Pakkala Olga

LottaOrganisaatio ja kunniajäsenet

Olga Pakkala toimi paikallisosastossa johtoasemassa.

Olga Pakkala (os. Eklund) syntyi 30.12.1879 Porlammilla, Lapinjärven pitäjässä (Lappträsk).

Nuoruus

Olga toimi aktiivisesti Porlammilla jo ennen naimisiin menoaan. Hänet hyväksyttiin Soihtu Nuorisoseuran jäseneksi maaliskuussa 1897. Seura perustettiin samana vuonna ja ilmeisesti Olga on yksi sen perustajajäsenistä. Olga toimi johtokunnan jäsenenä ja sihteerinä 1897-1905. Vuonna 1937 hänet nimettiin seuran kunniajäseneksi.

Jyväskylän seminaari

Olga oli käynyt kansakoulun, Hämeenlinnan esiseminaarin ja päässyt opiskelemaan Jyväskylän seminaariin, josta hänen piti valmistua opettajaksi. Hän kuitenkin erosi 20.8.1904 Jyväskylän seminaarin toiselta luokalta. Tuolloin seminaarissa saivat opiskella vain naimattomat neidot. Olisiko Olga jo ennakoinut, ettei valmistu koskaan avioitumisensa takia, ja siksi jättänyt seminaarin kesken.

Olga Eklund ja Verner Pakkala kihlautuvat 19.1.1904. Vernerin myytyä kotitilansa helmikuussa 1904 nuoripari avioitui 10.11.1904. Olga oli 25-vuotias ja Verner 26. Verner ja Olga muuttivat Pihlajavedelle 27.12.1904. He ostivat Pihlajaveden keskustasta kaupparakennuksen, johon he avasivat siirtomaatavarakaupan, joka tunnetaan nimellä ”Pakkalan kauppa”.

Aktiivinen naisasianainen

Olga oli aktiivinen naisasianainen. Jo vuonna 1905 hän oli mukana edustamassa Pihlajavettä Naisliitto Unionin suuressa kokouksessa, jossa ajettiin naisten äänioikeutta. Vuonna 1906 naisille myönnettiin Suomessa äänioikeus, ensimmäisenä maana Euroopassa.

Nopeasti mukaan monipuoliseen toimintaan

Olga sai nopeasti pihlajavetisten arvostuksen ja niin hän oli mukana erittäin monissa luottamustoimissa: Pihlajaveden kunnanvaltuusto perustettiin vuonna 1913 ja Olga valittiin valtuustoon vuonna 1918 ja hän toimi siinä yli kymmenen vuotta, ensimmäisenä naisjäsenenä.  Monet valiokunta- ja komiteatyöt tulivat hänelle tutuiksi, valtuuston ja kunnallislautakunnan ym. taholta, kuten toimet valtuuston sihteerinä, kunnan ja kirkollistilien monivuotisena tarkastajana, valtion verotuslautakunnan ja Lotta-Svärd-yhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana, ollen perustamassa ko. järjestön toimintaa Pihlajavedelle. Hän on toiminut Säästöpankin kamreerina, vaalilautakunnan-, kirjasto- ja kansakoulun johtokunnan jäsenenä ym. tilapäisissä luottamustoimissa.

Nuorisoseuran perustaminen

Olga Pakkala oli perustamassa Pihlajaveden nuorisoseuraa yhdessä Anna ja J. Leivon, Verner Pakkalan, opettaja I. Simstedin, kirkkoherra W. Brusilan ja maanviljelijän pojan Aapo Leppälän kanssa. Keskusseurasta oli mukana K Halmekytö. Seura perustettiin 8.11.1908.

Vuonna 1910 alettiin suunnitella oman talon rakentamista. Tontti vuokrattiin Vähäkömin maasta. Talon vihkiäiset olivat juhannuksena 1911.

Vuonna 1912 esimiehenä toimi Adiel Leppälä ja sihteerinä Olga Pakkala, jonka sihteeri- ja puheenjohtajakausi kesti sitten noin 40 vuotta. Olga Pakkala antoi koko seuran toiminnalle sen hengen. Jäseniä oli jo noin sata.

Suojeluskunta ja Lotta-Svärd-toiminta

Vuonna 1917 perustettiin Pihlajavedelle Suojeluskuntaosasto. Sen pitäessä salaisia harjoituksia, huolehti muonituksesta rouvat Pakkala ja Peltonen. Olga Pakkala lahjoitti kankaat, joista valmistettiin Suojeluskunnan ensimmäinen lippu.

Kapinan syttyessä lähtivät miehet taistelemaan valkoisen armeijan joukkoihin ja kotirintamalla Pakkala ja Peltonen esimerkillisesti hoitivat lämpöisten vaatteiden ja muonitustarvikkeiden keräämisen miehille. Vaikka heidän kodeistaan olivat jo kaikki asekuntoiset miehet rintamalle varustetut, niin monen varattoman vapaustaistelijan selkäreppu se vielä täytettiin Pakkalassa ruoka- ym. tarpeilla, aina lautasta ja lusikkaa myöten. Pakkalan Putte-hevonen oli uskollisen Kalle-rengin kanssa aina menossa keräys- ja rintamatarpeiden kuljetuksessa ja osallistuipa parivaljakko aseiden salakuljetukseenkin.

Naisosasto huolehti osaltaan tarjoilusta ja järjestelyistä Pihlajaveden suojeluskunnan ensimmäisessä valatilaisuudessa 15.1.1918. Tällöin valan antoi 21 suojeluskuntalaista. Kirkkoherranrouva Peltoselle ja kauppias Olga Pakkalalle myönnettiin toiminnastaan Vapaussodan muistomitali.

27.10.1919 perustettiin Suojeluskunnan naisjaos, jossa puheenjohtajana toimi rva Peltonen ja sihteerinä Hanna Leppälä.Vuoden 1920 alusta Olga Pakkalasta tuli jaoston rahastonhoitaja ja siitä alkoikin Olgan pitkäaikainen ura Lotta-Svärd-toiminnassa. 21.3.1920 hyväksyttiin mallisäännöt ja vuonna 1923 liittyi Pihlajaveden Lotta-jaos virallisesti Jyväskylän Lotta-Svärd piiriin.

Suojeluskunnan toinen lippu vihittiin 10.6.1923. Lippu oli Einari Luoman suunnittelema ja sen luovuttivat rouvat Pakkala ja Koskela. Lipun vihki Kirkkoherra Suomaa Nuorisoseuran talolla.

Vuonna 1925 Olga Pakkalasta tuli Pihlajavedellä päälotta ja hän toimikin puheenjohtajana Lotta-Svärd-järjestön lopettamiseen asti 1944.

Sota alkaa

Talvisota syttyy marraskuussa 1939. Pihlajavetisistä naisista oli 27 antanut lottalupauksen ja he lähtivät erilaisiin tehtäviin ympäri sotatantereita. Olgan ottotytär Helmi Arponen oli käynyt Tuusulan Lotta-opistolla viestikursseilla vuonna 1938. Sieltä hän siirtyi Viipurin Markovillaan saamaan lisäopetusta viestinnässä. Helmi oli Viipurissa 15.11.1939. Kurssi oli loppumaisillaan marraskuun 30 pnä 1939, kun talvisota syttyi.

Lottia pyydettiin Viipuriin sotilaskeskuksiin. Kolme tyttöä, joista Helmi oli yksi, jäivät Viipuriin. Helmi määrättiin Neitsytniemelle K.T.R.2 kasarmialueelle. Siellä oli 100 läpän puhelinkeskus.

Olgalla on suuri huoli niin Helmistä kuin kaikista pihlajavetisistä. Hän oli huolissaan monista rajalla asuvista, erikoisesti Helmin omaisista. Hän pyysikin Helmin omaisia saapumaan Pihlajavedelle evakkoon.

Helmin veljen Matin perhe saapui Pihlajavedelle paeten Enson pommituksia. Olga otti heidät avosylin vastaan, majoitti, ruokki ja kun näytti siltä, että evakkomatka jatkuu, järjesti hän perheelle talon, johon perhe asettui.

Eeva-Riitta Kauttu (os. Arponen) muistelee Olgaa seuraavasti:

Kun koneet olivat menneet pohjoiseen päin, niin Pakkalan täti kiiruhti keittiöön hakemaan pelokkaille naisille kahvit ja pullat.

”Viivyimme pari viikkoa Pakkalassa, söimme keittiön pöydän ääressä, kuten kahvitkin juotiin. Äiti auttoi missä suinkin voi. Senkin muistan, että keittiön hellalla oli koko päivän suuri punainen emalikahvipannu, josta tarjottiin aina kahvit kauempaa pitäjältä tulijoille. Pullaa tietenkin oli aina tarjolla, liinan alla pöydällä. Muistelen, että joskus Viivi-täti (kauppiaan vaimo) piipahti sanomaan Pakkalan tädille, kuka oli tullut kauppaan ja sitten hänet kutsuttiin kahville. Luulen, että Pakkalan täti tunsi koko pitäjän väen. Hän itse oli kovin arvostettu pitäjäläisten keskuudessa.

Hänellä on pyöreät, yksinkertaiset metallisankaiset silmälasit, aina kaulaan saakka napitettu pusero tai leninki ja nilkkoihin saakka oleva hame yllään. Muistelen että kengät olivat aina mustat, umpinaiset, jotka Lotta-pukuunkin sopivat. Usein hänellä oli joku yksinkertainen koru ylhäällä kaula-aukossa.

Pakkalan täti etsi meille majoituspaikkoja, koska kaikki emme mahtuneet nukkumaan Pakkalassa. Me asuimme ensin pari viikkoa rva Råbergin luona, sitten Kuoppalassa erään vanhan rouvan luona. Aamuisin tulimme Pakkalaan, jossa Pakkalan täti aina yhtä ystävällisesti otti meidät vastaan, saimme syödä, juoda, äidit tekivät keittiössä hommia, me lapset leikimme paljon ulkona, olihan silloin jo talvi. Pommituksia pelättiin. Olihan Haapamäen risteysasema viereinen asema etelään päin ja sitä pommitettiin.

Sitten tuli joulu! Se oli suurenmoinen juhla. Pakkalassa oli piharakennus, jonka keittiö oli oikeastaan leivintupa. Siellä leivottiin, paistettiin vaikka mitä herkkuja. Pakkalan salin nurkkaan tuotiin suuri kuusi, kauniisti koristeltu, oli kynttilöiden tuoksua ja valoa, jokainen lapsi sai varmasti jotain kaunista ja toivottua joulupukilta. Pakkalan täti ei tehnyt mitään ruokajuttuja itse, hän vain oli suunnitellut lahjat, jotka hän halusi antaa meille kaikille ylimääräisille ihmisille. Hän kulki kaiken touhun keskellä rauhallisena ja ystävällisenä muistaen jollakin ystävällisellä, rauhoittavalla sanalla.

Salissa oli harmoni, jota täti soitti ja me lauloimme. Se joulu oli meille lapsille oikea joulujen joulu!

Pihlajaveden asemalle oli nostettu suureen puuhun riippumaan ratakisko. Kun asemalle tuli tieto, että lentokoneita on tulossa, hakattiin ratakiskoon rautakepillä. Se oli ilmahälytys ja ääni kuului Sahankylälle asti. Silloin me Pakkalan olevat kiirehdimme maakellariin piiloon. Meitä lapsia varten oli laitettu peruna- ja juureslaarien päälle laudat ja sinne meidät nostettiin istumaan kuin linnunpojat! Kun koneet olivat menneet pohjoiseen päin, niin Pakkalan täti kiiruhti keittiöön hakemaan pelokkaille naisille kahvit ja pullat. Samalla hän sieppasi meille lapsille jotain herkkuja kaupan puolelta.

Muistan vieläkin selvästi, kuinka Pakkalan täti kulki aina rauhallisesti, jutellen tai hyräillen jotain virttä. Äiditkin rauhoittuivat.

Pakkalan täti ja äiti ystävystyivät jo heti ensimmäisellä kerralla. Heitä yhdisti voimakas usko Jumalan johdatukseen ja turvaan. Muistan että täti kutsui joskus äidin kamariinsa juttelemaan. Silloin heitä ei saanut häiritä. Äiti sanoikin myöhemmin, että Pakkalan-täti oli maailman paras ihminen!”

Teillä lotilla on täällä sitten todella hyvä, monipuolinen, järjestelykykyinen ja niin herttaisen rauhallinen puheenjohtaja.

Olga Pakkalan 20-vuotista työkautta Pihlajaveden Lotta Svärd paikallisosaston puheenjohtajana muistettiin puheella ja Lotta Svärd ansioristillä tammikuussa 1944. Vieno Kallio kiitti Olga Pakkalaa mm. sanoin:

”Kohta lottatoiminnan alusta alkaen on teidän kotinne ollut myös lottiemme kotina ja keskeisenä toimipaikkana, jonne on aina saanut tulla saamaan neuvoja ja ohjeita. Aina on apua annettu kaikessa, pikku seikkoja myöten. Ja kaikessa ja aina Te päälottamme olette ollut ensimäisenä mukana, aikaanne ja varojanne säästämättä, sekä aina vaatinut enin itseltänne. Kanssanne käyneet tietävät miten paljon työtä ja huolta on vaatinut lottatyön järjestely meidän harvaan asutussa vaikeasti järjestettävässä pienessä pitäjässämme. Se on todella monasti vaatinut työntäyteisiä päiviä, jopa valvottuja öitäkin, mutta työ on tullut tehdyksi ja juuri siinä muodossa kuin sen meidän olissamme olla pitääkin. Työ on ollut Teille rakasta ja siihen on myös kannustanut korkein tuntemuksenne: Uskonnon, kodin ja Isaänmaan puolesta.

Suuri ja vaativa on ollut kasvattajan tehtävänne, sillä meitä on jo valtava joukko Teidän harmaita lottatyttäriänne, jotka olemme ensimmäiset haparoivat askeleemme lottatyössä ottaneet juuri Teidän johdollanne ja avullanne. Vähäinen osahan meitä nyt on tässä ympärillänne Teitä kiittämässä ja onnittelemassa, sillä suurin osa lottatyttäriänne on nykyisin vaativalla vartiopaikalla siellä jossakin. Osa muuten häipynyt eri suuntiin, mutta jotka varmasti usein siunaavin, kiitollisin ajatuksin muistavat ensimäistä lottajohtajaansa. Moni lottasisar, ystävä on jo tänä aikana siirtynyt ajan rajan ylitse ja saateltu ikirauhaan.

Varmasti kun Te itse muistelette tätä lottatyö-aikaanne, niin se on kuin kaunis monivärivivahteinen kuvakirja, jonka jollakin aukeamalla voi olla muistoja, joista voisi sanoa että on aivan kuin ” Suv ja sunnuntai”. Sieltä nousee mieleen monet, monet kauniit onnistuneet isänmaalliset juhlat Sk: n kanssa. Yhdessa järjestetyt eri tilaisuudet, silloin ennen vanhaan. Joku mainio muonitustilaisuus. Mieluiset vierailut p.o:mme. Merkkihiihdot,  prosenttihiihtomerkit, retket pyörillä tại autoilla seläntaa koululle tai muualle. Juhlat naapuri p.o:ssa. Tai sitten kesämatkat oikein lottapäiville y.m. neuvottelupäiville. Kokoukset, joita on varmasti lukemattomiin.

Mutta voi löytää aukeamia, joissa on myrskyisen syysyön tuntua, mutta ei kuitenkaan niin etteikö läpi näkyisi uuden päivän sarastus. Nämä ovat niitä isänmaamme raskaitten kohtaloitten ajoilta. Tämä sota-aika on vaatinut monasti ehkäpä liikaakin Teiltä ponnisteluja ja työtä, yhteisen asiamme puolesta. Joskin niin kauniina olette nähneet lottatyön täyttymyksen.

Sitten kesällä kerran täällä majailleet sotilaat saivat niin monella tavalla tuntea Teidän apuanne ja huoltoanne. Joku heistä on antanutkin tunnustuksen: teillä lotilla on täällä sitten todella hyvä, monipuolinen, järjestelykykyinen ja niin herttaisen rauhallinen puheenjohtaja. Niinhän meillä onkin, siihen me lotat niin sydämestämme yhdymme. Toivomme ja pyydämme, että Te vielä pitkän ajan tahdotte ja jaksatte, tottunein käsin ja varmoin ottein hoitaa lottatyömme peräsintä paikkakunnallamme. Jumalan suurta siunausta toivotamme ja pyydämme Teille.

Pysyväksi kiitollisuuden osoitukseksi olemme me Pihlajaveden lotat anoneet Teille lottien omaa ansiomerkkiä. Keskusjohtokunta on myöntänyt Teille p.o:mme puheenjohtaja rouva Olga Pakkala ansioristin, siis korkeimman ansiomerkin joka jaetaan lottatyössä erikoisesti ansioituneille lotille”

Olgan maallinen taival päättyy

Olgan terveys reistaili ja hän menehtyi oman alkovinsa vuoteelle 31.12.1947, vain päivä 68-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Pihlajavesi menetti suuren vaikuttajan ja tärkeän henkilön. Hautajaistapahtuma keräsi saattoväkeä ympäri pitäjän. Hänet on haudattu Pihlajaveden Koipikankaan hautausmaalle.