Laine Katri

LottaOrganisaatio ja kunniajäsenetSuomen Naisten Huoltosäätiön hallitus ja sihteerit Lotta Svärdin perilliset - Helsingin Yliopiston pienoiselämäkerrat

Katri Laine toimi lottajärjestön keskusjohtokunnan valiokunnassa.

Katri Laine (o.s. Soini) oli helsinkiläinen kotitalouden- ja historianopettaja, filosofian tohto-ri, maataloushallituksen kotitaloustarkastaja, kouluhallituksen kotitalous- ja käsityönope-tuksen tarkastaja, maataloushallituksen kotitalousosaston päällikkö ja historiantutkija. Sota-aikana Laine suunnitteli Lotta Svärd -kirjekursseja sekä oppikirjoja ja toimi Lotta Svärd -lehden toimituksessa. Sotien jälkeen hän oli Suomen Naisten Huoltosäätiön hallituksen jä-senenä 1944–1960. Samaan aikaan hän toimi myös huoltoasiain työvaliokunnassa (1944–1960), Alli Paasikiven Säätiön ensimmäisenä puheenjohtaja (1952–1960) ja oli mukana Suomen Kulttuurirahaston johtokunnassa (1939–1960). Tämän ohella Laine oli vaimo ja kolmen sotaorvoksi jääneen lapsen kasvattiäiti.

Suomenmielinen kulttuurikoti

Katri Helena Soini syntyi Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa Helsingissä, 25. marraskuuta vuonna 1891, Aleksanteri III hallitessa Venäjän keisarikuntaa. Laineen lapsuudenkoti oli kirjallisesti lahjakas, suomenmielinen kulttuurikoti. Perheen isä, Axel Wilhelm ”Wilho” Soini (aiemmin Hoffrén) (1854–1934), oli koulutukseltaan filosofian kandidaatti. Soini työskenteli toimittajana – myöhemmin taloudenhoitajana – fennomaanien perustamassa Uudessa Suomettaressa vuosina 1877–1903, ennen kuin siirtyi Kansallis-Osake-Pankin johtajaksi 1904–1924. Wilho Soini oli myös kirjailija, joka oli julkaissut nuorempana muutamia näytelmiä ja proosateoksia, ja mahdollisesti toimi inspiraationa – tai ainakin jonkin-laisena kannustajana – lapsilleen, joista kolme keskimmäistä seurasi hänen jäljessään kirjalliselle uralle.

Wilho Soini avioitui Sigrid Ida Helena af Enehjelmin (1867–1927) kanssa vuonna 1889. Seuraavan vuoden lokakuussa 1890 syntyi parin esikoinen Anna Wilhemina (myöhemmin Ollonqvist). Vuotta myöhemmin seurasi Katri Helena. Kolmas tytär, Elsa Sofia (myöhemmin Haagan) syntyi huhtikuussa 1893. Tytärten jälkeen perheeseen syntyi vielä kaksi poikaa. Yrjö Vilho liittyi sisaruskatraaseen heinäkuussa 1896. Perheen kuopus, Antti Mattias seurasi melkein vuosikymmenen myöhemmin, toukokuussa 1905. Viidestä lapsesta vain Anna ei seurannut omalla urallaan isänsä jalanjäljissä, hänestä tuli aikanaan sairaanhoitaja. Elsa menestyi kirjailijana, pakinoitsijana sekä elokuvien ja radiokuunnelmien käsikirjoittajana. Yrjö taas oli merkittävä journalisti, järjestöjohtaja sekä erityisesti nimimerkillä Agapetus tuottelias ja suosittu kirjailija. Antti teki uransa pankinjohtajana. Katri Laine, joka myös menestyi kirjailijan, poikkesi siinä mielessä muista perheen kynään tarttuneista, että hänen tuotantonsa keskittyi historiankirjoittamiseen.

Opettaja, vaimo ja kirjailija

Ylioppilastodistuksen Laine sai yhdeksäntoistavuotiaana vuonna 1911, Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Siitä eteenpäin tie ei kuitenkaan vienyt vielä yliopiston suuntaan, vaan Laine valmistui ensin kotitalousopettajaksi vuonna 1912 ja siitä seuraavana vuonna hän sai vielä kahdenkymmenenyhden ikäisenä kansakoulunopettajan pätevyyden. Ensimmäisen maailmansodan ravistellessa Eurooppaa, Laine toimi kotitalousopettajana Jyväskylän seminaarin harjoituskoulussa. Hän kuitenkin palasi pian Helsinkiin, ja alkoi opiskella yliopistossa historiaa ja kansantaloutta, ja toimi sitten vasta itsenäistyneen Suomen maataloushallituksessa kotitalouden tarkastaja vuosina 1918–1921. Vuonna 1920, vähän alle kolmekymmenvuotias Laine valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta. Tutkinnon aineyhdistelmä – pedagogiikkaa ja didaktiikkaa, praktillinen filosofia, kansantaloustiede, Rooman kirjallisuus sekä estetiikka ja nykykansain kirjallisuus – antoi jo ehkä viitteitä tule-vaan kirjailijan uraan. Maisterin paperit Laine sai kolme vuotta myöhemmin 1923. Tämän jälkeen opintoihin tuli taas tauko.

Kolmekymmentä täyttävä Katri Soini avioitui maisteriopintojensa aikana vuonna 1921 itseään kolmetoista vuotta vanhemman Hämeenlinnan lyseon historianlehtorin, tohtori Eevert Laineen (1878–1960) kanssa, ja tuli sitten tunnetuksi Katri Laineena. Eevert oli väitellyt vuonna 1910 Suomen vuoritoimen historiasta. Parin asuessa Hämeenlinnassa, rouva Laine toimi taas opettaja, nyt Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopistossa pedagogiikan opettaja. Hämeenlinnan vuosina Laine kuului myös kaupunginvaltuustoon Kansallisen Kokoomuksen edustajana 1923–1925.

Maisemat vaihtuivat taas vuonna 1925, kun Eevert Laine sai historianlehtorin paikan Suomalaisessa normaalilyseossa, vuonna 1928 hänestä tuli koulun yliopettaja. Uuden työn myötä pariskunta asettui, nyt pysyvästi, Laineen kotikaupunkiin Helsinkiin. Aviomies oli myös opettajan toimensa ohella historiankirjoittaja, joka julkaisi elämänsä aikana yli kaksi-kymmentä teosta ja valittiin Suomen Historiallisen Seuran tutkijajäseneksi vuonna 1929. On mahdollista, että hän myös kannusti vaimoaan aloittamaan oman tutkimus- ja kirjoittamis-työnsä. Ainakin jokin herätti kirjoittamisen halun, ja vuonna 1927, kolmenkymmenen puoli-välissä oleva Katri Laine julkaisi ensimmäinen teoksensa, kahteentoista painokseen yltäneen Kotitalouteni: oppikirja kansakouluille. Tätä ensimmäistä teosta seurasi heti perään toinen, ja niin ikään 1927 ilmestyi fysiologian professori Carl Tigerstedtin kanssa yhteistyössä kirjoitettu kaksiosaisen ruokatalousopas.

Vuosina 1928–1930 Laine palasi tarkastajan työhön, nyt kouluhallituksen alaisuudessa, jossa hän toimi kotitalouden tarkastajan toimen ohella myös käsityöopetuksen tarkasta-jana. Samaan aikaan hän aloitti työn historianlehtorina Helsingin suomalaisessa lyseossa (1929–1931), lukuvuonna 1936–1937 opetuspaikkana oli tyttönormaalilyseo. Laine teki työnsä ohella myös opinto- kokous- ja esitelmämatkoja Skandinaviaan 1913–1957, Keski-Eurooppaan ja Välimeren maihin 1930 ja Saksaan 1940. Kaiken tämän keskellä Katri Laine ehti myös kirjoittaa ja julkaisi tasaisesti teoksia. 1928 painoon meni alkuperäisen tekijän, Thora Holmin, valtuuttamana Laineen suomennostyö Arkileipää ja juhlaleipää. Kaksi vuotta myöhemmin Laine julkaisi taas täysin oman teoksen Keittiöstä ruokapöytään (1930) ja seuraavana vuonna ilmestyi Kotitalouteni ruotsinkielinen laitos Hemvård och huslig ekonomi: lärobok för folkskolor. Vuosi 1931 oli muutoinkin kiireinen, sillä samalle vuodelle ehtivät painoon myös Kotitalouskoulujen alkuvaiheita Suomessa 1850–1900 ja kouluhistoriikki Helsingin käsityökoulu 1881–1931. Näiden teosten jälkeen julkaisuihin tuli kuitenkin tauko, neljäkymmenen ikään ehtinyt Laine palasi yliopistoon tavoitteenaan tohtorintutkinto.

Mukana rakentamassa kansakuntaa

Naisia historiankirjoittajina Suomessa käsittelevän teoksen Oma Pöytä. Naiset historiankirjoittajina Suomessa ensimmäisessä luvussa todetaan naisten olleen monin tavoin mukana rakentamassa kansakuntia, kuten toimimalla sen historian kirjoittajana. Tätä ajatusta seuraten Katri Laine oli yksi kansakuntamme rakentajista. Hän kirjoitti etenkin 1930- ja 1940-luvuilla sellaista Suomen – ja naisten – historiaa, jossa kotitalouden kansantaloudellinen ja kulttuurinen merkitys valottui. Vuosina 1937–1957, eli eläköitymiseensä asti, Katri Laine oli maataloushallituksen kotitalousosaston päällikkö – ja viran ensimmäinen haltija – vastuualueenaan kotitalouteen liittyvät kysymykset. Virkauran ohella hän ehti myös julkaista useita tutkimuksia kotitalousopetuksen ja neuvonnan historiasta, joihin voidaan lukea jo aiemmin ilmestyneet Kotitalouskoulujen alkuvaiheita Suomessa (1931) ja Helsingin käsi-työkoulu 1881–1931 (1931), sekä vuoden 1935 väitöskirja. 1940-luvun puolelta tärkeitä te-oksia ovat Helsingin kasvatusopillinen talouskoulu (1942) sekä Suomen Talousseura pellavanjalostuksen elvyttäjänä (1943) ja viimeisenä Maatalousnaiset 1797–1947 (1948). Lainetta voidaan hyvin nimittää suomalaisen naishistoriantutkimuksen edelläkävijäksi. Katrin Laineen itsensä mukaan

”kotitalous oli keskeinen osa kansantaloutta ja valtakunnan suurin työmaa.”

Katri Laine teki tutkimusta ja kirjoitustyötä aikana, jolloin naisten asema tutkijoina oli jokseenkin rajoitettu. Valtiollinen ja poliittinen historiantutkimus kuului miehille, akateemista tilaa naistutkijoille löytyi lähinnä talous- ja sosiaalihistorian puolelta. 1930-luvulla väitöskirjansa kirjoittanut Laine aloittikin tutkimuksensa kulttuurihistoriaksi kutsuttua suuntausta – joka ymmärrettiin menneisyyden laaja-alaiseksi sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset ulottuvuudet yhteen sulattavaksi tarkasteluksi – edustavan Gunnar Suolahden (1876–1933) oppilaana. Suolahtelaista historiaa leimasi kiinnostus jokapäiväiseen elämään ja mentaliteettien historiaan. Suolahti ehti kuitenkin kuolla kesken Laineen väitöskirjatutkimuksen, jolloin hän siirtyi A. R. Cederbergin (1885–1948) ohjattavaksi. Juuri Cederbergin kehotuksesta Laine päätyi tarkastelemaan väitöskirjassaan Otavalan kehruukoulun vaiheita. Laineen vuonna 1935 valmistunut väitöskirja Otavalan pellavanviljely- ja kehruukoulu, Ruotsi-Suomen pellavanviljely- ja kehruupolitiikka 1700-luvulla sijoittuu suomalaisen nais-historian ensimmäiseen akateemiseen aaltoon. Siinä hän siirtyi tutkimaan kotitalousopetuksen varhaisempia juuria, kotitalousalalla ensimmäisenä ammattiopetuksen piiriin tulleen kehruun ja kehruukoulujen kautta. Laine kartoitti tutkimuksessa laajasti muun muassa koti-teollisuuden ja naisten käsitöiden historiaa, pellavan viljelyä ja käsittelyä sekä Ruotsista tulleiden naispuolisten kehruunopettajien vaiheita.

Wilho Soini kuoli 6. lokakuuta 1934, eikä ehtinyt näin ollen näkemään tyttärensä valmistumista filosofian tohtoriksi. Laine puolusti väitöskirjaansa vuosi isän kuoleman jälkeen, lokakuussa 1935. Hän oli tuolloin, 43-vuotiaana, väittelijäksi jo varsin iäkäs. Laineen väitöskirjan ohjaaja ja vastaväittelijä toiminut professori Cederberg piti tutkimusta, huoli-matta siitä, että se näyttäytyi jossakin määrin viimeistelemättömänä, kuitenkin ansiokkaana työnä. Väitöskirjassa oli selkeä jäsentely, ja Laineen ammatillinen tausta oli professorin mukaan tehnyt mahdolliseksi sen, että tutkija oli ymmärtänyt pellavanviljelyyn ja käyttöön liittyviä yksityiskohtia. Väitöskirjan työstämisessä Katri Laine osoitti samaa paneutumista tehtäväänsä, joka näkyi hänen muussakin tutkimuksessaan – hän osoitti ansiokasta perehtymistä aiheen tutkimuskirjallisuuteen ja käytti paljon aikaa ja vaivaa lähdeaineistonsa keräämiseen

Sotavuosien työ

Katri Laine oli viettänyt 48. syntymäpäiväänsä viisi päivää ennen Talvisodan syttymistä 30.11.1939. Samana aamuna alkoivat pommitukset myös kotikaupungissa Helsingissä. Ennen sotaa ei ole lähdetietoja, jotka kertoisivat mitään varmaa Laineen osallisuudesta Lotta Svärd-järjestöön, mutta historiankirjoittaja Tiina Kinnunen toteaa, että ”ainakin järjestön lehden perusteella näyttää siltä, että [Laine] aktivoitui nimenomaan sotavuosina.” Varsinkin jatkosodan aikana Katri Laine osallistui ilmeisen aktiivisesti Lotta Svärd -järjestön toimintaan, jossa hänen panostaan ohjasivat Laineen ikä ja koulutus. Laine kirjoitti Lotta Svärd -lehteen artikkeleita ainakin vuodesta 1942 alkaen, ja kuului lehden toimitukseen vuosina 1943–1944. Lisäksi hän oli mukana järjestön keskusjohtokunnan valiokunnassa suunnittelemassa lottien kirjeopiskelua vuonna 1943. Opetus- ja historiateosten kirjoittajana kunnostautunut Laine kirjoitti oppiteoksia myös lottien opiskelukäyttöön. Hän suunnitteli Isänmaan historia -kurssin, jota varten hän kirjoitti kirjat Lotat ja isänmaan historia 1: Mannerheim ja isänmaani (1942) sekä Pikkulotat ja isänmaan historia (1942).

Kinnusen mukaan Katri Laineen voidaan lukea kuuluneen lottaeliittiin. Laineen toiminta Lotta Svärd-järjestöstä on myös nähtävissä osana suomalaisen historiayhteisön yleisempää isänmaallisuutta. Kinnunen sanoo, Laineen omiin kirjoituksiin viitaten, että Laineen mukaan lottaliikkeessä tiivistyi naisten kokema kansallinen herätys – suomalaisnaiset ylittivät heitä erottaneet yhteiskunnalliset raja-aidat yhteisen velvollisuudentunteen elähdyttäminä. Laineen kirjoitukset Isänmaan historia -kurssia varten, kuten myös Lotta Svärd -lehdessä julkaistut tekstit, rakensivat ”myyttiä kansallisesta sankaruudesta, joka näyttäytyy oikeutettuna taisteluna, ”pyhänä sotana” myyttistä Itää vastaan.” Laine näki Mannerheimin vapaus-sankarina. Hän kirjoitti Lotta Svärd -lehdessä 9–10/1942 että:

Mannerheim on meidän, ja nuoret äidit laulavat hänen sankaritekojaan ja hänen sankariarmeijansa voittoja lastensa kehtojen ääressä, odotellessaan Mannerheim-ritareitaan rintamalta.

Laineen sotavuosien ponnisteluista Kinnunen mainitsee kuinka Katri Laineen ehdottomana ansiona on pidettävä sitä, että hän halusi nostaa naiset unohduksesta historiallisten toimijoiden joukkoon, siinä määrin, että Laine kyllästi tekstinsä jopa hurmoksellisella isänmaallisuudella. Lotat olivat tietysti itseoikeutetusti Laineen ylistettyjen joukossa, mutta hän sovitti lottien ohella ”sankaruuden sädekehää” myös sellaisten pienviljelijäemäntien otsalle, jotka hoitivat tilojaan miesten ollessa rintamalla.

Lotta Svärd -järjestön toiminnan ohella Laine toimi sotavuosina myös naisten työ-palvelua pohtineen toimikunnan puheenjohtajana. Jatkosodan aikana naisten työvalmennus-liitto järjesti 16–25-vuotiaille naisille, niin kutsutuille ”työtytöille” puoli vuotta kestäviä työpalveluleirejä. Niiden pohjalta kaavailtiin eräänlaista nuorten naisten ”asevelvollisuutta” kotirintamalla. Leirit tarjosivat koulutusta ja työtä lähiseudun maatiloilla ja apua tarvitsevissa perheissä. Enimmäkseen työtyttöjen apu kohdistui taloustöihin ja lastenhoitoon, mikä vapautti varsinaiseen maataloustyöhön tottuneen talon oman naisväen raskaampiin ulkotöihin. Naisten palvelusasiaa pohtinut toimikunta ei kuitenkaan päässyt yksimielisyyteen esi-merkiksi järjestelmän pakollisuudesta eikä sen mietintöä julkistettu koskaan. Katri Laine laati kuitenkin vuonna 1943 Suomalaiselle Naisliitolle kirjasen Naisten työpalvelu.

Sotavuosiin mahtui Laineen elämässä myös suuri mullistus kotirintamalla. Lähes kaksikymmentä vuotta naimisiinmenonsa jälkeen Katri ja Eevert Laineen perhe kasvoi kolmella, kun talvisodan jälkeen, lähes viisikymmentävuotias Katri ja kuudenkymmenen ylittänyt Eevert, toivottivat kotiinsa kasvattilapsiksi kolme siirtolaisorpoa. Lapset olivat karjalaisia sisaruksia, vuonna 1935 syntynyt isoveli Pauli ja 1937 syntyneet kaksostytöt Anna-Maija ja Eeva-Liisa. Tuohon aikaan Kotilieden (1941) artikkelin mukaan perheeseen on kuulunut myös Kiri-koira, jonka ”kiistaton isäntä” nuori Pauli oli.

Sotien jälkeen

Sotien jälkeen Katri Laine ei ilmeisestikään enää juuri julkaissut teoksia. Viimeinen valmiiksi ehtinyt kirja on vuonna 1948 ilmestynyt yli 400-sivuisen historiateos Maatalousnaiset 1797–1947, joka julkaistiin Maatalousseurojen Keskusliiton juhlan kunniaksi, kun Suo-men Talousseuran perustamisesta oli 1947 tullut kuluneeksi 150 vuotta. Laine oli Maatalousnaisten kunniajäsen ja ensimmäinen tutkija, joka oli perehtynyt maaseudun naisten ja neuvonnan historiaan, mikä lienee syynä siihen, että hänet valittiin teoksen kirjoittajaksi. Tutkimuksessa, perusteellisen selvityksen Maatalousnaisten harjoittaman toiminnan lisäksi, Laine toi esiin myös Maatalousnaisten panoksen armeijan ja siviilijärjestön huollossa sotien aikana. Vaikka kirjallista tuotantoa ei tämän historiikin jälkeen olekaan, Laine ei kuitenkaan lopettanut kirjoittamista. Vuosien varrella – jo sota-aikana – hän kirjoitti kymmeniä artikkeleita Kotiliesi-lehteen omalla nimellään ja kuului lehden neuvottelukuntaan 1943–1945. 1950-luvulla hän kirjoitti lisäksi säännöllisesti Maatalousalaiseen Muistatko -pakinoita Kerttu-emäntä nimimerkin alla.

Kaikenlainen säätiötyö piti muun ohella Laineen kiireisenä. Vaikka Lotta Svärd -säätiö lakkautettiin sodan jälkeen marraskuussa 1944, se ei katkaissut Katri Laineen kytköksiä järjestöön. Hän kuului heti alusta alkaen Lotta Svärd -säätiön huolto- ja avustustyötä jatkaneen Suomen Naisten Huoltosäätiön hallitukseen, jossa hän toimi aina kuolemaansa asti vuonna 1960. Vuodesta 1948 eteenpäin hän oli myös säätiön puheenjohtajana. Huoltosäätiön lisäksi häneltä riitti aikaa muuhunkin toimintaan. Laine kuului muun muassa myös Suomen Kulttuurirahaston ja Alli Paasikivi -säätiön johtoelimiin. Vuonna 1952 perustettuun Alli Paasikiven Säätiöön sijoitettiin lopulta se osa lottien omaisuudesta, jonka Suomen valtion takavarikoi 1944. Myös tässä säätiössä Laine toimi puheenjohtajana sen perustamisesta omaan kuolemaansa asti.

Katri Laine oli saanut jo Jatkosodan aikana vuonna 1942 Lotta Svärd keskusjohto-kunnalta tehtäväkseen kirjoittaa järjestön historia. Sota, ja sitä seurannut järjestön lakkauttaminen, kuitenkin viivästyttivät työn aloitusta. Laine tarttui uudelleen tehtävään jäätyään työelämästä eläkkeelle vuonna 1957, nyt Lottien historiatoimikunnan toimeksiannosta. Palkka kirjoitustyöhön tuli Työmaahuolto ry:n kautta. Jo aiemmin tuli todettua, kuinka Lainetta luonnehti tutkijana varsinkin tämän tunnontarkka lähdetyö. Tässäkin tehtävässä tämä työskentelymoraali johti mittavan aineiston keruuseen, mutta itse kirjoitustyö ei koskaan ehtinyt valmistua. Katri Laine kuoli 68 vuoden ikäisenä, Helsingissä 19. huhtikuuta 1960, puoli vuotta ennen aviomiestään, jonka kanssa hän ehti olla naimisissa lähes neljäkymmentä vuotta. Katri Laineen aloittaman Lottien historian kirjoittivat lopulta loppuun – Laineen keräämää aineistoa hyödyntäen – Rafael ja Airi Koskimies. Suomen Lotta. Katsaus lottajärjestön toimintaan ilmestyi vuonna 1963.

Lotta Svärd -järjestöön, aina sen lakkauttamisesta 1980-luvun jälkipuoliskolle asti, liitettiin fasistisen järjestön leima. Tämän leiman, ja Laineen kytkösten lottiin, on osaltaan arvioitu olleen syynä siihen, miksi ahkerasti naishistoriaa kirjoittaneesta Katri Laineesta ei ole uuden polven naishistorioitsijoiden parissa tehty kovin paljon tutkimusta. Alli Wiher-heimon kirjoittamassa Laineen muistokirjoituksessa Kotiliesi -lehdessä 1960 ei myöskään mainittu viimeisten vuosien käyttämistä Lotta Svärd -järjestön historian parissa. Sen sijaan Laineen sanottiin antautuneen ”täydellä innolla – – historioitsijan työhön kirjoittaakseen tuleville polville Suomen naisten tarinan sodan myrskyjen ajoilta.”

Katri Lainetta voidaan pitää tuotteliaana historiankirjoittajana, jonka kirjoitustyö tapahtui oman työn ohella. Lisäksi hänellä riitti aikaa kaikenlaiseen järjestötyöhön ja luottamustoimiin. Laine osallistui ammattinsa kautta kansainväliseen yhteistyöhön, sekä oli mukana eri-laisissa komiteoissa. Suomen Naisten Huoltosäätiön hallituksen, Alli Paasikiven Säätiön puheenjohtajuuden ja Suomen Kulttuurirahaston johtokunnan toiminnan ohella Laine oli mukana huoltoasiain työvaliokunnassa, sekä lukuisissa kansalaisjärjestöissä, kuten Akateemisten naisten liitossa, Mannerheimin lastensuojeluliitossa ja Zonta-järjestössä.

Kotitalousneuvos Laine on tutkijana ennen kaikkea historian nainen, mutta on antanut itsensä kotitaloudelle niin täysin määrin, että virkatyön lisäksi on riittänyt voimia muihinkin kotitaloudellisiin tehtäviin ja harrastuksiin – – lukemattomat kotitaloutta ja kasvatusta käsittelevät kirjoitukset ja pakinat ovat hänen sujuvasta kynästään lähteneet, lukemattomat esitelmät ja puheet hän on pitänyt sekä koti- että ulkomailla. – Tunnettuja naisia kotioloissaan, Kotiliesi 1941

Elämäkerran kirjoittaja: Nina Lindfors