Alaviitala Eeva
Eeva Alaviitala toimi lottana muonituksessa sairasjunassa.
Eeva Alaviitala (o.s. Aaltonen, ent. Harkela) syntyi 27.11.1913 Hattulassa.
Poimintoja Eeva Alaviitalan muisteluista muonituslottana:
Vanhemmillani oli maatila Hattulassa. Isäni oli maanviljelijä ja äitini talonemäntä. Perheeseemme kuului viisi tyttöä ja neljä poikaa. Minä olin tytöistä toiseksi nuorin. Kävin Hämeenlinnan tyttölyseota ja meijerikkökoulun käytyäni sain työpaikan Turengin Meijeristä.
Liityttyäni Lotta Svärd –järjestöön pääsin heti muonituskurssille. Juhlallisen lottalupauksen jälkeen ne, jotka halusivat tekivät lisäksi ns. toimenlottalupauksen. Minulle tuli määräys syksyllä 1939 ilmoittautua Karjalan kannakselle linnoitustyömaan joukkojen muonitusryhmään. Tämä työ valmisti minua tulevaan.
Sain komennuksen ilmoittautua Hätilan koululla 21.6.1941. Lottapuku päälle, reppu selkään ja matkaan. Sain tuntolevyn kaulaan ja kehotuksen mennä Hämeenlinnan aseman ratapihalle etsimään sairasjuna ja ottamaan vastuun emännän tehtävistä. Siitä se sitten alkoi.
Juna oli pitkä, mutta pikkuruinen harmaa keittiövaunukin löytyi. Siellä oli pakattuna pahvilaatikoittain keittiön tarvikkeita. Asemalta haettiin puita ja vettä, että pääsimme pesemään ja keittiötä kunnostamaan. Sairaanhoitajat, lääkintälotat ja osa miehistä kunnosti potilasvaunuja sekä asunto- ja ruokailuvaunuja. Kun kaikki osastot oli kunnostettu, kutsuttiin koko väki valokuvaan ja Arvi Aartela ojensi naisille komeat ruusut.
Sairasjunia oli sodan aikana 10. Meidän juna oli numero 5 ja nimeltään Lasse, päällikkölääkärin mukaan. Henkilökuntana oli lääkäreitä, sairaanhoitajia, eriarvoisia upseereita, miehistöä, sekä veturimiehiä, konduktöörejä, it-vaunun miehiä ja lisäksi moottorivaunu miehet. Meitä lottia oli viisi muonittajaa sekä kaksi lääkintälottaa. Tehtävänä oli henkilökunnan jokapäiväinen muonitus sekä potilasmatkan aikana n. 250-300 potilaan muonitus.
Potilaille kuului aamutee voileipineen sekä puuro, lämmin peruna- tai hernekeitto ja kolme tupakkaa. Pitemmillä matkoilla tarjoilua oli enemmän. Perunat olivat toisinaan jäätyneitä tai kuorineen kuivattuja perunan siivuja. Laita niistä sitten maittava ruoka! Arvaatte sen tiskin paljouden ruuan jakelun jälkeen. Patasuti, kuuma vesi ja ahkerat kädet saivat kyllä puhdasta aikaan.
Pisin matkamme oli Vienan-Karjalan Karhumäkeen. Meidän juna oli ensimmäinen, joka pääsi Äänislinnaan valtauksen jälkeen. Suomen puolella kulku oli kaikkiin kaupunkeihin, joissa oli sotasairaala.
Rintamalla oli hiljaisempiakin aikoja. Silloin veimme lapsia Haaparantaan Ruotsin puolelle. Oli kuin olisi tultu satumaahan: kaikkialla paloivat valot, ei missään pimennyksiä. Aseman ravintolassa joimme oikeaa kahvia ja maistoimme suklaata. Ruotsalaiset lotat antoivat kaksi 50 litran tonkallista maitoa. Tonkkamme tyhjennettiin vedestä ja niin meillä oli yhtäkkiä 100 litraa maitoa. Lapin sodan alettua, haimme myös Pohjolan asukkaita evakkomatkalle Kemijärveltä. Erään tällaisen matkan aikana syntyi potra Lapin poika. Äiti sai asiaan kuuluvan rotinaleivän keittiön terveisinä. Yhden kerran veimme sotavankeja Raumalle sairaalaan.
Junan mentyä remonttiin ja täisaunaan kuukaudeksi, osa lotista meni kotiin töihin. Minä sain komennuksen Viipuriin kenttäposti kakkoseen. Ruokavaroja täydennettiin ankeriailla, joita innokkaat kalastajat onnistuivat pyydystämään.
Keittiössä riitti hommia. Aikaa jäi toki muuhunkin. Keräsimme marjoja sekä sieniä keittiön tarpeisiin, olimme heinäpellolla, leikkasimme sirpillä ohraa ja kuorimme propsia, joka olikin mukava homma, kun siitä sai rahaa. Usein auttelimme työn rasittamia emäntiä. Sairaanhoitajat apulaisineen järjestivät joskus ohjelmatuokioita asiaankuuluvine kronikoineen.
Marskin syntymäpäivä 1942 on jäänyt erityisesti mieleen. Junamme ajettiin Immolan asemalla pääraiteen viereen. Kuulimme, että Päämajan juna tulisi viereiselle raiteelle. Olimme historiallisen hetken todistajina, kun Marsalkka Mannerheim, presidentti Ryti sekä kenraalikuntaa tuli laiturille. Hetken kuluttua itse Adolf Hitler saapui onnittelemaan Marskia.
Marraskuussa 1944 Lotta Svärd –järjestö oli lopetettava. Puvusta piti riisua kaikki tunnukset ja lakista kokardi. Jäi sentään puku päälle kotimatkalle. Palkkana oli peti vaunun hytissä, ruoka sekä alikersantin päiväraha, jota alettiin maksaa vasta syyskuun jälkeen. Eipä sinne tienaamaan mentykään. Meistä neljälle lotalle jäi elinikäinen ystävyys. Ne olivat kovia aikoja, olen kuitenkin kiitollinen, että olen saanut olla Isänmaan asialla.
Sodan jälkeen toimin Hämeenlinnan verotoimistossa verovirkailijana. Olin innokas Veroviraston Likkari-saunakerhon osallistuja. Naimisiin menin Kaarlo Harkelan kanssa 1952. Kaarlo oli Skogsterin tavaratalossa töissä. Kun hänestä aika jätti, avioiduin Hattulan nimismiehen Reino Alaviitalan kanssa 1987.
Minulla ei ollut lapsia mutta auttelin mielelläni sisarusteni perheitä. Tärkein harrastukseni liittyi 1957 perustettuun Mervinkeisarin Sukuseuraan. Toimin sen tutkijana ja johtotehtävissä.
Eeva Alaviitala kuoli 5.6.2008 Hämeenlinnassa.