Piha Katarina
Katarina Piha toimi lottana keräys- ja huoltojaostossa, muonitusjaostossa ja varusjaostossa.
Katarina Piha (os. Nurmi) syntyi 26.12.1923 Turussa, jossa hän vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa. Oppikoulussa Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa luokan tytöistä moni kuului lottiin. Innostusta ja esimerkkiä lottatoimintaan hän sai isänmaalliselta ystäväperheeltä ja tultuaan 17-vuotiaana ylioppilaaksi keväällä 1941 ikääkin oli jo riittävästi lottiin liittymiseksi.
Suunnitelmissa oli alun perin ollut mennä yliopistoon lukemaan matematiikkaa, mutta sodan vuoksi yliopistot olivat kiinni – eikä opiskelu silloin tuntunutkaan tärkeältä.
Katarina Piha muistelee lottatoimintaansa seuraavasti:
”Mennessäni innostuneena ilmoittautumaan lottiin, lottajohtaja Ingrid Gripenberg sanoi, että lottia on jo liikaa – uusia ei oteta! Mikä pettymys! Menin syksyllä myöhemmin pyrkimään uudestaan ja silloin onnistui. Minut sijoitettiin lottaosasto III:een ja määrättiin saman tien ryhmänjohtajaksi. Kerran viikossa oli ompeluilta, johon osallistui koko osasto. Myös äitini liittyi lottiin ja pääsi samaan ryhmään.
Jo aikaisemmin, ennen lottiin liittymistäni, minut oli pyydetty sotasensuuritehtäviin Turun palokunnan talolla toimivaan kenttäpostikonttoriin. Sensuuripäällikön ohjeiden mukaan pyyhittiin näkymättömiin paikannimet, joukko-osastot ja muut sellaiset. Tässä työssä kului syksy 1941.
Lotissa kuuluin keräys- ja huoltojaostoon. Myin koko sodan ajan merkkejä ja arpoja ja keräsin rahaa sotaorvoille, invalideille ja lotille ja vaikka mihin. Oli tuottoisaa kiertää iltaisin ravintoloissa, jossa raha liikkui ja miehet olivat hosseja. Olin varmaan Turun paras myyjä, mitä auttoi siviiliasu! Lottapukukangasta ei tuohon aikaan saanut mistään.
Anoin pääsyä pysyvämpiin tehtäviin ja pääsin kesällä 1942 mieluisaan työhön muonituslotaksi Heikkilän kasarmille, jonka kautta kulki miehiä rintamalle. Työ oli vauhdikasta. Keittäjä oli erikseen, mutta me huolehdimme työparini kanssa pöytien kattamisesta ja korjaamisesta milloin 200 milloin 400 sotilaalle. Lanttutalkoihin riitti apuvoimia kasarmin sotilaista. Vuonna 1942 oli kova ruokapula, perunoitakaan ei ollut. Saksalaisilta saaduista kuivatuista perunoista ja ohraryyneistä tehtiin keittoa, josta tuli harmaata niljakasta lientä, mikä ei kenellekään maittanut. – Lokakuussa 1942 alkoi yliopisto ja isä patisti opiskelemaan, mutta kävin edelleen sunnuntaisin avustamassa kasarmilla keittiöhommissa.
Monenlaisia muitakin lottatehtäviä oli, kuten siivoustyötä läpikulkumatkalla olleiden sotilaiden majapaikassa sekä sodan alussa ja lopussa muonitustehtäviä, kun evakuointijunia tuli Turkuun. Toimin myös varuslottana, kun hoidin lottien varusvaraston kirjanpitoa.
Kesällä 1944 hain ja pääsin toimistoapulaiseksi sotasairaala viitoseen, jossa tehtäväkseni tuli sotilaiden päivärahojen maksu. Kaikki osastot olivat tupaten täynnä potilaita. Joka potilaalle vietiin rahat ja saatiin kuittaus kahden viikon välein. Tätä työtä tein sodan loppuun saakka ja vielä jouluun 1944.
Mitä lottapukuun tuli, kangas tuli niin myöhään, että äitini ompelema puku valmistui vasta sodan lopulla. Säilytin pukuni ja se on ollut myöhemmin ahkerassa käytössä lottaperinnetyössä.
Sodan jälkeen Katarina opiskeli Helsingin Kauppakorkeakoulussa ja valmistui ekonomiksi. Hän avioitui, sai neljä lasta ja jäi kotiin perheenemännäksi. Perhe muutti myöhemmin Turkuun.
Lottaperinnetoiminta alkoi Turussa lottamuistomitalien jakamisella syksyllä 1993. Katarina oli mukana jo ensimmäisessä kokoontumisessa. Seuraavana vuonna perustettu Turun lottaperinneyhdistys sai hänestä ensimmäisen sihteerinsä ja sitten pitkäaikaisen rahastonhoitajan. Siinä tehtävässä hän oli hallituksessa mukana vuoteen 2004 saakka ja sen jälkeen aktiivinen jäsen.
Lähteet:
Katarina Pihan haastattelu 6.4.1999, tehnyt Tapani Kunttu
Katarina Pihan muistelua 1.5.2021
Kunttu, Tapani: Aatteellista toimeliaisuutta, Turun lotat rauhan ja sodan vuosina, 2008.