Riikonen Sirkku
Sirkku Riikonen toimi pikkulottana Turussa.
Joulukuussa perhe joutui lähtemään evakkoon ja ottamaan mukaan vain sen verran kuin jaksoivat kantaa. Riikosella oli hänen lahjaksi saamansa pieni käsilaukku, johon hän pakkasi muun muassa pikkulotan laulukirjan, pikkulottaneulan ja jäsenkirjan.
Sirkku Riikonen syntyi Johanneksessa 18.6.1929.
Sirkku Riikosella on monia mukavia muistoja ajastaan pikkulottana. Hän liittyi järjestöön vuosien 1938-39 aikana yhdessä 5-6 koulukaverinsa kanssa. Johanneksessa kansakoulunopettaja Jenni Pulliainen johti pikkulottaryhmää ja he muun muassa rullasivat lakanoista tehtyjä siteitä. Riikonen muistaa opetelleensa pikkulotan kultaisia sanoja ja laulaneensa pikkulottalauluja.
Vuonna 1939 hän pääsi osallistumaan pikkulottien leirille Kuolemajärvellä. Riikonen muistaa olleensa ystäviensä kanssa erityisen innoissaan teltassa nukkumisesta, mutta pettymyksekseen pienimmät lotat majoitettiinkin suojeluskuntatalolle. Tytöt kertoivat pettymyksestään ja pääsivätkin sitten yhdeksi yöksi telttaan nukkumaan, vanhempien lottatyttöjen harmiksi. Yhden yön jälkeen nuoremmat pikkulotat palasivatkin mielellään takaisin suojeluskuntatalolle. Leirillä järjestettiin urheilukilpailuja, kerrottiin pikkulotille lottajärjestöstä ja lopussa järjestettiin leirin lopettajaiset.
Lokakuussa 1939 koulu loppui ja koulun tilat annettiin sotilaiden käyttöön. Joulukuussa perhe joutui lähtemään evakkoon ja ottamaan mukaan vain sen verran kuin jaksoivat kantaa. Riikosella oli hänen lahjaksi saamansa pieni käsilaukku, johon hän pakkasi muun muassa pikkulotan laulukirjan, pikkulottaneulan ja jäsenkirjan.
Perhe saapui kolmen päivän matkustamisen jälkeen Salon asemalle, josta evakkoja sijoitettiin joko elokuvateatteriin tai keskuskoululle. Perhe vietti yönsä keskuskoululla ja seuraavana päivänä heidät sijoitettiin paikallisen perheeseen.
Riikosen isän oli suojeluskuntalainen ja päästyään pois rintamalta, hän lähti etsimään töitä Turusta. Vuoden 1940 kesällä perhe muutti Ruissaloon. Eräänä päivänä Riikonen meni perheensä kanssa käymään Turussa. Kotiin palattuaan he huomasivat, että talossa oli käyty ja sieltä viety ruokaa. Myös Riikosen evakkomatkalle mukaan ottama käsilaukku oli kadonnut. Myöhemmin laukun löydyttyä oli siinä kaikki muu tallella paitsi hopeasta tehty pikkulottaneula.
Vuonna 1941 Riikonen liittyi Turun I:n tyttöosastoon, jonka johdossa oli nuori lotta Eeva Virta, jota pikkulotat ihailivat kovasti. Pikkulotat oli jaettu eri osastoihin asuinpaikan mukaan. Riikonen osallistui monenlaiseen toimintaan pikkulottana. Kahtena jouluna hän lähetti tuntemattomalle sotilaalle joulupaketin, joihin hän kutoi äitinsä avustuksella villasukat sekä laittoi mukaan joulukynttilän ja kirjeen. Molemmilta sotilailta hän sai kiitoskirjeen.
Suomen valtaamasssa itä-Karjalassa oli köyhää eivätkä kaikki lapset päässeet kouluun. Riikonen teki muiden pikkulottien kanssa yhdessä kuvakirjoja lähetettäväksi Karjalaan. He leikkasivat lehdistä ja postikorteista kauniita kuvia ja sitoivat ne kirjoiksi. Riikonen sai kaksi kiitoskorttia Aunuksesta, jonne kirjoja oli lähetetty.
Jatkosodan aikana tuotiin inkeriläisiä evakkoon Turkuun ja heidät sijoitettiin niin kutsuttuun Pikku-Berliiniin. Riikonen muistaa pikkulottien menneen evakkojen luokse ja lausuneen runoja vastaanottoseremoniassa inkeriläisille. Hän muistaa ihmetelleensä pienenä tyttönä sitä, kun he eivät taputtaneet esitykselle vaan hiljaa kumartelivat ja kiittelivät.
Syksyllä 1944 Riikonen pääsi viimeiseen pikkulottatehtäväänsä. Turun tyttökouluun oli perustettu muonituspaikka ja siellä aiemmin lähettinä ollut sotilaspoika Juhani oli siirretty muihin tehtäviin. Riikonen haki lähetin pestiä ja sai paikan. Hän oli erittäin ylpeä saatuaan komennuksen isompien lottien tapaan ja hän pääsi myös tekemään töitä lottapuvussa. Juhani oli ollut pitkään lähettinä koululla ja monet ottivatkin tavaksi kutsua myös Riikosta Juhaniksi.
Turun I:n Lottaosaston puheenjohtaja vapaaherratar Ingrid Gripenberg kutsui pikkulotat pienissä ryhmissä kotiinsa ja kertoi heille lottajärjestön lakkauttamisesta. Hän kertoi surullisena ettei toiminta enää tulisi jatkumaan samanlaisena, mutta hän aavisti ettei toiminta tulisi lopullisesti kuitenkaan päättymään vaan jatkuisi jossain muodossa. Hän kehotti pikkulottia myös muistelemaan kuluneita hyviä vuosia ja tehtyjä hyviä tekoja.