Orava Aino
Aino Orava toimi lukuisissa eri lottatehtävissä.
Aino Orava syntyi Metsäpirtissä 18.09.1912 vanhempiensa Aleksanteri Oravan (09.10.1873-13.02.1932) ja hänen vaimonsa Elisa o.s. Myöhäsen (05.09.1877-11.05.1947) nuorimpana lapsena. Elisa oli isoisoisäni Elias Myöhäsen sisar, joten Aino oli isoäitini Aune Pitkäsen, o.s. Myöhänen, serkku.
Aino lähti kansakoulun käytyään kodistaan eri maatiloille harjoittelijaksi ja oli mm. vuoden Porvoossa. 1930-luvun alussa hän pyrki ja pääsi Järvenpään maatalousoppilaitokseen. Sen jälkeen hän siirtyi Pohjaan karjatilalle ja oli siellä puoli vuotta, kunnes pääsi Viipurin läänin Maanviljelysseuraan karjatilojen tarkastajaksi. Talvisodan alkaessa Aino toimi Viipurin läänin nautakarjan luetteloijana.
Tämän jälkeen Aino siirtyi lottatoimintaan, Lotta Svärd-järjestöön hän oli liittynyt jo vuonna 1929.
Hän kuului vuonna 1940 Lemin paikallisosaston keräys- ja kansliajaostoon ja (oletettavasti sen jälkeen) Jääsken paikallisosaston varustusjaostoon, toimien vuosina 1940–41 muutaman kuukauden muonitustehtävissä Jääskessä ja Imatralla. Aino pyrki ja pääsi sodan aikana Helsingin Konttoriopistoon ja sai sieltä hyvän todistuksen. Hän työskenteli 21.04.1942 alkaen toimistovirkailijana Lotta Svärd-järjestön keskusjohtokunnassa järjestön lakkautukseen saakka, hoitaen kokonaan järjestön laajan laskutuksen. Aino sai lottatoiminnastaan Lotta Svärd-ansiomitalin.
Lotat perustivat hieman ennen Lotta Svärd -järjestön lakkauttamista Suomen Naisten Huoltosäätiön (nyk. Lotta Svärd Säätiö), joka jatkoi lottajärjestön harjoittamaa avustustyötä. Huoltosäätiö rakennutti sotien jälkeen suuren asuintalon Helsingin Töölöön osoitteeseen Mannerheimintie 93. Rakennuksen pohjapiirros oli tehty niin, että se mahdollisti rakennuksen käytön sairaalana (Keskussotilassairaala KSS 1 eli Tilkka oli aivan lähellä ja talo olisi tarpeen tullen voinut toimia Tilkan yhteydessä). Rakennuksen (tunnettu ravintola White Ladyn talona) valmistuttua saivat monet lotat asunnon rakennuksesta, näin myös Aino. Hän asui siinä elämänsä loppuun saakka.
Aino siirtyi vuonna 1944 Lisenssiviraston palvelukseen ja toimi siellä virkailijana eläkeikään saakka.
Aino seurasi aikaansa ja matkusteli paljon ulkomaille jo 1960-luvulla. Matkoiltaan hänellä oli tapana tuoda minulle kansallispukuisia nukkeja, joita on kertynyt ainakin Espanjasta, Italiasta, Madeiralta ja Kreikasta. Erityisesti Italia oli lähellä hänen sydäntään ja hän jopa opiskeli italian kieltä. Aino oli myös hyvin kiinnostunut yhteiskuntaelämästä ja politiikasta. Tästä esimerkkinä kerrottakoon, että kun lääkäri testasi Ainon henkistä vireyttä hänen ollessaan yli 90-vuotias kysyen, tietääkö Aino, kuka on tällä hetkellä Suomen presidentti, Aino vastasi, että hänen nimensä on Tarja Halonen ja jos on tarpeen, hän voi kyllä luetella myös kaikki hallituksen ministerit.
Aino oli vanhemmilleni Varpu ja Olavi Jokiselle hyvin läheinen ja oli aina kutsuvieraana myös perhejuhlissamme. Minä kävin tapaamassa Ainoa usein Suomessa käydessäni, viimeisen kerran tapasimme kesällä 2013. Aino menehtyi 102-vuotiaana tammikuussa 2015. Muistelen häntä lämmöllä ja kiitollisuudella.
Tekstin on laatinut Taru Jokinen.