Brunström Sirkka-Liisa
Sirkka-Liisa Brunström toimi pikkulottana Luumäellä.
Sirkka-Liisa Brunström (o.s. Junni) syntyi 2.5.1929 työnjohtaja Edvard ja Amalia (o.s. Koski) Junnin kuudentena lapsena. Perhe asui Luumäellä, entisessä Erosen talossa, joka oli toiminut Luumäen käräjätalona. Samasta talosta presidentti Ukko-Pekka Svinhufvud 15-vuotta aikaisemmin vietiin Siperiaan.
Sodan aikana Sirkka-Liisa toimi pikkulottana kotiseudullaan.
Lotat suorittivat ilmavalvontaa puisessa tornissa ja antoivat hälytyksen, kun viholliskoneet alkoivat lähestyä asemaa, tiputtivat pommejaan ja tulittivat konekiväärein. Sirkka toimi pikkulottana, lottien apulaisena. Hän oli silloin noin kymmenen vanha.
Sirkan kertomaa:
”Sodan sytyttyä opettaja-Lotta pyysi minua hakemaan iso-Lottaa nuoriseurantalolle, laittamaan ruokaa sotilaille sekä järjestelemään asioita.
Toisen kerran opettaja-Lotta laittoi asioille. Pelkäsin. Pommikuoppia oli radan varrella. Sukset olivat surkeat, kapeat ja keppit (sauvat) olivat rimat, kun ei muuta ollut.
Iso-Lotta oli silloin pyykkiä pesemässä, pesutuvassa. Hän pyyhkäisi kätensä ja sanoi ”No, lähdetään”. Sinne pyykit jäivät veteen.
Evakkoja alkoi tulla pitkänä jonona. Silloinkin olin sananviejänä, yli peltoaukean ja peläten lentokonetta. Iso-Lotalle oli saatava tieto saapuvista evakoista.
Meillä pikku-Lotilla oli kerran viikossa kiva kokoontuminen. Siellä laulettiin ja virkattiin. Porukkaa johti alakoulun opettaja. Sain toimia usein ’sihteerinä’.
Olin taas asemalla. Näin evakkojunia. Saattoi sama juna olla pitempäänkin asemalla. Kerran me, parhaan ystäväni kanssa mietittiin, ajateltiin olla hyödyllisiä. Keitettiin kaurapuuroa muuripadassa. Valmis puuro laitettiin isoon maitotonkkaan. Jostain hankittiin maitoa. Raahattiin puurotonkka asemalle. Tarjottiin evakoille puuroa koko pysähtyneen junan pituudelta. Luulimme, että heillä olisi nälkä. Ei sitä kukaan halunnut ja me oltiin niin pettyneitä. Tulimme aseman odotushuoneeseen. Ilmeisesti junanlähettäjä sääli meitä: ’Tulkaa tänne, minä ainakin haluan sitä.’ Se pelasti päivän siihen saakka, kunnes tultiin takaisin muuripadan luo, jossa saatiin kova saarna iso-Lotilta. Me kun olimme käyttäneet iso-Lottien kauraryynejä. Hyvä puoli oli se, että sikapossut saivat hyvää namiruokaa.
Olin kerran asemalla. Asema-alue tyhjennettiin ihmisistä. Minua ei kukaan käskenyt pois. Katselin, näin, kun juna tuli asemalle. Saksalaiset upseerit tulivat autolla. Pysähtyivät rauta-aidan ulkopuolelle. Kiireesti upseerit menivät junan luokse ja auttoivat Ukko-Pekan junasta. Ukko-Pekka oli sairas. Oli viimeinen kerta, kun hän tuli Luumäelle. Miehet kantoivat Ukko-Pekan autoon ja ajoivat Kotkanniemeen.”
Pikkulotat pääsivät lomailemaan ja rentoutumaan kesäleirille Hanikkohiekkaan vuonna 1939.
Sirkan kertomaa:
”Oli paljon pikku-Lottia kokoontumassa. Piti päästä yöksi leirille. Pyysin lupaa äidiltä. Hän viimein myöntyi ja antoi luvan. Seuraavana päivänä siirryttiin leirialueelle. Tuli yö. Oli niin ikävä, että itku tuli. Aamulla pyysin opettaja-Lotalta, että saisin olla kotona seuraavan yön. Äitikin myöntyi.
Rantakiviä pitkin hyppelin edestakaisin kotiin ja leirille. Sain olla rahastajana karkkipaikalla. Olin niin onnellinen.
Presidentti Svinhufvud sekä Ellen-rouva olivat vieraina Hanikkohiekassa pikku-Lottien kesäleirillä. Kuvaa otettaessa Ukko-Pekka pyysi: ’Tule minun syliin.’ ’En tule’, sanoin. ’Mene Ellenin syliin.’ Kainona tyttönä epäsin senkin. Olin siellä kaikkein nuorin sekä myös pienin… Pidin niin kovasti opettaja-Lotasta. Hän auttoi aina minua.”
