Setälä Toini
Toini Setälä toimi lottana muonitusjaostossa Ensossa.
Toini Setälä (o.s. Ravantti) syntyi Jääsken Laitilan kylässä, Lähteelässä. Toinin perheeseen kuuluivat äiti Maria, isä Juho ja lapset Antti, Jussi, Matti, Eino, Tyyne, Vilho ja perheen kuopus Toini.
Erkki K. Ahvonen kirjoittaa Laitilan kylästä: ”Kylän ylälaitaan siirryttäessä mainittakoon ensin ’Lähteenselän’ talo. Se ei näy maantielle, vaan sijaitsee mäen alla, kilometrin päässä maantiestä. Talon omistaja ja viljelijä Juho ja Maria Ravantti perheineen. Tilan isäntä kuului kylän toimeliaimpiin miehiin. Hän oli seppä, mylläri, tiilentekijä, hevoskasvattaja, maanviljelijä ja rahtimies. Talo oli kylän parhaita.”
Ennen sotia Toini oli lottana Ensossa. Hänet komennettiin marraskuun puolivälissä 1939 Enson tehtaan kansakoululle sotilaita muonittamaan, sitä jatkui jouluun asti. Talvisodan alussa Enson pommitukset olivat päivittäisiä. Muualta Karjalasta tuli Laitilaankin runsaasti evakoita, enimmillään 30–40 henkeä päivässä. Tässä vaiheessa Toini sai luvan lähteä kotiin muonittamaan kulkijoita, sillä tehtävä olisi ollut liian rankka hänen vanhemmilleen.
Talvisodan aikana Toini asui kotonaan Jääskessä. Laitilasta oli pakko lähteä 19.3.1940. Matkaa uudelle rajalle oli vain 1,5 kilometriä. Aamulla kello viisi suksilla ja leipäreppu selässä 25 asteen pakkasessa Toini lähti veljensä vaimon kanssa viemään tilan kolmeatoista lehmää rajan yli. Päämääränä oli Jussi-veljen tila Ruokolahdella. Tila oli aivan täynnä sotilaita, evakoita, tavaraa ja karjaa. Yöpyminen oli haasteellista, sillä noin 60 sotilasta oli tuvassa ja muut kamareissa, mutta väsyneet matkalaiset nukkuivat melkein paikassa kuin paikassa. Ruokolahdella Toini oli kesän 1940.
Syksyllä 1940 alkoi evakkomatka Länsi-Suomeen. Toinin isä oli etukäteen käynyt katsomassa evakkopaikkaa Harjavallasta, jossa ystävä, Jääsken Järvikylästä kotoisin oleva Piepposen Jussi osasi neuvoa Setälään. Vuokraehdot Toinin isä sopi vanhan isäntäparin Otto ja Maria Setälän kanssa, koska talon isäntä Aaro oli vielä rintamalla. Vuokra-asunnoksi suunniteltiin Setälän pihapiirissä olevaa Ala-Priian taloa. Sovittiin, että Ravantit tulevat Harjavaltaan kahden viikon kuluessa, mutta matka venyi lähes kuukauden mittaiseksi, koska oli vaikeaa saada tavaravaunua karjan kuljettamiseen.
Ruokolahdelta lähtö tapahtui syyskuun lopulla Heinän pysäkiltä. Mullivaunussa matkustivat Toini ja Vilho-veli viisi vuorokautta neljän lehmän, viiden hevosen ja lampaan kanssa. Matkan aikana lehmät piti lypsää ja maito jaettiin asemilla oleville. Koska Toinin isä ja äiti matkustivat tavallisella matkustajajunalla, he selvisivät perille paljon nopeammin, ja olivat junaa vastassa Harjavallassa.
Setälään Ravantit saapuivat illalla. Isä ja äiti menivät ilmoittamaan tulostaan talon Aaro-isännälle, joka oli silloin lomalla. Koska matka kesti odotettua kauemmin, oli asunto jo vuokrattu toisille. Mutta kun Toinin tuleva aviomies tapasi Toinin ensi kerran, totesi hän, että kyllä tälle perheelle järjestyy tilaa. Aaro oli talon poikamiesisäntä ja emännän paikka oli vapaana. Oliko kyseessä rakkaus ensi silmäyksellä, sitä ei tarina kerro. Sovittiin, että Ravantit asuvat yhdessä huoneessa ja toinen perhe toisessa ja keittiö oli yhteisessä käytössä. Toinin perhe kotiutui Setälään. Alussa oli vähän ahdasta, mutta jo parin viikon kuluttua järjestyi isompi asunto tilan päärakennuksesta. Eipä pitkään kulunut, kun isäntä Aaro pyysi Toinia elokuviin Satalinnaan.
Noin vuoden kuluttua Toinin äiti, isä ja Toini palasivat jatkosodan aikana Jääskeen. Koti oli kokenut kovia, ovet olivat poissa ja se oli siivottomassa kunnossa. Aaro oli rintamalla ja sai viikon loman marraskuussa 1941. Hän matkusti rekikyydillä Imatralta Ensoon. Ensosta hän jatkoi kävellen Laitilan suuntaan. Matka oli väsyneelle sotilaalle raskas, ja repun Aaro jätti matkalla suuliin heinien alle. Pimeän turvin hän kävi talleissa – ei ollut tuttuja hevosia. Kuvaukset, jotka Toini oli antanut, eivät sopineet. Aaro jatkoi matkaa ja eteen tuli tiilinavetta. Hän avasi kujan ja siellä tunnisti Hilsu-hevonen Aaron Harjavallan ajalta ja hirnahti. Aaro tiesi, että oli löytänyt oikean paikan. Hän koputti talon ovelle kahden aikaan yöllä. Toini heräsi koputukseen ja kiirehti herättämään muut, koska luuli desantin tulevan. Mutta Aarohan tulija olikin! Aaro ja Toini ostivat kihlat ja heidät vihittiin Harjavallassa 24.1.1943. Morsiuskimppuna Toinilla oli jäätynyt tulppaani- ja kielokimppu. Aaro lähti vihkimisen jälkeisenä päivänä takaisin rintamalle.
Rauhanehtojen mukaan Karjalasta oli lähdettävä syyskuussa 1944, ja Laitilasta lähtivät Toinin isä ja äiti tuttuun evakkopaikkaan Harjavaltaan. Toinihan oli tuolloin jo emäntänä talossa. Toinin ja Aaron lapsista Sirkka-Liisa, Pirkko, Pekka ja Markku syntyivät 1940-luvulla ja Mervi ja kuopus Mikko 1950-luvulla. Kaiken kaikkiaan perheen lapsien elämä oli onnellista ja heillä oli vahva tukiverkosto, kun isovanhemmat asuivat samassa talossa. Oli paljon touhua ja oli tekijöitä eikä tarvinnut olla yksin. Isoisä teki lapsille hakohevosia, joilla leikittiin. Itse he tekivät käpylehmät ja kaarnalaivat.
Tilan myllyä käytettiin ahkerasti ja jauhot säilytettiin jauholaareissa. Pakarissa oli iso leivinuuni ja joka viikko leivottiin pullaa ja kakkoa. Leivottiin niin paljon, että lämpimäisiä riitti myös naapureille ja ohikulkijoille. Sahalla sahattiin omia ja muiden puita, pajassa kävi seppä tarvittaessa ja kivimankeli oli mankelivintissä naapureidenkin käytettävissä.
Toini oli taitava käsitöiden tekijä. Kangaspuissa oli aina jotain uutta tulossa. Hän oli myös tasapuolinen – lapsilla oli jokaisella oma tiskivuoronsa. Joskus tiskaaminen saattoi kestää pitkäänkin, mutta vuoro tuli hoitaa tavalla tai toisella. Laopset saivat osallistua tilan töihin, tosin perkaaminen oli hieman vastenmielistä. Toini oli ja on taitava kokki. Sukutilalle oli tapana poiketa ja siinä tiimellyksessä emännältä kysyttiin ehkä joskus kärsivällisyyttäkin kestitä vieraita kiireen keskellä.
Aaro kuoli vuonna 1988. Toini vietti 98-vuotissyntymäpäiväänsä 26. joulukuuta läheistensä kanssa.
