Turkki Irene
Irene Turkki toimi pikkulottana.
”Apulaiskamreeri Irene Turkki (o.s. Kokkola) kuoli Helsingissä Diakonissalaitoksen hoivakodissa 28. huhtikuuta 2025. Hän oli 90-vuotias, syntynyt Viipurissa 4. toukokuuta 1934.
Irenen lapsuus sijoittui Suomen historian käännekohtiin. Isä Olavi ja isoisä Edvard sekä isoäiti Ines syntyivät Kronstadtin linnoituksessa Pietarissa. Irenen äidinisä Johan Honkonen oli amerikansuomalainen journalisti, kuoronjohtaja ja runoilija. Vanhemmat kohtasivat New Yorkissa, jossa äiti Helmi opiskeli laulua Juilliard-koulussa. Vuonna 1929 he menivät naimisiin ja muuttivat takaisin Suomeen.
Lapsena Irene koki sodan ja Viipurista evakkoon lähdön sekä sotalapsuuden Ruotsissa. Pataljoonan komentajana isä Olavi todisti Viipurin menetyksen.
Perhe muutti 1950-luvun alussa äidin kotimaahan Yhdysvaltoihin, mutta Irene palasi yksin jo vuoden kuluttua 16-vuotiaana takaisin tuttuun lukioon Heinolassa.
Toukokuussa 1955 Irene vietti häitä Töölön kirkossa myös Karjalasta evakkoon Heinolaan muuttaneen Tauno Turkin kanssa. Perheeseen syntyi kaksi poikaa, Timo ja Teppo.
Irene oli pikkulotta, ja kuului sodan sekä jälleenrakentamisen eläneeseen sukupolveen. Kokemukset tarkoittivat, että hän ei vähästä valittanut ja osasi nähdä kiitollisuutta pienissäkin asioissa.
Arjessa Irene oli rohkea ja luova. Juuret Amerikassa tarkoittivat, että katse maailmaan oli aina avara. Oli sitten kyse lomamatkoista 1960-luvun Eurooppaan, ihmisten erilaisuuden hyväksymisestä tai kodin kasvisruoasta.
Pitkän ja ansiokkaan työuransa Irene teki Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa jääden eläkkeelle sairaalan apulaiskamreerina. Hän oli myös niitä aktiivisia kulttuuria rakastavia naisia, jotka kannattelivat Helsingin kulttuuritarjontaa. Laukussa oli vuosikymmeniä kausikortit niin Kansallisoopperaan, Radion sinfoniaorkesterin konsertteihin ja Kansallisteatteriin. Myös oopperamatkat Eurooppaan tulivat tutuiksi.
Äitimme voima oli kantaa henkisesti muita, työyhteisössä, perheen vaikeina hetkinä, harrastuksissa tai taloyhtiössä. Omalle perheelleen ja lapsenlapsilleen Irene oli aina yhdistävä tukipilari. Sukuun yli Atlantin hän piti koko ajan yllä yhteyksiä liimaten perheitä sekä kahta mannerta toisiinsa.
Irene sairastui Alzheimerin tautiin kolme vuotta sitten mutta säilytti kuitenkin lämpimän ja huumorintajuisen persoonallisuutensa. Viimeiset vuotensa hän asui Saga-seniorikodissa Munkkiniemessä ja sittemmin Scilla-hoivakodissa Alppilassa.
Musiikki ja halu kantaa toisia säilyivät elämän loppuun saakka. Vaikka muistaminen ja keskusteleminen tulivat vaikeiksi, vielä viimeisenä iltanaan Irene lauloi hoivakodin muille asukkaille.”
Teksti on Helsingin sanomissa 24.7.2025 julkaistu muistokirjoitus, jonka kirjoittivat Irenen pojat Teppo Turkki ja Timo Turkki.