Nieminen Eila
Eila Nieminen toimi muonitus- ja ilmavalvontatehtävissä.
Eila Sargit Nieminen (os. Piirikkälä) syntyi 13.2.1921 Kuusankoskella. Hänellä oli kaksi siskoa, isosisko Nelly ja pikkusisko Salme. Vanhemmat, kirvesmies Otto Piirikkälä ja Impi Piirikkälä (myös Piirikkilä), olivat työväenliikkeen ihmisiä. Otto oli ollut sisällissodassa ja sen jälkeen Riihimäellä vankilassa yleiseen armahdukseen asti. Vaikka perhe touhusi paljon työväentalon tapahtumissa, aatteesta ei juuri kotona puhuttu. Tyttöjen ajatusmaailmaa ei ohjattu mihinkään poliittiseen suuntaan, kotona painotettiin rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta ja nautittiin vierailevien teatteriseurueiden käynneistä – Impi oli mukana työväennäyttämön toiminnassa.
Eila kävi nelivuotisen kansakoulun ja sen jälkeen yhden vuoden Kymiyhtiön ammattikoulua. Isän kuoltua v. 1935 hänen täytyi jättää ammattikoulu ja mennä 14-vuotiaana Kymiyhtiölle töihin. Siellä hän oli alkuun tilapäisenä asiatyttönä ja pääsi myöhemmin kirjuriksi eri konttoreihin. Eila työskenteli Kymiyhtiössä vuosina 1935-1948 mutta oli tehtaalta poissa, lottatyössä, syksystä 1942 vuoden 1945 alkuun.
Lottien toimintaan Eila tutustui pikkulottien kautta. Ystävättäret liittyivät järjestöön, ja Eila halusi mukaan. Hän ymmärsi vasta aikuisena, mitä isä tarkoitti luvatessaan, että tytär voi liittyä pikkulottiin, “mutta sitten ei hypitä puolelta toiselle”. Vuonna 1938 lokakuussa Eila suoritti Lotta Svärd Keskusjohtokunnan hyväksymät ja Piirijohtokunnan Kymintehtaan paikallisosaston järjestämät Lotta Svärd -iltakurssit muonitusjaostossa.
Talvi- ja jatkosodassa
Eila kirjoitti koko ikänsä elämästään kalentereihin ja päiväkirjoihin. Kalentereista ovat säilyneet vuoden 1939, -45 ja 46 pikkuiset ajastajat. Niiden sisältö on kuvattu Eijaleena Martikaisen blogissa Min Kuusas 27 jaksossa. Blogiin ja kalenterin sisältöön voi tutustua täältä.(siirryt toiseen palveluun)
Vuoden 1939 kalenterimerkinnät kertovat 18-vuotiaan Eilan seuranneen Lotta Svärd -yhdistyksen vuosikokousta, osallistuneen lottien prosenttihiihtoon ja odottaneen heinäkuun lottapäiviä Hämeenlinnassa. Lottien ompeluiltoja on pidetty keväällä ainakin kerran kuussa, ja Eila kehuu miten hyvää kahvia siellä saa. Toukokuussa on pidetty lottien ja suojeluskuntalaisten juhla. Eila on osallistunut aamulla paraatiin ja ollut kahvinkeittäjänä päiväjuhlassa. Helatorstaina lotat ovat tehneet retken Porvooseen.
Kesäksi 1939 lottatoiminta on hiipunut mutta alkanut kiihtyä syyskuussa. Eila on ollut lottalassa myymässä ja ampumamajalla keittämässä rokkaa suojeluskuntalaisille, tietysti lottaillassa myös. Lokakuun 11. päivänä Eila kirjoittaa: ”Jouduin tänään Ruotsulan lottien ilmavalvonta-asemalle. Tilanne on hyvin kriitillinen. Venäläiset ja suomalaiset käyvät neuvotteluja keskenään. Sodan uhka on suuri. Toivomme parasta mutta emme peräänny.” Seuraavalla viikolla moni tuttu poika on lähetetty “sinne jonnekin”. Eila on päivystänyt ilmavalvontatornissa. Lottien ryhmä käy välillä töissä, päivystää vuoroissa Korian sillan lähellä olevassa tornissa, yöpyy Ulvin talossa. Eila valvoo tornissa jouluaattoyönä yksin, 18-vuotiaana. Muita ryhmän lottia ovat mm. Eila Helén (tyttönimet eivät ole tiedossa), Anna-Liisa Sundström, Aili Nevala, Edit Bergman ja Eeva-Kaarina Volanen.
Kesällä 1941 jatkosodan sytyttyä Eila Piirikkälä oli jälleen ilmavalvontatehtävissä. Samana kesänä hän toimi lottana kioskissa, joka oli perustettu keväällä 1940 Kymiyhtiön ammattikoulun viereen. Koulu oli otettu heti talvisodan alkuvaiheissa sotasairaalaksi, ja jotkut toipilaat jaksoivat käydä tien toisella puolella virkistäytymässä. Kioskitehtävissä Eila oli myös kesällä 1942, kunnes hänet komennettiin sotatoimialueelle Rukajärven suunnalle. Eila oli tuolloin 21-vuotias.
Tammikuussa 1943 Eila kävi Viipurissa kanttiinikurssin. Rukajärven suunnalla hän toimi kanttiineissa emäntänä, kiersi lähiseudulla tuuraamassa lomille lähteviä, hoiti Tienhaaran sumppijunaa ja lauloi joskus viihdytyskiertueiden esiintyjien joukossa, myös rintamaradiossa. Eila piti paluuseensa asti mukanaan vieraskirjaa, johon kanttiinissa vierailevat sotilaat ja toiset lotat kirjoittivat tervehdyksiään. Ensimmäinen merkintä on marraskuulta 1942 Ontajärveltä, viimeinen 22.9.1944 Repolasta. Kirjaa voi katsella Min kuusas-blogista(siirryt toiseen palveluun).
Vieraskirjasta voi lukea paikoista, joissa Eila on Rukajärven suunnalla toiminut: Ontajärvi, Turina-tupa, Tiiksa, Tienhaara, vuoden -44 alusta Kiintopiste, Siitola, Mesikämmen, Metsäpirtti, Yölepakko, Hermo, Tiiksjärvi, Rantatukikohta, Rantaviri, Repola.
Lotta Piirikkälän vaiheista sotien aikana voi lukea Min kuusas -blogista(siirryt toiseen palveluun).
Eila kertoi sota-ajan tunnelmista Kuusankoskella radiohaastattelussa, kun talvisodan alkamisesta oli kulunut 50 vuotta. Tekstinä haastattelu löytyy Min kuusas -blogista(siirryt toiseen palveluun).
Sotien jälkeen
Sodan päätyttyä Eila Piirikkälä palasi kotiin Kuusankosken Mäyrämäelle ja jatkoi työtään Kymiyhtiössä. Muutaman kerran rintamalla ystävystyneet lotat tapasivat toisiaan Helsingissä ja Kuusankoskella. Eila tutustui kuusankoskelaiseen Pentti Niemiseen, ja juhannuksena 1947 tanssittiin häitä. Eila oli vielä jonkin aikaa töissä tehtaan pääkonttorissa, mutta pian Pentti toivoi vaimon jäävän kotirouvaksi. Pariskunta asui ensin Eilan lapsuudenkodin yläkerrassa mutta muutti yhtiön vuokra-asuntoon tehtaan kupeeseen. Heille syntyi vuonna 1951 tytär Eijaleena. Seuraavana vuonna perhe sai asunnon uudesta Puistomaan kerrostaloyhteisöstä, sekin oli Kymiyhtiön omistama. Vuonna 1953 perheeseen syntyi toinen tytär, Marja.
Kodin ja lasten hoitamisen ohella Eila jatkoi harrastuksiaan. Hän lauloi Kaiku-kuorossa, johon oli siskonsa Salmen kanssa liittynyt jo teini-ikäisenä. Kaiku-kuoro oli jäsenilleen kuin toinen, iso perhe. Harjoitusten ja esitysten lisäksi kuorolaiset viettivät paljon aikaa yhdessä, tekivät retkiä kesämökeille ja 60-luvun alusta lähtien ulkomaillekin. Missä tahansa kuorolaiset kokoontuivat, aina laulettiin ja pidettiin hauskaa. Kotona Eila harjoitteli sopraanon stemmoja niin ahkerasti, että laulut iskostuivat lastenkin päähän. Kuoron kautta syntyi myös ystävyyssuhde unkarilaiskuoroon, josta muutama nuori laulaja jäi elinikäisiksi ystäviksi.
Eila kirjoitti paljon, omasta ja perheen elämästä, mutta myös fiktiota. WSOY julkaisi hänen saduistaan kirjan Perunapoika vuonna 1961. Samalla Eila oli itse innokas kaunokirjallisuuden lukija.
Maalaamista Eila Nieminen harrasti ensin työväenopiston posliinikurssilla. Sitten hän innostui maalaamaan öljyväreillä kankaalle. Hän maalasi sadoittain kukkatauluja, ja niitä todella ostettiin koteihin ja lahjoiksi.
Vapaaehtoistyö vei Eilan mukanaan, hän toimi Punaisessa Ristissä monenlaisissa tehtävissä. Alkuun hän autteli yleisissä verenluovutustilaisuuksissa. Myöhemmin hän alkoi vetää vanhustenkerhoja – niiden ohjelmien suunnittelussa hänen mielikuvituksensa sai tosiaan pulputa. Kuusankoskelle perustettiin SPR:n ystäväpalvelu – Eila oli perustajajäseniä ja veti ystäväpalvelun vapaaehtoisten tilaisuuksia. Vapaaehtoistyötä oli myös näkövammaisten äänilehden toimittaminen – sitä Eila teki vuosia siskonsa Salmen kanssa.
Eilasta tuli isoäiti vuonna 1978. Hän halusi hoitaa lapsenlapsia näiden ensimmäiset vuodet, ja varsinkin kaksi ensimmäistä kuudesta lapsenlapsesta sai nauttia mummon ja vaarin puolipäivähemmottelusta toistakymmentä vuotta. Eila kuoli juhannusaattona 1994.
Sodasta ja lotta-ajoista Eila kertoi, kun kysyttiin. Rintamalla olosta hänellä oli paljon jännittäviä ja hauskoja muistoja – hämmentävää, mutta nuorethan osaavat elää omanlaistaan elämää joskus myös tykkien jyskeessä. Ja “pojat”, kuten Eila kaikkia sotamiehestä kapteeniksi kutsui, huolehtivat lotista kuin omista siskoistaan, joten tytöillä oli turvallinen olo sodan keskelläkin. Eila suri sitä, että lottien mainetta mustattiin pienen ajattelemattomasti käyttäytyvän joukon takia. Hän ihaili sekä tyttöjen että poikien reilua toverillista käyttäytymistä poikkeusoloissakin. Lottien maineen vähittäinen palauttaminen vaikenemisen vuosien jälkeen oli paras kiitos uhrautuvasta toiminnasta.
Jos Eilaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi “herttainen”. Näin häntä kuvasivat rintamavieraskirjaan kirjoittaneet lotat ja sotilaat, ja herttaiseksi häntä kuvailivat kaikki ystävät ja tutut vielä vanhanakin.
Kirjoittanut Eijaleena Martikainen