oli keskeinen rooli. Alusta lähtien, ikään kuin vanhasta muistista, Turunen toimi järjestön sihteerinä ja toimistonhoitajana. Perustamisprosessi oli hektinen, sillä samalla kun Lotta Svärdiä ajettiin alas, sen omaisuutta ja aineistoa siirrettiin Naisten Huoltosäätiölle. Uudella järjestöllä oli suuri omaisuus ja sen täytyi varojaan myös sijoittaa. Ehkä yksi tärkeimmistä sijoituksista ja Turuselle henkilökohtaisesti suuri projekti oli Naisten Huoltosäätiön päätös rakennuttaa uusi asuinrakennus osoitteeseen Mannerheimintie 93. Turunen toimi talon rakennustoimikunnassa ja sen valmistuttua muutti sinne asuntoon numero J 248.  Isänsä jalanjälkiä seuraten Turunen toimi taloyhtiön isännöitsijänä muiden toimiensa ohella eläköitymiseensä asti. Ilmeisesti työt olivat kuitenkin Turuselle hieman liian lähellä, sillä vuonna 1961 säätiö osti hänelle uuden asunnon Mannerheimintie 93 lähettyviltä, sillä ”Turunen halusi muuttaa rauhallisempaan ympäristöön…”  Tämä vaihe ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä jo vuodesta 1975 lähtien Turunen asui taas osoitteessa Mannerheimintie 93 tässä vaiheessa kuitenkin jo isännöitsijän työt jättäneenä. 

Kaiken toimintansa ohella – joka muutenkin tuntuu suorastaan hengästyttävän laajalta – oli Turunen kirjallisesti erittäin tuottelias. Hänen tärkein kirjallinen panoksensa lienee Vilho Tervasmäen ja Vilho Lukkarisen kirjoittaman Suomen lotat: Lotta Svärd järjestön historian (1981) kirjoittamisessa avustaminen sekä kokonaisen luvun kirjoittaminen teokseen. Kukapa olisi ollut parempi kirjoittamaan Lotta Svärdin organisaatiorakenteesta sekä keskusjohtokunnan toiminnasta kuin järjestön entinen pääsihteeri? Tämän teoksen lisäksi hän kirjoitti lukuisia omia teoksiaan. Suomen Naisten Huoltosäätiöstä hän kirjoitti sekä 10- että 40-vuotishistoriikit. Tämä ei kuitenkaan vielä Turuselle riittänyt, vaan hän kirjoitti myös nykyään Lottamuseona toimivan Syvärannan tilan sekä oman kotitalonsa Mannerheimintie 93:en historiikit. Kuvaavaa Turusesta on, että yksi hänen omaistensa Lottamuseolle lahjoittamista esineistä on hänen henkilökohtainen kirjoituskoneensa, jolle todella voi kuvitella tulleen vuosien aikana käyttöä. 

Turunen menehtyi korkeassa yli yhdeksänkymmenen vuoden iässä vuonna 1991. Naisten Huoltosäätiön sihteerin työt hän jätti vasta vuonna 1973, ollessaan 75 vuotta vanha. Mannerheimintie 93:sta hän ei enää ikinä muuttanut pois, vaan asui vuokravapaasti asunnossaan lopun elämänsä. Lotta Svärd ja siitä periytyneet järjestöt olivat Turusen elämälle ehdottoman merkittäviä. Hän toimi järjestötoiminnassa käytännöllisesti katsoen koko aikuiselämänsä ja ei toiminut vain vapaaehtoisena, vaan todellakin loi oman uransa järjestön piirissä. Lotta Svärdin täytyi olla perustava osa Turusen identiteettiä, mistä kielii hänen välitön jatkamisensa Naisten Huoltosäätiössä: Turusen muistokirjoituksesta hänestä osuvasti todetaan: 

Irma Turunen eli ja koki Lotta Svärdin -toiminnan synnyn. Hän oli omin tarmokkain käsin rakentamassa järjestöä ja antoi sille kaiken tukensa loppuun asti. 

Elämäkerran kirjoittaja: Onni Ukkonen