Laurila Saima
Saima Laurila toimi johtotehtävissä Viipurissa ja Tuusulassa.
Saima Laurila (1883–1959, o.s. Broms) oli kotoisin Mäntyharjulta. Hän kävi viisi luokkaa Mikkelin tyttökoulua. Saima Laurila avioitui Kaarle Laurilan kanssa vuonna 1903. Asianajaja Laurila muutti 1920-luvulla ulkomaille ja pariskunnan avioero astui voimaan vuonna 1929.
Sisällissota koetteli Saima Laurilan perhettä raskaasti. Hänen isänsä oli Mäntyharjun kansallismielinen nimismies Berndt Broms, jonka venäläinen hallinto pakotti eroamaan virastaan. Broms sai virkansa takaisin vuonna 1917. Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 hän joutui punaisten vangiksi Viipuriin, josta pelastautui poikansa avulla. Laurilan nuorin veli kuoli punaisten toimesta Mäntyharjulla.
Saima Laurila oli yksi Viipurin lottapiirin perustamiskokouksen koollekutsujista. Hän oli piirin ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1921–1926. Lotta Svärd -järjestön keskusjohtokunnassa Laurila toimi vuodet 1922–1925.
Laurila työskenteli Suojeluskuntapiirin esikunnassa Viipurissa 1920-luvun alussa. Suojeluskuntain Päällystökoulun emäntänä Tuusulassa hän toimi vuodesta 1926 lähtien. Laurila palasi Lotta Svärdin keskusjohtokuntaan vuosiksi 1931–1939. Varustusjaostopäällikkönä hän toimi vuosina 1935–1939. Laurila valittiin joulukuussa 1936 juuri ostetun Syvärannan hoitokuntaan. Hän oli Tuusulan lottien paikallisosaston puheenjohtajana vuosina 1933–1934, 1937 ja 1941 kuuluen Tuomalan kyläosastoon.
Saima Laurila oli arvostettu henkilö naisten maanpuolustusjärjestöissä ulkomailla. Hän sai mm. diplomit Viron Naiskodukaitse– ja Ruotsin Sveriges Lottakårer -järjestöiltä. Laurila sai myös saksalaisen ansiomitalin.
Sodan aikana Saima Laurila työskenteli emäntänä Päällystökoulun tiloissa Tuusulassa toimineessa Suomen Punaisen Ristin sotavammasairaalassa. Sodan jälkeen hän oli Suomen Naisten Huoltosäätiön palveluksessa mm. Sorjan toipilaskodin johtajana.