Kauppo Tuulikki
Anja Kauppo toimi pikkulottana Taipalsaaressa.
Anja Tuulikki Kauppo ent. Kokotti
Muistiin merkinnyt Hannele Kokotti 22.10.2023.
Tuulikki Kauppo syntyi 4.2.1935 Viipurissa perheeseen, jossa oli ennestään 2 poikaa. Tuulikin Juho-isä toimi kersanttina Papulan kasarmilla ja Linda-äiti oli ennen perheen perustamista työskennellyt Viipurin pyöreän tornin keittäjänä. Perhe asui Papulan kaupunginosassa Viipurissa, Kynnäpään kadulla. Tuulikki eli onnellista pienen perheen lapsen elämää.
30.11.1939 kaikki kuitenkin muuttui ja alkoi Tuulikin matka evakkoon ja pikkulotaksi. Tavallisen työpäivän aamuna isä oli jo rintamalla ja äiti pyykkituvassa, isoveli Pentti koulussa ja pienemmät lapset, Veikko ja Tuulikki, olivat kotona. Tuulikki oli yöpaidassa ja Veikolla alusvaatteet päällä. Ulkoa alkoi kuulua tuntemattomia, kovia ääniä ja äiti tuli juosten sisälle. Pommien putoillessa äiti kääri Tuulikin turkkiin ja juoksi lasten kanssa läheiseen väestönsuojaan. Äiti meni pommitusten aikana vielä kotiin noutamaan lapsille vaatteita. Seuraavana päivänä äiti, Tuulikki ja veljet menivät monien muiden ihmisten kanssa Viipurin rautatieasemalle tietämättä minne juna heitä vie. Äidillä oli mukana kaksi matkalaukkua, toisessa oli ruokaa, toisessa villavaatteita. Oli talvi ja pakkasta. Harvialan kohdalla junaa alettiin pommittaa ja matkustajat juoksivat metsään. Ihmisiä kuoli, mutta Tuulikin perhe säilyi vahingoittumana. Juna pysähtyi Hämeenlinnassa, jossa perhe ohjattiin komendantin toimistosta Hauholle. Siellä heidät otettiin ystävällisesti vastaan ja majoitettiin kansakouluun, jossa heidän lisäkseen majoittui kaksi muuta perhettä.
Hauholta muutettiin pian Lahteen, jonne armeijassa työskentelevän isän oli tarkoitus muuttaa töihin. Isä siirrettiin kuitenkin Taipalsaarelle ja perhe seurasi häntä Saikkolan aliupseerikylään. Saikkolassa oli oma asunto, jossa oli kaksi kamaria ja keittiö. Isä, joka oli ylennetty vääpeliksi ja myöhemmin vänrikiksi, oli rintamalla.
Äiti aloitti toimintansa lottajärjestössä, jossa kaikki muutkin aliupseerikylän naiset toimivat. Äiti toimi muonituslottana lottien tapahtumissa ja neuloi rintamalle. Myös Tuulikki aloitti auttamisen neulomalla äidin opastuksella ampumasormikkaita tuntemattomille sotilaille. Sormikkaisiin kiinnitettiin neulojan nimi ja pian tuli rintamalta kirje, jossa pyydettiin Tuulikkia kirjeenvaihtotoveriksi sormikkaat saaneelle sotilaalle. Äiti vastasi kirjeeseen ja kertoi, että sormikkaiden tekijä oli vasta 6-vuotias eikä siis vielä kirjeenvaihtoikäinen.
Tuulikki pääsi veljien kanssa jo 6-vuotiaana kansakouluun kuunteluoppilaaksi ja kävi kolme ensimmäistä luokkaa kansakoulua Taipalsaarella. Tosin kuunteluoppilasvuoden jälkeen oli kurja aloittaa koulu taas alusta 7-vuotiaana. Pikkulottiin Tuulikki liittyi 1943 kun täytti 8 vuotta, joka oli minimi-ikä pikkulotille. Pikkulottatoiminnasta hän muistaa erityisesti avustamisen Lotta-kanttiinissa ja pikkulottien voimistelutilaisuudet. Äidillä oli lottapuku, mutta Tuulikilla eikä monella muullakaan pikkulotalla ollut. Sodan päätyttyä monista itärajan lähellä olevista kunnista hävisi tai hävitettiin lottatoimintaan liittyvät asiakirjat eikä Tuulikin tietojakaan (Taipalsaaren paikallisosasto C 826-829) löydy jäljelle jääneistä asiakirjoista. Pikkulottien tunnus, säännöt ja lottalaulut ovat edelleen muistissa. Lottatoiminnasta Tuulikin elämään ja arvoihin jäi pysyvästi isänmaallisuus ja halu auttaa muita.
Sodan jälkeen 1945 perhe siirtyi asumaan Mikkelin kasarmille. Tuulikki kävi Urpolan kansakoulua ja aloitti pyrkimisen jälkeen oppikoulun Mikkelin tyttökoulussa, joka myöhemmin muuttui tyttölyseoksi. Oppikoulu kesti 9 vuotta. Tyttökoulu paloi ja koulu toimi välillä poikalyseon yhteydessä. Mikkelissä Tuulikki toimi Mikkelin Muurahaiset partioyksikössä ja oli yksikön varajohtaja. Koulussa ja partiossa oli tärkeää yhteisyyden kokeminen ja sieltä tuli paljon tuttuja ja ystäviä. Ylioppilaaksi tulon jälkeen Tuulikki opetteli Kutomatuvassa kutomaan pyyhkeitä ja ryijyjä, joista yksi oli myös käsityönäyttelyssä. Käsityöharrastus ja -taito on ollut sen jälkeen oleellinen osa elämää.
Evakkolapsena hoitotyö ja auttaminen kiinnosti Tuulikkia ja kun perheen viides lapsi kuoli vauvana, päätti Tuulikki hakea Kuopioon sairaanhoito-oppilaitokseen, josta hän valmistui 1959. Valmistuttuaan hän työskenteli Lappeenrannassa keskussairaalassa 1,5 vuotta sisätautiosastolla ja puoli vuotta sairaanhoitajakoulussa opettajan viransijaisena. Erikoistuminen sosiaalihoitajaksi tapahtui Helsingin sairaanhoitajien jatko-opistossa, josta hän valmistui 1962. Vajaan vuoden Kuopion keskussairaalassa toimittuaan hän palasi Helsinkiin ja työskenteli Hesperian sairaalassa 11 vuotta sekä aikuisten että lasten osastolla, josta vuoden viransijaisena Helsingin yleisessä kasvatusneuvolassa. Sen jälkeen hän työskenteli Helsingin Itäisen perheneuvolan sosiaalihoitajana ja johtavana sosiaalityöntekijänä. Itäkeskuksen perheneuvola toimi koulutusyksikkönä ja Tuulikki koulutti niin lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä kuin psykologejakin. Työssään hän toimi pioneerina monissa tehtävissään, jotka edellyttivät paljon koulutusta. Tuulikki kävikin psykoanalyytikkojen järjestämän kolmen vuoden yksilöterapiakoulutuksen ja Suomen mielenterveysseuran perheterapiakoulutuksen, joka järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran. Ammattinimikkeenä hänellä on psykoterapeutti ja perheterapeutti SMS ja hänen kouluttajiaan olivat mm. Esko Varilo, Johannes Enckell ja Anja Forssen. Työssään tarvittavaa työnohjausta hän sai mm. Tor Björn Hägglundilta, Maritta Torstilta ja Johannes Enckelliltä. Kesäyliopistossa suoritetut sosiologian ja sosiaalipolitiikan arvosanat tukivat myös työssä. Koulutus antoi itsevarmuutta niin työhön kuin elämäänkin. Tuulikki sai presidentin myöntämän Valkoisen ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitalin kultaristein 6.12.1989 ja Helsingin kaupungin kultaisen mitalin 30 vuotisesta palveluksesta. Eläkkeelle hän jäi 1995.
Pikkulottana aloitettu käsityöharrastus on kulkenut mukana koko elämän. Kauniita käsitöitä on valmistunut niin itselle kuin sukulaisillekin. Erityisesti Tuulikki tunnetaan käsin kirjailluista, ikonien päällä käytetyistä käspaikoista, ortodoksisen kirkon papistolle kirjailluista orareista ja päällyshihoista sekä metropoliitta Panteleimonille kirjaillusta omoforista. Kauniit käsin kirjaillut verhot, pöytäliinat, virkatut puserot ovat myös läheisille tuttuja. Käsitöissä näkyy Tuulikin erinomainen tyylitaju, kuten myös hänen pukeutumisessaan ja Myllypuron kodissaan. Ortodoksinen uskonto ja vapaaehtoistyö Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa on ollut Tuulikille tärkeä osa elämää. Hän toimi vapaaehtoisena vanhusten ystävänä. Hänen huolenpitoonsa vanhuusvuosina ovat voineet luottaa niin Mikkelin veljet, äiti kuin tätikin. Hän on myös hoitanut kesäisin Oskari-poikaa vauvasta asti ja seurannut hänen kehitystään aikuiseksi.
Kulttuuri kaikessa moninaisuudessaan on Tuulikille jokapäiväistä. Hän lukee paljon, käy konserteissa, elokuvissa ja taidenäyttelyissä, toimii teatterikerhossa ja keskustelee mielellään näistä kaikista. Tuulikki on matkustanut paljon ja tutustunut eri kulttuureihin ja hän seuraa aktiivisesti maailman tapahtumia. Tuulikin kokkaustaidot ovat myös kuuluja ja hänen tekemänsä karjalanpiirakat ovat maullaan ja ulkonäöllään ilahduttaneet niin seurakuntaa kuin läheisiäkin. Piirakoiden tekemistä hän on opettanut yhtä hyvin Angolasta Suomeen muuttaneelle kuin suvun nuorille ihmisillekin. Sukulaiset ovat myös päässeet nauttimaan herkullisesta blinipöydästä Tuulikin syntymäpäivillä helmikuussa ja saaneet nauttia jouluksi tulleesta hedelmäkakusta. Karjalaisuus on edelleen hänelle läheinen ja se näkyy myös hänen aktiivisessa ja myönteisessä elämänotteessaan. Hän pitää tiivistä yhteyttä niin sukulaisiinsa kuin entisiin työtovereihinsa.
