Kevään 2024 apurahan saajat
Lotta Svärd Säätiön kevään avustushakukierros on saatu päätökseen. Määräaikaan mennessä tuli yhteensä 52 erinomaista ja mielenkiintoista hankehakemusta. Haettujen avustusten yhteissumma oli 1,1 miljoonaa euroa. Lotta Svärd Säätiö myönsi avustuksia yhteensä 15 hakijalle 232 000 euron arvosta.
Lotta Svärd Säätiön kevään avustushakukierros on saatu päätökseen. Määräaikaan mennessä tuli yhteensä 52 erinomaista ja mielenkiintoista hankehakemusta. Haettujen avustusten yhteissumma oli 1,1 miljoonaa euroa. Lotta Svärd Säätiö myönsi avustuksia yhteensä 15 hakijalle 232 000 euron arvosta.
Avustuksissa lotat ja pikkulotat ovat etusijalla ja heille on talousarviossa varattu jaettavaksi noin 1,6 miljoonaa euroa kuntoutuksina ja raha-avustuksina vuonna 2024. Kokonaisuudessaan Lotta Svärd Säätiö jakaa avustuksina vuosittain noin 2 miljoonaa euroa.
Lotta Svärd Säätiö voi myöntää avustuksia sääntöjensä mukaisen tarkoituksen toteuttamiseen:
”Säätiön tarkoituksena on Lotta Svärd hengessä huoltaa ja avustaa Suomen kansalaisuutta olevia, sodan tai muun kriisin johdosta tai sen seurauksista kärsimään joutuneita henkilöitä, jotka ovat kristillismielisessä hengessä toimineet kotien ja isänmaan hyväksi tai sellaisia yhteisöjä, jotka auttavat edellä mainittuja henkilöitä. Lisäksi Säätiön tarkoituksena on avustaa naisten koulutusta toimintaan kriisitilanteissa sekä vaalia lottaperinteitä ja ylläpitää museo- ja näyttelytoimintaa.”
Sääntöjen lisäksi säätiön avustusten jakoperiaatteita ohjaa Lotta Svärd Säätiön strategia, joka on laadittu tulevaisuutta ajatellen ja lottien toiveita kuunnellen.
Lotta Svärd Säätiön strategiassa on määritelty tavoitteiksi tukea säätiön sääntöjen mukaisesti toimintaa, joka edistää:
Naisten vapaaehtoista maanpuolustusosaamista ja sen saamista paremmin yhteiskunnan käyttöön
- Maanpuolustuksen osalta tätä tavoitetta edistävät hankkeet ovat etusijalla niin, että suurin osa tuesta kohdistuu suoraan naisten kouluttamiseen kriisien varalle. Naisten vapaaehtoisen maanpuolustuksen tukeminen on tärkein valtakunnallinen yhteisöavustuskohteemme.
Nuorempien sukupolvien kasvamista yhteiskuntavastuuseen
- Lotat ovat toivoneet, että tulevaisuudessa pitäisimme huolta suomalaisista lapsista ja nuorista: Samaan tapaan, kuin aikanaan lottajärjestössä haluttiin auttaa hädänalaisia lapsia ja nuoria. Lapset ja nuoret tulevat avustuskohteeksemme vähitellen kasvavasti.
Lottien arjen neuvokkuuden hyödyntämistä ja siirtämistä eteenpäin nykyhetken vaatimalla tavalla.
- Lottien perinnön vaaliminen on yksi sääntöjemme mukainen tehtävä. Strategiassamme olemme kuitenkin linjanneet, että suurin osa perinnön vaalimisesta tapahtuu omistamamme Lottamuseon kautta. Lottamuseo on täysin säätiömme rahoittama ja sen vuotuiset kustannukset ovat noin 850 000 euroa. Tämän vuoksi käytämme erityistä harkintaa myöntäessämme rahoitusta muihin lottien perinnön vaalimiseen liittyviin hankkeisiin.
- Paikallisista lottien perinnön vaalimisen hankkeista vastaa ensisijaisesti Suomen Lottaperinneliiton 29 paikallisyhdistystä Lotta Svärd Säätiön keskittyessä valtakunnallisesti vaikuttaviin hankkeisiin.
”Koska haluamme edelleen, lottien ja pikkulottien määrän vähentyessäkin, vahvasti painottaa tukemme näille kunniakansalaisillemme, jäi kevään haussa erinomaisia hankkeita tukemme ulkopuolelle. Lottien perintöä kunnioittaen tuki yhteisöavustuksille voi kasvaa merkittävästi vasta sen jälkeen, kun olemme saaneet kunniatehtävämme lottien parissa päätökseen”, sanoo Lotta Svärd Säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen.
Lotta-apurahan saaneet yhteisöt(avautuu uuteen ikkunaan) keväällä 2024