
Suominen Kerttu
Kerttu Suominen toimi lottana toimisto- ja viestijaostossa Alastarolla.
Kerttu Eeva Aleksandra Suominen (os. Tuomisto) syntyi 28.8.1922 ja kuoli 13.10.2001 Alastarolla.
Alastaron pitäjän Mälläisten kylän Tuomistossa varttui viisi tytärtä, joista jokainen oli mukana Alastaron paikallisosaston Lotta Svärd -järjestössä. Tyttäristä vanhimmat, Kerttu ja Annikki, olivat isoja lottia ja nuorimmat, Unelma, Vappu ja Anja-Maija, pikkulottia.

Kerttu liittyi Lotta Svärd -järjestön Alastaron paikallisosastoon vuonna 1939. Lotta-arvoltaan kanslialotta, suorittanut kanslia- ja keräyskurssit. Palveli ensin linnoitustyömaalla ja sodan aikana muonitus- ja kortistointitehtävissä. Sankarivainajien hautajaisissa kirkossa oli lottien kunniavartiossa. Rauhan aikana osallistui muonitustehtäviin.
Työskenteli Alastaron kansanhuollossa. Avioitui vuonna 1945 tilanhoitaja Emil Suomisen kanssa. Perheeseen syntyi poika ja tyttö. Vuonna 1954 perhettä kohtasi suru, kun Emil menehtyi sairauskohtaukseen. Äidille jäi yksin vastuu perheestä ja tilanhoidosta. Myöhemmin tila siirtyi pojalle.
Kerttu toimi henkikirjoituksen piirimiehenä Alastaron kunnan IV henkikirjoituspiirissä. Toimi vuosia Alastaron seurakunnan kirkkokuorossa ja osallistui Evankeliumiyhdistyksen Alastaron osaston tehtäviin. Harrastuksista tärkeimpiä olivat kirjoittaminen, marjastus ja kutominen. Kunnia- ja ansiomerkit: Suomen Kirkkomusiikkiliiton ansiomerkki ruusukkeineen 30 vuotta kestäneestä työstä kirkkomusiikin hyväksi. Lotta Svärd -järjestön kultainen kävely- ja hiihtomerkki.