Lindeman Aino
Aino Lindeman toimi lottana lääkintäjaostossa ja ilmavalvonnassa.
Aino Lindeman (o.s. Mäenpää) syntyi vuonna 1921 peräseinäjokilaiseen maanviljelijäperheeseen. Aino oli yksi perheen yhdeksästä lapsesta.
Aino liittyi Seinäjoen lottiin 1937 ja hänen tehtävänään oli paikkakunnan pikkulottien kouluttaminen. Hän kävi kansanopiston Oriveden opistossa vuosina 1938–1939. Ennen talvisotaa Aino suoritti Seinäjoella ilmavalvontakurssin, joka mahdollisti ilmavalvontalotan tehtävät valvontatornissa toisen lotan kanssa.
Välirauhan aikana Aino lähti lääkintäkurssille Jyväskylään Cygnaeuksen koululle. Kurssilaisia asui Kauppakadulla Ruusuristin temppelin tiloissa. Kurssi kesti kuukauden, jonka jälkeen osallistujat siunattiin tehtäväänsä kaupungin kirkossa. Päättäjäiset pidettiin Valtiotalossa ja Aino muistaa, miten paikalla ollut upseeri moitti lottia huonosta ryhdistä.
8. Sotasairaala perustettiin Lahteen kesä-heinäkuussa 1941 uudelleen ja se oli maan suurin sotasairaala, jossa hoidettiin jopa yli 3 000 potilasta. Aino määrättiin sairaalaan harjoittelijaksi. Aino muistelee, että vakiintuneet hoitajat saattoivat kohdella lottia epäoikeudenmukaisesti lähettämällä heitä esimerkiksi kesävaatteissa pernapellolle. Aino sai tuberkuloositartunnan ilmeisesti vaatevaraston hoitajalta ja sai sairauteen hoitoa Tampereella Pikonlinnassa. Sen jälkeen hän toipui sairaudestaan kotona.
Aino sai toivottuaan paikan lääkintälottana Itä-Karjalasta Karhumäen kenttäsairaalasta. Matka sairaalaan kesti kauan ja juna oli täynnä. Sotilaita torkkui penkeillä, hattuhyllyillä ja lattialla. 33. Sotasairaala toimi mustahirsisessä kansakoulussa, jonka lattiat oli hyvin kuluneet. Instrumenteista osa oli ruosteisia, joten niitä oli vaikea puhdistaa. Kuitenkin henki rintamalla oli Ainosta erittäin hyvä, jopa niin hyvä, että sitä on vaikea kuvata. Juhla-ajat yritettiin ottaa huomioon aina kuin mahdollista.
Kerran Ainolle sattui pelottava tilanne, kun hän valvoi yökkönä lähes 30 potilaan osastolla. Yhden tyhjän huoneen ovi aukesi ja kauhistuneena Aino mietti miten voisi suojella osastonsa potilaita. Oven oli kuitenkin avannut rotta, joka seisoi hänen edessään takajaloillaan. Rotat olivat sairaala-alueen riesana ja niistä maksettiin tapporaha, jonka sai vastineeksi rotan hännästä.
Sairaalaan tuotiin Ainon ikäinen ja päähän haavoittunut, näkönsä menettänyt sotilas. Aino meni itkevän pojan luo ja yritti kysyä, voiko hän auttaa jotenkin. Poika kysyi: ”Käykö nyt niin, että kihlattu morsiameni jättää minut?” Aino on miettinyt, lupasiko pojalle liikaa, kun sanoi: ”Jos hän sen takia sinut hylkää, hän ei ole sinun rakkautesi arvoinen.”
Perääntymisvaiheessa potilaat kuljetettiin ambulanssiksi muutetulla linja-autolla turvaan ja lottia kuljetti toinen linja-auto. Juhannuksena 1944 he olivat jättäneet Itä-Karjalan ja saapuneet Suomeen. He lauloivat yhdessä Oi Suomi synnyinmaa, soi sana kultainen. Suojärveltä he menivät Värtsilään, jonne perustettiin kenttäsairaala. Sieltä Aino meni käymään Joensuussa, jonne hän sai kyydin kaatuneita kuljettaneesta autosta. Joensuussa hän kävi katsomassa elokuvan Sumujen silta. Viimeinen paikka, jossa Aino toimi lottatehtävissä, oli Outokumpu.
Sotien jälkeen Aino meni Vihtavuoreen auttamaan sisartaan, jonka aviomies oli kuollut ja lapset sairastuneet kurkkumätään. Ainolla oli vain yksi lottapuku ja sen ollessa pesussa, lainasi hän sisarensa vaatteita. Jyväskylästä matka jatkui Seinäjoelle junalla ja pukeutuneena lottapukuun, koska hänellä ei ollut muita vaatteita. Jyväskylän asemalla eräs mies huusi jotain herjaavaa Ainolle, mutta hän ei onneksi kuullut tarkkaan, mitä mies oli sanonut. Seinäjoella Aino soitti johtavan lotan kotiin, jossa vastasi lotan aviomies ja totesi vihaisesti, ettei lottia enää ole ja lottapuvulle Aino voi tehdä mitä vaan.
Myöhemmin Aino osallistui voimiensa mukaan Laukaan kristillisten eläkeläisten ja Vihtavuoren baptistiseurakunnan toimintaan.
Haastattelu ja teksti Terttu Matsinen 19.2.2013, teoksessa Mukana lottatoiminnassa – Keski-Suomen Lottaperinneyhdistyksen kokoamia lotta- ja pikkulottamuistoja (2014).