Piiroinen Aino
Aino Piiroinen toimi lottana muonitustehtävissä Viipurin piirissä.
Aino Piiroinen (o.s. Kaimo alkaen 13.2.1935, aiemmin Karpov) syntyi 12.1.1915 Polvijärvellä. Hän oli maanviljelijäperheen kahdeksas lapsi. Isä Mooses Karpov, joka oli aktiivinen suojeluskuntalainen ja esikunnan puheenjohtaja, toimi Polvijärven poliisikonstaapelina. Perheen äiti Lyydia Karpov hoiti talon emännyyden sekä lapset ja karjan. Myös veljet olivat suojeluskunnassa innolla mukana ja myös Aino otti osaa järjestön ampumakilpailuihin tulosten näyttäjänä.
Aino kävi kansakoulun Polvijärvellä, rippikoulun Joensuussa ja ammatin hän hankki Elisenvaaran karjanhoitokoulussa. Valmistuttuaan 20-vuotiaana karjakoksi Aino muutti Porvoon lähelle Kerkkooseen Järvisen maatilalle karjanhoitajaksi. Seuraava karjakon pesti löytyi puolestaan Bomarsundin kartanolta Ahvenanmaalta, jossa vuoden työskentely toi mukanaan lisäksi ruotsin kielen taidon. Manner-Suomeen palattuaan Aino löysi karjakon paikan Viipurin maalaiskunnan Alasommeelta Rikkolan kartanosta, jossa myös Ainon veli oli juuri aloittanut työt kartanon pehtoorina. Veljen Helmi-vaimon aktiivisuus Lotta Svärd -järjestössä toimi innoittajana Ainolle, joka liittyi järjestöön virallisesti vuonna 1939, suosittelijoina opettajapariskunta Olga ja Jonne Sassi. Samaisena vuonna hänet myös vihittiin Pauli Piiroisen kanssa Polvijärven ortodoksisessa kirkossa.
Lottana Aino toimi muonitusjaostossa Viipurin piirissä. Hänen toimipaikkansa vuodesta 1939 lähtien oli Alasomeen kyläosasto, joka kuului Säiniön paikallisosastoon, kunnes hän siirtyi vuonna 1941 Kirkonkylän kyläosastoon, joka puolestaan oli osa Polvijärven paikallisosastoa. Siirron jälkeen hän hoiti muonitustehtäviä kotirintamalla ja valmisti ruokaa reservissä oleville sotilaille Polvijärven Suojeluskuntatalo Suojakalliossa. Koti perustettiin Sortavalaan, jossa suojeluskuntalainen aviomies Pauli toimi linja-auton kuljettajana ja Aino hotelli Hospitzin kerrossiivoojana. Lokakuussa tuli yleiset kutsut ylimääräisiin ker-tausharjoituksiin, Ainolle Säiniön paikallisosastoon muonituslotan tehtäviin ja Paulille joukko-osastoonsa.
Aino oli Alasommeella sodan alkamiseen asti. Palattuaan kotiin hän jatkoi työtään Hospitzissa aina kodin tuhoutumiseen saakka Sortavalan suuressa pommituksessa 2.2.1940. Tämän jälkeen esikoistaan odottava Aino muutti miehensä lapsuudenkotiin Ruskealan Höksölään, jota asuttivat tuolloin lapset ja naisväki talon isännän ollessa rintamalla. Aino vietti Höksölässä kuitenkin vain runsaat puolitoista kuukautta, ennen kuin tämäkin koti oli jätettävä rauhan ehtojen niin vaatiessa. Vaikka Ainon elämän jaksot Sortavalassa ja Ruskealassa jäivät hyvin lyhyiksi, säilyivät tämän ajan muistot hänen mielessään koko elämän ajan. Evakkomatkastaan hän kertoo:
”Välirauhan tultua 13.3. saimme jättää tämänkin kodin. Karjaa oli 8 lehmää, jotka päästettiin ns. valtion karjaan evakkomatkalle, 2 sikaa teurastettiin. Talon tavaroita saimme tuoda kahtena päivänä uuden rajan tälle puolen Kiteelle. Viljoja säkitimme, minkä vähänkin jaksoimme ja laitoimme määrättyyn paikkaan, mihin kyläpäälliköt määräsivät. Kolmantena päivänä täytyi hevoset antaa Ilmakosken Villatavaratehtaan työihmisten evakuointiin. Sitä seuraavana päivänä painoimme hiljaa talon ovet kiinni ja evakkotaival alkoi.
Ensimmäiseen rekeen asettui ajajaksi talon vanhempi miniä, siskoni, neljä alle kymmenvuotiasta lasta ja talon vanhaemäntä. Naapurin nuori alle 16-vuotias poika saatiin ajamaan toista hevosta. Sen rekeen liitettiin alle 2-vuotias hevonen minun huollettavakseni. Suuntasimme matkamme Polvijärvelle kotitaloomme, isän ja äidin luo. Oli suuri helpotus sekä vanhemmillemme, meille matkalaisille ja koko suvulle, kun vii-kon kestäneen taipaleen jälkeen pääsimme perille. Se oli pääsiäislauantai vuonna 1940.”
Ainon ensimmäinen lapsi, Eeva-tytär syntyi toukokuussa Ainon lapsuudenkodissa, siellä vielä evakossa olevan suuren suvun ympäröimänä. Pauli palasi terveenä kotiin, löysi työpaikan ja uusi kotikin löytyi Polvijärven kirkonkylästä muutaman kilometrin päästä Ainon kotitalosta. Jatkosodan aikana Aino osallistui kotirintamalottien toimintaan, eikä Pauliakaan määrätty rintamalle, vaan hän toimi armeijan autonkuljettajana Joensuun lähellä, melko lähellä Polvijärven kotia. Perheen toinen tytär syntyi elokuussa 1941.
Sodan päätyttyä perhe muutti työn perässä Hyvinkäälle Ridasjärven työlaitokselle, ja työpaikka löytyi myös Ainolle työlaitoksen keittiöltä. Ridasjärvellä syntyi perheeseen vielä kolmas tytär helmikuussa 1947, jonka jälkeen Piiroiset muuttivat kesällä Ainon veljen ja hänen perheensä lähelle Harvialaan Hämeenlinnan tuntumaan, katumajärven rannalle rakennettuun omaan rintamamiestaloon, josta aviopari löysi lähes koko loppuelämän kestävän kotipaikan, sillä kaupungin palvelutaloon muutettiin vasta vuonna 1995.
Työpaikka järjestyi Paulille Hämeenlinnasta, jossa myös tyttäret kävivät koulunsa, ja Aino oli kotiäitinä hoitaen perheen, kodin, puutarhan sekä pienen karjan. Kun lapset aikuistuivat ja muuttivat kotoa, lähti Aino myös työelämään kodin ulkopuolelle: ensin Pakkaus Oy:lle siivoojaksi, sitten Rautaruukin ruokalaan keittiötyöhön ja viimein hän perusti Hämeenlinnaan oman yrityksen hoitaen Kummila Oy:n tehdasruokalan. Ruokalan pidon Aino lopetti 65-vuotiaana siirtyessään eläkkeelle. Kotona karjanpito oli lopetettu vähitellen kokonaan. Muonituslottana saatu kokemus ohjasi Ainon myöhempien tehtävien suuntautumista suurtalousalalle, eikä varsinaiseen nuorena hankittuun ammattiin juuri sodan jälkeen ollut mahdollisuuksia. Toimeliaana Aino pysyi kuitenkin, myös harrastuksiensa osalta: Hän teki Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa diakoniatyötä ja kuului muun muassa Martta yhdistykseen, Eläkeliiton Hämeen-linnan yhdistykseen, Hämeenlinnan Karjalaseuran Muistojen kerhoon ja Osuuspankin Elohopeakerhon runopiiriin.
Aino Piiroinen kuoli 15.5.2003 Hämeenlinnassa.
