Enqvist Anna
Anna-Lisa Enqvist toimi lottana lääkintäjaostossa Turussa.
Anna-Lisa Enqvist (os. Granholm) syntyi 9.1.1920. Hän varttui Turussa äidin puoleisen isoäidin kasvattamana. Saaristolaisina isovanhemmat olivat kokeneet venäläisten sorron sekä sisällissodan, minkä vuoksi isänmaallinen ajattelu oli perheessä vahvaa. Olikin itsestään selvää, että myös Anna-Lisa sai isänmaallisen kasvatuksen.
Anna-Lisa kasvoi vaatimattomissa oloissa, ja koulunkäynnin jälkeen hän aloitti työnteon 15-vuotiaana. Hänen vapaa-ajan kiinnostuksiinsa kuului laulaminen Turun ruotsinkielisessä kirkkokuorossa.
Anna-Lisan ystäväpiiri kuului keskiluokkaan. Keskustelu pyöri usein tulevaisuuden ja isänmaan ympärillä. Vuosina 1937-38 suojeluskuntiin ja lottajärjestöön liittyminen oli suurta, ja Anna-Lisakin liittyi Turun ruotsinkieliseen paikallisosastoon 18-vuotiaana. Osasto koostui ylemmästä keskiluokasta. Yhdessä koulukaverinsa ja ystävättärensä kanssa hän osallistui kursseille. Kaikki oli hyvin, mutta pinnan alla kyti kuitenkin levottomuus. Ja sitten sota syttyi.
Anna-Lisa ystävättärineen saivat komennuksen sairasosastolle Kerttulin koululle, ja he tekivät sen vähän mitä osasivat. Koulu oli iso kansakoulu, jossa oli tilaa 200 hengelle. Hälytyksen tullessa koululle juostiin päivällä ja yöllä.
Kaikki olivat tietoisia sodan kehityksen suunnasta, minkä vuoksi jokaisen työpanos kasvoi. Tavallisesta työstä tuli Anna-Lisalle osa-aikaista, kello 14-22 hän oli Kerttulin koululla lottatehtävissä. Sodan kehittymisen myötä myös vaikeasti haavoittuneita tuli sairasosastolle. Suuressa voimistelusalissa makasi 70-90 haavoittunutta. Sidetarpeet olivat paperia ja vain välttämättömät haavat sidottiin. Käytön jälkeen sidetarpeet lähetettiin puhdistettavaksi. Myös muonitus oli hankalaa, tarjolla oli enimmäkseen perunoita ja silakoita valkoisen kastikkeen kanssa.
Sairasosastolla työskentelyssä Anna-Lisan mielestä vaikeaa oli sietää hajua, mutta erityisen vaikeaa oli nähdä kaikki ne miehet tuskissaan ja kaiken toivonsa menettäneinä.
Sitten tuli rauha, toisille helpotuksen, toisille surun päivä. Kaikki pelkäsivät Suomen tulevaisuuden puolesta, ja oli vaikeaa löytää sitä optimismia, joka kantaisi eteenpäin. Sota vei viisi vuotta Anna-Lisan nuoruudesta. Eniten hän kuitenkin suri niiden nuoruutensa menettäneiden miesten puolesta, jotka haavoittuivat sodassa sekä fyysisesti että henkisesti.
Elämä jatkui, ja Anna-Lisa meni naimisiin 1947 rintamasotilaana olleen kirkkomuusikon kanssa, minkä ansiosta hän pääsi jatkamaan laulamista kirkossa. Heille syntyi kaksi lasta, poika ja tytär. Aluksi perhe asui Virkkalassa ja myöhemmin Inkoossa. Vuonna 1985 he muuttivat Paraisille.
Anna-Lisa jäi leskeksi joulukuussa 1990. Siitä asti hän on yrittänyt elää hiljaista ja rauhallista elämää parhaan kykynsä mukaan.