Oittinen Tytti
Tytti Oittinen teki monia pikkulotan tehtäviä.
Tytti Oittinen kuului Lotta Svärd järjestön nuoriso-osastoon. Tytin äiti oli lääkintälotta, jolla riitti paljon tehtäviä, koska Riihimäkeä pommitettiin hyvin paljon ja talojen raunioista mm. etsittiin loukkaantuneita. Lapset tietysti halusivat myös osallistua toimintaan; Tytin veli Kalevi oli Ipak:issa eli ilmapuolustusaluekeskuksessa, ja hänen siskonsa Virpi oli myös pikkulotta. Sisarukset auttoivat, missä voivat, vaikka välillä ajautuivatkin vaaratilanteisiin. 15-vuotias Kalevi oli kerran menossa pommitusten jälkeen viemään isälleen nähtäväksi vesikelkassa isoa pommia, kun terveydenhoitaja Irma (o.s, Himberg) tuli häntä vastaan ja ennätti sanomaan: ”Älä hyvä poika sitä minnekään kuljettele!”
Tytin isä ei ikänsä vuoksi päässyt rintamalle, mutta saattoi osallistua maanpuolustukseen kotirintamalla toimien ilmapuolustuksessa Lemmenkalliolla. Tytti muistelee:
”Oli isälläkin kohtalo, kun Virosta ja Vienanretkeltä tuli haavoittumatta kotiin, mutta Lemmenkalliolta kerran polkupyörällä lähdettyään ajoi puuta päin ja niskanikama murtui. Hän joutui makaamaan paareilla koko päivän, kun lääkäri ei ehtinyt katsomaan. Isä halvaantui täysin, Karan koulu Hausjärvellä toimi sotilassairaalana ja siellä hän sitten niskanikaman luutumisen jälkeen sinnikkäästi harjoitteli ensin lattialla itseään vetäen, sitten kontaten ja lopuksi kävellen; Toinen jalka jäi ontuvaksi, mutta jatkuvalla itsensä kuntoutuksella hän selvisi liikuntakykyiseksi.”
Pikkulottana Tytti osallistui erilaisiin keräyksiin, kuten mm. metalliromun, kukkakorien ja sienten keräyksiin sekä viljantähkien keräämiseen viljankorjuun jälkeen. Rintamalla olleille lotille ja sotilaille tehtiin sukkia, tumppuja, käsineitä ja päähineitä. Pikkulotat lähettivät myös paketteja ja kirjoittivat kirjeitä tuntemattomille sotilaille. Varsinkin joulupaketit olivat tärkeitä. Tytti siskoineen saivat sotilailta myös kiitoskirjeitä. Eräs Tytin sisaren Elsan saama kirje kuuluu:
”Pyydän täten lähettää Teille tuntemattomalle hyväntekijälleni, parhaat ja lämpimät kiitokseni. On rohkaisevaa nähdä, että siellä kotiseudulla muistetaan meitä. Me olemme täällä suorittamassa kallista velvollisuuttamme Isän maata kohtaan. Me tahdomme näyttää, että kuljemme isien tietä. He ovat antaneet meille tämän maan perinnöksi. Me puolestamme tahdomme vaalia tuota perintöä, ja tämä tehtävä kuuluu meille kaikille. Kiitän vielä Teitä siitä, että lähetitte minulle paketin. Samalla lähetän kiitokseni sen aseveljen puolesta, joka sai lähettämänne savukkeet, koska itse en tupakoi. Nenäliinat olivat tervetulleita, samoin kynttilä. Palakoon se kirkkaana, sen vapauden symbolina, joka meille suomalaisille on kallis. Kaikkivaltias Jumala siunatkoon meitä kaikkia taistelussamme. Ystävällisin terveisin, N. Nurmi, reservin vänrikki, 5.2.1940.”
Muutakin puuhaa riitti, esimerkiksi halkomottien teko; Tytti auttoi myös viisihenkistä karjalaisperhettä asettumaan väliaikaisesti perheensä kotiin. Jatkosodan aikana pikkulotat auttoivat pientilallista maalla, kun isäntä oli rintamalla. He kävivät lamppuöljyn haussa 12 kilometrin päässä, olivat mukana heinänteossa ja korjuussa, perunan istutuksessa ja nostossa sekä viljan korjuussa. He auttoivat myös emäntää joskus karjataloudessa ja tekivät kerppoja talveksi lampaille. Kun lehmä piti astuttaa eikä lähikartano sallinut oman sonninsa apua, piti emännän kuljettaa lehmänsä metsäpolkuja pitkin 7–8 kilometrin päähän ja pikkulotat olivat jälleen apuna. Emäntä riimusta viemässä ja pikkulotat koivun oksan kanssa takaa ajamassa. Oli sekin matka!