Kanervikko Hilkka
Hilkka Kanervikko toimi lottana muonitusjaostossa Koivistossa.
Hilkka Kanervikko (os. Hovi) syntyi 1927. Hän liittyi jo ennen talvisotaa 1939 Koiviston Vatnuorin kylän pikkulottiin. Pikkulotat kokoontuivat koululla opetellen käytännön asioita ja järjestivät ohjelmallisia iltoja. Talvisodan aikaan evakkoon lähteneet koivistolaiset palasivat jatkosodan aikana. Niin myös pikkulotat kerääntyivät taas lottatyön merkeissä tekemään paketteja tuntemattomille sotilaille.
Alkukeväästä 1944 tilanne Kannaksella alkoi kiristyä, ja tykkien jytinä lähestyi Syväriltä päivä päivältä. Kylästä tarvittiin neljä lottaa lottakurssille naapuripitäjään Johannekseen, ja vielä puuttui kaksi. Vetäjä ehdotti, josko Hilkka voisi olla yksi heistä. Hän tosin tarvitsisi vanhempiensa luvan, hän kun ei ollut vielä ehtinyt täyttää seitsemäätoista. Vastusteluista huolimatta Hilkan äiti lopulta myöntyi.
Lottakurssilla Hilkka pääsi muonitusryhmään. Tehtäviin kuului annosten laskeminen, perunoiden kuoriminen ja näkkärin taitteleminen. Myös lipun nostot ja laskut olivat päivittäisiä tehtäviä. Hilkka määrättiin myös kunniavartioon Viipuriin tulossa olleisiin suuriin sankarihautajaisiin. Hautajaisiin ei kutenkaan ehditty, sillä eräänä iltana talo täyttyi vakavannäköisistä sotilaista. Pian tuli tieto, että kurssi lopetetaan välittömästi, ja yön kuluessa kaikilla oli komennuspaperit kädessä.
Hilkka joutui Koiviston kauppalaan muonitustehtäviin. Koivistolaiset oli jo evakuoitu, jäljellä oli vain lottia ja sotilaita. Muonituspiste sijaitsi koululla, jossa linjoille lähtevät ja linjoilta palaavat kohtasivat toisensa. Nuoria miehiä vietiin tulilinjalle kuorma-autoilla, mutta takaisin palaavat harvenivat. Joukossa oli myös Hilkan koulutovereita.
Lotille sanottiin, että heidän täytyy olla valmiina lähtöön viiden minuutin varoitusajalla, kun käsky perääntymisestä tulee. Kun viiden minuutin lähtömääräyksestä oli kulunut jo viikko, Hilkka ja muutama muu lotta pyysivät, saisivatko he mennä hakemaan Vatnuoriin palanneita lehmiä. Lupa heltisi, ja Hilkka kolmen muun lotan kanssa suuntasi Vatnuoriin 25 kilometrin päähän. Väsyneenä ja turtuneena viikon valvomisesta he eivät osanneet kuitenkaan ajatella matkan vaaroja.
Lotat saivat kyydin kuorma-autossa, joka oli menossa Härkälän patterille. Matka kuitenkin keskeytyi kymmenien pommikoneiden ilmestyessä taivaalle. Auto ajettiin metsikköön ja he suojautuivat maastoon. Viipurin suunnalla taivas oli tulessa, myöhemmin selvisi, että ammusvaunuun oli osunut. Lotat jatkoivat lopun matkaa jalkaisin, ja löysivätkin muutaman lehmän lopulta. Niitä ei kuitenkaan voinut lypsää, niiden utareet olivat tulehtuneet. He kävelivät kohti Vatnuoria, kun he törmäsivät kahteen upseeriin. He olivat suorittamassa alueelle jälkitarkastusta, sillä alue piti luovuttaa ja sotilaat olivat jo sieltä poistuneet. Lotat käskettiin heti palaamaan kauppalaan.
Kannaksen suurhyökkäys oli alkanut 9. 6. ja vihollinen valtaisi pian myös Koiviston ja sen saaret. Alueella olevia lottia ja haavoittuneita alettiin evakuoida 16.-18.6. aivan viime hetkellä. Rata Viipuriin oli poikki, eikä Koivistolta päässyt pois enää mantereen kautta. Koivistolla olevat jäivät mottiin, ja heidän ainoa pelastuksensa oli odottaa pelastusaluksia. Koko päivän jatkunut pommitus hiljeni illaksi, ja klo 22 lotat saivat käskyn mennä laiturille odottamaan laivaa. Uuden hälytyksen tullessa jouduttiin kuitenkin palaamaan bunkkeriin. Pian he palasivat takaisin laiturille, ja siellä heitä oli odottamassa kolme saksalaista laivaa. Niiden kautta Hilkka pääsi suomalaiselle alukselle, jossa hänet ja neljä muuta lottaa asutettiin kapteenin hyttiin. Kapteeni pyysi heitä olemaan toivomatta liikoja: ammukset olivat loppu ja tykinpiiput halki koko päivän jatkuneesta taistelusta. Vihollinen oli vielä salmen suulla, ainut mahdollisuus oli suunnata merelle.
Koko merimatkan Hilkka odotti pamahdusta, mutta sitä ei kuitenkaan tullut. He pääsivät onnellisesti Haminaan. Kaikille ei kuitenkaan käynyt niin hyvin: myöhemmin Hilkka kuuli, että heidän jälkeensä lähtenyt laiva ei ollut selvinnyt. He olivat lähteneet viime tipassa, Pullinniemi oli vallattu vain pari tuntia heidän lähtönsä jälkeen.
Haminassa lottien johtaja kävi ilmoittamassa heidät toimistossa. Palattuaan hän komensi Hilkan kotiin, hän oli liian nuori ja hänen olisi palattava perheensä luo. Haminasta Hilkka matkusti Inkeroisen kautta Lahteen, jossa sai kuulla perheensä olevan Kiskossa. Väsymys ja nälkä alkoivat vaivata, mutta vihdoin hän saapui perheensä luo Kiskoon Toijan kylään juhannusaattona 1944.