Anttalainen Salme
Salme Anttalainen toimi lottana toimisto- ja viestijaostossa.
Vedin manttelin ylleni, repun selkääni ja nousin kuorma-auton lavalle toisten lottien seuraan.
Salme Johanna Anttalainen syntyi 17.2.1921 Elinälässä, Uudellakirkolla.
Salmen syntymäkodista oli rajalle 55 kilometriä. Isä hoiti maatilaa ja äidillä oli kutomo. Sodan jälkeen Salme opetti kudontaa Hartolan kansanopistolla. Perheessä oli kolme tytärtä, joista Salme oli nuorin. He olivat kaikki lottia.
Alla on kooste Salmen 1981 kirjoittamista muistelmista:
Liityin Lotta Svärd järjestöön 1937 ja seuraavana vuonna kävin Suojeluskuntapiirin viestikurssin Viipurissa. Annoin toimenlottalupauksen, jossa sitouduin toimimaan maanpuolustustehtävässä puhelinvälittäjänä tarpeen tullen.
Maailmansodan puhjettua 6.10.1939 sain jo samana päivänä komennuksen keskukseen, joka siirtyi Suojeluskunnan alaisuuteen. Lotat olivat hälytysvalmiina. Aamulla 30.11. totesimme vihollisen tykistöllä ampuvan kyläämme ja lentokoneita tulevan laumoina Suomeen. Talvisota oli alkanut. Seuraavana päivänä klo 20.00 tuli lotillekin lähtö.
Vedin manttelin ylleni, repun selkääni ja nousin kuorma-auton lavalle toisten lottien seuraan ja jätimme kotikylämme, joka kohta lähtömme jälkeen tuhottiin polttamalla.
Repun sisällä oli kaikki välttämätön varustus, ulkopuolella oli kokoon kääritty peitehuopa. Kaipialasta Patrin Sotilasparantolan kautta jatkoimme matkaa illan pimetessä dynamiittilastissa olleella autolla Jääskeen. Sain komennuksen Rouhialan voimalaitokselle. Sen suojana oli It-patteri ja viestikeskus oli vahvassa korsussa. Majoituksena oli voimalan johtajan tyhjä talo.
Jossain vaiheessa kuulimme, että lotille aletaan maksaa päivärahaa 8 mk päivä, kuten miehillekin. Huhujen kukaan lottajohtajat sitä vastustivat työn vapaaehtoisuuden vuoksi. Mutta siitä oli apua kattamaan vaatetuskuluja.
Sitten pääsin Vuoksenrantaan, jossa oli siskoni Alli, viestilotta hänkin ja sieltä Divisioonan esikuntaan lähelle rintamaa. Maaliskuun 13. pv tuli rauha. Kylän läpi hiihti eturintamalta harmaakasvoisia miehiä.
Esikunta lähti seuraavana aamuna. Lopulta erään kuorma-auton lavalle sovimme me lotatkin. Antrean Maamieskoululla yövyimme. Saimme kirjoja mikäli halusimme ja niinpä otin Seitsemän Veljestä ja Vänrikki Stoolin tarinat, jotka omistan vieläkin.
Yöllä tuli herätys, matkamme jatkuisi. Kukkaroni, komennus- ja henkilö-papereineen ja rahoineni oli hukassa. Viereeni nukkunut sotilas kertoi nostaneensa kukkaroni pöydälle talteen. Mies oli presidentti Svinhufvudin poika. Siinä vain lattialla hänkin!
Tulimme Taipalsaarelle, jossa olinkin koko välirauha ajan. Siskoni Laine vihittiin juhannuksena -40 Pusulan kirkossa, mutta emme päässeet tilaisuuteen, oli lomakielto.
Kesäkuussa -41 alkoi jatkosota. Saksa oli apunamme ja heinäkuulla lähtivät joukkomme valtaamaan Kannasta takaisin. Joulun aikoihin alkoi tuntua, että ”sinne jonnekin” mekin Katrin kanssa halusimme. Siirto Syvärille järjestyi jo vuoden vaihtuessa. Kuuluimme nyt 5DE/VP23 henkivahvuuteen ja uuden tuntolevyni numero oli 1018646.
Uutujärvellä asuntona oli pieni korsupahanen. Patjana oli oljista punottu matto, olkipussityynyt sekä huopa. Meitä asui siinä neljä lottaa. Virkistyskiertueita kävi toisinaan. Erityisesti muistan laulajatar Lea Piltin konsertin. Uutulinna-korsu toimi tarpeen tullen kirkkona, konserttisalina jne. aina tilanteen mukaan.
Ylipäällikkö Mannerheim vieraili alueella kerran aikanani. Kielloista piittaamatta katsoin ovenraosta hänen kulkiessaan ohi. Myöhemmin välitin hänelle kaksi puhelua. Joulukuun 24. pv -42 sain kenraali Tapolalta Ylipäällikön myöntämän 2lk Vapaudenmitalin. Talvisodan ajalta olin aikaisemmin saanut 2lk sekä Talvisodan muistomitalin.
Kun kesällä oli pitkä sadekausi, alkoi korsumme katto vuotaa. Lottavanhin Essi Raaska lähti hankkimaan suojatelttaa, mutta koska miehistölläkään ei sellaista ollut, emme sitä saaneet. Lottia kohdeltiin yleensä tasavertaisina miehistön kanssa. Uuteen korsuumme tuli luteita. Meille pystytettiin teltta mäntymetsikköön. Aamupuolella heräsimme hirvittävään ryskeeseen. Ilma oli kaunis auringon noustessa. Katselin kuinka petäjän neulaset hyppivät iloisesti edessäni. Kesti kauan ennen kuin tajusin siinä menneen konekiväärisuihkun.
Ruoaksi oli usein veteen keitetty hirssipuuro ja muki esanssista tehtyä mehua. Oli kuivatuista perunasiivuista tehtyä muhennosta tai jotain vastaavaa päivästä toiseen. Sokeriannos oli muistaakseni 10 palaa päivässä sekä pari voinappia ja juhlaa oli, kun saimme korppuja ja kaakaota. Leipää oli riittävästi ja viljasta valmistettuun kahviinkin tottui.
Keväällä -44 muodostettiin uusi Armeijakunta Kiviniemen kasarmialueelle Kannakselle. Me lotat asuimme kasarmin tuvassa. Pian alkoi suurhyökkäys. Olin työvuorossa. Asunto sai täysosuman ja varusteeni menivät. Taskussa säilyi kukkaro, ja tärkeät ”paperit” sekä rahat. Paperipäällysteiset puukengät hajosivat sateen tultua. Saamani monokengät näyttivät oudoilta paljaissa jaloissa. Myöhemmin sain manttelin, joka toimi takin lisäksi peitteenä öisin.
Sota kiihtyi, sain muuton Hiitolan keskukseen. Rauha solmittiin, mutta Suomen oli käytävä vielä Lapin sota. Tehtävään määrättiin joukko-osasto, jossa palvelin. Sen mukana siirryin Ouluun, jossa esikunta toimi sodan loppuun saakka.
Sodan jälkeen Lahdesta 1955 tulleella kirjeellä minut määrättiin viestittäjäksi ylimääräiseen toimeen ja 1972 viestittäjän toimeen. Tehtäväni Puolustusvoimissa päättyi 17.2.1982 täytettyäni 60 vuotta.
Harrastuksiini kuuluivat vaellukset, runonlausunta, Kansalaisopiston kirjallisuuspiiri, ja olin myös innokas hiihtäjä sillä Lahti tarjosi siihen hyvät ladut. Asuin äitini kanssa hänestä huolehtien. Ja meillä oli siskoni Allin kanssa yhteinen kesämökki.
Salme matkusteli paljon eläkkeellä ollessaan. Yksi hänen suosikkikohteistaan oli Afrikka.
Salme Anttalainen kuoli 25.1.2012