Hostila Hilppa
Hilppa Hostila toimi lottana toimisto- ja viestijaostossa Mikkelissä.
Hilppa Kaarina Hostila (o.s. Lampinen) syntyi 4.12.1923.
Hilppa toimi viestintälottana Suur-Saimaan suojeluskuntapiirin puhelinkeskuksessa Lokissa, Naisvuoren uumenissa Mikkelissä. Hän tapasi tulevan aviomiehensä Sulo Hostilan sota-aikana ja pari avioitui 3.9.1944. Sulo Hostila toimi kansanedustajana 20 vuotta vuosina 1956–75 ja oli hetken myös puolustusministerinä.
Hilppa Hostila kuoli 20.12.2007.
Hilppa ja Sulo Hostilan tytär Marjut Lindström on kirjoittanut vanhempiensa tapaamisesta sodan keskellä. Alla kirjoituksesta lyhennetty versio.
Lotan ja korpraalin tarina sodan keskellä
Hääjuhla vietettiin morsiamen kotona Tenholankadulla Lampisen isossa talossa, jonka ikkunoista oli jo alettu poistaa suojia. Säännöstelyn johdosta kahvia oli ollut vaikea saada, mutta sitä oli säästetty tilaisuutta varten.
Talvisota ja sitä seurannut jatkosota merkitsivät lukemattomille suomalaisille jäähyväisiä ja eroa, joillekin iäksi. Sota saattoi myös yhteen ihmisiä, jotka olisivat tuskin koskaan tavanneet, kuten omat vanhempani.
Talvisodan syttyessä äitini kävi Mikkelin tyttölyseota ja isäni oli työssä Ahlströmin Karhulan tehtaalla. Isä kutsuttiin asepalvelukseen sodan päätyttyä, ja kesällä 1941 hänet siirrettiin Mikkeliin Päämajan lääkintämieheksi. Kadun toisella puolella oli marsalkka Mannerheimin johtama Suomen armeijan komentokeskus. Vastapäisessä rakennuksessa majaili myös kaupunkiin sijoitetun saksalaisen joukko-osaston komentaja Waldemar Erfurth.
Sodan sytyttyä äitini oli liittynyt Lotta Svärd- järjestöön. Äitini toimi lottajärjestön toimisto- ja viestijaostossa, joka oli muonitusjaoston jälkeen toiseksi suurin jaosto. Hän toimi radistina ja välitti puheluita Päämajan Suur-Saimaan Suojeluskuntapiirin puhelinkeskuksessa Naisvuoren uumenissa. Työ edellytti pikkutarkkaa teknistä osaamista. Koulutuksen hän oli saanut lottaopistossa ja se oli kestänyt pari kuukautta. Viestintälotille usein kuuluvat säähavaintotehtävät eivät kuuluneet hänelle.
Vapaa-aikanaan äitini kävi muiden lottien kanssa katsomassa Mikkelissä oleskelevien saksalaisten ja suomalaisten sotilaiden välisiä urheilukilpailuja. Päämajan joukkueen ja saksalaisten sotilaiden väliset jalkapallo-ottelut olivat kaupungissa suurtapaus, katsojia oli tuhansia. Kielimuurin johdosta saksalaisten kanssa ei muuten oltu kovinkaan paljon tekemisissä.
Jalkapallo-otteluissa kunnostautui erityisesti eräs nopeakinttuinen, hauskannäköinen nuori korpraali. Urheilu oli ollut lapsesta asti isäni suuri rakkaus. Hänen tavoitteenaan oli ollut päästä painissa Suomen edustajaksi vuoden 1940 Helsingin olympiakisoihin, joita ei kuitenkaan sodan johdosta voitu järjestää.
Eräänä päivänä isäni ollessa lääkärin vastaanotolla päivystäjänä puhelin soi, ja langan toisessa päässä oli miellyttävä-ääninen nuori nainen. Nuoret päättivät tavata Maaherrankadulla. Siellä isääni odotti kaunis, tumma, ruskeasilmäinen nainen, joka oli lottien virkapuvun sijaan pukeutunut tyylikkäästi pitkään kapeaan takkiin ja narukenkiin. Nuoret kävelivät yhdessä vesitornin maisemissa ja kaupungin metsäisillä harjuilla, jossa äitini Hilpan nimi kaiverrettiin koivun kuoreen.
Tapaamisia jatkettiin ja tästä lähtien kaikki vapaa-aika vietettiin yhdessä. Tapaamisvaihtoehtoja ei sodan johdosta ollut kovin monia. Elokuvia sai tosin näyttää sotatoimialueen ulkopuolella, mutta tanssiminen oli rikos. Lotta Svärd- järjestön piirissä tuotiin esiin ajatus, että oli sankarivainajien muistoa häpäisevää tanssia aikana, jolloin miehiä kaatuu rintamalla ja kansakunta taistelee elämänsä oikeutuksesta.
Tunteensa avoimesti näyttävä isäni kirjoitti myöhemmin, että nyt alkoi totuttautuminen ainutlaatuiseen ystävyyteen ja syvenevään rakkauteen. Tunne oli hämmentävä, mutta tuntui hyvältä. Juureton elämä oli saanut kiintopisteen. Parin seurusteluvuoden jälkeen turvallinen virka-aikana tehty työ päättyi, kun isä komennettiin rintamalle. Päämajan muonituslottien keittämä ruoka vaihtui rintaman soppatykkien keittoihin. Kenttäpostin toimittamat morsiamen kirjeet kertoivat kotirintaman pienistä murheista. Lakanapyykkikin oli päässyt homehtumaan, koska sitä ei saanut ripustaa kuivumaan. Valkoisena heiluvat lakanat olisivat paljastaneet vihollisen pommikoneille asutuskohteita myös yöaikana.
Rintamalla elämä oli ympärivuorokautista varuillaanoloa, kranaatinheitinten ja piiskatykkien jatkuvaa häirintää, vihollisen tarkk’ampujien ja vanginsieppauspartioiden varomista, pommituksia, partiointia ja työpalvelua. Kuolema oli jokapäiväinen vieras. Lääkintälotat hoitivat rintamalla sankarivainajat arkkuihin ommeltuaan heille arkkuvaatteet ja lähettivät arkut kotikyliin. Venäläisten suurhyökkäys alkoi kesällä 1944 sellaisella voimalla, että se kuultiin satojen kilometrien päähän Mikkeliin saakka. Vakava haavoittuminen heinäkuussa 1944 veti nuoren sotilaan mietteliääksi.
Lääkintälotat auttoivat haavoittuneen sotilaan kuljetuksessa ja hoitivat häntä sairaanhoitajien apuna ensin kenttä- ja sitten sotasairaalassa. Morsiamen kirjeet kertoivat nyt jatkuvista ilmahälytyksistä, jolloin juostiin pommisuojaan. Kirjeet lievensivät kaipuuta ja vahvistivat elämänuskoa. Vammoista toipuminen edistyi hitaasti eikä toipilasta enää lähetetty takaisin rintamalle, vaan upseerikouluun Niinisaloon.
Kolmen päivän vihkilomalla syyskuun 3. päivänä kaikuivat häämarssin sävelet Mikkelin tuomiokirkon holveissa. Morsian oli pukeutunut pitkään valkoiseen pukuun. Maahan asti ulottuvaa huntua kannatteli myrttikruunu. Lottajärjestöllä oli oma häitä varten lainattava, kullattu, hopeinen morsiuskruunu, jossa oli seitsemän sakaraa, niiden kärjessä heraldinen ruusu. Sakarat ja tyviosaa kiertävät seitsemän korukiveä symboloivat Suomen seitsemää maakuntaa. Tämä tukholmalaisen konsuli Jakob Hedgrenin lahjoittama kruunu ei ollut käytettävissä.
Hääjuhla vietettiin morsiamen kotona Tenholankadulla Lampisen isossa talossa, jonka ikkunoista oli jo alettu poistaa suojia. Säännöstelyn johdosta kahvia oli ollut vaikea saada, mutta sitä oli säästetty tilaisuutta varten. Pannukaupalla sitä sitten juotiinkin. Salissa pyörähdeltiin gramofonin säestyksellä, koska julkinen tanssikielto oli voimassa. Häitä seuraavana aamuna radio kertoi rintamilla solmitusta aselevosta. Se oli paras häälahja yhteiselle 58 vuotta kestäneelle matkalle.
Aselepo ei vaikuttanut välittömästi lottien toimintaan, ja äidin työ jatkui puhelinkeskuksessa. Kenttälotat pysyivät palvelupaikoissaan ja kotialueen lotat keskittyivät siirtoväen ja sotainvalidien auttamiseen. Moskovassa solmittu Välirauhansopimus kuitenkin mietitytti, miten järjestön käy.
Välirauhansopimuksen 21 artiklan mukaan Suomen oli lakkautettava ”fascisminluonteiset” poliittiset, sotilaalliset ja sotilasluonteiset järjestöt. Suomeen sijoitettu valvontakomissio, jota Neuvostoliitto johti, vaati myös suojeluskuntia tukemaan perustetun lottajärjestön lakkauttamista, minkä Suomen hallitus joutui tekemään marraskuussa 1944. Äitini poltti paineen alla murheellisena lottapukunsa ja hävitti lottamerkkinsä. Läheinen, ystävien muodostama piiri hajosi.