
Ruokolainen Hilkka
Hilkka Ruokolainen toimi lottana keräys- ja huoltojaostossa ja lääkintäjaostossa Raahessa.
Hilkka Tellervo Ruokolainen (os. Hallanoro) syntyi 30.10.1924 Kannuksessa ja kuoli 30.10.2010 Raahessa.
Hilkan isä Mattia Leander Hallanoro työskenteli ratamestarina VR:llä. Hilda-vaimo oli kotiäiti. Pariskunnalla oli seitsemän lasta: kuusi tyttöä ja poika. Hilkka Tellervo oli lapsista toiseksi nuorin. Perhe oli muuttanut 1920-luvun alussa Raaheen. Matti oli itse piirtänyt piirustukset omakotitalolle, joka sijaitsi Niemelänkadun ja Kauppakoulunkadun kulmassa. Ajan tavan mukaan pihan perällä sijaitsi navetta, jossa ammui muutama lehmä. Lähes jokaisella Velkaperän kaupunginosan asukkaalla oli lehmiä.
Hallanoron kaksi vanhinta lasta, Anna ja Kyllikki, työskentelivät opettajina Pohjois-Suomessa. Kolmanneksi vanhin, Martti, oli palannut sotaharjoituksista Karjalan kannakselta, kun Hilkka aloitti päiväkirjan kirjoittamisen. Tuulikki oli Helsingissä opiskelemassa sairaanhoitajaksi. Hilkan lisäksi kotona asuivat vuonna 1939 Sisko ja Sirkka. Hilkan päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1939-1940 on painettu teokseen: Yhteisellä asialla – Raahen ja Saloisten veteraanikirja.
Hilkka kirjoittaa päiväkirjaansa: ”Vähitellen sotasairaala tyhjenee potilaista ja kaupunkilaisten elämä alkaa palautua entisiin uomiinsa.” Leipä on edelleenkin kortilla. Sitä saa 300g päivässä. Pula on kahvista ja sokerista.
Heinäkuussa Hilkka kirjoittaa heinätöistä, jotka eivät ole hänelle mieleen. Lehmiä ei kuitenkaan vielä hävitetä, koska maito on kallista. Koulu alkaa elokuussa. Sotasairaalana toiminut Keskuskoulu toimii jälleen kouluna. Hilkan luokka on muuten samanlainen paitsi yksi poika on tullut lisää Sortavalan lyseosta.
Hilkka liittyi lottajärjestöön kesäkuussa 1942 Raahessa. Veteraanikirjassa lukee tästä seuraavaa:
”Kesäkuussa -42 Hilkka liittyy jäseneksi (nro 599) varsinaiseen Lotta Svärd -järjestöön. Aluksi hän toimii keräys- ja huoltojaostossa, jonka tehtävän on kerätä varoja sotaorpojen, invalidien, kirkon ja Karjalan hyväksi. Myöhemmin Hilkka käy lääkintälottakurssin ja saa kaupungista oman korttelin huolehdittavakseen. Tämä määräys kestää aina sodan loppuun saakka.”
Hilkan vanhin sisar Anna työskenteli Kiestingin suunnalla kenttäsairaalassa sekä sotasairaalassa Kiimasvaarassa rajan takana ja Tuhkalan sotasairaalassa. Toinen sisar Sisko auttoi haavoittuneita vastaavassa tehtävässä Uhtualla ja kolmas sisko Tuulikki sairaanhoito-oppilaana Aunuksessa. Siskoksista neljäs Kyllikki toimi muonittajana Sallassa. Hilkan ohella vain kuopus Sirkka pysyi vanhempien luona Raahessa.

Hilkka kirjoitti ylioppilaaksi Raahessa viimeisenä sotakeväänä 1944. Vuonna 1944 hän suoritti VR:n alustavan liikenneoppitutkinnon ja vuonna 1946 liikennevirkatutkinnon. Hän työskenteli VR:n palveluksessa vuodesta 1944 alkaen eläkeikään asti. Työvuosia hänelle kertyi yli neljäkymmentä. Hilkan elämänkaari päättyi Raahessa 6.12.2010.
Tekstin lähteet:
Irmeli Marttila (toim.): Yhteisellä asialla – Raahen ja Saloisten veteraanikirja. Raahen Kirjapaino Oy v. 1998 (Keskikoululaisen päiväkirjasta sivu 49)
Pentti Pirhonen (toim.): Raahen oppikoulu 1884-1984 Historiikki ja matrikkeli. Arvi A. Karisto Oy – Hämeenlinna v. 1984 sivu 311, Hautakivi Haaralassa
Pienoiselämänkerta on julkaistu Naisten Ääni -verkkojulkaisussa 10.5.2025
Profiilikuvassa Hilkka Hallanaro lottapuvussa. Kuva: Marja Väänäsen albumista
Esittelyn lähetti Marja Väänänen.