Kaipainen Irja
Irja Kaipainen toimi pikkulottana Raudussa.
Irja Kaipainen (o.s. Kuronen) syntyi Raudussa 14.6.1928. Hän muistelee lapsuuttaan:
”Asuimme Sakkolan pitäjässä, Kiviniemen varuskunnassa, jonne isäni (s. 1907) meni palkatuksi 1930. Hän palveli kersanttina jääkäripataljoona 4:ssä. Meillä oli Kiviniemessä oma, tiivis yhdyskunta. Perheeseemme kuului isän ja äidin lisäksi neljä lasta: minä, Pirkko (1930), Leena (1932) ja Kalevi (1937). Myöhemmin perheeseemme syntyi vielä Hannele (1948).”
Irja pikkusiskoineen kasvatettiin isänmaalliseksi ja aktiiviseksi; perheen tytöt osallistuivat ohjelmallisiin kerhoihin ja kilpailuihin. Irja liittyi 18.1.1936 Sakkolan Haidermaan Lotta Svärd -järjestön tyttöosastoon ollessaan 7-vuotias itseään kolme vuotta vanhemman ystävänsä Mimman (Mirjam Särkkäkari, nyk. Olander) kannustamana. Myös Irjan pikkusiskot olivat pikkulottia. Tyttötyön johtajana toimi Fanny Nordenswan. Pikkulotat kokoonatuivat varuskunnan vääpelin rouvan luona. Heidän talonsa oli järven rannalla ja pikkulottia opetettiin uimaan ja talvella sotilaat tekivät järven jäälle luistinradan, jossa pikkulotat luistelivat. Tekivät he myös pieniä polkupyöräretkiä. Pikkulottina heidän velvollisuutenaan oli auttaa vanhempia lottia heidän tehtävissään. Tytöt saivat lottapuvut, joita käytettiin aina kokoontuessa. Pikkulotta-ajoistaan Irja muistelee:
Saimme isänmaallista kasvatusta, autoimme järjestämään juhlia vanhempien lottien mukana ja varajohtajat järjestivät meille tytöille monenlaista tekemistä. Kaikki kolme sisarta saimme lottapuvut ja oman pikkulottien merkin. Pukua pidettiin aina kokoontuessa ja se oli meille hyvin tärkeä. Puvut hävisivät perheen muuttaessa Lahteen, mutta pikkulotta-merkki minulla on tallessa.
Kun sodan uhka lokakuussa -39 kasvoi, lähetettiin Sakkolan äidit lapsineen Kuopioon, jossa he asuivat jollakin koululla. Sotaa ei tullutkaan ja he palasivat kotiin. Kun talvisota sitten marraskuussa alkoi, pikkusisko Leena meni vielä kouluun, mutta hänet lähetettiin takaisin, koska oli lähdettävä saman tien evakkoon. Mukaan sai ottaa vain mitä vaneriseen matka-askiin mahtui ja Irja sai ottaa repun. Lasten evääksi aiottu maitohinkkikin jäi lähtiessä pöydälle. Irjan mummo oli lähtenyt lehmien kanssa aiemmin syksyllä, mutta vaari oli vielä jäänyt. Irjan isä, joka oli ollut linnoitustöissä Raudussa vuosina -38 ja -39 pääsi sodan alettua katsomaan kotitaloaan, jossa vaari vielä oli. Hän kehotti isäänsä heti lähtemään, mutta vaari päätti vielä käydä saunassa. Saunottuaan hän lähti, mutta palasi vielä hakemaan polkupyöräänsä, jolloin näki talojen olevan tulessa. Irjan isä oli polttamassa omaa kyläänsä.
Irja muistelee evakkotaivalta:
”Kuorma-autot veivät meidät koululle. Kotoa varuskunnasta lähtiessä tuli lentokoneita, joista meitä ammuttiin. Talomme katolla oli ilmatorjuntakonekivääri, ehkä siksi lentokoneista ammuttiin. Muut säästyivät, mutta eräs nainen haavoittui jalkaansa. Pommisuojaan pääsy oli yleisen sekaannuksen vallassa mahdotonta vaan lähdimme autoilla pois. Koulumajoituksessa saatiin ruokaa ja yö nukuttiin lattialla. Matka jatkui junalla. Junaa vaihdettiin ainakin Savonlinnassa, jossa pakkasessa odotimme junaa. Kun se viimein saapui, kaikki ryntäsivät vaunuihin, jotta mahtuisivat mukaan. Äidillä oli pienin sylissä ja me kolme tavaroinemme vielä huollettavana. Junan lähdettyä, äiti huomasi, ettei Leenaa näkynyt missään. Hän lähti etsimään muista vaunuista ja löytyihän Leena. Joku sotilas oli hänet nostanut asemalaiturilta kyytiin, eri vaunuun.”
”Joulun tienoon asuimme Alapitkällä pienessä muonamiehen talossa, kaksi perhettä yhdessä. Jouluna pääsimme Alapitkän kartanon saunaan. Keskitalvella meidät siirrettiin Rantasalmelle. Asuimme maalaistalossa, jossa meidän käytössä oli yksi huone. Äiti sai laittaa meille oman ruoan tuvassa. Sieltä matka jatkui ensin Rantasalmelle ja sitten Sysmään. Sysmässä isännät valitsivat mieleisimmät majoitettavat. Meitä, äitiä ja neljää lasta, ei huolittu. Päädyimme asumaan maalaistaloon, jossa oli pidetty koulua. Asuimme sitten toisen perheen kanssa koululuokassa. Siellä oli rauhallista, mutta muistan, että kerran lentokone lensi niin matalalla, että tuhkat lensivät uunin pesästä lattialle.”
”Talvisodan loputtua isä tuli Sysmään lomalle, mutta palasi sitten omaan yksikköönsä. Me matkustimme äidin kanssa Lahden kautta Kuopioon. Lapsille pidettiin koulua Valkeisen kansakoulussa ja me tytöt kävimme sitä kaksi viikkoa.”
Irjan isän vanhemmat, mummo ja vaari olivat siirtyneet asumaan Raudusta Pieksämäelle, ja Irja pyrkikin sinne oppikouluun ja asui syksyn 1940 mummolassa. Irjan isän siirryttyä töihin Riihimäen varuskuntaan muutti muu perhe kuitenkin ennen joulua Riihimäelle, joten Irja jatkoi keskikoulua siellä. Koululaisten piti olla kesälomien aikaan töissä, joten kesällä 1940 kuori Irja Sakon tehtaan keittiössä perunoita ja seuraavana kesälomana harvensi taimia Kaukolan puutarhassa. Vuonna 1942 Irjan isän palvellessa Hollolassa autokomppaniassa muutti perhe sinne. Tuolloin Irja pääsi toimistotöihin. Kesällä 1943 oli Irja Hollolan lentokentän upseerikerholla tarjoilemassa, jolloin Irja sai työasukseen oikean lottapuvun.
Koko Rautu oli poltettu talvisodassa, ettei vihollisilla olisi ollut pakkasilla suojaa rakennuksista. Kuitenkin Irjan mummo ja vaari palasivat Rautuun heti kun se tuli mahdolliseksi. Koulun loputtua 1944 meni Irja auttamaan heitä maatöissä sotatoimialueelle. Irjan vaari rakensi uuden tuvan ja alkoi rakentaa myös navettaa uudestaan. Hän oli vielä naputtelemassa navettaan viimeisiä nauloja, kun 10.6. suuri määrä lentokoneita lensi ylitse. Miehitettyjä tähystyspalloja oli näkynyt taivaalla jo aiemminkin. Irjasta ne olivat jotenkin pelottavia, kun hänestä tuntui, että joku katselisi. Rajalta, joka ei ollut kaukana, kuului kohinaa ja tykkien ääniä. Vaarille tultiin sanomaan, että nyt on lähdettävä ja näin evakkomatka alkoi jälleen:
”Raudun asemalta emme päässeet ja meidän piti mennä yötä myöten muulle asemalle. Aamulla oltiin perillä. Siellä oli ollut pommitus ja lehmänraatoja oli maassa. Ihmisiäkin oli kuollut, mutta heidät oli jo viety pois. Odotimme pitkään, kunnes juna tuli ja Härkävaunussa matkasimme Elisenvaaraan. Sieltä ei päästy eteenpäin, olimme siellä pommisuojassa. Kun juna tuli, matkustimme vain yöllä, päivällä piti nousta pommitusten pelossa pois junasta. 14.6. saavuimme Punkaharjulle ja siellä huomasin kesken kaiken, että oli syntymäpäiväni, täytin 16 vuotta. Menimme Pieksämäelle, jossa majoituimme maalaistaloon mummon ja vaarin kanssa, äiti ja muut lapset olivat Riihimäellä. Ennen koulun alkamista palasin minäkin Riihimäelle.”
Talvisodan aikana ei pikkulotta toimintaa Irjan osalta ollut, mutta Riihimäellä lottatoiminta jatkui jälleen ja taas Fanny Nordenswanin johdolla, sillä Nordenswan oli myös muuttanut Riihimäelle, jonka varuskuntaan hän perusti pikkulotta-osaston. Pikkulottien tehtävänä oli jälleen auttaa aikuisia lottia kaikenlaisissa tehtävissä, mutta neuloa ei voitu, sillä sodan seurauksena langat olivat loppuneet. Pikkulottien toiminta jatkui, kunnes Lotta Svärd järjestö lakkautettiin 24.11.44.
Riihimäellä Irja tuli tutustuneeksi Kaipaisen Kaleviin, jonka perhe myös asui varuskunnassa. Sotien jälkeen Irja ja Kalevi menivät naimisiin 20.3.1948 ja saivat kaksi lasta. Yhteiseloa kesti 72 vuotta. Irja liittyi myös partioon ja naimisiin mentyään veti omaa Säde-vartiota Riihimäen Erätytöissä. Myöhemmin Irja liittyi Riihimäen Sotilaskotiyhdistykseen.
Sodan jälkeisessä työelämässä Irja oli ensin puhelinvälittäjänä ja sen jälkeen lennätinvirkailijana. Seuraavaksi Irja toimi postipankissa postivirkailijana ja Suomen Pankin ja yksityisten pankkien välisten lähtevien ja saapuvien arvopostien (rahalähetysten) expertöörinä.
”Lasten kuullen vanhemmat eivät puhuneet pelottavia asioita sodasta. Kyllä sota kuitenkin minua pelotti ja se, että isä kaatuisi. Surullisinta oli, että menetin kaksi kotia, joissa olin viettänyt onnellisen lapsuuden. Olimme ennen sotaa kesät mummolassa Raudussa, joka nyt jäi viholliselle. Oli sota-aika lapsesta oikeastaan jännääkin. Mukavinta olivat hyvät kasvinkumppanit ja ystävät ja onnellinen koti.” – Irja Kaipainen 15.2.2017
