Hannula Vappu
Vappu Hannula toimi lottana muonitusjaostossa.
Vappu Maria Hannula (os. Mattila) s. 24.10.1915 Ypäjällä, k. 23.4.1999.
Näin Ilkka Hannula muisteli Vappu-äitiään joulukuussa 2021:
Äitini Vappu Hannulan vanhemmat Matti ja Josefiina Mattila hoitivat maatilaa Ypäjän Mannisen kylässä. Heidän lapsistaan kahdeksan saavutti aikuisiän. Perhe oli isänmaallinen ja niinpä äitini viittä vanhempaa siskoaan seuraten liittyi Lotta Svärdin Lounais-Hämeen piirin Ypäjän paikallisosastoon 1932.
Lotat kokoontuivat ompeluiltoihin yleensä toistensa kodeissa. Ompeluiltoja oli kerran viikossa. Niissä valmistui sukkia ja lapasia myyjäisiin. Tuotoilla autettiin vähempiosaisia. Sodan aikana valmistettiin tarvikkeita rintamalle lähetettäväksi, esim. selkäreppuja ja panosvöitä. Kylissä myös leivottiin leipiä sotilaille ja evakoille. Suomi-Ruotsi kävelyn maaottelumarssiin 1941 osallistuttiin innolla ja mottitalkoissa tehtiin oma osuus.
Äitini kävi kansakoulua Ypäjällä ja sen jälkeen vuoden mittaisen Ahlmanin Emäntäkoulun Tampereella. Talvisodassa hän toimikin muonituslottana. Sodan alun tunnelmista 30.11.1939 äitini on kirjoittanut muistiinpanoina: ”Sodan alku”, mikä löytyy liitteenä.
Muonituslottakomennus vei äitini Käkisalmeen. Sitä koskien hänen jäämistöstään löytyi Puolustusministeriön kulkulupia, jotka oikeuttivat liikkumaan Käkisalmen kaupungin ja maalaiskunnan alueella 1.2.-29.2.1940 ja linnoitustoimiston alaisella työmaalla 6.3.-6.4.1940. Lisäksi löytyi Kouvolassa myönnetty lomatodistus Puolustuslaitoksen Kauppilan työmaalta, joka oikeutti matkustamaan kotilomalle Kouvolasta Ypäjälle ja takaisin 18.4.-22.4.1940.
Lotta Svärd Ypäjän paikallisosaston komennusta koskevassa asiakirjassa sanotaan:
”Lotta Vappu Mattila, Ypäjän Paikallisosasto lähtee Keskusjohtokunnan määräyksestä muonitustehtäviin Kannakselle helmikuun 3:ntena päivänä 1940. Allekirjoittajina: Puheenjohtaja Hanna Pispa ja Sihteeri Eva Waselius.”
Lottataipaleen alkaessa, lauantaina 3.2.1940 oli kireä pakkasilma ja paljon lunta kun yhdeksän ypäjäläistä lottaa oli lähdössä ”sinne jonnekin”. Hevoskyydillä asemalle, junalla Hämeenlinnan, Riihimäen ja Kouvolan kautta Elisenvaaraan, mistä jatkettiin sotilasjunalla Käkisalmelle. Käkisalmea pommitettiin ja siellä heidät sijoitettiin linnoitusryhmien muonittajiksi ja kanttiinin pitäjiksi. Kahvimukin sai kanttiinista markalla ja pullan 50 pennillä ja sokeria sai kaksi palaa. Äitini muistiinpanoja ”Muonituslottana Talvisodassa” löytyy liitteenä.
Jatkosodan aikana äitini toimi kotirintamalla Ypäjällä. Tästä kertoo Työvoiman ilmoittautumiskirja vuodelta 1943. Hän toimi myös Perttulan kyläosaston johtokunnan jäsenenä.
Puolison äitini löysi kotipitäjästä. Jorma Ilkka Hannula oli muuttanut perheensä kanssa Aurasta Ypäjän pitäjän Ypäjän kylälle jo pojan ollessa kaksivuotias 1920. Naimisiin he menivät 1943. Sodan jälkeen he lunastivat Jorman kotitilan itselleen. Lapsia heille syntyi kaksi tyttöä ja poika.
Äitini oli ahkera ihminen ja monessa mukana. Tilantöiden ohella hän toimi Maatalousnaisissa sihteerinä peräti 25 vuotta. Hän osallistui myös Marttojen toimintaan. Hän oli musikaalinen ja lauloi Ypäjän kirkkokuorossa. Lottapuku on muistuttamassa eletystä elämästä Ypäjän Veteraanituvalla.
Vappu Hannula (o.s. Mattila) muistelee:
Sodan alku 30.11.1939
Helsinkiä pommitettiin. Oli alkanut sota. Ypäjäläisiäkin oli lähtenyt evakuoimaan Helsinkiä. Lottien ompeluilta oli meijerillä, Erkkilässä. Kaikki oli aivan kauheaa, oli ankea tunnelma. Ei olisi todeksi uskonut, että on alkanut sota, josta vaan historiassa olimme lukeneet, ja nyt se oli tullut Suomeen.
Karjalan kansa joutui lähtemään ja jättämään kotinsa. Heitä saapui tänne Ypäjällekin. Me lotat olimme Ypäjänkylän koululla keittämässä heille ruokaa. Koulun pihalla kenttäkeittiössä keitimme hernekeittoa.
Keitto oli valmista, mutta evakuoituja ei kuulunut, eikä ollut tietoa milloin tulevat. Olimme väsyneitä ja päätimme lähteä lepäämään. Menimme Sorrille, jossa meille oli laitettu hyvä vuode. Oli ihanaa mennä siihen ja nukahdimme heti, kun oli jo myöhäinen ilta. Puolenyön jälkeen koululta soitettiin, että nyt oli juna asemalla, evakot olivat tulleet. Siihen päättyi unemme sinä yönä. Nopeasti pukeuduimme ja ajoimme pyörällä koululle. Näkymä oli lohduton: lapsia, vanhuksia, nyyttejä ja pakettia. Lapset itkivät, kaikki olivat matkasta uupuneita. Tulijat olivat Valkjärveltä.
Rukoushuoneelle majoitettiin Valkjärven vanhainkodin asukkaat. Olimme koululla muutaman päivän laittamassa ruokaa. Siirtoväkeä sijoitettiin taloihin ja Katinhännän koululle tuli monta perhettä.
Mieleeni jäi eräs Valkjärven emäntä. Hän tuli juttelemaan kanssamme ja selitti, että hänellä on neljä tytärtä mukanaan, vanhin tytär on lottatöissä ja miehensä rintamalla. Tämä emäntä tuntui niin mukavalta, ja päätin toimittaa hänet kotiini asumaan. Soitin kotiin ja sanoin, että täällä on mukava perhe, otetaan meille asumaan. Veli tuli sitten autolla hakemaan tämän perheen.
Tämä oli Amanda Virkin perhe ja meistä tuli hyviä ystäviä. Emäntä lämmitti lauantaisin saunan ja oli mukana monissa talon töissä. Myöhemmin heidät siirrettiin Keski-Suomeen, mutta kävi emäntä sieltäkin vielä meillä kyläilemässä. Vieläkin olen saanut terveisiä yhdeltä tyttäreltä. Hän toimii konsulenttina ja kulkee paljon. Heistä jäi hyvä muisto.
Vappu Hannula (o.s. Mattila) muistelee:
Muonituslottana Talvisodassa
3.2.1940
Keskusjohtokunnan määräyksestä meitä lähti yhdeksän lottaa muonitustehtäviin Kannakselle.
Oli kova pakkanen, kuten oli koko talvena. Odottelimme monta tuntia Ypäjän asemalla junaa. Silloin eivät junat kulkeneet niin aikataulun mukaan, kun oli sota.
On jäänyt mieleen tästä junan odotuksesta sellainen lämmittävä tapaus, kun eräs ystäväni toi kahvia sinne aseman odotussaliin. Odotusten jälkeen juna tuli ja matka alkoi kohti itää. Pommituksien jälkiä alkoi näkyä aina enemmän kun etenimme eteenpäin. Matka tuntui pitkältä mutta saavuimme kuitenkin lopuksi Käkisalmeen, joka oli lohduttoman näköinen pommitusten jäljiltä. Yksi rakennus oli jäänyt ehjäksi, se oli lyseo. Siihen rakennukseen me majoituimme väsyneinä yöksi.
Aamulla meidät vietiin eteenpäin sellaiseen paikkaan missä aloittaisimme työmme. Majoituspaikaksi saimme sellaisen pienen punaisen mökin, jonka nimi oli ”Puputti”. Siitä syntyi nimemme ”Puputin perhe”. Tänne mökkiin kuljimme iltaisin ja lauloimme: ”On maista kaikista sittenkin, tää synnyinmaa kaikkein kallehin…”
Täällä emme olleet kauan, meidät siirrettiin toiseen paikkaan, se oli linnoitusporukan muonittamista. Helena ja minä olimme eri paikassa ja toiset seitsemän lottaa yhdessä erillään muista. Kyllä oli järkyttävää kuunnella tykkien jyskettä ja nähdä tulipalojen loimotus taivaalla.
Elämä on sittenkin ihanaa.
Iltaisin kun oli aika, niin kaipasin käsityötä, mutta ei ollut lankaa eikä muuta. En muista mistä sain sitten lankaa ja koukun, jolloin onnellisena lausuin: ”Elämä on sittenkin ihanaa”. Tästä tuli sellainen lause, jota paljon käytettiin muistellessamme ja tavatessamme.
13.3.1940
Tykit olivat hiljentyneet, oli outo hiljaisuus
Muistan tämän rauhanteon päivän, se on jäänyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Ei todeksi tahtonut uskoa, että oli tullut rauha. Tykit olivat hiljentyneet, oli outo hiljaisuus – radiosta kuului miltei taukoamatta Finlandia-hymni.
Sieltä sotatoimialueelta lähdimme sitten kohti länttä. Majoituimme Kouvolaan vielä useammaksi viikoksi. Helena ja minä olimme Kouvolan kartanossa ja toiset lotat muonitettavineen koululla.
On jäänyt mieleen tapaus saavuttuamme majapaikkaamme. Se oli kartanon sivurakennus. Keittiössä oli hellalla kahvipannu, jonka kannen avasi savolainen insinööri, haistoi ja sanoi meille toisille: ”tulkeepas työkii haistamaan”. Kahvia ei silloin saanut ja varmaan se kahvi olisi maistunut, mutta täytyi vain tyytyä haistelemiseen. En muista miten kauan siellä olimme, mutta kuitenkin kävin lomallakin kotona sieltä.
On vielä muistona se matkalippukin, littera.
Kahvia ei silloin saanut ja varmaan se kahvi olisi maistunut, mutta täytyi vain tyytyä haistelemiseen.
Oli kevät kun sieltä kotiuduimme. Ypäjän asemalla jäi pois junasta sama joukko, joka silloin pakkasella lähti. Paljon olimme nähneet ja kokeneet tänä aikana ja sana isänmaa oli tullut vielä rakkaammaksi.
Runebergin virrestä:
Oi Herra, käy sä siunaamaan
nää rannat rakkaat synnyinmaan
suo aina rauha suloinen,
ja estä sota verinen.
Sitten alkoi vielä Jatkosota.
Me lotat olimme kolme päivää Pertun Pirtillä muonittamassa näitä sotaan lähteviä.
Muistan hyvin sen vaikean näyn, kun nämä miehet lähtivät marssimaan Ypäjän asemalle.
Puheenjohtaja Hanna Pispa sanoi, kun katselimme heidän lähtöään: ”Kuinka moni heistä palaa?”