Hoffren Airi
Airi Hoffren toimi lottana muonitusjaostossa Jyväskylässä.
Airi Hoffrenin os. Taponen elämänvaiheita
Myö oltiin Seppäläkankaal muonituslottii. Jyväskylän yliopisto ol sillo viel korkeekoulu ja myö käytii siel iltasil lottakurssii. Sit ko myö oltii hei mielestää tarpeeks viisaita ni myös marssittii kirkkoo valan tekkoo.
Airi Inkeri Hoffren o.s. Taponen syntyi Karjalankannaksella, Kivennavan Lainojalla 15.6.1925. Hänen vanhempansa Anna Matintytär o.s. Mutta (2.4.1901–27.2.1981) ja Tuomas Eerikinpoika Taponen (24.7.1895–19.1.1942) oli vihitty avioliittoon Kivennavalla 1922. Airi syntyi perheeseen toisena lapsena. Airin isosisko Irja Annikki oli Airin syntyessä puolitoistavuotias. Neljä vuotta myöhemmin perheeseen syntyi vielä kolmas tytär, Airin ja Irjan pikkusisko Maire Lyyli.
Airi oli 14-vuotias, kun Taposen perhe lähti sotaa pakoon 6.10.1939. Taistelut alkoivat Karjalankannaksella 30.11.1939. Airi muistaa katsoneensa Viipurin asemalla taivasta ja päätelleensä, että sota on alkanut. Pieni tyttö mietti mahtuvatko kaikki suomalaiset Ruotsiin ja saako sinne ylipäätään mennä. Taposen perheen määränpäänä oli Hollolan Noitala, jossa Airin isän sisko Anna Taarasti o.s. Taponen asui. Anna oli lähtenyt aikanaan karjakoksi Hämeeseen ja jäänyt sille tielleen tavattuaan Lauri Taarastin. Airi on muistellut lämmöllä aikaa, jonka perhe vietti Anna-tädin perheen luona. Oli helpompaa asettua uuteen, kun vastassa oli jotain tuttua.
Sodan jälkeen Taposen perhe sai oman kodin Korpilahdelta Keski-Suomesta. Uusi koti oli Korpilahden kunnan Korpilahden kylässä pika-asutuslain nojalla muodostettu viljelystila. Asettuminen uuteen paikkaan sai valtavan särön, kun perheen isä kuoli 1942. Isosisko Irja otti tuossa vaiheessa paljon vastuuta maatilan töistä.
Airi tunsi velvollisuudekseen ja kutsumuksekseen olla apuna, kun Suomi taisteli itsenäisyydestään. Airi liittyi 1943 lottajärjestöön, jossa hän kävi lottakurssin 22.3.–5.4.1943. Lottalupauksen hän antoi 17-vuotiaana huhtikuussa 1943. Airi on kuvaillut miten he marssivat kirkkoon vannomaan: ”Myö oltiin Seppäläkankaal muonituslottii. Jyväskylän yliopisto ol sillo viel korkeekoulu ja myö käytii siel iltasil lottakurssii. Sit ko myö oltii hei mielestää tarpeeks viisaita ni myö marssittii kirkkoo valan tekkoo. Koi olt aikaa opettaa meil sitä et mite marssitaa ni myö käveltii jokahine ommaa tahtijaa. Ihmiset sannoit et: ”Mitä ne noita lottii marssittaat ko ne ei ossaa marssii.” Myö ko käveltii keskel kattuu ja oltii vissii vähä vastuksiinkii.”
Airin kertoessa elämänvaiheistaan mukana tarinoissa kulki aina pilke silmäkulmassa. Lottana toimiessaan Airi teki maanpuolustusta tukevia toimia muonituslottana. Korpilahden kunnanlääkäri houkutteli tosin Airia lääkintälotaksi, mutta Airin oli omien sanojensa mukaan niin ujo, ettei uskaltanut. Hän sai 16.5.1943 komennuksen Seppälänkankaan varikolle Jyväskylän piirin Korpilahden muonitusjaostoon. Lotat asuivat Seppälänkankaalla luokkahuoneessa ja nukkuivat kerrossängyissä. Asusteeksi saatu Englannin ylijäämämantteli lämmitti kylminä talvipäivinä. Seppälänkankaalla kävi paljon myös siviilejä mm. maalaamassa tykkejä ja hyökkäysvaunuja. Kun Seppälänkankaan kanttiinin emäntä sairastui, Airista tuli emäntä, vaikka hän oli joukon nuorin. Airin mielestä se johtui hänen aiemmasta kokemuksestaan, mutta Airin luotettavuus, ahkeruus ja valoisa persoona on varmasti isossa osassa niin tässä kuin hänen tulevissakin vastuutehtävissä. Ruokailijoita saattoi olla enimmillään lähes 200 päivässä. Airi anoi siirtoa Kannakselle. Hän oli kuitenkin liian nuori sotatoimialueelle. Airi lähetetiin 2.3.1944 sen sijaan Mikkelin Päämajaan, jossa hän toimi järjestön lopettamiseen 23.11.1944 saakka. Airi on kertonut paljon puolitoista vuotta kestäneestä lottana olostaan. Sodasta ja suruista huolimatta Airin tarinoihin ja muisteluihin liittyi aina myös paljon iloa ja arjen tarkkaa havainnointia. Airi on kertonut mm. lottien käyttäytymissäännöistä. Sotilaita ei tarvinnut tervehtiä, mutta upseereille kuului nyökätä ja Mannerheimille piti niiata. Airi muisteli, kuinka he toivoivat ehtivänsä niiata ensin, kun Mannerheim tuli vastaan aamuisin samassa kohdassa tismalleen samaan aikaan, mutta Mannerheim ehti aina ensin. Myös musertavat surut olivat lotille läsnä, vaikkeivat he olisi toimineet sotatoimialueilla. Airi kuuli tiedotusosastolta kotiseutunsa pommituksista, mutta tieto piti pitää sisällään ja surut piti kätkeä.
Rauhan tultua Airi työskenteli mm. ravintola-alalla emäntänä. Hän meni naimisiin 21.12.1953 Osmo Pietari Antero Hoffrenin (5.6.1924–1.4.1962) kanssa, ja he asettuivat asumaan Järvenpäähän. Onnellinen avioliitto päättyi traagisesti Osmon kuoltua liikenneonnettomuudessa Järvenpäässä huhtikuussa 1962.
Airi lähti Kanadaan 15.10.1964. Hän saapui Vancouveriin myöhään perjantai-iltana enonsa Yrjö Mutan kotiin, jossa häntä odottivat juhlat. Heti maanantaina hän meni työnvälitystoimistoon ja aloitti jo tiistaiaamuna työt erään finanssitoimiston lounasravintolassa sairauslomasijaisena.
Airi palasi Suomeen asuttuaan Kanadassa lähes 20 vuotta. Paluu tapahtui 25.5.1983, jonka jälkeen Airi asettui asumaan siskojensa lähelle Jyväskylään. Siskot auttoivat, kun Airi palasi Kanadasta kotiin. Isosisko Irja kuoli vuonna 2011 ja pikkusisko Maire vuonna 2019.
Sotiemme veteraanien matrikkelin henkilötietolomakkeeseen Airi on kirjannut harrastuksikseen lukemisen ja käsityöt. Nuo harrastukset näkyivät vahvasti Airin kodissa myös eläkepäivinä ja kulkivat mukana läpi elämän. Airi ompeli paljon lastenvaatteita sekä askarteli kortteja hyväntekeväisyyteen. Airin sydäntä lähellä olivat ennen muuta hätää kärsivät lapset.
Airi vietti viimeiset elinvuotensa Jyväskylän Keljon vanhainkodissa. Airi ei voinut enää liikkua ja hänen näkönsä heikkeni, mutta muisti oli tarkka. Vaikka vanhuus heikensi, elämäniloinen positiivisuus ei lähtenyt Airista. Kun sukulaiset ja tuttavat kävivät tervehtimässä vanhainkodissa Airia, hän keskittyi kysymään mitä vierailijoille ja vierailijoiden läheisille kuuluu. Airi kuoli 7.12.2020 asuttuaan lähes viisi vuotta Keljon vanhainkodissa.