Perander-Hovi Linnea
Linnea Perander-Hovi toimi muonituslottana ja lääkintälottana.
Äitini Linnea Perander-Hovi (o.s.Perander) syntyi Lohtajan Marinkaisissa 02.07.21, samana vuonna, jolloin Lotta Svärd perustettiin ja kuoli 99- vuotiaana Nokialla 21.11.2020.
Nuorena tyttönä äiti harrasti hiihtoa ja suunnistusta ja kilpaili myös em. lajeissa. Äiti sai lääkintälottakoulutuksen Kannuksessa, mutta toimi sodan aikana muonituslottana mm. Kannaksella. Lotta Svärd- järjestöön äiti oli liittynyt jo varhain ja toimi Kokkolan osastossa aktiivisesti mukana. Äiti kouluttautui konttoristiksi ja teki nuoruudessaan myös opettajan viransijaisuuksia.
Äitini ja isäni tapasivat siellä jossain rintamalla. Ilman sotaa ei olisi minua eikä lapsiani, sillä epäilen, että vanhempani olisivat koskaan kohdanneet muutoin tuohon aikaan, kun liikkuminen yleisesti oli vähäistä. Vanhemmat kertoivat usein tilanteesta, jonka he kokivat Syvärillä, Laatokan rannalla kävellessään. He joutuivat vihollisen pommituksen kohteeksi, mutta isäni neuvokkuus pelasti heidät tuossa vakavassa tilanteessa. Sota ja ihastus yhdistivät tuolloin äidin ja isän, elämän raadollisuus ja kauneus olivat liki toisiaan.
Sodan jälkeen äitini toimi Kesko Oyj:n Kokkolan toimipisteessä sihteerinä ja konttoristina. Lisäksi hän teki mallin töitä, näytteli Kokkolan kaupunginteatterissa ja muutamassa elokuvassa, maalasi öljyvärimaalauksia, kirjoitti runokirjoja ja ohjasi näytelmiä sekä toimi Kokkolan työväenopistossa lausunnan opettajana. Rakkain taidemuoto äidille oli kuitenkin runo- ja lausuntataide. Hän kirjoitti paljon runoja ja lausui niin pienissä, kuin suurissa tilaisuuksissa ja juhlissa. Hän opiskeli lausuntaan, äänenkäyttöön ja esiintymiseen liittyviä opintoja. Äidin syntymävuonna 1921 perustettu Nuoren Voiman Liitto ja sen toiminta oli osa äidin runo- ja lausuntataiteen harrastusta. Äidin runoissa kaikui sinivalkoinen ääni ja kiitollisuus ihanan Suomen vapaudesta. Äiti vieraili kertomassa sota-ajan muistoja ja Lotta Svärdin toiminnasta Kokkolan koulujen oppilaille pukeutuneena lotta-asuun, jota hän käytti usein myös juhlapukunaan.
Äiti oli taiteilijasielu, joka oli kokenut myös sota-ajan vahvasti ja se huokui läpi hänen elämänsä. Sota-aika jäi siten elämään hänen runoissaan ja taiteessaan kauniisti ja myönteisesti. Hänen muistinsa oli loistava elämän loppuun asti ja vielä viikkoa ennen kuolemaansa hän lausui pienessä tilaisuudessa kauniisti rakkaaksi tulleen Saima Harmajan pitkän runon: Väkevä kukka. Linnea oli hyvä äiti, ihana mummu ja suurenmoinen vanhamummu. Hän jätti vahvan perinnön meille jälkeläisille siitä, kuinka tulee kunnioittaa vapaata isänmaata ja edistää sen hyvää. Lisäksi hänen taiteensa on vahva osoitus, kuinka vaikeatkin ja traagiset kokemukset voivat kääntyä siunaukseksi ihmisen elämässä.
Äiti sai monenlaista tunnustusta niin ansiotyöstään, kuin harrastuksistaan. Tasavallan presidentti myönsi hänelle Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan mitalin 6.12.1971 ja hän sai Sotaveteraanien ansioristin 29.5.2009 sekä Vapaussodan Perinneliiton muistoristin.
Äitini kirjoittamassa runossa Syvärillä kuuluu ne tunnot, mitä vain sodan itse kokenut voi kuvata:
”Vuosikymmenien takaa
Muistot mieleen palaa
Kaukaa Karjalan mailta,
Rannoilta Syvärin.
Kuusen alla korsu,
ei muistot sammu,
ne mielessä pysyy.
Lensi kranaatteja,
alas painuin hiekkaan, syleilin maata,
kuiskasin en väistyä saata.
Jos päiväni täällä päättyvä on,
minä mullaksi murenen.
Kevätkukkana kuiskaamaan tulen,
lapset rakastakaa.
vapaa on Isänmaa.”
(Linnea Perander-Hovi)
Kirjoitti Marjut Hovi (tytär)