Hakkila Riitta

LottaSuomen Naisten Huoltosäätiön hallitus ja sihteerit Lotta Svärdin perilliset - Helsingin Yliopiston pienoiselämäkerratLääkintäjaosto

Riitta Hakkila kehitti ja osallistui aktiivisesti Suomen Naisten Huoltosäätiön toimintaan.

Riitta Hakkila, omaa sukua Halonen, syntyi 11.5.1922 Kuopiossa Halosen perheeseen ja oli keskimmäinen lapsi viidestä perheen talossa. Perheen isä, Pekka Halonen, syntyi Nilsiän Kuuslahdessa maanviljelijän poikana ja osti itselleen talon Kuopiosta vuonna 1900.  Hän toimi Kuopion Raittiusseuran aktiivisena jäsenenä ja toimi ahkerasti Pohjois-Savon Raittiuspiirin johtokunnan rahastonhoitajana. Hän työskenteli lähes kolme vuosikymmentä Kuopion kaupunginsairaalan taloudenhoitajana eroten virastaan vasta vuonna 1942. Perheen äiti toimi sen sijaan kotirouvana. Perhe vietti usein kesät Ranta-Toivalassa. Riitta kasvoi eläinten kanssa maalla, jossa työnteko tuli tutuksi. Maatilan lähialueella oli käyty taisteluita Suomen sodan aikana, Johan August Sandelsin rykmentin kanssa venäläisiä vastaan. Näin historia isänmaasta tuli osa Halosen perhettä ja osa Riitan elämää.

Riitta kävi koulua Kuopion Yhteiskoulussa, jossa Isänmaa ja uskonto olivat hyvin keskeisiä. Monet opettajista toimivat joko suojeluskunta- tai lottajärjestössä, mikä johti siihen, että suurin osa oppilaista liittyi kyseisiin järjestöihin. ABI-kuvassa Riitan luokasta voi nähdä kuinka kaikki oppilaat olivat liittyneet suojeluskuntiin tai lottiin. Nuori Riitta Halonen liittyi lottiin ja lausui lottalupauksen lokakuussa 1939. Lottalupauksessa ja koulutuksessa kehotettiin lottaa olemaan paitsi:

”hyvä ihminen, myös vaatimaton ja kurinalainen, Jumalaa pelkäävä ja isänmaata rakastava”.

Sota tuli kuitenkin yllätyksenä Riitalle sekä muille nuorille. Vaikka toinen maailmansota oli syttynyt Euroopassa, nuoret opiskelijat eivät itse uskoneet, että Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen. Riitta kertoo haastattelussa, kuinka pelko suomen miehittämisestä ja itsenäisyyden menetys sai nuoren tytönkin sisäistämään mitä se tarkoittaisi. Silloin 17-vuotias Riitta alkoi toimimaan lääkintälottana.

Lääkintälotta

Riitta sijoitettiin Leväsen kunnalliskotiin vuonna 1939, joka oli silloin muutettu sotasairaalaksi. Siellä hänen kirjoitustaitonsa huomattiin hyvin nopeasti. Hän seurasi lääkäreitä ja kirjoitti ylös potilasarviointeja talvisodan aikana ja huolehti potilaista kirjoittamalla ja litteroimalla mm. kirjeitä heidän puolestaan sekä passituksia kun he pääsivät kotiutumaan.

Elämä lääkintälottana ei kuitenkaan ollut helppoa. Pahasti haavoittuneita sotilaita ei tullut usein kenttäsairaalaan, johon Riitta oli sijoitettu. Mutta 17-vuotias Riitta joutui kuitenkin joskus auttamaan leikkauksissa. Ensimmäisessä leikkauksessa potilaalla oli vaikea jalan kaasukuolio. Jalkaa oli pakko amputoida pois sahalla, jolloin Riitta oli juossut ulos oksentamaan. Se mikä erotti lääkintälottia sairaalahenkilökunnasta oli se, että lotilla ei ollut varsinaisia työaikoja, kun oltiin sijaisena toisille lotille. Usein sairaanhoitajat hoitivat lääkkeet ja lotat auttoivat kaikessa muussa. Päivät olivat kiireisimmillään, kun sairasjuna tuli paikalle, sotilaat pestiin, nimet kirjattiin ylös sekä kuolleilta ja eläviltä kerättiin tuntolevyt.

Koulu jatkui maaliskuussa 1940 talvisodan loputtua ja Hakkila kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1941. Valitettavasti hyvin monella luokasta tiedot olivat unohtuneet ja Riitan abiturienttiluokan kuudestatoista oppilaasta ainoastaan vain kuusi pääsi ylioppilaaksi. Jatkosodan aikana Riitta jatkoi lääkintälottana. Riitta olisi halunnut rintamalle, mutta joutui sotasairaalaan koska hän toimi hyvin lääkärien kanssa. Riitta oli aiemmin halunnut arkkitehdiksi koska oli kirjoittanut matematiikan kirjoituksissa laudaturin sekä osasi piirtää hyvin. Riitta viittasi taitonsa olevan perua siitä, että hän oli sukua taidemaalari Pekka Haloselle. Hän päätti kuitenkin jatkosodan aikana hakeutua lääkintätieteeseen. Riitta kertoi nähneensä tähdenlennon Kuopion taivaalla ja toivoi pääsevänsä lääkintäkouluun. Opinnot alkoivat vuonna 1943 mutta hän toimi edelleen vapaa-aikana lottana.

Laulu antoi voimaa

Riitta muistele lottavuodet tärkeinä ja hyvinä. Vaikka työ oli rankkaa, palkkaa ei ollut paljon ja lomapäivät vähäisiä, kevennyksenä työhön olivat lauluillat. Sodan kauhut unohtuivat laulun piirissä, kun lotat lauloivat erilaisia lauluja kuten muun muassa marssilauluja, Säkkijärven polkkaa sekä myös ihan omia lauluja. Lauluja laulettiin myös eri lottakanttiineissa nostamassa tunnelmia. Tämä oli yksi syy miksi Riitta kritisoi lottaelokuva Lupausta vuodelta 2005. Riitan mukaan elokuvasta puuttui nämä laulutilaisuudet, jossa lotat saivat nauraa ja pitää hauskaa kauhean sodan aikana. Laulu antoi ns. ”voimaa ja avasi sydämet”.  Lotta Svärdin lakkautumisen jälkeen vuonna 1944 Riitta ryhtyi lääkärin hommiin.

Lääkärin työssä

Riitta matkusti ensimmäistä kertaa Ruotsiin vuonna 1949 ja toimi kolme kuukautta piirilääkärin sijaisena Jönköpingin lähellä, osaamatta lainkaan muuta kuin kouluruotsia. Siitä huolimatta työt sujuivat hyvin ja hän sai hyvää kokemusta. Riitta sai elämänsä mahdollisuuden myös vuonna 1952 Helsingin Olympialaisissa, jossa hän sai toimia olympialääkärinä. Vuonna 1953 Riitta ryhtyi myös Lotta Svärdin seuraajajärjestön, Suomen Naisten Huoltosäätion asiantuntijalääkäriksi. Hän työskenteli sisätautilääkärinä Helsingissä Marian sairaalassa ja Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiössä. Hän jäi kuitenkin Koskelan sairaalaan ja eläköityi siellä 27 vuoden jälkeen.

Perhe-elämä

Työssään Riitta tapasi avopuolensa Juha Hakkilan. Juha Hakkila oli itse ollut jatkosodassa Uudenmaan rakuunarykmentissä kornettina tai vänrikkinä. Sodassa hän taisteli Neuvostoliittoa vastaan kannaksen suurhyökkäyksen aikana vuonna 1944 ja oli osa Viipurin vetäytymisessä. Sodan jälkeen hän oli kuin Riitta, päässyt lääkintätieteeseen opiskelemaan, jonka jälkeen hän tapasi Riitan sairaalassa. Juha oli nähnyt Riitan tutkimassa rottia ja miettinyt, että onpas reipas tyttö. Pariskunta avioitui 1950-luvulla ja he asuivat Helsingissä. He saivat yhdessä kaksi poikaa, Olli ja Jukka Hakkilan. Perhe vietti kesät maalla, jossa Juha pystyi keskittymään luontoharrastukseensa ja lintubongaamiseen. Talvisin pariskunta matkusti Madeiraan, Portugaliin, jossa pariskunta vietti noin kuukauden. Päästäkseen talvea ja pakkasta pakoon he matkustivat myös muualla Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella. Pariskunta ei kuitenkaan vihannut talvea. Usein perhe vietti hiihtolomaa lapissa laskettelureissulla. Riitta ei kuitenkaan pitänyt pitkistä matkoista, kuten silloin kun pariskunta matkusti Uuteen-Seelantiin.

Riitta oli hyvin ahkera hiihtämään ja laskettelu oli yksi hänen harrastuksistaan. Riitta pelasi myös innokkaasti tennistä noin 70 vuotta, eli niin kauan, kun keho jaksoi. Riitta pysyi siis hyvin aktiivisena. Hänen poikansa Olli kuvaa äitiään ulkoilmaihmisenä, sillä olihan Riitta kuitenkin viettänyt suuren osan lapsuutensa maalla.

Riitta Hakkila piti järjestyksestä. Hänen poikansa Olli kertoo, että Riitta piti hyvää huolta kodistaan, minkä lisäksi hän oli tarkka pukeutumisessaan sekä myös lastensa pukeutumisesta. Riitta piti tarkkaa järjestystä kodissaan ja katsoi myös, että pöytäkin katettiin aina oikein. Koti piti olla siistinä, erityisesti silloin kun sukulaiset tulivat kylään. Perinteiden mukaan Riitta oli sitä mieltä, että naiset menevät aina ennen miehiä saunaan. Olli kertoo kuitenkin, että lapsuus oli helppo ja murheeton Hakkilan perheessä. Kun pojista tuli teini-ikäisiä eikä heitä kiinnostanut enää matkustaa kesänä maalle, he saivat jäädä kotiin.

Lottaperinteen ylläpitäjä

Lotta Svärd oli ollut hyvin tärkeä osa Riitan elämää ja järjestöstä Riitta oli saanut monta hyvää ystävää. Hän jatkoi järjestön lakkauttamisen jälkeen myös Suomen Naisten Huoltosäätiössä. Riitta ryhtyi säätiön asiantutijalääkäriksi vuonna 1953. Vuonna 1964 Hakkilasta tuli säätiön hallituksen jäsen ja myös sen varapuheenjohtaja 1984. Riitta ja säätiön puheenjohtaja Tellervo Hakkarainen olivat olleet kiinnostuneita lottien kuntoutuksesta ja pohtineet sen tarvetta. Kotirintamalotat eivät olleet saaneet valtiolta kuntoutusta, vaikka heidän työnsä sota-aikana olivat olleet merkittäviä. Tämän takia Tellervon ja Riitan aloitteesta perustettiin vuonna 1977 kuntoutustoimikunta. Sen puheenjohtaja oli Riitta Hakkila, joka myös aloitti ripeästi kuntoutustyöt. Kuntoutuspäätösten lisäksi toimikunta ratkaisi myös säätiön huolto- ja sairausavustusten myöntämisen. Aluksi 14 000–200 000 markan vuotuisia avustuksia jaettiin, mutta avustustoiminta laajentui lähes 3 miljoonaan euroon. Säätiön vuokratulot sekä sen omaisuuden, kuten Ravintola White Ladyn ja saatujen Nokian osakkeiden myyminen tekivät tämän mahdolliseksi.

1990-luvulla Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen rakennettiin uusi rakennus Syvärannan tilalle, jonka nimeksi tuli Lottakoti. Lottakoti päätettiin muuttaa museoksi ja vuonna 1994 museotoimikunnan jäseniksi valittiin Marjatta Kahiluoto, Mailis Kortteinen, Irmeli Visanti, joka oli rakennuksen arkkitehti, Terttu Vartianen sekä myöhemmin Riitta Hakkila. Riitta oli muiden kanssa suunnittelemassa Lottamuseon perusnäyttelyä ja sai vastuun Lottamuseon lääkintäosastosta kokemuksensa takia. Riitalle oli tärkeää pitää yhteyttä lottien kanssa ja oli siksi usein mukana monessa eri tapahtumissa sekä järjestämässä tapahtumia eri lottien kanssa. Näissä juhlatilaisuuksissa hänen laulunsa kuultiin jälleen.

Vuonna 2007 Riitalle jaettiin säätiön toiminnan ja Lottaperinnön ylläpidon vuoksi Suomen Lottaperinneliiton ansioristi. Samassa yhteydessä jaettiin tammikuussa ristit myös mm. Irma Toivaselle ja Elisabeth Rehnille.

Lämmin mummi

Riitta järjesti aktiivisesti tapaamisia sukulaistensa kanssa. Kun Riitta pääsi eläkkeelle ja hänen virkansa Suomen Naishuoltosäätiössä alkoi loppua, niin hän sai uuden tehtävän arkeensa. Nimittäin Riitasta tuli mummi, kun hänen poikansa Jukka sai kaksi lasta. Tämä oli täydellistä hyvin aktiiviselle naiselle, jolla oli vaikea pysyä paikoillaan. Lapsenlapset muuttivat Riitan elämän ja hänestä oli aina mukavaa olla lapsenlastensa kanssa. Myös ruuanlaitto oli Riitalle suuri intohimo. Tämän takia Riitta oli tehnyt oman projektin: Mummin keittokirjan. Ruuanlaitto alkoi kehittyä avioliiton aikana ja kun perhe kasvoi ja aikuistui, alkoi tarve äidin ruokaresepteistä kasvata. Keittokirjassa on omia kerättyjä sekä myös ystävien reseptejä 1930-luvulta 2000-luvulle saakka. Keittokirja oli pieni projekti eläkeläispäivinä Riitan lähipiirille, eli siis perheenjäsenille ja ystäville, jotka olivat kiinnostuneita keittokirjasta. Kirjassa on myös ripoteltu Riitan käyttämiä sanontoja.

Riitta Hakkila kuoli joulukuussa 2016. Kuten suurin osa lotista, hänet mustetaan hyvin ahkerana ja aktiivisena persoonana. Tämän lisäksi hänen lähipiirinsä muistavat hänen lauluäänensä ja kuinka se kuului juhlailtaisin. Hän ylläpiti Suomen Naishuoltosäätiötä tovereidensa kanssa ja sai siitä kunniaristinkin. Hän jätti jälkeensä aviomiehensä, kaksi poikaansa sekä kaksi lapsenlasta.

Elämäkerran kirjoittaja: Emil Eklund