Mäenpää Sisko
Sisko Mäenpää suoritti vaihtelevia pikkulotan tehtäviä kotirintamalla.
Pikkulotta Sisko Laimi Mäenpää (os. Lähdekorpi) syntyi Tyrvään Sammaljoella vuonna 1931. Ennen sotavuosia hän kasvoi maalaistalossa viisilapsisen perheen kolmantena lapsena ja kävi koulua Sammaljoen kansakoulussa.
Sisko liittyi Lotta Svärd -järjestön Tyrvään Sammaljoen pikkulottiin opettajansa Irja Jalaksen pyynnöstä toukokuussa 1941. Hän työskenteli koulun keittolassa koululla toimineessa sotilaitten koulutuskeskuksessa tehden myös siivoustöitä. Lisäksi hän osallistui koko jatkosodan ajan moninaisin tavoin kotirintaman sotaponnistuksiin kotiseudullaan mm. kutoen sukkia ja tehden paketteja rintamasotilaille. Paikallisena erityispiirteenä hän auttoi äitiänsä kutunjuuston valmistuksessa rintamalle lähetettäväksi.
Sodan päätyttyä Sisko kävi meijerialan erityiskoulutuksen ja avioitui vuonna 1954. Hän muutti Tampereelle ja teki siellä elämäntyönsä osallistuen myös erilaisissa luottamustehtävissä naisten aseman parantamiseen työelämässä. Vapaaehtoistoiminta ja hoitotyö on jatkunut oleellisena osana Sisko Mäenpään elämässä jo pikkulotasta lähtien.
Pikkulotta Sisko Mäenpään lapsuuden ajankuva välittyy elävästi omakohtaisesta kokemuksesta kertovassa laulussa “DESANTTI – Pikkulotan joulumuisto 1939”, jonka hänen poikansa ja pojantyttärensä taltioivat 90-vuotiaan pikkulotan toivomuksesta Lottagalleriaa-varten tarinaansa liitettäväksi.
Talvisotavuonna, vähän joulun alla,
isä uutisia lähti kuulemaan.
Talon lapset kaikki viisi sisarusta
pisti perunansa uuniin paistumaan.
– Kaksi paistikasta yhtä lasta kohti,
kovaa leipää suolamaito pehmensi.
Silloin vieras astui pirttiin pakkassäästä.
Oliskohan mies tuo ollut desantti?
Lapset oudon vieraan navetalle ohjas.
Siellä äiti vielä lypsi lehmiään.
Vieraan nähtyään hän kokos rohkeutensa.
Karheasti kävi miestä käskemään:
Tänne asiaa ei ole desanteilla!
Menkää pois, tie teille täältä näytetään!
Vieraan olkapäät ne alkoi nytkähdellä,
kulkija kun ääneen kävi itkemään:
” Kahteen päivään en oo ruokaa edes nähnyt.”
–Asemalta oli yksin kävellyt.
Kadoksissa oli äiti sekä siskot.
Rievut kenkiensä päälle käärinyt.
Laiha vieras alkoi näyttää poikaselta,
joka miehen mittoihin on venynyt.
Ikävuosiltansa melkein lapsi vielä.
Evakkona Karjalansa jättänyt.
Äiti nopeasti neuvoi lapsiansa:
”Viekää vieras pian pirtin lämpimään.
Uunista kai pari paistikasta löytyy.”
Lapset äidin toivetta käy täyttämään.
Suolamaito, leipä vieraalle ne maistui.
Taisi mennä paistikkaat, ne kymmenen.
Oman nälkänsä kai sisarukset muistaa,
vaikka painoi huoli perheen kadonneen.
Öljylamppu heikon valaistuksen antoi,
pojan määränpäätä siinä tutkittiin.
Ikuisesti painui pikkulotan mieleen,
kun poika äidin siskoin luokse saatettiin.
Vaikka jouluun oli enää vähän aikaa,
tuskin sitä olis kukaan uskonut,
miten nopeasti karjalainen äiti
oli viidet tumput, sukat kutonut.
Ja ne löytyi niistä joulupaketeista,
jotka oveen oli tuotu oottamaan.
Antajana oli karjalainen perhe,
joka evakossa vietti jouluaan.
Talvisodan pakkasessa miehet kesti.
Sisarusten kanssa tarkkaan seurattiin,
kuinka pommikoneet Tampereelle lensi.
Desanttien kulkevan myös huhuttiin.
Lähde:
Äidin joulupäivän iltana –97 kertoman omakohtaisen tarinan mukaan Heikki Mäenpää 27.12.-97