Perjala Lea
Lea Perjala toimi pikkulottana.
Lea Perjala (o.s. Wikström) syntyi 26.9.1928 Riihimäellä.
Vanhemmillani oli maatila Janakkalassa. Kun isä lähti sotaan, niin äiti jäi yksin hoitamaan tilaa kolmen pienen lapsen kanssa. Minä olin vanhin, sodan alkaessa 10-vuotias. Pikkuveljistäni vanhin oli 8 ½-vuotias ja nuorin vain vuoden ikäinen.
Kansakoulun käynti jäi kesken kun opettaja joutui lähtemään sotatoimiin. Kotiin tullessa pillit soi, sota oli alkanut. Pakolaisia oli koti täynnä. Huttua keitettiin isoissa kattiloissa.
Evakkoja tuli ja sotilaita meni. Ruokaa laitettiin paljon kun kotiimme majoitettiin koko sodan ajan paljon evakkoja ja sotilaita isompia ja pienempiä ryhmiä. Muistan kuinka joka paikka oli täynnä vieraita ihmisiä. Jopa saunakin oli täynnä ja jotkut majoittuivat heinälatoonkin.
Myös paikalliset kauppiaat hakivat suojaa maatalosta. Ihmiset viipyivät pari päivää, kaksi viikkoa ja jopa kaksi kuukautta kerrallaan. Itse jouduin nukkumaan lattialla ompelukoneen alla sen poljin pääni alla. Väkeä oli kaikki alakerran huoneet ja yläkerran kammarit täynnä. Väkeä tuli ja meni koko ajan.
Erityisesti on jäänyt mieleeni kun pikkulottana leivoimme pyykkikorillisen pullia ja veimme ne Riihimäen rautatieasemalle. Muuten aika meni äidin apuna ruokaa vieraille laittaessa ja pikkuveljiä hoitaessa. Mieleeni on jäänyt myös 10 km Maaottelumarssi Pohjoiselta koululta Karan kartanoon.
Ripille pääsin 1944 – suurhyökkäyksen aikana.
Sota loppui ja menin naimisiin juhannuksena 1949. Olin tuntenut mieheni Paul Rikhard Perjalan (1919–2000) lapsesta asti, asuimmehan samoilla kulmilla. Rakensimme omakotitalon tänne Riihimäelle. Mieheni työskenteli varuskunnassa ja minä olin alkuun Valtion Pukutehtaalla töissä. Meille syntyi yksi poika, joka auttelee minua tarpeen mukaan.
Harrastuksiini on aina kuulunut käsityöt ja kutominen. Vielä viime vuonna kudoin 200 paria sukkia alkoholisteille ja lastenkotiin. Työn alla on nytkin useampi sukkapari. Harrastuksiini kuuluu myös puutarhanhoito ja pihalla riittää kukkaloistoa koko kesän. Tänä Korona-aikana on ikävää, kun kanssakäyminen muiden kanssa on rajoitettua.
Lea Perjalaa haastateltiin 14.5.2021.