Ignatius Kerttu

LottaOrganisaatio ja kunniajäsenet Lotta Svärdin perilliset - Helsingin Yliopiston pienoiselämäkerrat

Kerttu Ignatius perusti kyläosaston Kaukasiin.

Lapsuus ja nuoruus

Kerttu Ignatius (5.1.1900 – 17.4.1985) oli mukana niin lottatyössä, Kaukasten sosiaalihuollon kehittämisessä kuin Kansallisen Kokoomuksen toiminnassa. Hän aloitti lotta-uransa perustamalla kyläosaston Kaukasiin, mistä eteni Järvenpään puheenjohtajaksi. Hän toimi Pohjois-Uudenmaan piirin puheenjohtajana vuosina 1940–1944 ja toimi liiketoimikunnassa. Tämän lisäksi Ignatiuksella oli kuusi lasta ja aviomies ja hän oli mukana monenlaisessa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Eri yhdistyksissä Ignatiuksen rooli oli rakentajan ja sovittelijan rooli.

Kerttu Sofia Ignatius (os. Visa) syntyi 5.1.1900 Kristiinassa vanhempiensa esikoiseksi. Perheeseen syntyi Ignatiuksen lisäksi kahdeksan lasta, joista yksi menehtyi lapsena. Ignatiuksen isä työskenteli Vaasan konepajan ylimestarina. Ignatius kasvoi suomenkielisessä kodissa, mutta oppi koulun ja ystäviensä kautta sujuvan ruotsin kielen taidon.

Ignatius oli nuoresta lähtien mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa; kotiseudulle Palosaareen valmistui kirkko hänen ollessa 12-vuotias, jolloin hän aloitti pyhäkoulun pitämisen. Täytettyään 13-vuotta hän työskenteli parina kesänä kotiopettajana. Ylipäätänsä Ignatius oli hyvin kiinnostunut lukemisesta ja oppimisesta, jopa siinä määrin että hän piilotteli eri paikkoihin kirjoja, joita luki salaa kotitöiden tekemisen sijaan. Ignatius kiinnostui 15-vuotiaana politiikasta. Hän luonnehti itseään ”kovaksi kuningasmieliseksi”, toisin kuin isäänsä, joka oli ”liberaali ja edistysmielinen”.

Sisällissodan alettua Ignatius toimi omien sanojensa mukaan ”lottana”, muonittaen joukkoja. Tämä kertonee järjestön valkoisesta taustasta, sillä itse järjestö perustettiin vasta 1921. Ignatius toisaalta tiedosti, ettei hänen työnsä ollut ns. virallista lottatyötä tuohon aikaan. Abiturienttikeväänä ja -kesänä Ignatius toimi ns. Vaasan hallituksen kansanhuoltoministeriön kansanhuoltolautakunnassa. Hänen tehtävänään oli tarkistaa, oliko Amerikasta lahjoitetuissa sianlihoissa trikiiniä. Työstä saatu tulo oli perheelle olennaista, sillä Ignatiuksen isä ei tuolloin pystynyt sairautensa takia työskentelemään eikä perhe saanut sairaseläkettä. Ignatius pääsi ylioppilaaksi vuonna 1918, jolloin poikkeustilanteen vuoksi abiturientit julistettiin ylioppilaiksi ilman ylioppilaskokeita.

Opiskeluvuodet ja vuodet ulkomailla

Valmistuttuaan ylioppilaaksi Ignatius tahtoi opiskella, mitä hänen isänsä alun perin vastusti, sillä Ignatiuksen haluttiin menevän suoraan ansiotöihin. Ignatius kirjautui yliopistolle lukemaan oikeustiedettä, tavoitteenaan ylempi hallintotutkinto. Työ kansanhuoltoministeriössä lykkäsi toisaalta opintoja vuodella. Aloitettuaan opiskelut Ignatius osallistui aktiivisesti osakuntaelämään ja toimi opiskelujen ohessa Etelä-Pohjalaisen osakunnan ensimmäisenä naissihteerinä.

Ensimmäisen opiskeluvuotensa puolivälissä Ignatius osallistui konekirjoituskurssille, minkä kautta hän sai yllättäen työpaikan sihteerinä Venäjältä perittävien saatavien selvityslautakunnassa. ”Tämä oli ratkaiseva koko elämälleni, tämä työpaikka”, luonnehti Ignatius työtään haastattelussaan. Selvityslautakunta maksoi valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Neuvostoliitolle omaisuuttaan menettäneille emigranteille korvauksia. Ignatius jatkoi opiskeluja työnsä ohessa. Työpaikallaan hän tutustui anomuksia käsittelevään insinööri Georg Ignatiukseen (1879–1953), jota kutsuttiin Joriksi. Hän oli työskennellyt niin teknillisenä johtajana kuin liikemiehenä Venäjällä ennen vallankumousta.

Syksyllä 1921 Pietariin perustettiin Suomen kauppa- ja teollisuusministeriön alainen kauppavaltuuskunta, jonne lähti moni selvityslautakunnan jäsenistä, jonne pyydettiin myös Ignatius kanslistiksi. Jori Ignatius toimi kauppavaltuuskunnan Suomen selluloosa- ja paperiyhdistyksen edustajana. Valtuuskunnan tehtävänä oli tehdä kauppoja Neuvostoliitossa. Vapaa-aikanaan Kerttu Ignatius otti niin ranskan kuin venäjän kielen yksityistunteja. Ignatius palasi takaisin Suomeen toukokuussa 1923.

Ignatius olisi päässyt töihin kauppa- ja teollisuusministeriöön, mutta päätti jatkaa opintojaan, tähdäten kielten opettajaksi, mikä vaati venäjän, latinan ja saksan läpipääsemisen. Nopean opiskelutahtinsa ansiosta hän valmistui toukokuussa 1924 filosofian kandidaatiksi historiallis-kielitieteellisestä osastosta. Ignatius haki ja pääsi kansakoulun opettajaksi Ilmajoelle, missä hän viihtyi kaksi vuotta, samalla edelleen jatkaen opintojaan Ilmajoelta käsin yliopistolle, lukien nyt ruotsia. Kesälomansa 1924 ja 1925 hän toimi Suomen lähetystössä Oslossa kanslistina. 3.3.1926 Ignatius sai kasvatusopintutkinnon ja 31.5.1926 filosofian maisterin paperit . Ignatius sai viran Toijalassa nuorempana rehtorina, minkä hän aloitti syksyllä 1926.

Naimisiin meno ja lasten saanti

Ignatius oli pitänyt selvityslautakunnassa ja kauppavaltuuskunnassa työskennelleeseen Joriin yhteyttä läpi vuosien mm. kirjeenvaihdon kautta. Jori oli ollut naimisissa taiteilija Meri Genetzin kanssa, mistä liitosta hänellä oli kaksi lasta. Keväällä 1928 Jorista tuli Kaukasten vanutehtaan isännöitsijä. Tämän myötä hän päätyi kosimaan Ignatiusta, joka suostui kosintaan, vaikka hänen vanhempansa vastustivat liittoa vanhemman miehen kanssa. Pari meni kahdestaan naimisiin Hämeenlinnassa 8.6.1928, toisena todistajinaan papin rouva.
Pari asettui Kaukasten vanutehtaan välittömään läheisyyteen. Pian Ignatius sai lapsia: 1929 syntyi esikoinen Yrjö ja 1930 tytär Ritva. Kolmas lapsi Sirkka syntyi maaliskuussa 1932, esikoisen ollessa tuolloin vajaa kolmevuotias. Neljäs lapsi, Jorma, syntyi 10.1.1937, juuri presidentin vaalien käynnissä olon aikana. Lääkäri kielsi Ignatiukselta äänestämisen, sillä tämän oli määrä olla vuodelevossa. Toimeliaana naisena Ignatius tilasi ambulanssin ja pyysi sen henkilökunnan kantamaan hänet sängyssään äänestämään. Tästä huolimatta Ignatiuksen äänestämä ehdokas Svinhufvud ei voittanut vaaleja.

Kaukasten kehittäminen

Kaukasiin muutto mahdollisti Ignatiukselle uudenlaisen roolin, tämän aloittaessa kylässä sosiaalihuollon. Ensi töikseen Ignatius perusti kylään kirjaston. Hän piti kyläläisille ruotsinkielen- ja kirjanpidon kerhoa ja perusti kylälle Mannerheimin lastensuojeluliiton osaston. Tehtaan vanhoista työntekijöistä huollettiin, he esimerkiksi saivat työt lopetettuaan asua kasarmiasunnoissaan. Ignatius valvoi asuntojen kuntoa, tehosti puutarhatoimintaa ja kehitti palstaviljelyä. Ignatius järjesti Kaukasiin kansakoulun 1950-luvun alussa. Tätä ennen kylällä oli käyty pari viikkoa koulua keväisin ja syksyisin. Hän järjesti myös tehtaan työntekijöiden lapsille vapaapaikkoja Järvenpään yhteiskouluun.

Ignatius vaikutti Kaukasten juhlatalon rakentamiseen, joka rakennettiin kosken rannalle 1935. Ignatius ohjasi siellä näytelmiä ja Naisvoimistelijoiden voimisteluharjoituksia. Lisäksi hän johti Kaukasten Marttojen toimintaa. Sotavuosina juhlatalolla pidettiin haavoittuneiden kuntoutussairaalaa ja kerättiin varoja rintamalle. Itse hän koki tehneensä kylällä etupäässä ”lottahommia”.

Lottatyö

Ignatius oli liittynyt Lotta Svärd -järjestön jäseneksi vuonna 1920. Hänen varsinainen lottatyönsä alkoi Kaukasissa. Hän perusti paikkakunnalle heti ensimmäisenä kesänään, eli vuonna 1928, lottaosaston . Kyläosaston itsenäinen virallinen toiminta alkoi tosin vasta vuonna 1931, Jokelan kyläosaston jakautuessa kolmeen kyläosastoon: Nuppulinnaan, Jokelaan ja Kaukasiin. Ignatius toimi alusta alkaen kyläosastonsa puheenjohtajana. Ignatius aloitti tyttötoiminnan Järvenpäässä ja Kaukasissa vuonna 1935. Tässä vaiheessa Ignatius oli jo Järvenpään osaston puheenjohtaja: Kaukasin kyläosasto kuului Järvenpään osastoon, minkä puheenjohtajana hän toimi vuosina 1934–1940.

Kesken vuoden 1940 Ignatius valittiin Pohjois-Uudenmaan piirin puheenjohtajaksi. Hän toimi lisäksi liiketoimikunnassa keväästä 1941 lähtien. Tehtävänkuvaan kuului liikekannallepanoja, eli lottien lähettämistä rintamalle Keravalta käsin. Mielenkiintoista on, että vuonna 1940 Ignatius lähetti edelleen järjestön keskusjohtokunnalle alustuksen, jossa ”lottien ampuma-asekuntoisuus” otettaisiin osaksi lottien koulutusohjelmaan. Ignatiuksen mukaan tämä olisi hyvä tehdä epävirallisesti. Ylipäätänsä Ignatius koki, että hänen tehtävänsä ja velvollisuutensa oli palvella isänmaata, minkä vuoksi koki korkean työmoraalin normina.
Ignatiuksen oli ilmeisen pidetty puheenjohtaja, sillä piirin vuoden 1943 vuosikertomuksessa hänet mainitaan seuraavasti: ”Jatkosodan aikana Pohjois-Uudenmaan piirin lotat osallistuivat taidokkaan puheenjohtajansa johdolla innolla maanpuolustustehtäviin sekä kotipaikkakunnallaan että sotatoimialueelle komennettuina.” Vuoden 1941 Sarkatakki-lehden joulunumerossa ”Lottapiirin puheenjohtaja” Ignatius kannusti kenttälottia seuraavasti:

Mutta Te olette kuitenkin onnellisia ja joulurauha täyttää sydämenne, sillä tiedätte täyttäneenne rakkaan isänmaallisen velvollisuuden jäädessänne ties kuinka monenneksi jouluksi sinne kentälle valmistamaan jouluiloa ja kodin tuntua aseveljillenne.

Ignatius oli aktiivisesti mukana evakkoperheiden asuttamisessa talvisodan jälkeen rakennetussa Järvenpään Sotakylässä. Kylä rakennettiin sotainvalideille ja heidän perheilleen talvisodan jälkeen. Sen rakentamiseen osallistui niin paikallisia kuin myös teekkareita sekä erilaisia yhdistyksiä, kuten Sotainvalidiliitto. Maat olivat pääosin ”johtaja Möllerin” lahjoittamia ja niille rakennettiin yhdelletoista invalidiperheelle kodit. Avajaisissa oli lottia Ruotsista seuraamassa tapahtumaa. Kylä oli ensimmäinen sotakylä Suomessa.
Ignatiuksen perheen Syvälahti-huvila Tuusulassa luovutettiin talvisodan aikana valtiolle Kyynel-radioprojektin kehittämistä varten. Suomen Naisten Huoltosäätiön ensimmäisessä varsinaisessa kokouksessa siitä kaavailtiin lepopaikkaa sodassa sairastuneille tai ”väsyneille lotille”.

Sodan loppuessa kävi selväksi, että suojeluskunnat täytyi lopettaa. Täten osattiin olettaa, että lottajärjestö tultaisiin myös lopettamaan. Lottajärjestön kaikkien piirien puheenjohtajat ja keskusjohtokunta kokoontuivat Riihimäelle ja päätyivät itse lopettamaan järjestön. Kokouksessa päätettiin, että piirien puheenjohtajien tuli lähettää sana läheteillä kaikkiin paikalliskokouksiin, jotta nämä pitäisivät lopettajaiskokouksen. Ignatius oli mukana perustamassa Suomen Naisten Huoltosäätiötä lokakuussa 1944, joka perustettiin rahojen keräämistä varten. Se saatiin poikkeuksellisen nopeasti perustettua oikeusministeriön hyväksyessä sen säännöt kahdessa päivässä. Ignatius keräsi aktiivisesti rahoja lottajärjestöjen paikalliskokouksilta uudelle järjestölle. Paikallisosastojen, jotka eivät tehneet lopettamiskokousta, rahat menivät selvittelykomitealle. Tästä huolimatta säätiöllä oli kaksi miljoonaa markkaa alkupääomaa.

Toiminta Kansallisessa Kokoomuksessa

Ignatius oli aktiivinen jäsen Kansallisessa Kokoomuksessa, hänet on mainittu sen kunniajäsenten jäsenluettelossa. Hän toimi Kokoomuksen Naisten liiton puheenjohtajana vuosina 1949–1952. Vuonna 1950 Suomen Nainen -lehdessä häntä luonnehdittiin ”naisten pyrinnöissä” laajasti tunnettuna hahmona, jolle oli tärkeää naisten poliittinen toiminta ja joka toimi tehtävässään vastuuntuntoisesti ja tarmokkaasti. Suomen Naisten Huoltosäätiössä Ignatius toimi raha-asiantyövaliokunnassa, työvaliokunnassa ja yhteistalon rakennustoimikunnassa vuosien 1948–1985 välillä.

Ignatiuksen aktiivinen toiminta alkoi Kokoomuksen Naisten riveissä vuonna 1947. Vain vuosi tämän jälkeen hän haki eduskuntaan Kokoomuksen edustajana. ”Isänmaata on kunakin hetkenä palveltava niinkuin se hetki vaatii” luki Uuden Suomen vaalimainoksessa, jossa Ignatiusta mainostettiin naisten luotettavana ja taitavana työtoverina. Vaaleihin liittyvässä henkilöhaastattelussa hän kertoi ajavansa maaseudun naisten asemaa, joiden aseman hän koki lähivuosina heikentyneen. Ignatiusta ei valittu eduskuntaan, eikä hän pyrkinyt myöhemmin uudestaan. Hän oli hyvin tyytyväinen seuraavien eduskuntavaalien jälkeiseen tulokseen, naisedustajien määrän kasvuun eduskunnassa ja halusi heti vaalien jälkeen jatkaa liikkeen asiaa:

Nyt herättyä olisi valistustyötä naistemme keskuudessa voimaperäisesti jatkettava. Heidät olisi entistä enemmän saatava keskustelemaan valtiota, yhteiskuntaa, kouluja ja koteja koskevista ja kaikista muista heille elintärkeistä kysymyksistä. Tilaisuus tähän tarjoutuu ennen kaikkea Kokoomuksen naisten järjestöissä, joita alkaa olla jo ympäri maan.

Vuotta aiemmin alustuksessaan Kokoomuksen järjestöpäivillä Ignatius oli kaavaillut organisaation levittäytymistä jokaiseen pitäjään ja kylään. Samaan aikaan hän piti tärkeänä pitää yllä hyviä suhteita eri puolueisiin jokaisessa järjestöportaassa.

Naisvaliokunta oli ajan hengen mukaisesti konservatiivinen, vaikka se korostikin naisten roolin merkitystä poliittisessa elämässä. Ajattelua kannatti Ignatius, joka liiton puheenjohtajana esitelmöi puolueen järjestöpäivillä lokakuussa 1950:

Onhan nainen jo biologiselta olemukseltaan konservatiivi, perinteiden eteenpäinviejä.

Toukokuun 1951 tilastojen mukaan Kansallisen Kokoomuksen äänestäjistä 57% olikin naisia, siinä missä SKDL:llä vastaava luku oli 44%. Naisasian eteenpäin vieminen selkeästi kannatti. Vuonna 1950 Ignatius piti naisasiaa esillä Suomen Nainen -lehden haastattelussa seuraavilla sanoilla:

Presidentinvaalin tulosta pidän ilahduttavana, myöskin sen tähden, että se osoittaa naisten huomattavaa poliittista valveutumista ja heidän luottamuksensa lisääntymistä naisehdokkaisiin. Esitaistelijan työ vuosikymmenien kuluessa naisten valtiolliseksi herättämiseksi ei näytä menneen hukkaan ja tunnustus on annettava myöskin sille innokkaalle ja määrätietoiselle toiminnalle, mitä eri vaalipiireissä naisten taholla vaalien edellä suoritettiin.

Ignatius ajoi liiton piiritoimistojen ja naiskerhojen rekisteröintiä, jotta naisten taloudellinen itsenäisyys liiton sisällä taattaisiin. Hän rinnastikin kerhojen rekisteröinnin Lottien rahojen säästymiseen lottajärjestön lopettamisen alla. Naisten toiminta haluttiin saada erilliseksi, jotta rahoja ei vietäisi puolueen, epävirallisesti miesten, taskuihin. Suomen Naisten Huoltosäätiö poiki työmaahuollon ja perusti myöhemmin mainetta niittäneen (raittius)ravintola Kestikartanon. Se rakensi Mannerheimin tielle ison kerrostalokompleksin, johon kuului ravintola White Lady, joka oli Suomen ensimmäinen ravintola, johon naiset saivat mennä yksin, ilman miesseuraa. Asunnot olivat tarkoitettu entisille lotille, kuten myös ravintolatyö. Näin ollen ravintolatyöstä siivottiin siihen liitettyjä negatiivisia mielikuvia naisten asemasta siinä.

Puheenjohtajavuosinaan Ignatius muistelee seuraavasti 60-vuotishaastattelussaan:

En kiellä, etteikö esim. puheenjohtajakauteni Kokoomuksen Naisten Liitossa olisi ollut mitä mielenkiintoisinta aikaa. Silloin hahmottui toiminta nykyisiin uomiinsa, saatiin uudet säännöt, suunniteltiin maakuntaliittojen perustamista ja uusia kerhoja ja yhdistyksiä syntyi eri puolilla maata. Myös pohjoismainen yhteistyömme sai silloin alkunsa.

Ignatius koki työn mieluisana, mutta joutui jäämään siitä sivuun miehensä sairastuttua.

Muu järjestötoiminta

Edellä mainittujen järjestöjen lisäksi Ignatius toimi useassa muussa järjestössä/yhdistyksessä. Hän toimi Järvenpään kansakoulun johtokunnassa, ”joissakin lautakunnissa” ja oli Kalevalainen nainen. Ignatius oli mukana perustamassa Kalevala Korua, jonka perusti juuri Kalevalainen nainen ja hän toimi sen hallituksessa ja tehtaan rakennustoimikunnan puheenjohtajana. Mannerheimin Lastensuojeluliitossa hän kuului hallitukseen ja sotakummivaliokuntaan, joka järjesti sotalapsia ruotsiin ja avusti orvoiksi jääneitä lapsia Suomessa.

Ignatius toimi Tuusulan Vanhemman Neulomaseuran puheenjohtajana vuosina 1969–1976. Hän kuului Martta Wendelinin ystäväpiiriin Tuusulan Rantatiellä, jossa hänen kesähuvilansa sijaitsi. Ignatiuksesta tuli osa Wendelinin tyttökerhoa, tämän Rantatien ystäväpiiriä, johon kuuluivat myös mm. röntgenlääkäri Ulla Svinhufvud.

Yksityiselämä

Ignatiuksille syntyi sotavuosina 1942 ja 1944 tyttäret Mirja-Liisa ja Irma. Ignatiukset viettivät lähes kaikki kesänsä Tuusulan Syvälahden huvilalla. Vuonna 1942, hieman ennen Mirja-Liisan syntymää, perheen toinen poika Jorma hukkui järveen jäätyään yksin rantaan. Ilmeisesti Ignatius pyrki silti olemaan mahdollisimman intensiivisesti mukana lottajärjestön toiminnassa, yksityiselämän tapahtumista huolimatta. Hän kävi rintamalla odottaessa viidettä lastaan ja osallistui Järvenpään paikallisosaston johtokunnan kokoukseen heinäkuussa 1944, jolloin hänen kuudes lapsensa oli alle kahden kuukauden ikäinen.

Vuonna 1952 Ignatius jatkoi opettajauraansa 24 vuoden tauon jälkeen Järvenpään yhtenäiskoulun ruotsin kielen opettajana, pian miehensä jäätyä eläkkeelle . Vain vuosi tämän jälkeen Jori menehtyi jokseenkin yllättäen nukkuessaan. Ignatius jatkoi opetustyötään ja matkusti kesällä 1954 yksin Ranskaan pariksi viikoksi käsittelemään tapahtunutta. Seuranaan hänellä oli vielä vuosi ennen kuolemaansa kotiapulainen Aune, joka oli tullut perheeseen vuonna 1936. Myös Aune oli ollut lottana, toimien muonittajana Miehikkälässä.

Työ opettajana Järvenpään yhtenäiskoulussa

Ignatius toimi Järvenpään yhtenäiskoulussa ruotsin kielen opettajana vuodesta 1952 lähtien ja vuodesta 1954 nuorempana lehtorina. Hän toimi teinikunnan kuraattorina 1963–1964 ja teki opettajan töitä vuoteen 1966 saakka. Oppilaat antoivat hänelle kutsumanimen Naakka, mikä oli seurausta niin hänen sukunimestään, jonka jälkiosa hieman kuulosti naakalta, kuin mustasta jakkupuvustaan, jota hän käytti miehensä poismenon jälkeisenä vuotena päivittäin.

Ignatius oli pidetty opettaja. Vuoden 1966–1967 vuosikertomuksessa häntä kuvailtiin seuraavasti: ”Voimiaan säästämättä hän on huolehtinut oppilaistaan ja heitä hyvin ymmärtäen, heille vapaa-aikaansaakin uhraten, päässyt hyviin tuloksiin.” Vuoden 1964 N:o 2-3 KasKas-lehden haastattelussa Ignatius puolestaan sanoi:

Minusta nykyajan nuoriso on kehittyneempää, vapaampaa ja moniharrasteisempaa. Ennen ei ollut sellaisia mahdollisuuksia kuin nyt. On menty paljon eteenpäin.

Eläkepäivät

Eläkevuosinaan Ignatius toimi aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa, kunnes kahdeksankymppisenä rupesi jättäytymään yhdistyksistä taka-alalle. Hän oli sosiaalinen ihminen ja vahvasti mukana lastensa ja kolmentoista lapsenlapsensa elämässä, ollen hyvin tärkeä ihminen monelle . Viimeisinä vuosinaan hän muisteli lotta-aikaansa elämänsä parhaimpina vuosina .

Ignatiuksen menehdyttyä onnettomuuden seurauksena hänet haudattiin lottapuvussaan viimeiseen leposijaansa. Jotain kertonee ajan ilmapiiristä, että järvenpääläinen hautaustoimisto vastusti tuolloin, vuonna 1985, lottapuvussa hautaamista. Ignatiuksen kerrotaan olleen ”ylpeä lotta”, joka piti esillä lotta-agendaa sodan jälkeisinä vuosina, huolimatta ajan ilmapiirin muutoksesta.

Elämäkerran kirjoittaja: Tuulia Pere