Mustakallio Martta

LottaSuomen Naisten Huoltosäätiön hallitus ja sihteerit Lotta Svärdin perilliset - Helsingin Yliopiston pienoiselämäkerrat

Martta Mustakallio toimi ylioppilaslotissa ja oli Suomen Naisten Huoltosäätiössä.

Ekonomi Martta Mustakallio (o.s. Jokinen, 2.6.1904–31.3.1996) teki mittavan elämäntyön tilintarkastajana, rahastonhoitajana, lottana, monien naisjärjestöjen luottamustehtävien hoitajana, isännöitsijänä, opettajana ja äitinä. Hän oli aikaansaava ja terävä-älyinen nainen, jonka ammattitaitoa arvostettiin. Martta Mustakallio syntyi Raumalla 2.6.1904 vaatturimestari Johan Jokisen ja Emilia Skinnarlan tyttäreksi. Hän pääsi ylioppilaaksi Rauman yhteislyseosta 1923 ja jatkoi opintojaan Helsingin Kauppakorkeakoulussa valmistuen vuonna 1925 ekonomiksi. Mustakallio oli aina ollut kiinnostunut numeroista ja haaveili koulussa matematiikan opettajan työstä, mutta päätyi Kauppakorkeakouluun, koska koulutus vei vähemmän aikaa. Opettajaksi hän kuitenkin päätyi, sillä pian valmistumisensa jälkeen hän toimi viisi vuotta kirjanpidon opettajana Kalliolan vapaaopistossa ollen samalla kirjanpitäjänä eri yrityksissä. Hän jatkoi kirjanpidon, ammattilaskennan ja asioimiskirjoituksen tuntiopettajana Helsingin Kotitalousopettajaopistossa 1960-luvulla ja toimi samalla oppilaitoksen sivutoimisena taloudenhoitajana. Oppilaitoksessa työskentelemänsä kahdentoista vuoden aikana hän opetti monia talousopettajapolvia, jotka arvostivat hänen ammattimaista opastustaan kirjanpidon aakkosiin.

Martta Mustakallio avioitui vuonna 1928 varatuomari Martti Mustakallion kanssa ja perheeseen syntyi 1930-luvulla kaksi tytärtä ja poika. Lasten ollessa pieniä hän omistautui kodille ja lapsilleen niin kuin naisen hänen mielestään kuului, mutta Mustakallio oli sillä kannalla, että äidin tuli silti säilyttää kosketus työelämään ja hankkia omaa rahaa tekemällä osa-aikatyötä. Työtä Mustakallio ei tosiaan karttanut. Hän työskenteli 40 vuotta toimistopäällikkönä miehensä asianajotoimistossa vastaten raha- ja talousasioista. Hän toimi myös sivutoimisena talouspäällikkönä Lääketieteellinen Tutkimuslaitos Koe Oy:ssä 25:n vuoden ajan. Lisäksi hän oli usean asunto-osakeyhtiön isännöitsijä ja omien sanojensa mukaan niin etevä työssään, että onnistui rauhoittamaan riitaisimmatkin taloyhtiöt. Vuonna 1950 hän suoritti HTM-tilintarkastajakoulutuksen ja pyöritti omaa tilintarkastustoimistoaan 1950–1970. Tilintarkastustyön hän aloitti kuitenkin jo vuonna 1938 Kalliolan Kaisankodissa jatkaen sen tilien tarkastusta yli 40 vuotta, minkä lisäksi hän tarkasti mm. Kokoomuksen Naisten Liiton, Helsingin Kansallisliiton, Helsingin Kalevalaisten Naisten, Marttaliiton ja Vanhusten keskusliiton tilejä. Hän oli myös Helsingin kaupungin vuositilintarkastaja kymmenen vuoden ajan. Tilintarkastus miellettiin hyvin miehiseksi ammatiksi, johon naisia kelpuutettiin vain aivan erityisen pätevyyden perusteella. Mustakallion mukaan naiset usein tekivät suurimman, joskin näkymättömän, työn tilinpäätösten valmistajina, kun taas miehet suorittivat nopeasti hoituvan tulosten tarkastelun ja saavutusten arvioinnin. Martta Mustakallion rautaisesta ammattitaidosta, asiantuntijuudesta ja hänen nauttimastaan arvostuksesta miesten hallitsemalla alalla kielivät hänen saamansa useat ansiomerkit ja tunnustukset. Tilintarkastajayhdistys HTM-Revisioföreningen GRM nimitti Mustakallion kunniajäsenekseen vuonna 1975 ja vuonna 1984 Tasavallan presidentti myönsi hänelle ensimmäisenä naisena revisioneuvoksen arvonimen.

Martta Mustakallio sai ansiomerkkejä ja kunniajäsenyyksiä myös muun muassa Marttaliitolta, Suomalaiselta Konkordia-liitolta ja Kokoomuksen Naisten liitolta. Mustakallio olikin hyvin kunnostautunut naisjärjestökentällä, jolla hänen talousosaamistaan niin ikään arvostettiin. Hän toimi johtokunnan jäsenenä ja rahastonhoitajana nuorten naisten ammattikoulutusta tukevassa Suomalaisessa Konkordia-liitossa ja naisten yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman parantamista ajavassa Suomen Naisyhdistyksessä. Mustakallio kuului näiden ohella suomalaista kansankulttuuria ja kansanperinnettä vaalivien Kalevala Korun, Helsingin Kalevalaisten Naisten ja Kalevalaisten Naisten Liiton hallintoon. Mustakallio oli myös 10 vuotta Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja kansainvälisten palkintojen hallituksessa päättämässä apurahojen jakamisesta. Järjestöjen arvot kuvastavat Mustakallion voimakasta isänmaallisuutta ja hänelle tärkeää tavoitetta naisten aseman, koulutuksen ja yhteiskunnallisen aktiivisuuden parantamiseksi. Samat arvot ohjasivat häntä myös lottatyön pariin. Martta Mustakallio liittyi Helsingissä opiskeleville ylioppilaille tarkoitettuun Lotta-Svärd IX -paikallisosastoon heti sen perustamisvuonna 1924. Hän kuului ylioppilaslottiin 20 vuotta aina järjestön lakkauttamiseen vuonna 1944 toimien johtokunnan jäsenenä ja kyläosasto 1:n puheenjohtajana. Lottatyö oli hänen rakkain harrastuksensa vuosikymmeniä järjestön lakkauttamisen jälkeenkin – pieni lottapiiri kokoontui syvän toveruuden yhdistämänä säännöllisesti vielä 1980-luvulla Mustakallio vanhimpana jäsenenään. Lotta Svärd -järjestön lakkauttamista seurasi Suomen Naisten Huoltosäätiön perustaminen vuonna 1944. Säätiön oli määrä jatkaa Lotta Svärdin harjoittamaa huolto- ja avustustyötä sodan vuoksi kärsineiden ja isänmaan hyväksi toimineiden naisten ja lasten hyväksi. Mustakallio pyydettiin Huoltosäätiön hallitukseen vuonna 1969 ja sen rahastonhoitajaksi vuonna 1970. Huoltosäätiön alaisuudessa toimivaan, työpaikkaruokailua järjestävään Työmaahuoltoon ja sen sisaryhtiöihin Mustakallio tuli vuonna 1970 ja johtokuntaan vuonna 1974.

Martta Mustakallio näytti esimerkkiä naisten yhteiskunnalliselle aktiivisuudelle, jonka tärkeyttä hän painotti. Vuonna 1960 hän asettui ehdolle Helsingin kunnallisvaaleihin Kokoomuksen ehdokkaana ja tuli valituksi varavaltuutetuksi. Mustakallio päivitteli Kokoomusnaisten Suomen Nainen -lehdessä vuonna 1961, ettei löytänyt tilalleen ketään muuta ehdokasta, joten joutui pyydettäessä itse osallistumaan vaaleihin. Mustakallio totesi naisten yhteiskunnallisesta osallistumisesta:

Kyllä naiset vielä tarvitsevat paljon valistusta näissä asioissa, jotta he oikealla tavalla alkaisivat olla mukana tässä yhteiskunnassa, jossa nainen ja mies täydentävät toisiaan.

Vuonna 1956 Mustakallio vertasi Helsingin Uuden Kansallisseuran syystoimikauden avajaistilaisuudessa kotia yhteiskuntaan pienoiskoossa; koska kodin ja sen asukkaiden hoivaamista pidettiin naisen luonnollisena tehtävänä, tulisi kunnan yhteisistä asioista ja asukkaista huolehtimisenkin kiinnostaa naisia. Mustakallio oli erityisen harmissaan siitä, että naiset eivät välittäneet ottaa selvää taloudellisista asioista, joiden hän katsoi olevan avaintekijänä naisten tasaveroisen aseman ja avio-onnen kannalta. Hän kannattikin vahvasti taloudellisen koulutuksen lisäämistä opetussuunnitelmiin. Mustakallio kommentoi perheen raha-asioiden järjestämistä Helsingin Kalevalaisten Naisten yhteiskunnallisen kerhon kokouksessa vuonna 1960 seuraavasti:

– – [P]erherauhan ja vaimon alemmuuden tunteen poistamisen tähden olisi jokaisessa perheessä miehen ja vaimon keskusteltava rahojen käytöstä niin, että kumpikin aviopuoliso saisi käyttöönsä erityisiä tarpeitaan varten samansuuruisen määrärahan – –.

Naisasiakysymys oli siis Mustakallion mielessä kietoutunut tiukasti hänelle tuttuihin talouskysymyksiin. Porvarillisen naisasialiikkeen ideologisessa hengessä hän kuitenkin uskoi miesten ja naisten väliseen perustavanlaatuiseen eroon ja vieritti paljon vastuuta naisten harteille ottaa osaa yhteiskuntaan, jossa tarvittiin naisten joustavaa ja hillitsevää luontoa sekä miehiä parempaa psykologista tajua. Kodin, ruoanlaiton ja lastenhoidon tuli tietysti hoitua siinä sivussa, olivathan ne naisen kutsumus.

Osaltaan Martta Mustakallion muille naisille asettamat vaatimukset kumpusivat kenties hänen omasta energiseksi ja aikaansaavaksi kuvaillusta luonteestaan ja suuresta henkisestä kapasiteetistaan. Hänen kanssaan työskennelleet saivat huomata, että Mustakallio oli vaativa ja säntillinen niin itsensä kuin muidenkin suhteen. Kuten Martta Mustakallion muhkea ansioluettelo osoittaa, suunnitteli hän ajankäyttöään suorastaan mestarillisesti. Harrastuksillekin hänellä oli aikaa. Hän luonnehti itseään kirjahulluksi, jonka mielilukemista olivat elämäkerrat ja historialliset teokset, ja rentoutui iltaisin mielellään ”äidin valtaistuimeksi” kutsutussa muhkeassa nojatuolissa kirjan kera. Mustakalliolla oli viherpeukalon lahjoja, minkä lisäksi hän oli ollut koko ikänsä innostunut käsitöistä, ”hobbyinaan” erityisesti koruompelu ja virkkaus. Suku ja sen yhteinen kokoontumispaikka Kallaveden saariston huvilalla merkitsivät hänelle paljon, minkä lisäksi oma kesämökki Vihdissä tarjosi isänmaan luonnon läheisyyttä ja tilaa purkaa paineita.

Martta Mustakallio oli realisti, jolla oli tinkimätön moraali ja ehdottoman rehellinen luonne. Tästä oiva esimerkki on hänen osuutensa Työmaahuolto Oy:n myynnissä Fazerille vuonna 1978. Hänelle suotiin paljon vastuuta, kun hän tuli Työmaahuoltoon Maja Genetzin kuoltua vuonna 1970 ja omien sanojensa mukaan peri tämän manttelin yhdistyksen talousasioiden hoitajana. Mustakallio oli mukana laajentamassa Työmaahuollon liiketoimintaa ja järjestämässä uuden tuotantolaitoksen rakentamista, mutta hän huolestui, kun vuoden 1976 tilinpäätös osoitti yhdistyksen tekevän tappiota. Suomen Naisten Huoltosäätiön rahastonhoitajana Mustakallio katsoi tärkeimmäksi säätiön alkuperäisen tarkoituksen toteuttamisen, eli sodan jaloissa kärsineiden huoltamisen ja avustamisen, mutta jatkuvan laajentamisen ja uuden velan ottamisen myötä tuotto ei enää riittänyt kattamaan avustustoimia. Martta Mustakallion aloitteesta hän ja Tellervo Hakkarainen neuvottelivat kaupat Oy Fazer Catering Ab:n kanssa, mutta Fazerin vaatimuksesta asiasta ei saanut kertoa ennen kuin kaupat varmistuivat vuonna 1978. Uutinen oli järkytys erityisesti Työmaahuollossa alusta asti työskennelleille jäsenille. Martta Mustakallio itse totesi:

Minä olen kai vähän tunnettu siitä niin kuin Maja Genetzkin, että on uskallettava ottaa vastuu, vaikkei se aina olisikaan kaikkien mieleen. Ei pääse eteenpäin, jos asiaa vatkaa puoleen ja toiseen. Kun tekee sen, minkä katsoo parhaaksi, on puhdas omatunto.

Hän piti ammattinäkemyksensä ohjaamista moraaleistaan loppuun asti kiinni, eikä siksi pelännyt myydä monille niin rakasta yhtiötä. Mustakallio huolehti, että myynnistä saadut rahat sijoitettiin tuottamaan parhaalla mahdollisella tavalla, minkä ansiosta Huoltosäätiö pystyi jakamaan vuosi vuodelta enemmän avustuksia mm. sotainvalidien hyväksi. ”– – [O]lemme kylmästi siirtäneet rahaa pankista toiseen, mikä on maksanut parhaan koron. Ei ole tunteiltu laisinkaan, kun olen huomannut, etteivät pankitkaan tunteile”, Mustakallio tiivisti.

Martta Mustakallio kuoli 91-vuotiaana 31. maaliskuuta 1996 Helsingissä. Ekonomina hän oli todellinen asiantuntija, joka pyrki taloudellisen osaamisensa kautta vaikuttamaan tärkeiksi katsomiinsa kysymyksiin yhteiskunnassa. Näitä olivat erityisesti naisten asema, koulutus ja yhteiskunta-aktiivisuus, sodassa kärsineiden avustaminen sekä isänmaan turvallisuus ja kulttuuri. Lotta Svärd ja sen perinnön säilyttäminen kulkivat hänen elämässään mukana aivan loppuun saakka rakkaana harrastuksena. Mustakallio ei pelännyt ryhtyä miehisiksi katsottuihin töihin tilintarkastuksesta isännöintiin ja rikkoikin urallaan lasikattoja saavuttamalla huomattavia tunnustuksia valtion korkeimmaltakin portaalta. Hämmästyttävän kiireisestä ja laajasta toimintakentästään huolimatta hän kuitenkin vaali myös perhettä ja kotia, jotka toivat hänelle turvaa.

Elämäkerran kirjoittaja: Senni Anttila