Pyykkö Salmen-Kaisla

Lotta Toimisto- ja viestijaosto

Salmen-Kaisa Pyykkö sai koulutuksen viestilotaksi.

Salmen-Kaisla Pyykkö (o.s. Tihverä) syntyi 18.4.1911 Kivennavalla Karjalankannaksella. Hänen isänsä Maunu Tihverä oli Kivennavan seurakunnan kanttori ja hänen äitinsä Maria Tihverä (o.s. Inkinen) oli käynyt käsityökoulua Tampereella ja Wetterhoffin opiston Hämeenlinnassa. Salmella oli neljä sisarusta, joista vanhin kuoli Salmen ollessa vielä pieni. Salme kasvoi sisarussarjan vanhimpana.

Pienestä pitäen Salme rakasti musiikkia ja lukuharrastus oli myös lapsuuden kodin perua. Koko ikänsä Salme luki paljon erilaista kirjallisuutta ja kirjoitti myös itse.  Lukuharrastuksensa Salme siirsi esimerkin ja mahdollisuuksien kautta lapsilleen, lapsenlapsilleen ja jopa lapsenlapsenlapsilleen.

Salme kävi kansakoulun jälkeen keskikoulun Viipurin Uudessa Yhteiskoulussa. Lukukausien ajan hän asui vuorotellen eri sukulaisperheissä. Näinä vuosina Viipuri tuli hänelle tutuksi ja rakkaaksi. Päätöstodistuksessa 27.5.1930 näkyy selvästi Salmen kiinnostuksenkohteet: piirustus 10, suomenkieli, historia ja luonnontieteet 9.

Salme kihlautui pian koulun loputtua Toimi Pyykön kanssa. Toimi Pyykkö oli Salmea kymmenen vuotta vanhempi ja oli toiminut Kivennavan suojeluskunnan aluepäällikkönä jo vuodesta 1923. Kesällä he rakensivat yhteisen kodin ja syksyllä samana vuonna oli häät. Alkoi Salmen elämän ehkä onnellisin jakso, oli oma koti ja puutarha. Perheeseen syntyi tytär ja poika vuosina 1931 ja 1934.

Vuonna 1939 sodan uhka koettiin hyvin konkreettisesti Kivennavalla, joka oli rajapitäjä. Suojeluskunnan toimintaa tehostettiin ja perustettiin Kivennavan Lotta Svärd -yhdistys. Salme oli hyvin aktiivisesti mukana tässä toiminnassa ja sai koulutuksen viestilotaksi. ”Koko edellinen talvi oltiin pidetty harjoituksia ja oppitunteja, keskimäärin kerran viikossa. Juuri ennen kertausharjoitusten alkua olivat olleet harjoituspäivät, joihin oli osallistunut koko Kivennavan viesti- ja ilmavalvontaväki.”

Kivennavalla puhelinkeskuksen hoito oli jaettu kuusituntisiin vuoroihin. Kaksi lottaa oli aina samanaikaisesti keskuksessa, toinen keskuspäivystäjänä suorittaen samalla kuuntelupalvelusta, toinen toimien kirjurina ja puhelinviestittäjänä. Puhelinsanomia jouduttiin ottamaan ja antamaan paljon, koska venäläiset lentokoneet ylittivät jo YH:n aikana monta kertaa rajaviivan. Rajalla olevat ilmavartiot ilmoittivat lennoista aina Kivennavan puhelinkeskukselle, jonka tehtävänä oli ilmoittaa edelleen määrätyille elimille.

Kivennavalle saapui YH:n aikana avuksi kolme helsinkiläistä viestilottaa ja heidät toivotettiin tervetulleiksi vaikka hieman ihmetystä ja kateutta herättikin heidän täydelliset lottavarusteensa aina mantteleista pullottaviin selkäreppuihin asti. Rajalotilla kun ei ollut varoja sellaisten varusteiden hankkimiseen vaan heidän varansa oli käytetty koulutukseen tai annettu suojeluskunnalle joko muonituksena tai muussa muodossa. Alkukankeudet voitettiin kuitenkin nopeasti ja yhteistyö sujui hyvin.

Lokakuun alussa 1939 lotat ottivat hoitoonsa Kivennavan puhelinkeskukseen. Sota alkoi marraskuun 30.päivänä. Salme oli juuri ollut matkalla työvuorolleen puhelinkeskukseen, kun ensimmäiset kranaatit lensivät keskuksen viereiselle pellolle. Keskuksessa alkoi kova kiire kun sotapuheluiden lisäksi sinne soittivat siviilit kysyen tilanteesta. ”Mitäpä me heille muuta voimme sanoi kuin että ryssä ampui tykeillään kirkonkylää, koettakoot paeta miten parhaiten pääsevät”. Lisäksi puhelinjohdot katkeilivat jatkuvasti kovassa tykkitulessa. Tihverän tytöt, eli Salme  ja hänen sisarensa Meri-Alli ja Sirkka lähtivät kaikki talvisodan sytyttyä lottatehtäviin, joihin he olivat kouluttautuneet.

Koko talvisodan ajan ja jonkin aikaa sen jälkeen Salme toimi vapaaehtoisena puhelinvälittäjänä II Armeijakunnan puhelinkeskuksissa rintamalla. Hän teki töitä vaihtelevissa ja monesti hyvin vaikeissa ja vaarallisissakin olosuhteissa vain muutaman kilometrin päässä taisteluista. Joulukuussa 1939 Salme anoi ja sai kahden viikon loman, jona aikana hän vei Kirvussa sotaa paossa olleet lapsensa viettämään joulua Lapualle, kauemmas sodan melskeestä. Salme oli sodan syttyessä 28-vuotias.

Sodan raskas seuraus oli oman kodin ja kotiseudun, rakkaan Kivennavan ja Viipurin, koko Karjalankannaksen menetys. Toimi Pyykkö veisti puhdetöinään puureliefin, joka esittää perheen kotitalon Kivennavan kirkolla. Hän muisteli tapahtumaa päiväkirjassaan näin: ”Perjantai 1.12.39 … Koko seutu palaa. Kirkon kuvusta lyövät liekit taivaalle. Katson omaan kotiini päin. Juuri alkaa tulenlieska nousta kuistin ovesta ulos… Pistäydyn vielä kotimme pihalle. Siinä nyt menee liekeissä 9 vuoden työ ja onnellinen koti. Sauna ei olekaan tulessa. Sytytän senkin.”

Salme muisteli tapahtunutta muistelmissaan:

”— Sinä päivänä paloivat kotimme. Katselimme niiden loimua korkealta Pamppalan mäeltä. Punaisina kohosivat liekit korkeuteen tummenevalle iltataivaalle. Suruisin mielin ajattelimme, että näin oli sittenkin parempi; ei pääsisi ryssä kodeissamme eikä kirkoissamme mellastamaan.”

Tästä alkoivat vaikeat vuodet vieraissa paikoissa, vieraiden ihmisten parissa Hämeenlinnassa, Hauholla ja Kangasalalla uuden sodan ahdingossa. Yksi pariskunnan lapsista syntyi tuona aikana. Vuonna 1943 perhe muutti Raumalle ja sotakin vihdoin loppui. Salmea kohtasi kuitenkin uusi suru Toimi-puolison kuollessa kesällä 1948. Salme jäi yksin kolmen alaikäisen lapsen kanssa paikkakunnalle, jossa ei asunut yhtään sukulaista. Onneksi Raumalla asui muita Karjalasta tulleita siirtolaisia sekä Toimin entisiä työtovereita, upseereita perheineen. Vuosien mittaan Salmen omat työtoverit tulivat läheisiksi ja lämpimät yhteydet Raumalle säilyivätkin aivan loppuun saakka.

Salme oli ollut jo vähän aikaa töissä Ammu Oy:n konttorissa ja sanomalehti Länsi-Suomen oikolukijana. Varsinaiseksi päätyöksi muodostui jo sota-ajalta tuttu puhelinkeskuksenhoitajan ja myöhemmin keskuksen esimiehen tehtävät Rauma-Raahen tehtailla (myöh. Rauma-Repola). Tässä työssä hän oli 21 vuotta kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1971.

Jäätyään eläkkeelle Rauma-Repolasta Salmen lapset asuivat jo omillaan eri paikkakunnilla. Salme oli viihtynyt Raumalla, mutta hän halusi muutosta elämäänsä ja muutti lähemmäs lapsiaan ja lapsenlapsiaan Tampereelle. Eläkeläisenä hän teki ensimmäiset ulkomaanmatkansa mm. Itävaltaan, Italiaan ja Espanjaan.

Tampereella Salme osallistui aktiivisesti Tampereen rintamanaisten, Sotaveteraanien huoltoyhdistyksen ja  Kansallisten eläkeläisten kirjallisuus- ja historiakerhon toimintaan. Vuonna 1976 Salme muutti kauniiseen uuteen kotiin Kaukajärvellä. Asuntoon kuului suuri parveke, jolla hän viljeli kukkia ja vihanneksia. Messukylän seurakunta tuli Salmelle läheiseksi ja hän oli useita vuosia mukana järjestämässä hartaustilaisuuksia Annalanmäen eläkeläisille. Hän kävi pitkään konserteissa ja taidenäyttelyissä. Musiikki ja kuvataide olivat hänelle hyvin rakkaita harrastuksia.

Viimeisinä vuosina sotavuosien rankka, mutta isänmaallista urheutta vaatineet kokemukset tuli hänelle muistoissa hyvin tärkeiksi. Palvelutodistus tuosta ajasta oli Salmella aina esillä.

Salme asui yksin yli 80-vuotiaaksi läheistensä tukemana ennen kauan odotettua muuttoa vanhainkotiin, jossa hän ehti asua runsaan vuoden ennen sairaalaan joutumista.

Salmen-Kaisla Pyykkö kuoli 21.3.1994 Tampereella.

Tiedot Lottagalleriaan toimittanut Hilkka Lehtinen, Salmen-Kaisla Pyykön tytär.