Pihlaja Kaisu
Kaisu Pihlaja toimi pikkulottaja Kauhajoella.
Kaisu Maria Pihlaja (o.s. Lapikisto) syntyi Kauhajoella 4.5. 1933 maanviljelys perheeseen. Lapsia perheessä oli yhteensä 5. Talvisodan syttyessä hän oli noin kuusi ja puoli vuotias. Kaisu lähti tuolloin äitinsä Helmin kanssa käsi kädessä tekemään kotirintamalottatöitä kansakouluun, joka sijaitsi noin kilometrin päässä Kauhajoen pitäjässä, Päntäneen kylässä. Kaisu ihaili kovasti lotta Esteri Vähälää, joka Kaisun äidin ohella näyttäytyi esikuvana ja lottaihanteena nuorelle Kaisulle. Pikkulotat tekivät kaikenlaisia avustavia tehtäviä säästäen vanhempien ajan vaativimpiin töihin. Kaisu muistaa tehneensä sidetaitoksia ja siderullia, pitäneensä vyyhtiä ja kerineensä lankoja, pakanneensa leipiä. Myöhemmin hän kutoi myös sukkia ja käsineitä, joissa etusormen pystyi vapauttamaan käsineestä ampumista varten. Hän oli myös noutamassa Kurikan kirjolta evakoiden lehmiä. Hän valmisti isoveljensä kanssa myös pilkkeitä, joita tarvittiin häkäpönttö-autoissa.
Kaisu muistaa aina kun hänen isänsä ja heidän paras hevosensa Polle lähtivät sotaan. Kaisun äiti lähti viemään isää ja Kaisu muistaa itkeneensä vanhemman veljensä kanssa vakavan tilanteen edessä, vaikka kuitenkin hän iloitsi, kun äiti sentään tuli takaisin kotiin. Tästä alkoi erilainen arki, mihin Kaisu aikaisemmin oli tottunut. Äiti ja piika hoitivat yhdessä karjan ja lypsyn, kodin, lapset ja lähettivät he myös joka viikko isälle rintamalle paketin täynnä tarvikkeita. Tuolloin Kaisun perheeseen otettiin hoitoon myös 14-vuotias Vilho, jonka perheessä ruoka ei riittänyt monelle suulle. Vilho avusti askareissa, miten osasi, auttoi puiden kantamisessa ja pilkkomisessa, että koti ja vesi saatiin lämpimäksi.
Kaisun pikkuveljen ollessa kolme ja puolivuotias tapahtui onneton välikohtaus, joka vaikutti Kaisun elämään. Pikkuveli meni nimittäin sytyttämään valkean heinälatoon ajatellen auttavansa äitiään, jonka kädet olivat täynnä töitä. Koko lato ja myös navetta syttyivät tuleen. Äiti ennätti pelastaa lehmät ja siat ja muutaman muun eläimen, mutta tulen satimeen jäi joitain kanoja ja vasikoita. Kaisun äiti sai palovammoja käsiinsä ja Kaisu olikin vanhimpana tyttönä ainut apu äidilleen. Äiti laittoi Kaisun asioimaan Kansanhuoltoon, josta perhe sai sodan aikana ostokortit ja jonne ilmoitukset ja tilinteko karjan määrästä piti myös toimittaa. Paikalle täytyi kävellä 12 km yhteen suuntaan ja Kaisu pelkäsi desantteja, joita sanottiin olevan liikkeellä. Kaiken lisäksi piti kävellä pimeässä, jotta vihollinen ei näkisi pommittaa. Kaisu kuitenkin selvisi hyvin matkoista ja sai asiat hyvin hoidettua, mistä äiti aina muisti tytärtään kiittää. Näin Kaisun itseluottamus kasvoi. Viimein isä ja myös Polle tulivat kotiin. Suojelusenkeleitä kiittelivät sekä isä ja Kaisu, että selvisivät hengissä ja vahingoittumatta sota-ajasta.
Kansakoulussa ollessaan Kaisu sairastui kovasti ja kuumeili kolmen kuukauden ajan. Kaksi kuukautta hän vietti sokeana kotona äidin hoiteissa ja terveyssisaren käydessä häntä katsomassa. Jotenkin hän kuitenkin toipui. Kaisu otaksui myöhemmin, että hänen paljon koeteltu lapsen kehonsa ja terveytensä jaksoivat niin kauan, kun oli pakko, mutta sodan loputtua ne antoivat periksi kaiken antaneena. Toipunut Kaisu osallistui oppikoulun pääsykokeisiin, ja pääsi sisään opinahjoon, mutta tahtia hän ei jaksanut. Kaisu kävi koulua vuoden ja päätti sitten täyttää haaveensa ja hakea kätilöopistoon, sillä lastenhoito oli Kaisulle tuttua, olihan hän hoitanut siskoaan kahdeksanvuotiaasta asti. Kaisu menikin Kauhajoen kuntasairaalaan harjoittelijaksi ja aikoi viedä hakupaperinsa kätilöopistolle, mutta saikin neuvon osallistua ensin apuhoitajakurssille. Hän päätti noudattaa neuvoa ja valmistui Helsingin Yleisen sairaalan apuhoitajakurssilta vuonna 1953 20-vuotiaana. Hän aikoi vielä hakea kätilöopistoon suoritettuaan ensin vuoden ajan töitä, mutta saatuaan ensimmäisen työpaikkansa Jalasjärven Kunnansairaalasta, hän pian tapasikin tulevan aviomiehensä. Kaisu avioitui sahanomistajan pojan kanssa ja pari sai kaksi poikaa.
Kaisu perusti vuonna 1966 miehensä tilavaan kotiin Kestikievari-tyylisen palvelupaikan: Pihlajan Kevarin, joka on toiminnassa edelleen vuonna 2018. Kaisu piti emännyyttä 20 vuotta, kunnes Kaisun poika yhdessä vaimonsa kanssa ottivat hoitaakseen toiminnan. Kaisun on pitänyt luopua nuorimmasta pojastaan ja aviomieskin kuoli kymmenkunta vuotta sitten. Kaisun terveyskin on reistaillut. Kovat kivut, skolioosi ja nivelrikko vaikeuttavat liikkumista niin, että Kaisun on käytettävä keppiä ja rollaattoria siirtymään huoneesta toiseen. Kaisu pohtii, josko lapsesta saakka koetut kovat rasitukset ovat johtaneet osaltaan näihin ongelmiin. Onneksi apua Kaisu saa selkävaivoihinsa kuitenkin auktorisoidulta naprapaatilta, mutta ilman lääkkeitä hän ei pärjää.
Kaisu kirjoittelee tietokoneella ajatuksiaan ylös joka päivä ja joskus kirjoittelee lehteenkin. Lisäksi hän kutoo ja kuuntelee musiikkia ja laittaa itselleen ateriat joka päivä. Kaisu jatkaa myös isänmaan eteen tekemäänsä työtä, sillä hän kutoo villasukkia myös Jalasjärveläisille varusmiehille. Tätä hän on jatkanut jo 10 vuotta ja kutonut sukkia yhteensä 500 paria. Langat Kaisu noutaa poikansa kanssa Kauhajoelta ja kutominen jatkuu iloisissa merkeissä. Ei Kaisu pane merkille vaivaa tai kustannuksia, vaan hän tekee työtä mielellään eläen säästeliäästi, niin kuin sota-ajan ihmiset yleensä. Täytettyään 80-vuotta Kaisu lisäksi lahjoitti pojanpoikansa ehdotuksesta presidentti Niinistön perustamalle Tukikummit Ry:lle ylimääräisiä tavaroitaan, jolloin monet lapset saivat harrastusvälineitä ja muuta kaipaamaansa.
Aloitteellinen Kaisu oli myös perustamassa Kauhajoen lottaperinneyhdistystä. Hän otti yhteyttä Jalasjärveläisiin isänmaallisiin ystäviinsä, joiden kanssa osallistui perustavaan kokoukseen. Kaisu on ollut yhdistyksen toiminnassa hieman mukana, minkä lisäksi hän on kuntoutunut kolmesti Härmän kuntokeskuksessa 3 vuorokauden virkistyslomilla. Näistä huomionosoituksista Kaisu on ollut kiitollinen.