Kultanen Taisa
Taisa Kultanen toimi pikkulottana.
Taisa Kultanen (os. Liebert) syntyi 14.6.1926 Kanneljärvellä, Karjalassa.
Uudenmaan Lottaperinneyhdistys ry haastatteli Taisaa kotonaan Lassilassa 10.1.2025:
”Olen ollut orpo pienestä pitäen. Lapsuuteni elin Mari mummun suojissa yhdessä mummun siskon Annin kanssa. Minulla ei ollut sisaruksia, mutta leikin naapurissa asuvan Tertun kanssa.
Aloitin koulun Kanneljärven kansakoulussa. Hyppäsin ensimmäisen luokan yli, kun osasin jo lukea laskea. Koulun alettua, opettaja testasi oppilaat: Kysymys oli: ”Navetassa on kymmenen kanaa ja kymmenen lehmää, montako jalkaa niillä on”? Vastasin 60 jalkaa ja opettaja sanoi: ”Sinä siirryt suoraan kakkosluokalle, kun näköjään osaat lukea ja laskea”. Opin lukemaan, koska olin kiinnostunut asioista ja minulla oli aikaa, kun olin paljon yksin.
Koti-ikkunasta näin, kun aamusta alkaen kohti Venäjän rajaa kulki jonossa hevosia, rekiä, sotilaita, autoja ja hyökkäysvaunuja. Ajattelimme, että jotain pahaa on tapahtumassa. Seuraavana päivänä sotamies tuli ilmoittamaan, että teillä on puoli tuntia aikaa pakata reppu eväineen ja lähteä juna-asemalle. Koko kylä evakuoidaan. Naapurin reessä istuin selkä menosuuntaan ja näin taivaan leimuavan punaisena, kun naapurikylä Kivennapa paloi. Sen jälkeen poltettiin oma kylämme Kanneljärvi. Omat sotilaat polttivat, jotta viholliselle ei jäisi turvaa ja lämmittelypaikkoja. Meidät sijoitettiin Karkun kristilliseen kansanopistoon talvisodan ajaksi.
En erikseen liittynyt pikkulottiin, mutta oppikoulussa, jota kävin, isänmaalliset naisopettajat ohjasivat toimintaa. Teimme rintamalle mm. sukkia ja lapasia. Sodan loppuvaiheessa 1944 olin pikkulottana Kaukialan rannalla, jonne tuotiin Koiviston saarilta kaatuneita ja haavoittuneita.”
Sotakokemukset
”Minun sota-aikaani väritti se, että olin koko sota-ajan oppikoulussa, olinhan sodan alkaessa 13- vuotias ja sen loppuessa 17-vuotias. Ennen sotaa kävin Koiviston Yhteiskoulua, mutta koulu suljettiin 9.10.1939. Elettiin vuotta 1940 ja olin siirtynyt evakoksi Fiskarsiin. Elin puutteellisissa oloissa ilman tulevaisuuden haaveita. Sota oli vienyt kaiken: kotiseutuni, kotini ja kouluni. Sattumalta näin eräässä Etelä-Suomen päivälehdessä pienen ilmoituksen, jossa tiedotettiin, että jos saataisiin tarpeeksi oppilaita, Koiviston Yhteiskoulu alkaisi toimintansa Haminassa. Siis toimeen, Fiskarsissa minua ei pidättänyt mikään, sillä minulla ei ollut juuri ketään ikäistäni tyttötoveria ja koska me olimme evakkoja, meitä karsastettiin. Näin pääsin takaisin tuttuun kouluun tuttujen opettajien huomaan. Rehtori Hilda Myyryläisen aloitteesta eri puolilta Suomea kouluun tulevia ja koulunsa jatkavia oppilaita varten perustettiin oppilaskoti. Oppilaskoti toimi talvisodan ajan myös minun ”toisena kotina”. Oppilaskodissa oli hyvä yhteishenki. Meitä oli paljon samanmielisisä nuoria. Saimme vertaistukea toisiltamme ja turvaa opettajista. Luokaltamme sotaan lähti kolme poikaa, joista yksi kaatui.”
Millaisen henkisen perinnön haluisit jättää tämän päivän nuorille?
”Ettei vaan tulisi uutta sotaa ja Suomen itsenäisyys säilyisi. Minulla on myös kolme lastenlasten lasta 14-, 16- ja 19- vuotiaat ja haluan varjella heitä.”
Haastattelun lähetti Jaana Korhola.