Siirry sisältöön
Anja-Maija pikkulottana

Eskola Anja-Maija

Pikkulotta

Anja-Maija Eskola toimi pikkulottana Alastarolla.

Anja-Maija Eskola (os. Tuomisto) syntyi Alastarolla 4.3.1933.

Alastaron pitäjän Mälläisten kylän Tuomistossa varttui viisi tytärtä, joista jokainen oli mukana Alastaron paikallisosaston Lotta Svärd -järjestössä. Tyttäristä vanhimmat, Kerttu ja Annikki, olivat isoja lottia ja nuorimmat, Unelma, Vappu ja Anja-Maija, pikkulottia.

Tuomiston tyttäret
Tuomiston tyttäret vasemmalta oikealle vanhimmasta nuorimpaan. Vas. Kerttu, Annikki, Unelma, Vappu ja Anja-Maija.

Anja-Maija kertoo:

Liityin Lotta-Svärd järjestön Alastaron paikallisosaston pikkulottiin ja vannoin lottavalan 1.7.1941 ja jäsennumeroni on 81. Lotta-arvoltani olen pikkulotta ja olen suorittanut yleiskurssin. Kesäisin osallistuin leireihin Alastarolla ja Naantalissa pidettyyn Varsinais-Suomen pikkulottien leiriin vuonna 1943. Kuukausittain kokoontumisien yhteydessä lauloimme ja meille kerrottiin järjestön asioista, sodan aikana rullasimme sidetarpeita rintamalle ja kävimme auttamassa taloissa rintamalle leivottujen leipien pakkaamisessa. Kotona kudoimme sukkia ja polvenlämmittimiä, niitä lähetettiin rintamalle ”tuntemattoman” sotilaan pakettina.

Alastarolla kävin neljä luokkaa kansakoulua ja keskikoulun Loimaan yhteiskoulussa. 1950-luvulla toimin pankkivirkailijana ja tein opettajien äitiyslomien sijaisuuksia. Avioiduin v. 1957 maanviljelijä Paavo Eskolan kanssa, perheeseemme syntyi 4 lasta, 3 poikaa ja 1 tyttö. Iso-Eskola on vanha sukutila, vuodesta 1697 sama suku on sitä asunut ja viljellyt. Tilalla on harjoitettu monipuolista karjanhoitoa maanviljelyn ohella, jalostuskanala lopetettiin 1972 ja lisättiin lypsykarjaa sekä lihakarjaa, lampaiden ja sikojen pito lopetettiin. Talossa oli kodinhoitoharjoittelijoita sekä kananhoito- että lypsykarjan harjoittelijoita vuosittain.

Harrastuksiini on kuulunut puutarhan hoito, varsinkin vanhojen lajikkeiden säilyttäminen sekä huonekukkien että perennojen suhteen. Talon vanhat arkistot johdattivat tilan historian tekemiseen ja sukututkimus on tuonut tietoa esivanhempien elämästä. Olen ollut mukana monessa kunnan, seurakunnan ja maataloudellisten yhdistysten luottamustoimissa: Kojonkulman Martat, Kojonperän ja Kojonkulman koulujen puheenjohtaja, Loimaan kunnan kirjastolautakunnan puheenjohtaja, Loimi-Maidon hallintoneuvosto, Lounais-Suomen Osuusteurastamon edustajisto, Nautakerhon puheenjohtaja, Loimijokilaakson Sukututkijat, Kanta-Loimaan seurakunnan kirkkoneuvosto ja Kojonkulman perinnepiiri.