Korpela Irma
Irma Korpela toimi lottana lääkintäjaostossa.
Irma Korpela (o.s. Eskeli) syntyi Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla 22.2.1922.
Hänen äitinsä Johanna jäi leskeksi, kun kuopus Irma oli vain 4-vuotias. Äiti oli perheen turvallinen ja vahva johtohahmo, jolla oli kasvatettavanaan kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Tarmokas ja taitava maatilan emäntä kasvatti lapsiaan kurilla ja rakkaudella. Irmasta kehittyi hänen opissaan monipuolisesti taitava ja hyvän itseluottamuksen omaava nuori nainen. Isänmaallisessa kodissa oli itsestään selvää, että sisaret liittyivät lottiin ja veljet suojeluskuntaan ja hakeutuivat linnoitustöihin ja rintamapalvelukseen.
Välirauhan kesänä 1940 Irma liittyi Himangan lottiin ja pääsi kaksiviikkoiselle lääkintälottakurssille Kalajoelle. Himangan lottien päällikkö oli Rauha Uunila. Irma ilmoittautui ensimmäisenä halukkaaksi palvelukseen sotasairaalaan. Hänen toivomuksensa oli, ettei hän joutuisi vankisairaalaan. Mutta vankisairaala kuitenkin oli hänen ensimmäinen sijoituskohteensa. Asemasotavaihe oli jo alkanut, kun hänen tammikuun 11. päivänä̈ 1942 tuli ilmoittautua Kannuksen yhteiskoululla, joka oli muutettu vankisairaalaksi. Toukokuulla Irma sai siirron Oulun sotasairaalaan. Uusi lääninsairaala oli vielä tuolloin keskeneräinen. Betonipohjainen lattia kulutti puukengät viikossa. Äitini viihtyi yötyössä, mistä syystä̈ hän sai toimia yökkönä joskus monta viikkoa putkeen. Luottamus lottiin oli vahva. Yököllä oli vastuullaan yli 30 potilasta, myös sairaalan ylempien kerrosten siviileitä ja lapsia vauvoista 12-vuotiaisiin. Kuudennen kerroksen hoitaja tuli avuksi tarvittaessa. Äitini työskenteli ”pohjalla” kesästä 1942 seuraavan vuoden kesän työlomaan asti.
Irma ilmaisi halunsa päästä rintamalotaksi. Hänet määrättiin keskipohjalaisen 11. divisioonaan Syvärin yläjuoksun vaiheille, kenttäsairaala 32:een, missä hänen nuorempi veljensä työskenteli postinhoitajana. Täpötäysi juna vei häntä kohti tuntematonta. Tokarin asemalla hän totesi seisovansa aamulla 25.9.1943 ypöyksin. Onnekkaasti paikalle sattui upseerimies, joka vei hänet autollaan perille lottapäällikkö Kanerva Yrjö-Koskisen luo 11. divisioonan esikuntaan Pidmaan. Lotat rakensivat itäkarjalaisen talon yläkertaan itselleen miellyttävät tilat. Irma tuli toimeen vähällä unella ja toimi mielellään yökkönä. Päivisin hän usein hiihti järven yli kuuden kilometrin päähän Posariin, missä hänen veljensä oli keittiömiehenä ja tarjosi sisarelleen hyvää ruokaa. Paluumatkalla oli veljen lisäksi aina lukuisia saattajia. Pelkoa Irma ei tuntenut, eikä hän itse koskaan törmännyt desantteihin. Hän luotti siihen, että pääsisi kyllä hyvänä hiihtäjänä karkuun.
Romanttiset kuviot eivät kuuluneet sodassa Irman suunnitelmiin. Mutta niinpä vain hän tapasi tammikuussa 1944 majapaikassaan tulevan miehensä Vilkas Korpelan, jonka lapualaistytöt olivat kutsuneet vieraakseen kuultuaan hänen oleilevan jonkin aikaa Posarissa Jukolan lepokodissa. Lapuan tytöt olisivat halunneet pitää ”punaposkisen Irman” poissa tapaamisesta, mutta Vilkas löysi hänet juuri työstä saapuneena keittiön nurkasta, suostutteli muiden joukkoon, antoipa hänelle vielä SS-kuvansakin. Jokin kipinä jäi molemmille kytemään, vaikka tapaaminen oli lyhyt. Säännöt olivat tiukat, joten mies lähetettiin lumimyrskyssä yön pimeydessä hiihtämään majapaikkaansa.
Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua Syväriltä oli lähdettävä kiireellä ennen juhannusta Elisenvaaran kautta Luumäelle. Kivijärven rantaan pystytettiin teltta kahdeksalle lotalle. Siellä viivyttiin kuukauden verran: nukuttiin paareilla, uitiin ja levättiin, mutta käytiin myös töissä karjalaisperheiden heinäpelloilla. Sotaretki ei vielä päättynyt, vaan Irman matka jatkui vielä Lapin sotaan: junalla Ouluun, Toppilan satamasta laivalla Tornion Röyttään ja edelleen Muonionjokivartta ylös Kihlangin kenttäsairaalaan. Lotta Svärd ry lakkautettiin 23.11.1944. Tällöin lääkintälotat Kihlangissakin totesivat olevansa vapaat lähtemään, vaikka sota Lapissa jatkui. Irma saapui kotiin Kannukseen jouluaatonaattoiltana 1944 ja ilmoittautui siviiliin tapaninpäivän jälkeisenä päivänä. Hänen sotansa kesti kolme vuotta.
Irman ja Vilkas Korpelan tiet kohtasivat onnellisesti Kauhavalla kesällä 1945. He kihlautuivat kolmen viikon kuluttua ja avioituivat kesällä 1946. He saivat tyttären 1947 ja pojan 1949. Kauhavan nuorisoseurantalo, jossa nuoripari aluksi asui, paloi tulipalossa maan tasalle vajaa kaksi kuukautta ennen tyttären syntymää. Irma-äiti kertoi, että tämä tapaus opetti hänelle vahvasti, että maallinen omaisuus on vain lainassa. Siihen ei pidä kiintyä, eikä sitä palvoa.
Kauhavalta perhe muutti puolison työn takia aluksi Oulujoen Pyhäkosken voimalaitokselle ja keväällä 1957 Kemijoen varrelle Pirttikosken tunnelivoimalaitokselle. Irman elo Lapissa oli aktiivista aikaa kirkkokuorossa ja hyväntekeväisyys- ja yhdistystoiminnassa. Miehen jäätyä eläkkeelle Irma ja Vilkas muuttivat 1978 takaisin “juurille”, Kauhavalle. Hyvän ja monin tavoin rikkaan elämän äitimme sai rakastavan ja häntä suuresti arvostavan aviomiehen sekä häntä lämpimästi rakastavien lastensa ja näiden perheiden myötä. Aktiivisena ihmisenä Irmalla oli myös laaja ystäväpiiri. Hän jäi leskeksi 58-vuotiaana Kauhavalla. Leskeksi jäätyään Irmasta tuli innokas matkailija. Ympäri Eurooppaa hän matkusti sekä lastensa perheiden että ystävien ja tuttujen kanssa ryhmämatkoilla. Hän eli Tuusulassa lähellä lastensa perheitä vielä yli 20 vuotta.
Irma Korpela kuoli 3.2.2007 ja hänet haudattiin Kauhavalle miehensä viereen.
Irma Korpelan ja Elsa Hartikan, kahden rintamalotan tarinasta Tuusulan Lottakodissa 17.1.2001 taltioidusta videohaastattelusta muistiin merkitsivät Irman lapset.