Kimmo Siiri
Siiri Kimmo toimi lottana muonitusjaostossa ja ilmavalvonnassa Karjalassa.
Sie se Siiri oot olt’ kaikes muus, mut et tuvan uunis’ ja puuron silmäs
Näin totesi Siirin aviomies Toivo kuultuaan vaimonsa elämänvaiheista.
Siiri Kimmo (o.s. Sintonen) syntyi vuonna 1921 Heinjoella Karjalan kannaksella 9-lapsiseen maanviljelijäperheeseen. Siirillä oli neljä veljeä ja neljä sisarta, joista Aino, suojeluskuntatalon muonituspäällikkö, innosti Siirinkin mukaan lottatoimintaan. Lottalupaus tuli annettua keväällä -40 Virojoen kirkossa. Siiri oli tuolloin jo aiemmin ollut muonitustehtävissä linnoitustyömaalla, mutta Suojeluskunnalta hän sai varsinaisen lottakomennuksen ilmavalvontatehtäviin.
Mitään varsinaista koulutusta ei Siiri tehtävään saanut. Toinen lotta opasti häntä, ja työn oppi tekemällä. Lotat tähystivät Heinjoen aseman lähellä olevassa hyytävän kylmässä ilmavalvontatornissa noin tunnin jaksoissa. Havainnot ilmoitettiin aluksi Rausun kentälle, mutta sodan alettua ilmavalvonta-aluekeskukseen Viipuriin. Siiri muistelee komennustaan:
”Vihollisen koneita lensi paljon Heinjoen yli, ja jo ensimmäisenä sotapäivänä ”ryssän” koneet tulivat kentälle. Aseman seudulle oli syksyllä jäänyt paljon hevosajopelejä, ja vihollinen taisi luulla alueelle majoittuneen suomalaisia sotilaita. Siitä syystä kai pommittivat niin paljon. Helmikuussa vihollinen oli jo Kämärällä saakka, ja silloin meidän piti siirtyä kirkon lähelle rakennettuun iv-torniin. Vihollinen pommitti ankarasti ja ampui koneista konekivääreillä. Meidän käskettiin mennä majoitusrakennuksen uunin viereen suojaan pommitusta. Onneksi kehenkään meistä ei osunut.”
Evakuointikäsky tuli helmikuun lopulla, mutta Siiri ennätti vielä käydä kotona vanhempiensa luona. Heille evakkoon lähtö oli hyvin raskas asia:
”Tykkien jyly ja palavien rakennusten punainen kajo ovat painuneet vahvasti mieleeni. Desanttejakin vihollinen pudotti Heinjoen seudulle. Muistan kuinka pelkäsin, kun näin metsässä outoja valomerkkejä, joita nuo vihollisen vakoojat lähettivät toisilleen. Lunta oli paljon, desanttien liikkuminen maastossa oli vaikeaa.”
Rauhan tulo ja rauhan ehdot olivat Siirille murheellinen asia. Karjala piti jättää. Siirtyminen tapahtui vähän ennen rauhan tuloa Jääsken Kuurmanpohjaan, ja sieltä Enson tehtaille, jonne suojeluskunta majoitettiin. ”Evakkokaravaani” siirtyi Kouvolan kautta Inkeroisiin, ja sieltä edelleen Elimäelle Villikkalan kartanoon, josta lotat kotiutettiin huhtikuussa -40. Evakkomatka johti Perniön kautta Uudenmaanläänin Pyhäjärvelle. Mukana oli kaksi säkkiä vehniä, pitovaatteet, valokuvat ja joitakin ruoka-astioita.
Siiri palasi jälleen linnoitustyömaalle muonitustehtäviin ensin Hyrynsalmelle ja sieltä edelleen Kuusamoon Lämsän kylään ja Neuvostoliiton puolelle Kokkosalmelle lähelle Kiestinkiä. Linnoitusmiehet tekivät mm. kapulasiltoja. Lotat muonittivat linnoittajia saksalaisella muonalla, jota valmistettiin kenttäkeittiössä. Siiri muistelee:
”Me lotat asuimme jouluun asti -41 kangasteltassa, mutta saimme sitten insuliitista tehdyn ”teltan”. Sotilaat käyttäytyivät meitä lottia kohtaan hyvin. Mitään epäasiallista käytöstä en kokenut sotilaiden taholta.”
Takaisin Karjalaan palattiin -42. Kaikki oli poltettu, vihollisen korsuja oli maastossa, kellari tyhjä ja kaivo täynnä rojua. Elämään yritettiin päästä kiinni. Työtä oli paljon, mutta usko tulevaisuuteen ja uudelleen elämän aloittamiseen oli vahva. Koska Siirin kaikki neljä veljeä olivat rintamalla, Siiri kotiutettiin – 42, jolloin hän pääsi kotiin auttamaan vanhempiaan.
Toisen kerran evakkoon lähtö oli nopea:
”Tulin lehmien kanssa Jääskeen. Isä jäi evakkomatkalla hevoskärryjen alle ja kuoli. Sekasortoisessa tilanteessa hänet haudattiin Joutsenoon, mutta tietoa isän hautapaikasta ei ole. Matka jatkui aina Turun Marttilaan saakka Tuohikotin, Anttilan kylän ja Selänpään aseman kautta. Matka Marttilaan kuumassa, hitaasti kulkevassa junassa oli raskas. Rakas Karjala oli menetetty jo toisen kerran. Tuolla toisella evakkomatkalla Lohjalla tapasin Valkealasta kotoisin olleen mieheni Toivon. Menimme naimisiin ja minusta tuli sodan jälkeen maalaistalon emäntä.”
Sotavuosina kovassa käytössä ollut ja pahoin kulunut lottapuku päätyi lopulta mattokankaaseen, mutta muistot lotta-ajoista ovat yhä kirkkaana Siirin mielessä.
Sodan päätyttyä Siirille myönnettiin II luokan vapauden mitali.
Esittely on tehty Merja Niemisen toteuttaman Siiri Kimmon haastattelun pohjalta.