Kaartinen Pirkko
Pirkko Kaartinen toimi pikkulottana Ruovedellä.
Aloin toimia pikkulottana Ruovedellä, vuonna 1941. Työskentelin Lottakahvilassa ja olin mukana myös muussa toiminnassa.
Pirkko Kaartinen (o.s. Rantala) syntyi vuonna 1928 Sääksämäellä. Hän toimi pikkulottana Ruovedellä vuosina 1941–1943.
Hän muistelee aikaansa pikkulottana näin:
Aloin toimia pikkulottana Ruovedellä, vuonna 1941. Työskentelin Lottakahvilassa ja olin mukana myös muussa toiminnassa. Asuimme Pitkälän kartanossa, sillä isäni toimi siellä tilanhoitajana. Matkaa lottakahvilaan oli 6 km, jonka matkan ajoin polkupyörällä. Työvuoroni olivat iltapäivästä iltaan noin kello kahdeksaan. Illat olivat jo pimeitä, eikä valoja saanut käyttää.
Eräänä iltana, kun olin jo lähellä kotia ja matkaa oli jäljellä vain kilometri, tapahtui ikimuistoinen asia. Työnsin polkupyörää mäkeä ylös ja tarinoiden mukaan siinä mäessä kummitteli. Jotkut olivat jotain nähneetkin… Kuinka ollakaan, aloin kuulla kummaa puhinaa. Siinäkö se kummitus nyt on? No, minä jätin pyörän siihen ja lähdin ottamaan asiasta selvää. Lähempänä näin vaaleita läiskiä ja kun pääsin tarpeeksi lähelle ja koettelin sitä, tajusin, että siinä oli lehmä sidottuna puhelinpylvääseen! Kun tulin kotiin, isäni kysyi, että näitkö mitään ja pelottiko? Sanoin, ettei minua pelottanut, vaan menin koettamaan ja huomasin, että se oli lehmä. Selitys tälle oli se, että kartanon karjasta oli laitumella karannut hieho jo keväällä. Syksyllä, kun eläimet otettiin navettaan, se oli mennyt toisen talon karjan mukana. Isä oli lähtenyt sitä hakemaan, mutta ei saanutkaan sitä yksin kuljetettua kotiin. Niinpä hän sitoi sen puhelinpylvääseen, josta se miesvoimin saatiin kotiin seuraava päivänä. Seuraava päivänä toiset tytöt kertoivat tätä pelottavaa kokemusta ja sanoivat kiertäneensä paikan kaukaa metsän kautta! Minä itse en ole koskaan uskonut kummituksiin, koska äiti opetti, että asiasta pitää ottaa selvää, eikä uskoa tarinoihin.
Tässä samassa mäessä sattui toinenkin mieleen painunut tapaus. Oli talvi ja kuutamoilta. Olin tulossa kotiin potkukelkalla. Mäen puolivälissä oli tienhaara Pöllölään, siellä oli kauppa ja muutamia taloja.
Tiehaaran kohdalla näin miehen, joka kysyi: ”Neiti, paljonko on kello?”. Koska kuutamo oli niin kirkas, näin paljonko kello on, sanoin sen ja jatkoin kiireesti matkaa. Kun tulin kotiin, keittiön pöydällä oli suuri kuva Ruoveden Sanomien etusivulla. Siinä oli juuri tapaamani miehen kuva, jolle olin kertonut kellonajan! Hän oli etsitty vankikarkuri ja ryöstömurhaaja. Hänet saatiin kiinni kaupasta, mutta hän pääsi poliiseilta karkuun. Kauppaan soitettiin puhelu, ja sanottiin: ”Kosto elää”. Kauppa paloi vähän ajan kuluttua. Tässä vaiheessa olimme jo muuttaneet toiselle paikkakunnalle.
Sotien jälkeen Pirkko jatkoi koulunkäyntiä toisella paikkakunnalla, Oriveden Yhteiskoulussa. Päästötodistuksen saatuaan hän työskenteli pankissa ja nimismiehen kansliassa. Seikkailun halu sai Pirkon ottamaan epäpätevän kansakoulunopettajan paikan Hyrynsalmen Hakokylässä. Sinne ei ollut tietä, sähköstä puhumattakaan. Tämä tapahtui elokuussa 1947, seuraavana kesänä hän avioitui koulutalon pojan kanssa.