Terä Anna

Lotta Helsingin Yliopiston pienoiselämäkerratLotta Svärdin rakentajat 2026Lääkintäjaosto

Anna Terä toimi lottana lääkintäjaostossa Joensuussa.

Rouva Anna Terä ja Lotta-Svärd-työ Pohjois-Karjalassa kuuluvat ikään kuin yhteen. Sillä tämän kymmenen vuoden aikana, minkä lottajärjestö täällä virallisesti on toiminut, nuo nimet on totuttu aina toistensa yhteydessä näkemään ja mainitsemaan

Anna Terä (1874–1954) oli yksi Lotta Svärd Pohjois-Karjalan -piirin keskeisimmistä lottatoimijoista aina järjestön perustamisesta alkaen. Hän toimi Pohjois-Karjalan piirin piirisihteerinä ja neuvojana vuosien 1921–1928 ajan sekä piirin puheenjohtajana vuodet 1929–1932. Anna Terä oli koulutukseltaan sairaanhoitaja, joten hän toimi lottana lääkintäjaostossa, ja oli piirinsä lääkintäpäällikkö vuonna 1931. Anna Terä muistetaan ennen kaikkea taitavana puhujana. 1920-luvun alussa hän kiersi ahkerasti PohjoisKarjalan alueella innostaen naisia liittymään lottatoimintaan sekä perustamaan uusia paikallis- ja kyläosastoja. Neuvontamatkoillaan hän teki arvokasta työtä ensimmäisten lottien kouluttamisessa erityisesti Pohjois-Karjalassa, mutta myös muualla Suomessa. Lisäksi hän oli suosittu puhujavieras lottien järjestämissä iltamissa ja juhlatilaisuuksissa. Lotta Svärd -järjestön ohella Anna Terä vaikutti aktiivisesti myös muun muassa raittiusliikkeen toiminnassa sekä politiikassa.

Perhetausta ja koulutus

Anna Margareetta (Greta) Terä os. Rytkönen syntyi 16.4.1874 maanviljelijäperheeseen Pohjois-Savossa. Hän oli vanhempiensa Henrik Rytkösen ja Maria Knuutisen toiseksi vanhin tytär, sillä perheeseen kuului jo Annaa pari vuotta vanhempi sisar Fredrika. Perhe asui maaseutupitäjä Keiteleellä Leppäselän kylässä. Annan lapsuudesta ja nuoruudesta ei ole säilynyt juurikaan tietoja. On kuitenkin todennäköistä, että hän eli varsin tavanomaista maanviljelijän tyttären elämää, osallistuen jo varhain maatilan tehtäviin yhdessä muun perheen kanssa.

Suomessa 1800-luvun loppu oli modernisaation aikaa, jolloin naisilla oli yhä enenevässä määrin uudenlaisia mahdollisuuksia kouluttautumiseen sekä ansiotyöhön. Vuonna 1864 säädetty laki naimattomien naisten täysivaltaisuudesta mahdollisti naimattomien naisten itsenäisen työssäkäynnin sekä elatuksen. Vuoden 1866 kansakouluasetus koski myös naisia, ja vuosisadan lopulle tultaessa suhtautuminen naisten koulutukseen oli jo alkanut hitaasti muuttua. Ensimmäisiä naisille suunnattuja ammatillisia oppilaitoksia perustettiin erityisesti aloille, joiden katsottiin olevan naisille soveliaita. Tällaisia aloja olivat esimerkiksi opetus- ja hoiva-alat.

Mahdollisuus ammatilliseen koulutukseen kiinnosti myös nuorta Anna Rytköstä. Keväällä 1894 hän haki opiskelijaksi vastaperustettuun Sortavalan diakonissakotiin, jonka tavoitteena oli kouluttaa diakonissoja erityisesti Itä-Suomen seurakuntien palvelukseen sairaan- ja köyhäinhoidon alalla. Sortavalan oppilaitokseen hakevilta nuorilta naisilta edellytettiin evankelisluterilaiseen kirkkoon kuulumista sekä vankkaa kutsumusta niin Jumalan kuin hädänalaisten kanssaihmistenkin palvelemiseen. Näitä edellytyksiä hakijoiden tuli kirjoituksessa, jossa he kuvasivat omia elämänvaiheitaan ja omaa kutsumustaan. Lisäksi kansakoulun suorittaminen, Jumalan sanan tunteminen sekä käytännön kokemus arjen töistä katsottiin hakijalle eduksi. On varsin todennäköistä, että Anna Rytkönenkin kävi nuorena kotiseutunsa kansakoulua. Diakonissakoulutukseen Sortavalassa kuului uskonnon, diakonian ja sairaanhoidon teoriaopintojen lisäksi kuuden kuukauden työharjoittelujakso sairaanhoidossa. Anna Rytkönen suoriutui opinnoissaan hyvin, sillä hän oli Sortavalan diakonissakodin ensimmäisen vuosikurssin ensimmäinen opintonsa loppuun suorittanut opiskelija. Hän oli siis ensimmäinen Sortavalasta valmistunut diakonissa. Sortavalasta Anna Rytkönen lähetettiin diakonissan tehtäviin Joensuun kaupunkiseurakuntaan syksyllä 1895.

Joensuuhun oli alkuvuodesta 1895 perustettu Joensuun Kirkollinen Diakonaatti, jonka tavoitteena oli oman diakonissan saaminen seurakuntaan. Samana keväänä tehtiinkin päätös neiti Anna Rytkösen palkkaamisesta seurakunnan palvelukseen, ja hän aloitti Joensuun kirkollisen diakonissan tehtävissä elokuussa 1895. Diakonissan työ Joensuussa oli käytännössä kiertävän sairaanhoitajan työtä, sillä työtehtäviin kuului pääasiassa kotisairaanhoito sekä erilaiset avustuskäynnit köyhien perheiden luona. Anna Rytkösellä riitti kiirettä, sillä hän teki ensimmäisenä työvuotenaan noin 70 hoitokäyntiä kuukaudessa.8 Diakonissa vastasi myös lasten sunnuntaikoulusta eli seurakunnan pyhäkoulutyöstä. Anna Rytkösen toimiessa diakonissana pyhäkouluun osallistui sunnuntaisin parhaimmillaan noin 40 lasta. Lisäksi diakonissan tehtäviin kuului viikoittaisten ompeluiltojen järjestäminen työläisluokan varattomille perheenäideille. Anna Rytkönen järjesti näitä ompeluiltoja omassa asunnossaan. Ompeluiltojen toiminnalla oli kaksi päätavoitetta: äitien käsityötaitojen kehittäminen sekä vähävaraisten perheiden tukeminen ilmaisilla, itse tehdyillä vaatteilla. Anna Rytkönen luopui työstään diakonissana solmittuaan avioliiton opettaja Terän kanssa vuonna 1898.

Anna Terän toiminta Joensuun diakonaatissa kuitenkin jatkui jo samana vuonna, kun hänet valittiin sen toimikuntaan uudeksi jäseneksi. Diakonia-asia tuntuu säilyneen Anna Terän sydäntä lähellä hänen koko elämänsä. Hän kuului Pielisensuun seurakunnan diakoniatoimikuntaan sen perustamisesta 1918 lähtien, ja uudelleen vuodesta 1933, kun diakoniatyö hiljaisempien vuosien jälkeen seurakunnassa elvytettiin ja toimikunta perustettiin uudelleen. Vuonna 1942 – yli 40 vuotta diakonissana toimimisensa jälkeen – Anna Terä ei jäänyt hiljaiseksi, kun hänelle tärkeät seurakuntatyön muodot olivat uhattuina. Terä kritisoi voimakkaasti seurakunnan taloudellisia toimia, joiden seurauksena mm. diakonissan virka oli lakkautettu ja pyhäkoulutyö jäänyt ilman riittävää tukea.

Perheen perustaminen opettaja Terän kanssa

Anna Rytkönen avioitui toukokuussa 1898 Frans Vihtori Terän kanssa. Vihtori Terä oli syntynyt Merikarvialla syyskuussa 1872 seppä Grönbergin perheeseen. Käsityötaidot näyttävät periytyneen isältä pojalle, sillä nuoren Terän tiedetään työskennelleen mm. Helylän puusepäntehtaalla Sortavalassa. Suoritettuaan Rauman opettajaseminaarin hän sai lisäksi käsityönopettajan pätevyyden. Vihtori Terä toimi Joensuun kansakoulun veistonopettajana kolmenkymmenen vuoden ajan vuosina 1896–1927, kunnes siirtyi eläkkeelle 55-vuotiaana. 1900-luvun alussa Terällä oli Joensuussa myös oma puusepänliike. Hän valmisti tilaustyönä erilaisia ”uudenaikaisia, siroja ja vahvoja huonekaluja”, kuten esimerkiksi keinutuoleja. Vuonna 1913 hänen verstaassaan kuitenkin syttyi tulipalo, joka tuhosi mm. työnalla olleet Niinivaaran kylän kansakoulun uudet pulpetit tuottaen Terälle huomattavaa taloudellista tappiota. Lähteet eivät kerro, elpyikö opettaja Terän verstastoiminta tulipalon jälkeen.

Vihtori Terä oli maailmankatsomukseltaan syvästi uskonnollinen ja kuului elämänsä aikana useisiin kristillisiin herätysliikkeisiin ja yhdistyksiin. Hän vaikutti vuosikymmeniä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kolportöörinä eli yhdistyksen kirjallisuutta myyvänä kiertelevänä kirjakauppiaana ja evankelisena saarnaajana. Tämän lisäksi hän saarnasi ja piti rukoushetkiä yhdistyksen erilaisissa tilaisuuksissa sekä toimi alun perin sotaorvoille vuonna 1920 perustetun Orpokoti Kalliolan matka-asiamiehenä.

Vihtori Terä oli vahvasti mukana myös Joensuun Kirkollisen Sisälähetysyhdistyksen toiminnassa sen alkuvaiheista lähtien. Yhdistys perustettiin vuonna 1898, kun muutaman ”elävämpää kristillisyyttä” harjoittavan perheen yhteiset hartauskokoontumiset kasvoivat osanottajamääriltään niin suuriksi, että oman tilan – rukoushuoneen – hankkiminen yhteistä toimintaa varten tuli ajankohtaiseksi. Yhdistys ilmoitti tavoitteekseen ”kristillissiveellisen elämän edistämisen Joensuussa ja sen ympäristössä”. Toiminta koostui arki-iltojen teeiltamista, sunnuntaisin järjestetyistä, varsin suosituiksi muodostuneista raamatunselitysilloista sekä yhdistyksen naisten järjestämistä ompeluilloista. Vihtori Terän voidaan todeta olleen varsin keskeinen henkilö yhdistyksen historiassa, sillä hän toimi yhdistyksen palkkaamana saarnaajana vuodesta 1905 lähtien sekä yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1907–1914. Terä erosi saarnaajan toimestaan vuonna 1918 yhdistyksessä vallinneiden saarnaajan tarpeellisuutta koskevien erimielisyyksien takia.

Vihtori Terä oli lisäksi ajamassa Pielisensuun eroa Kontiolahden seurakunnasta vuonna 1911, ja kuului omaksi seurakunnaksi eronneen Pielisensuun seurakunnan kirkkoneuvostoon vuodesta 1913. Vielä ennen kuolemaansa hän oli myös mukana perustamassa kotikyläänsä Niinivaaralle omaa rukoushuonetta, ja toimi rukoushuoneyhdistyksen puheenjohtajana vuodet 1940–1941. Vihtori Terä kuoli heinäkuussa 1942.

Anna ja Vihtori Terä ehtivät olla naimisissa 44 vuotta. He olivat perustaneet yhteisen kodin Pielisensuun Niinivaaraan. Yhdessä he saivat kaksitoista lasta, joista kahdeksan eli aikuisuuteen asti. Nämä lapset olivat Terttu, Taimi, Martti, Esra, Kaarlo, Eira, Irja ja Kyösti. Puolisoita yhdistivät lasten lisäksi vahva kristillinen maailmankatsomus sekä halu vaikuttaa yhteisöönsä ja yhteiskuntaan. Molemmat myös toteuttivat näitä tavoitteitaan hyödyntämällä erinomaisia puhujanlahjojaan.

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen varhaiset vuodet

1900-luvulle tultaessa suomalainen yhteiskunta oli muuttumassa sääty-yhteiskunnasta kohti luokka- ja kansalaisyhteiskuntaa. Myös naiset olivat kiinnostuneet yhä enemmän yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Ajan naiskäsityksen mukaan naimisissa oleva nainen nähtiin kuitenkin ennen kaikkea äitinä, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli oman kodin ja perheen hyvinvoinnista huolehtiminen. Monille, kuten Anna Terälle, se tarkoitti esimerkiksi omasta ansiotyöstä luopumista. Osallistuminen vapaaehtoiseen järjestötoimintaan tarjosi monelle naiselle tavan vaikuttaa ja osallistua oman yhteisönsä sekä yhteiskunnan toimintaan. Samalla se antoi naisille mahdollisuuden työskennellä itselleen merkityksellisten teemojen parissa heille soveliaaksi katsotulla tavalla – yhteiskunnallisen äitiyden kautta. On oletettavaa, että Anna Terä oli omaksunut diakonia-aatteen mukaisen auttamisen periaatteen ja tottunut käytännön työkokemuksensa kautta toimimaan yhteisönsä parhaaksi.

Toimeliaalle henkilölle, kuten Anna Terälle, ajatus järjestötoimintaan osallistumisesta on todennäköisesti ollut varsin luontevaa. Anna Terä siirtyi sujuvasti ansiotyöstä järjestötoiminnan pariin toimimalla Joensuun Kirkollisen Diakonaatin toimikunnan jäsenenä useamman vuoden ajan 1900-luvun vaihteessa. Järjestötoiminta tuli hänelle tutuksi myös puolisonsa Vihtori Terän kautta, sillä Anna oli mukana Joensuun Kirkollisen Sisälähetysyhdistyksen ompeluseuran toiminnassa todennäköisesti jo sen perustamisesta lähtien.

Joensuun raittiusseuran jäsenenä Anna Terä toimi aktiivisesti usean vuosikymmenen ajan 1900-luvun alusta lähtien. Hän vaikutti muun muassa seuran johtokunnassa sekä edusti seuraa järjestön yleisissä kokouksissa. Anna Terä osallistui usein Joensuun raittiusseuran perheiltamiin, joissa hän esimerkiksi puhui nuorisolle raittiuden merkityksestä. Lisäksi hän oli mukana toimikunnassa, jonka tarkoituksena oli käynnistää lasten hyväksi tehtävää raittiustyötä Joensuussa. Raittiusasia kulki Anna Terän mukana myös lottatyössä. Vuonna 1928 Vaasan lottapäivillä hän alusti keskustelun raittiudesta. Hänestä Lotta Svärd järjestöllä oli hyvät mahdollisuudet edistää raittiusasiaa, sillä järjestö oli niin suuri. Vuonna 1937 Anna Terää muistettiin raittiusyhdistyksen 40-vuotiskunniakirjalla hänen palveluksistaan raittiusasian hyväksi.

Anna Terä osallistui lisäksi ahkerasti Joensuun Valkonauhayhdistyksen toimintaan kuuluen muun muassa sen johtokuntaan. Valkonauhaliiton toiminta ”raittiuden, siveellisyyden, naisten oikeuksien, nuorisokasvatuksen ja rauhantyön edistämiseksi” yhdisteli Anna Terälle tärkeitä aiheita. Joensuussa toiminta näyttää keskittyneen esimerkiksi vuonna 1913 erityisesti lasten ja naisten parissa tehtävään työhön, sillä sen tavoitteena oli ollut perustaa paikkakunnalle vastaanottokoti ”harhaan joutuneille kanssasisarille”. Yhdistyksellä oli lisäksi ollut kaksi holhokkilasta: toinen orpokodista ja toinen lastentyöhuoneesta. Raittiuden ja siveellisyyden teemat nousivat usein esille myös Anna Terän poliittisessa toiminnassa.

1900-luvun alkuvuosista lähtien Anna Terä osallistui myös poliittisten puolueiden toimintaan. Taustalla vaikuttivat niin kutsutut sortovuodet sekä vuoden 1905 suurlakko, jotka Anna Terää lainaten ”naisetkin sai valveutumaan”. Hän kuului Suomalaiseen puolueeseen, jonka joensuulainen haaraosasto, Joensuun Nuija, perustettiin 1906. Samana vuonna perustettiin myös Joensuun Nuijan naisosasto, jonka puheenjohtajana Anna Terä toimi vuosina 1909–1916. Anna Terä pyrki myös kansanedustajaksi. Hän oli ehdolla eduskuntavaaleissa Suomalaisen puolueen ehdokkaana vuosina 1909, 1910 sekä 1917. Halukkuutta ehdokkuuteen hänellä olisi todennäköisesti ollut useamminkin, sillä puolueen naisjärjestöjen vuosikokouksessa 1911 hän muun muassa koki puolueen miesjäsenten olleen haluttomia asettamaan naisehdokkaita tuleviin vaaleihin. Lisäksi Anna Terä toimi usean vuoden ajan Kontiolahden kunnanvaltuutettuna, mutta käytettävissä olevista lähteistä ei ilmene tämän toimikauden tarkkaa ajankohtaa.

Anna Terän poliittisia agendoja havainnollistaa hyvin hänen Joensuun Nuijan naisosaston käsityökokouksessa vuonna 1910 pitämänsä esitelmä, jossa hän käsitteli mahdollisia syitä ja ratkaisukeinoja siveellisyyskysymykseen. Anna Terän mukaan ”yhteiskunnassa vallitsevaa alennustilaa” ei yksin voinut selittää ”nykyaikaisen sosialismin” vaikutuksella. Hän koki, että syyt olivat syvemmällä:

”Höltyneet kasvatus tavat, välinpitämättömyys uskonnollisista asioista, huono kirjallisuus ja väkijuomain käyttö kodeissa on omiaan kiihdyttämään sukupolvesta sukupolveen intohimoja ja kasvattamaan epävakaita luonteita ja perintönä kuljettamaan yhä huonontuvaa moraalia. – Että meidän kaikkien, joille kodin pyhyys, lapsiemme siveellisiksi kasvattaminen ja yhteiskunnan hyvinvointi ja isänmaan paras, on kallis, meidän kaikkien on yksimielisesti noustava tarmokkaasti taisteluun tätä kammottavaa pahetta vastaan”.

Anna Terä katsoi, että kotien ehdoton raitistuminen, epäsiveellisen kirjallisuuden välttäminen ja Jumalan sanan korostaminen edistäisivät parhaiten perheiden onnellisuutta. Anna Terä yhdisti siveellisyyskysymyksen yhteen moraalin, kasvatuksen, uskonnollisuuden sekä raittiusasian teemojen kanssa. Lisäksi kodin, uskonnon ja isänmaan merkitys on nähtävissä jo Anna Terän poliittisen toiminnan varhaisissa vaiheisessa.

Lotta toiminnan alkuvaiheet

Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 Anna Terä osallistui valkoisen puolen suojeluskuntia tukeneeseen työhön, josta myös naisten vapaaehtoisen maanpuolustustyön voidaan katsoa alkaneen. Anna Terä toimi Joensuun kaupungintalolla keskusesikunnan palkkaamana talousosaston emäntänä. Hänen tehtäviinsä on todennäköisesti kuulunut ruokahuoltoa ja varusteiden hankkimista. Lisäksi hänen kerrotaan järjestäneen myös sidontakursseja. Anna Terä kirjoitti vuonna 1923 Rajan Turva -lehteen sisällissodan aikana naisten Joensuussa tekemästä työstä seuraavasti:

”Raskas oli se työtaakka, jonka nämä naiset saivat suorittaakseen talvella 1918. Olihan paikkakuntamme Pohjois-Karjalan keskipiste. Joukot kuljetettiin suurimmaksi osaksi Joensuun kautta. Täällä ne ruokittiin, täällä evästettiin. Saattoi olla kaksikin tuhatta miestä päivässä ruokittavia ja keitettiinpä kerrankin perunoita yhdeksi aamiaiseksi 18 ja puoli hehtoa. Tämän lisäksi vielä rintamalle lähtevien evästäminen, vankien ruokinta ja sairasten hoito. Mutta kaikki työ suoritettiin nurkumatta, reippain, iloisin mielin. Siksipä tuon talven muistot ovatkin lähtemättöminä mielessämme.”

Lähteiden perusteella voidaan todeta, että Anna Terä osallistui aktiivisesti Joensuun suojeluskuntaa tukeneen naisosaston toimintaan sekä sisällissodan aikana että sen jälkeen. Joensuun suojeluskunnan naisosasto perustettiin virallisesti huhtikuussa 1919 Joensuun suojeluskunnan paikallispäällikön ehdotuksesta. Suojeluskuntatoiminta tarvitsi naisten apua esimerkiksi harjoitusten, iltamien ja kilpailujen järjestämiseen sekä hankkimaan varusteita. Näin oli tehty jo sisällissodan aikana, sillä Joensuun suojeluskunnan naiset järjestivät maaliskuussa 1918 suojeluskunnan miehistölle illanvieton, jossa Anna Terä toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Suojeluskuntalipun hankkiminen oman paikkakuntansa suojeluskunnalle oli yksi varhaisimmista naisosastojen työmuodoista. Hankkeena se oli varsin suuritöinen ja vaati huomattavasti varoja. Tiedetään, että Joensuun naiset ottivat pankkilainaa toteuttaakseen lippuhankkeensa. Kesäkuussa 1919 Anna Terällä oli kunnia luovuttaa Joensuun suojeluskunnalle Joensuun naisten lahjoittama suojeluskunnan oma lippu juhlavien luovutussanojen saattelemana. Joensuun suojeluskunnan naisosastosta tuli Joensuun Lotta Svärd -yhdistys suojeluskunnan ylipäällikön 29.8.1919 antaman päiväkäskyn kehotuksen mukaisesti helmikuussa 1920. Kun Pohjois-Karjalan Lotta Svärd paikallisyhdistykset kokoontuivat maaliskuussa 1921 yhteiseen piirikokoukseen, valittiin Anna Terä piirijohtokunnan sihteeriksi sekä edustamaan koko Joensuun piiriä tulevaan Helsingissä järjestettävään valtakunnalliseen piirien edustajien kokoukseen – valtakunnallisen Lotta Svärd -järjestön perustavaan kokoukseen.

Valtakunnallisen Lotta Svärd -järjestön yhteisiä sääntöjä tarkasteltiin ja uudistettiin vuonna 1924. Anna Terä ehdotti keskusjohtokunnan ja piirien edustajien yhteisessä kokouksessa, että sääntöihin lisättäisiin sana ”uskontoa” kodin ja isänmaan rinnalle. Sana lisättiin lopulta sääntöihin, vaikka sääntökomitea ei sitä alun perin suositellutkaan. Ratkaisun taustalla oli todennäköisesti pyrkimys järjestön mahdollisimman laajaan kannatukseen: uskonto-sanan puuttuminen saattaisi vaikuttaa kielteisesti kristillisen maailmankatsomuksen omaavien päätökseen liittyä jäseneksi. Lisäksi on tulkittu, että korostamalla uskonnollista maailmankatsomusta järjestö halusi painottaa vastustavansa kommunismia.

Vastuuna Pohjois-Karjalan piirin neuvontatyö 1920-luvulla

Anna Terä toimi Joensuun piirin piirisihteerinä vuosina 1921–1927. Lisäksi hän vastasi piirin neuvontatyöstä lähes koko 1920-luvun ajan. Anna Terä teki ahkerasti neuvontamatkoja eri puolille Pohjois-Karjalaa – syrjäseutuja myöden. Neuvonta- ja valistustyössä hänen lahjojansa hyödynsi jo varhaisessa vaiheessa myös Lotta Svärdin keskusjohtokunta, sillä esimerkiksi vuonna 1922 hänet lähetettiin esitelmöimään lottatyön tärkeydestä Joensuun piirin lisäksi myös Mikkelin ja Viipurin piireihin.

Neuvojan ominaisuudessa Anna Terä vastasi myös piirissään järjestettävistä neuvontapäivistä. Neuvontapäivien tarkoituksena oli antaa lotille paikallistason koulutusta esimerkiksi oman jaoston toiminnasta, mutta myös yleisemmin Lotta Svärd -järjestöstä ja siihen kuulumisesta. Neuvontapäivät kestivät yleensä yhdestä muutamaan päivään. Koulutettuna sairaanhoitajana Anna Terä pystyi neuvontapäivillä ja kursseilla kouluttamaan myös lääkintäjaoston lottia. Esimerkiksi vuonna 1927 Joensuussa järjestetyillä viikon mittaisilla neuvontapäivillä koulutettiin sekä muonitus- että lääkintäjaoston lottia, ja Anna Terä toimi kurssien lääkintätyöstä vastaavana neuvojana. Muonituslottia kouluttamaan oli saapunut keskusjohtokunnan lähettämä muonitusneuvoja.

Neuvontatyö sekä lottien koulutus säilyi 1930-luvullakin tärkeänä Anna Terälle hänen tekemässään lottatyössä, vaikka hän ei itse enää virallisesti neuvojana toiminutkaan. Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajana ja lääkintäjaoston päällikkönä hän toimi kuitenkin edelleen useiden kurssien johtajana sekä luennoitsijana. Anna Terä ymmärsi neuvontapäivien merkityksen lottatyön kehittäjänä, ja esimerkiksi vuonna 1930 hän ilmaisi tyytymättömyytensä, kun Pohjois-Karjalan paikallisosastojen puheenjohtajille sekä muonitusjaoston päälliköille järjestetyille yhteisille neuvontapäiville osallistui vain muutamien paikallisosastojen edustajia. Vuonna 1931 hän osallistui Lotta Svärd -piirien puheenjohtajille järjestetyille neuvontapäiville, joissa hän alusti kysymyksen piirien neuvontatyön ja tarkastusmatkojen tehostamisesta. Anna Terä toivoi, että neuvontatyötä tehostettaisiin esimerkiksi lisäämällä neuvojia, sillä paikallisosastoissa olisi heille suurta tarvetta. Paikallisosastojen pääasiallisin toimintamuoto oli ompeluillat, joissa lotat ompelivat suojeluskunnille varusteita sekä valmistivat myyjäisiin ja arpajaisiin erilaisia käsitöitä. Ompeluiltoihin järjestettiin välillä myös ohjelmaa. Anna Terä oli suosittu ompeluiltojen vieras, ja hän hyödynsikin tilaisuudet lottien valistamiseen: ompeluillan aikana saattoi pitää vaikkapa luennon saniteettilotille.

Vuonna 1923 järjestettiin Joensuussa ensimmäiset rajaseutukurssit. Kursseille osallistui lottia Joensuun piirin lisäksi Sortavalan sekä Viipurin piireistä. Joensuun piirin johtokunnassa syntyi ajatus piirien yhteisten kurssien järjestämisestä, jotta lottien koulutusta oli mahdollista laajentaa kustannustehokkaalla tavalla. Samalla eri piireillä oli tilaisuus jakaa tietoa ja osaamista keskenään sekä luoda yhteishenkeä ja innokkuutta lottatyön tekemiseen. Anna Terä huolehti ensimmäisten kurssipäivien sujuvuudesta sekä esitelmöi kurssilaisille yhteiskunnallisista aiheista. Rajaseutukursseja oli järjestämässä myös Lotta Svärdin keskusjohtokunta, ja vastaavia kursseja järjestettiin jatkossa Pohjois-Karjalan piirissä säännöllisesti.

Anna Terä koki rajaseutujen lottien kouluttamisen tärkeäksi, sillä hän uskoi, että erityisesti rajaseutulottien ”tuli olla valppaina”, koska heitä tarvittaisiin ensimmäisinä mahdollisen hyökkäyksen sattuessa. Anna Terä nosti rajaseutujen turvallisuuskysymyksen aktiivisesti esille myös poliittisessa toiminnassaan. Esimerkiksi vuonna 1924 Kansallisen Kokoomuksen puoluekokouksessa Helsingissä hänen ehdotuksestaan puolueohjelmaan lisättiin kirjaus, jonka mukaan rajaseutujen suojeluskunnat tarvitsisivat valtiolta enemmän taloudellista tukea.

Paikallis- ja kyläosastoja perustamassa

Anna Terän varhaisen lottatyön merkittävimpiin ansioihin kuuluu hänen huomattava vaikutuksensa uusien paikallis- ja kyläosastojen perustamiseen Pohjois-Karjalan alueella. Joensuun piirin vuosikokouksessa vuonna 1923 hän nosti asian esille alustamalla kysymyksen ”lottatyön vilkastuttamisesta piirissä”. Aiheesta virinneen keskustelun perusteella tehtiin päätös, että Lotta Svärd -kyläosastoja perustettaisiin joka
paikallisosastoon niin monta kuin mahdollista, tai vähintään sellaisiin kyliin, joissa oli jo suojeluskuntaosasto.

Anna Terä edisti tätä tavoitetta muun muassa neuvonta- ja valistusmatkoillaan. Hän kiersi Polvijärvellä vuonna 1924 paikkakunnan suurimmissa kylissä puhumassa, ja perusti matkan aikana viisi kyläosastoa. Lisäksi hän oli suosittu puhuja esimerkiksi suojeluskunnan tapahtumissa ja propagandapäivillä. Esimerkiksi kun Ilomantsissa paljastettiin sankaripatsas juhlallisin menoin vuonna 1922, Anna Terällä oli päivän aikana tilaisuus pitää esitelmä suojeluskunnan naisille, jonka seurauksena päätettiin perustaa Lotta Svärd -paikallisosasto. Myös Taipaleella Anna Terän innostava puhe suojeluskunnan hiihtokilpailujen iltamissa johti Lotta Svärd -kyläosaston perustamiseen.

Pielisensuuhun perustettiin lottien oma paikallisosasto luonnollisesti Anna Terän johdolla vuonna 1923. Pielisensuun Lotta Svärd -paikallisosaston perustava kokous järjestettiin suojeluskunnan leiripäivän yhteydessä. Aina uusien lottaosastojen perustaminen ei kuitenkaan onnistunut suunnitellusti. Vuonna 1929 Pielisensuun paikallisosasto järjesti Lehmon kylässä kokouksen illanviettoineen tavoitteenaan perustaa sinne oma kyläosasto. Paikalle ei kuitenkaan saapunut tarpeeksi asiasta kiinnostuneita, joten kyläosasto jäi tuolloin perustamatta. Pohjois-Karjalan 10-vuotisjuhlajulkaisussa kerrotaan kuitenkin, että Lehmoon perustettiin vielä saman vuoden aikana oma kyläosasto, mikä osoittaa, ettei tilaisuus kuitenkaan ollut turha.

Joensuun piirin piirisihteerin ja neuvontatyöntekijän ominaisuudessa Anna Terä oli henkilö, joka yleensä edusti piiriä paikallisosastojen perustamiskokouksissa. Anna Terä mainitaankin useiden paikallis- ja kyläosastojen perustavissa kokouksissa johtamassa puhetta. Anna Terän omistautumista työhönsä havainnollistaa hyvin hänen kirjoituksensa ”Muistelmia talvisilta ja kesäisiltä kierroilta” Pohjois-Karjalan Suojeluskuntalainen lehdessä. Kirjoituksessa kuvataan, kuinka lumimyrsky oli kerran yllättänyt hänet matkalla, mutta määränpäähän oli silti päästävä – olihan hänet kutsuttu perustamaan uutta lottaosastoa. Matka taitettiin hevoskyydillä, ja perille saavuttuaan hänellä ”oli sielukin sisällä jäässä”. Lämmin ja ystävällinen vastaanotto sulatti kuitenkin matkalaisen, ja ”iloisin mielin käytiin perustamaan lottien kyläosastoa”.

Piirilehden toimituksessa

Anna Terä oli mukana toimittamassa Joensuun suojeluskuntapiirin piirilehtiä yli kymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen lehti oli Joensuun ja Sortavalan suojeluskuntien yhteinen piirilehti Rajan Turva, jota julkaistiin vuonna 1923. Lehden toimituskunnassa oli kaksi lottaa: Anna Terä Joensuun sekä Fanni Luukkonen Sortavalan piiristä. Joensuun piiri kaipasi kuitenkin omaa julkaisua, sillä Rajan Turvassa Sortavalan piiriä käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin huomattavasti Joensuuta enemmän. Loppuvuodesta 1923 syntyi ajatus oman piirilehden perustamisesta. Lehti sai nimekseen Pohjois-Karjalan Suojeluskuntalainen, ja Anna Terä kuului sen toimituskuntaan vuoteen 1935 saakka. Tämän jälkeen hän toimi vielä lehden vakinaisena avustajana aina sen ilmestymisen päättymiseen asti. Lehti keskittyi pääasiassa suojeluskuntaa koskeviin asioihin, mutta Lotta Svärd -järjestöllä oli siinä oma vakituinen palstansa, jossa julkaistiin lottatoimintaa käsitteleviä kirjoituksia. Piirilehden ensimmäisessä numerossa Anna Terä toivoi, että lehti voisi toimia eräänlaisena yhdyssiteenä Pohjois-Karjalan lottien keskuudessa sekä välineenä, jonka avulla he voisivat tutustua toistensa työtapoihin ja saavutuksiin. Hän kehottikin eri paikallis- ja kyläosastoja lähettämään ahkerasti toimitukseen uutisia ja valokuvia kaikesta mahdollisesta lottatoiminnasta Pohjois-Karjalan alueella.

Lapset mukana lottatyössä

”Anna Terällä on suuri perhe, hän on kasvattanut lapsensa isänmaata varten – ne ovat vanhimmasta nuorimpaan harmaitten värien kantajia.” Näin kuvattiin Anna Terän perhettä Lotta Svärd -lehdessä vuonna 1931.

Anna Terän kaikki tyttäret kuuluivat Lotta Svärd -järjestöön. Pojat olivat mukana suojeluskunta- ja partiotoiminnassa. Erityisen aktiivinen lottatoimija oli hänen vanhin tyttärensä Terttu Terä, joka osallistui järjestön toimintaan koko sen olemassaolon ajan. Terttu Terä kuului 1920-luvulla Joensuun paikallisosaston johtokuntaan sekä toimi vuonna 1923 Joensuun sairaanhoitojaoston päällikkönä. 1930-luvulla Terttu Terä vaikutti Pielisensuun paikallisosastossa toimien sen puheenjohtajana sekä muonitusjaostonpäällikkönä. Lisäksi Anna Terän lapset tukivat lottatoimintaa äitinsä rinnalla osallistumalla erilaisiin lottien järjestämiin tapahtumiin tai toimimalla lottakursseilla kouluttajina. Esimerkiksi ylioppilas Taimi Terä luennoi äitinsä johtamilla rajaseutukursseilla vuonna 1926. Martti Terä puolestaan luennoi kaasusuojelusta Pohjois-Karjalan lottapiirin piirikursseilla keväällä 1931. Kaarlo Terä kirjoitti runoja, joita julkaistiin Pohjois-Karjalan Suojeluskuntalaisessa, ja hän lausui niitä usein myös lottien järjestämissä iltamissa. Äitinsä esimerkkiä seuraten Martti ja Kaarlo pitivät myös puheita. Kaarlo Terä esimerkiksi käsitteli vuonna 1937 Pielisensuun lottien iltamissa pitämässään puheessa ”isänmaan puolustustahdon lujittamista sekä suojeluskunta- ja lottatyön merkitystä tulevaisuudessa”.

Terän perhe oli todennäköisesti varsin tavanomainen suojeluskunta- ja lotta-aatetta kannattanut porvarillinen perhe, jossa perheenjäsenet kasvatettiin jo varhain kunnioittamaan kotia, uskontoa ja isänmaata. Ajalle tyypillisen nationalistisen ajatustavan mukaan perhe ja kansakunta rinnastettiin usein toisiinsa, mistä voi nähdä heijastuksia jo Anna Terän varhaisissa poliittisissa kannanotoissa:

”Kaikki me työskentelemme kotimme, perheemme ja omaistemme hyväksi. Raskainkaan työ ei tunnu vaikealle, kun meitä velvoittaa rakkaus. Isänmaa on suuri yhteinen kotimme, kansamme on suuri perhe. Tehkäämme työtä sen hyväksi.”

Anna Terä korosti puheissaan usein, kuinka maanpuolustustyö oli koko perheen velvollisuus, ja että vanhempien tuli erityisesti vahvistaa lapsiensa ”henkistä puolustuskuntoisuutta sekä puolustustahtoa”. Äitien tärkeimpänä tehtävänä oli kasvattaa lapsistaan isänmaataan rakastavia ja sitä puolustavia kansalaisia. Lottaäidin tuli täyttää velvollisuutensa sekä kotiaan että isänmaataan kohtaan:

”Naisen – äidin – kasvattajan käteen on ensi sijassa uskottu se siemen, jolla hengen toukomaa kylvetään. Hänestä ensi sijassa riippuu, onko sillä nuorisolla, jonka kestettäväksi joutuu tulevien aikojen kärsimykset, se totuuden mieli ja luonteen tarmo, että se voi, ei ainoastaan työssä, vaan myöskin taistelussa kestää ja viettelykset voittaa.”

Lottien tekemä kasvatustyö ei kuitenkaan rajoittunut vain omaan kotiin ja perheeseen. Anna Terä katsoi tärkeäksi maanpuolustustahdon levittämisen myös kodin ulkopuolelle – kansakunnan yhteiseen kotiin: ”Arvoisat lotat! Puhuimme vasta velvollisuuksista omassa kodissamme. Mutta mieleeni johtuvat nuo myöskin tuhannet toiset kodit kaupunkien salongeissa ja kellarikerroksissa sekä Suomen kaukaisilla salomailla – nuo kodit, joiden naiset eivät ole joukkoomme yhtyneet. Niidenkin kotien tulee kohota turvapaikoiksi, joissa valpas vartiojoukko kansallisuuttamme suojelee. […] Tämä velvoittaa meitä työhön kodin ulkopuolella. Tämä velvoittaa meitä Lotta Svärd -yhdistyksen jäseniä antamaan osan työstämme sille yhdistykselle, johon olemme liittyneet ja jonka tarkoituksena on naisten herättäminen ja kehittäminen sen puolustusjoukon avuksi, joka on vannoutunut suojaamaan uskontoa, kotia ja isänmaata”.

Vuodet Pohjois-Karjalan piirin johdossa

Anna Terä toimi Lotta Svärd Pohjois-Karjalan -piirin puheenjohtajana vuosina 1929–1932 sekä vuonna 1931 lääkintäjaoston päällikkönä. Hänen puheenjohtajakautensa aikana 1930luvun taitteessa Suomessa kärsittiin talouslamasta johtuneesta pula-ajasta, joka näkyi myös Pohjois-Karjalan lottien toiminnassa. Varainhankinta vaati kekseliäisyyttä, ja lotat työskentelivät lisäksi paljon erilaisten avustustöiden parissa. Lotat tarjosivat apuaan erityisesti puutteessa eläville, kuten köyhille lapsille ja sotainvalideille.

Vuonna 1929 Pohjois-Karjalan lotat päättivät ryhtyä viljelemään perunoita muonitusta ja varainhankintaa varten. Suunnitelman mukaan jokainen lotta, jolla siihen oli mahdollisuus, istuttaisi kotonaan penkillisen perunoita Lotta Svärd -järjestön hyväksi. Syksyllä kyläosastot ottaisivat käyttöönsä perunoista sen määrän, jonka arvioitiin tarvittavan alueen erilaisissa muonitustilaisuuksissa. Loput perunat lähetettäisiin piiriin käytettäviksi piirikurssien ja leiripäivien muonituksessa. Ylimääräiset perunat oli tarkoitus myydä, mikä tukisi lottien varainhankintaa. Lisäksi lottia kehotettiin viljelemään puutarhoissaan myös juureksia suojeluskuntalaisten muonitusta varten. Anna Terä toivoi, että onnistuessaan suunnitelma edistäisi järjestön taloudellista omavaraisuutta. Lähteet eivät kerro, miten perunan viljeleminen Pohjois-Karjalan piirissä onnistui. Pielisensuun paikallisosaston lotat kuitenkin viljelivät juureksia vuonna 1933 taloutensa tukemiseksi, mikä viittaisi siihen, että vastaava toiminta oli koettu hyödylliseksi aikaisemminkin.

Terttu Terän johdolla Pielisensuun lotat olivat samana vuonna suunnitelleet myös kioskin perustamista. Lotat olisivat halunneet vuokrata Penttilän sahan alueella sijainneen kioskin, mutta epäilivät, etteivät sahan työntekijät haluaisi lottien erilaisen maailmankatsomuksen vuoksi asioida lottien pitämässä kioskissa. Päätettiin, että Terttu Terä yrittäisi vuokrata kioskitilan yksityishenkilönä, ei Lotta Svärdin edustajana. Ei kuitenkaan ole tiedossa, miten tämän salamyhkäisen suunnitelman lopulta kävi.

Linnan lotat

Anna Terä kuului Pohjois-Karjalan Lotta Svärd -piirin sisällä toimineeseen eri paikallisosastojen jäsenistä koostuneeseen Linnan lotat -ryhmään. Ryhmä aloitti toimintansa vuonna 1931, ja sen ensisijainen tarkoitus oli avustaa suojeluskuntapiirin piiriesikuntaa. Ryhmän yhtenä tavoitteena oli esimerkiksi hankkia vasta remontoituun ja vuonna 1929 suojeluskunnan käyttöön vihittyyn Pielisjoen linnaan sisustusta, kuten erilaisia huonekaluja.

Linnan lottiin kuului vuonna 1932 yhteensä seitsemän lottaa, jotka olivat paikallisosastojensa vaikutusvaltaisimpia henkilöitä – useimmat piiriesikunnan virkailijoiden vaimoja. Vuodesta 1932 lähtien ryhmä toimi Lotta Svärd Pielisensuun paikallisosaston yhteydessä. Tämä mahdollisti ryhmän suhteellisen itsenäisen työskentelyn. Linnan lotat saivat nimittäin esittää asiansa suoraan Lotta Svärdin piirijohtokunnalle sekä suojeluskunnan piiriesikunnalle, mutta paikallis- ja kyläosastoja lähestyessään – esimerkiksi varainhankinta-asioissa – heidän tuli ensin hyväksyttää ehdotuksensa piirijohtokunnassa.

Varoja suojeluskunnan piiriesikunnalle Linnan lotat hankkivat järjestämällä ahkerasti erityisesti myyjäisiä. Heillä oli oma ompeluseuransa, joka kokoontui kerran viikossa valmistamaan käsitöitä tulevia myyjäisiä varten. Muiden käsitöiden ohella Linnan lotat valmistivat myyntiin omaa erikoistuotettaan – vanerista pienoistuulimyllyä. Lisäksi piirin paikallisosastot avustivat Linnan lottia pyydettäessä erilaisten myyjäistuotteiden hankkimisessa. Linnan lottien myyjäiset järjestettiin yleensä Joensuussa Pielisjoen linnassa. Vuonna 1931 päätettiin kuitenkin rohkeasti toimeenpanna kaksipäiväiset myyjäiset myös Helsingissä, yliesikunnan virkailijoiden kahvilassa, ”Kultaisessa lahtarissa”. Anna Terä lähti kahden muun Linnan lotan kanssa junalla Helsinkiin, matkassaan pohjoiskarjalaisia herkkuja, kuten kukkoja ja karjalanpiirakoita. Myyjäisiä oli mainostettu pääkaupungin sanomalehdissä, ja ne olivatkin suuri menestys, sillä kaikki tuotteet myytin loppuun jo yhdessä päivässä.

Linnan lottien toiminta vaikuttaa muutenkin olleen varsin menestyksekästä, sillä jo ensimmäisenä vuotenaan he onnistuivat sisustustavoitteensa toteuttamisessa ja hankkivat piiripäällikön virkahuoneeseen kalusteita sekä konttorituoleja virkailijoille. Tämän lisäksi Linnan lotat maalauttivat Pielisjoen linnan lattiat sekä hankkivat tarvittavaa kurssi- ja muonituskalustoa. Linnan lottien kuusivuotisen toiminnan aikana he tukivat suojeluskunnan piiriesikuntaa noin 45 000 markalla. Piiriesikunta arvosti kovasti Linnan lottien tekemää työtä, ja esitti jouluna 1932 heille piirilehden välityksellä julkiset kiitoksensa:

”Piiriesikunta lausuu täten vilpittömät kiitoksensa Linnan lotille, jotka vaivojaan säästämättä kotoisten toimiensa lisäksi myöhäisiin iltahetkiin asti ovat ahertaneet käsitöitä ja järjestäneet myyjäisiä Piiriesikunnan niukkojen rahavarain lisäämiseksi sekä kaikille sk.-piirin alueen lotille, jotka niin myötämielisesti ovat suhtautuneet Linnan lottain puuhiin ja runsailla avustuksillaan tukeneet heidän Piiriesikunnan hyväksi tekemäänsä kaunista työtä.”

Vuonna 1937 Linnan lotat -ryhmä lopetti toimintansa ja lahjoitti kertyneen omaisuutensa. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Suojeluskuntapiirin Kannatusyhdistykselle tehtiin 20 000 markan lahjoitus ”vaikeiden aikojen rahastoon”, ja Lotta Svärd Niinivaaran kyläosastolle luovutettiin jäljelle jääneet myymättömät Linnan lottien valmistamat käsityöt.

Linnan lottien välistä ystävyyttä ja yhteishenkeä kuvastaa hyvin Linnan lottien Anna Terälle hänen 60-vuotis syntymäpäivänään tuoma onnittelutervehdys. Lotat muistivat Anna Terää sohvatyynyllä, johon oli ommeltu Pielisjoen linnan kuva sekä kaikkien Linnan lottien nimet.

Mamma Terä

Anna Terä vaikuttaa olleen Pohjois-Karjalan lottien ja suojeluskuntalaisten keskuudessa varsin pidetty ja arvostettu johtohahmo. Hänet tunnettiin suojeluskunta- ja lottapiireissä yleisesti lempinimellä ”mamma” tai ”mamma Terä”. On melko todennäköistä, että hän käytti lottien parissa nimitystä myös itse, sillä julkaisemissaan kirjoituksissa hän usein viittaa itseensä mammana ja hän myös toisinaan allekirjoitti tekstejään pelkällä nimimerkillä ”Mamma”.

Kun Anna Terä täytti 60 vuotta, Pohjois-Karjalan Suojeluskuntalaisessa julkaistiin useita muistelmia ja runoja heidän omasta mammastaan. Kirjoitukset antavat vaikutelman henkilöstä, joka todennäköisesti vaati paljon, mutta myös antoi itsestään paljon. Häntä kuvataan rehdiksi, hyväntuuliseksi, ymmärtäväiseksi, ja lisäksi varsin suorapuheiseksi henkilöksi, joka kykeni myöntämään myös omat virheensä. Muistelmissa ja runoissa korostuu hänen lempeä sekä sydämellinen äitihahmomaisuutensa, joka yhdistyi tomeraan ja toimeliaaseen johtajuuteen.

Kenttäsairaalahanke ja syytökset Anna Terää kohtaan vuonna 1933

1920-luvun lopulla Lotta Svärd -piirit alkoivat keskusjohtokunnan asettaman lääkintäkomitean ehdotuksen mukaisesti varustamaan niitä sairaalamuodostelmia, joita suojeluskunnat mahdollisen liikekannallepanon toteutuessa tarvitsisivat. Vuonna 1930 puolustusministeriö esitti Lotta Svärd -järjestölle oman pyyntönsä kenttäsairaaloiden varustamisesta: päämääräksi asetettiin yhteensä kahdeksan 150-paikkaisen kenttäsairaalan täydellinen varustaminen. Anna Terä esitteli hankkeen Pohjois-Karjalan paikallisosastojen edustajille piirin vuosikokouksessa 1927. Piirille oli annettu tavoitteeksi 200-paikkaisen kenttäsairaalan varustaminen, ja lisäksi toivomuksena oli, että kuluvan vuoden aikana varustettaisiin näistä jo 50 potilaspaikkaa. Tämä osoittautui kuitenkin liian haasteelliseksi.

Pohjois-Karjalan piirissä kenttäsairaalahankkeeseen osallistuttiin paikallisosastoissa keräämällä varoja varusteiden hankkimista varten sekä valmistamalla varusteita myös itse. Vuonna 1928 perustettiin rahasto sairasvuodetarvikkeita varten. Varusteiden valmistaminen työllisti paikallisosastoja valtavasti, mutta vuoden 1930 loppuun mennessä kenttäsairaalavarusteita oli saatu valmiiksi 50 potilaspaikkaa varten. Pohjois-Karjalan piirissä oltiin kuitenkin sitä mieltä, ettei piiri pysty valmistamaan enempää kuin jo valmiit 50 potilaspaikkaa. Seuraavana vuonna päätettiin työskennellä kenttäsairaalavarusteiden hankintaa varten perustetun rahaston kartuttamiseksi keskittymällä varainhankintaan.

Vuonna 1933 Pohjois-Karjalan piirin vieraaksi saapui keskusjohtokunnan varapuheenjohtaja Märta Björkenheim, jonka oli tullut tarkastamaan piirin valmiit kenttäsairaalavarusteet. Tarkastuksessa varusteet todettiin puutteellisiksi, eivätkä ne siis vastanneet vaatimuksia. Rahaston varoilla tuli hankkia puuttuvat tarvikkeet. Lisäksi piiri sai nuhteita siitä, ettei varusteita ja kankaita ollut hankittu yhteisostona muiden piirien kanssa keskusjohtokunnan kautta.

Suurin syytös oli kuitenkin vielä edessä, ja se koski Anna Terää. Björkenheimin mukaan Anna Terä olisi ilmoittanut keskusjohtokunnalle sopimuksesta, jossa valtio kustantaisi Pohjois-Karjalan piirille toiset 50 potilaspaikkaa. Asiasta oli ilmeisesti tehty edesmenneen kenraali Bornsdorffin kanssa suullinen sopimus. Lisäksi Björkenheim syytti Anna Terää yrityksestä myydä valtiolle piirinsä hankkimia kenttäsairaalavarusteita presidentti Svinhufvudin avustuksella tämän pääministerikaudella. Björkenheimin mukaan Anna Terä oli tavannut saman asian puitteissa myös kenraali Bornsdorffin, jonka kutsusta hän itsekin oli osallistunut samaan tapaamiseen. Kenraali Bornsdorff sekä keskusjohtokunnan puheenjohtaja Fanni Luukkonen katsoivat Anna Terän toimineen vastoin sääntöjä, sillä tämä oli kokonaan sivuuttanut keskusjohtokunnan asioiden käsittelyssä. Lisäksi keskusjohtokunta oli sivuutettu myös piirin kenttäsairaalan varustehankintojen yhteydessä.

Anna Terä oli järkyttynyt häneen kohdistetuista syytöksistä ja puolustautui kirjoittamalla piirijohtokunnalle kirjeen, jossa hän selitti oman näkemyksensä tapahtumista. Anna Terän tavoitteena oli ollut saada varustettua piiriin 100 potilaspaikan kenttäsairaala, ilmeisesti keskusjohtokunnan toiveesta, ja tähän tarkoitukseen hän tarvitsi valtion tukea. Hänen suunnitelmanaan oli ollut anoa piirijohtokunnalle 150 000 markkaa valtionapua, jolla kenttäsairaalavarusteita täydennettäisiin. Mahdolliset jäljelle jääneet varat olisi lahjoitettu suojeluskuntapiirille. Suojeluskunnan piiripäällikkö eversti Sainio oli hyväksynyt Anna Terän esittelemän suunnitelman. Tämän jälkeen Anna Terä oli ollut yhteydessä Svinhufvudiin, joka oli suostunut auttamaan, mikäli Terä saisi suosituksen ensin vielä yliesikunnasta.

Anna Terä oli kuitenkin päättänyt vierailla vielä kenraali Bornsdorffin luona ennen käyntiään yliesikunnassa. Kenraalin luo hän oli mennyt keskusjohtokunnan kautta, ja Märta Björkenheim oli silloin lähtenyt hänen mukaansa, ei kenraalin kutsusta. Bornsdorff oli hyväksynyt Anna Terän suunnitelman. Lisäksi Anna Terän mukaan ei ollut mahdollista, että kenraali olisi moittinut häntä varusteiden myymisestä, sillä sellaisesta asiasta ei vierailun aikana keskusteltu.

Myös yliesikunnassa Anna Terän suunnitelma otettiin hyvin vastaan ja se sai eversti Palojärven ja kenraali Malmbergin hyväksynnän, joten Anna Terä päätti käydä keskusjohtokunnassa esittelemässä suunnitelmaansa. Keskusjohtokunta oli kuitenkin jo kuullut asiasta Märta Björkenheimiltä. Keskusjohtokunnan puheenjohtaja Fanni Luukkonen oli kritisoinut jyrkästi Anna Terän suunnitelmaa sekä yritystä myydä kenttäsairaalavarusteita valtiolle. Anna Terä oli turhaan yrittänyt selittää asiaa Fanni Luukkoselle ja oikaista väärinkäsitystä, joka Terän mukaan todennäköisesti johtui Björkenheimin puutteellisesta suomenkielentaidosta. Luukkosen nuhteluista pahoillaan ollut Anna Terä päätti lopettaa suunnitelmansa edistämisen.

Pohjois-Karjalan piirijohtokunta ei tiennyt Anna Terän suunnitelmista lukuun ottamatta piirin sihteeriä, jolle hän oli kertonut aikeistaan. Hän oli aikonut kertoa suunnitelmastaan piirijohtokunnalle siinä vaiheessa, kun sen onnistumisesta olisi varmuus. Anna Terää puolustivat asiassa Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin piiripäällikkö eversti Sainio sekä yliesikunnan eversti Palojärvi, jotka molemmat vahvistivat Anna Terän kertomuksen. Fanni Luukkonen puolestaan ilmoitti, että hänen oli ollut pakko ojentaa Anna Terää ja huomauttaa tämän vääristä toimintatavoista: Terä oli sivuuttanut keskusjohtokunnan ja asioinut ainoastaan suojeluskunnan kanssa.

On varsin oletettavaa, että syytös kenttäsairaalavarusteiden myymisestä on perustunut väärinkäsitykseen. Märta Björkenheim todennäköisesti ymmärsi Anna Terän ehdotuksen valtiotuen anomisesta väärin. Lisäksi, kuten Pohjois-Karjalan lottapiiriä tutkinut Terhi Tuononen huomauttaa, varusteiden myyminen ei olisi ollut edes järkevää, sillä piiri tarvitsi lisää varusteita, ei päinvastoin.

On kuitenkin syytä todeta, että Anna Terä edisti suunnitelmaansa Lotta Svärd -järjestön toimintatapojen vastaisesti. Hänen olisi kuulunut hyväksyttää suunnitelma ensin piirijohtokunnassa, joka puolestaan olisi vienyt asian eteenpäin keskusjohtokunnan hyväksyttäväksi. Tapaus kuvastaa kuitenkin hyvin Anna Terän toimeliaisuutta sekä motivaatiota lotta- ja maanpuolustustyötä kohtaan. Lottapiirinsä puheenjohtajana sekä linnan lotat -ryhmän jäsenenä hän on saattanut arvioida oman toimivaltansa rajat virheellisesti liian joustaviksi. On myös mahdollista, että omatoimisena, määrätietoisena sekä hyvät suhteet eri tahoihin omaavana henkilönä, hän on vilpittömästi uskonut edistävänsä asiaa parhaiten toimimalla ensin itse, ja vasta sitten järjestön toimintamallin mukaisesti.

Sytyttäväsanainen puhuja kansallistunnon kohottajana

Anna Terä muistetaan erityisesti taitavana ja ahkerana puhujana. Pohjois-Karjalan Lotta Svärd -piirin 10-vuotisjuhlassa esitettyjen tilastojen mukaan hän olisi pitänyt pelkästään ensimmäisten kymmenen toimintavuoden aikana 958 puhetta erilaisissa tilaisuuksissa, kuten juhlissa ja iltamissa. Anna Terän puhujan lahjoja hyödynsivät Lotta Svärd järjestön lisäksi muutkin hänelle tärkeät järjestöt sekä poliittiset puolueet. Sanomalehtikirjoituksissa Anna Terää kuvaillaan ”sytyttäväsanaiseksi puhujaksi” ja ”tunnetuksi sananjulistajaksi” sekä hänen puheitaan ”innostaviksi”, ”voimakashenkisiksi” sekä ”kansallistuntoa kohottaviksi”.

Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin piiripäällikkö eversti Sainio muisteli vuonna 1934 ensimmäistä kertaa, jolloin hän kuuli Anna Terän pitämän isänmaallisen puheen. Puhuja oli selvästi tehnyt Sainioon lähtemättömän vaikutuksen: ”Puhuja kolkutti jokaisen kuulijansa sydämiä, osasi herättää jokaisen omantunnon kuvatessaan niin rikkaan kuin köyhänkin velvollisuudesta osallistua voimiensa ja kyvyn mukaan oman rakkaan isänmaansa raskain veriuhrein saavutetun itsenäisyyden jatkuvaan turvaamiseen. Tämä vanha, monen jo kuulemma asia kävi nyt jokaiselle selväksi, niin oikein ja sopivalla tavalla se nyt tässä puheessa selvitettiin. Puheen loputtua en tahtonut uskoa sen vaikutusta. Yleisöön oli mennyt aivan toinen henki. Suurten kysymysten selvittely oli saanut vastakaikua ja tulin vakuutetuksi, että monet kuulijat vielä myöhemminkin ajatuksissansa tekivät itselleen hiljaisia kysymyksiä.”

Pohjois-Karjalan Suojeluskuntalaisessa nimimerkillä ”Kiertäjä” kirjoittanut puolestaan kuvasi Anna Terän spontaanisti pitämää puhetta ja sen vaikutusta kuulijoihin seuraavasti:

”Inspiratsiooni kohosi hetki hetkeltä, se kasvoi, laajeni ja lämmitti temmaten mukaansa koko kuulijakunnan. Kaikki oli yhtenä korvana, jokainen sana ahmittiin. Mamma oli kuin Demosthenes tai Perikles, joka hallitsi sanalla kokonaista kansakuntaa. Se oli varmaan parhaita puheita, mitä mamma on koskaan pitänyt. Sillä tuskinpa koko salintäyteisessä kuulijakunnassa oli yhtään kuivaa silmäparia”.

Kiertäjä

Anna Terää pidettiinkin lotta- ja suojeluskuntapiireissä yhtenä maan parhaana puhujana, jonka puheissa korostuivat erityisesti isänmaallisuus sekä lottatyön merkitys maanpuolustuksessa. Näiden teemojen ohella hänen puheensa käsittelivät usein Lotta Svärd -järjestön syntyhistoriaa, sen yhteyttä muihin järjestöihin sekä järjestötoiminnan vaikutusta yhteiskuntaan yleisemmällä tasolla. Anna Terä oli myös aktiivinen kotimaisten tuotteiden puolesta puhuja. Erityisesti 1930-luvulla Anna Terän puheiden yhdeksi keskeiseksi teemaksi nousi vapaussodan veteraanien kohtelu. Hänen mukaansa rintamamiesten huolenpito oli alusta alkaen ollut puutteellista, ja monet veteraanit elivät suoranaisessa köyhyydessä ja kurjuudessa. Hänestä oli erikoista, että Suomessa rintamamiehiä kohdeltiin huonosti, kun muualla maailmalla sotien invalideja kunnioitettiin ja heistä huolehdittiin. Yhdeksi syyksi Anna Terä esitti valtaapitävien välinpitämätöntä suhtautumista rintamamiesten perinnön vaalimiseen. Hän korosti puheissaan, että vapaa Suomi ei saisi unohtaa vapauttajiaan. Hänestä myös nuorella sukupolvella oli velvollisuus toimia rintamamiesasian hyväksi.

Vuonna 1938, kun sisällissodasta oli kulunut 20 vuotta, Anna Terä alusti Lotta Svärd yhdistyksen Pohjois-Karjalan piirin vuosikokouksessa keskustelukysymyksen vapaussodan invalidien avustamisesta. Hänen ehdotuksestaan päätettiin, että kaikki piirin osastot sekä piirijohtokunta myöntäisivät varoja sotainvalidien tukemiseen. Anna Terä osallistui 1930-luvulla myös Joensuun seudun Rintamamiesyhdistyksen naisosaston toimintaan, ja hänen luonaan järjestettiin esimerkiksi naisosaston ompeluiltoja.90 Vuonna 1939 päätettiin Anna Terän aloitteesta sisällyttää Pohjois-Karjalan piirissä lottien tehtäviin myös rintamamieshuolto sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ollut Rintamamiesyhdistyksen naisosastoa. Rintamamieshuollosta vastaisi varusjaosto, johon perustettaisiin tehtävää varten oma huolto-osasto.

Anna Terän maanpuolustusta käsittelevissä puheissa korostui ”henkisen puolustuskuntoisuuden” merkitys sekä vanhempien (erityisesti äitien) ja lottien keskeinen rooli vahvan puolustustahdon omaavan nuorison kasvattajina. Hänen mukaansa maanpuolustus oli kuitenkin kaikkien yhteinen tehtävä – nuoren ja vanhan sekä köyhän ja rikkaan – sillä rajan takana heitä kaikkia uhkasi sama vaara. Anna Terä varoitti turvautumasta liikaa ajatukseen, jonka mukaan todellisen hädän hetkellä vaarasta selvitään, koska ”on selvitty ennenkin”. Ajatus oli hänestä vaarallinen, sillä hän katsoi sen väheksyvän ja heikentävän sekä maanpuolustustahtoa että puolustusvalmiutta. Lisäksi maanpuolustustahtoa heikensivät hänen mukaansa muutkin hänen vaarallisiksi luokittelemansa aatesuunnat, kuten ”marxilaisuus”. Anna Terän tulkinnan mukaan ”kansallistunnon puute oli vienyt kansamme punakapinaan”, joten hän yhdisti vahvasti kansallistunnon ja maanpuolustustahdon yhteen valkoisen Suomen ja sen arvojen kanssa. Hänen näkökulmastaan ihanteellisin tilanne olisi todennäköisesti ollut se, jossa kaikki kannattaisivat suojeluskunta- ja lotta-aatetta, ja suomalaiset muodostaisivat yhtenäisen kansakunnan. Tällöin maanpuolustustahto vahvistuisi yhteisymmärryksen ja yhteistunteen, ei eripuraisuuden, kautta. Hän pitikin tärkeänä, että lotat ja suojeluskuntalaiset toimivat aatteensa mukaisesti myös omassa arjessaan, eivät vain erillisissä maanpuolustustilaisuuksissa tai yhteisissä kokoontumisissa.

Anna Terä kirjoitti lottien tehtävistä ja lottatyön merkityksestä myös Pohjois-Karjalan Suojeluskuntalaiseen vuonna 1934. Kirjoituksessaan hän nosti jälleen esiin puolustustahdon ja kansallistunnon kohottamisen lottien yhtenä tärkeimpänä tehtävänä. Hän korosti, kuinka lottien kyläosastot toimivat tärkeinä tukipisteinä, joista tätä tehtävää ja ”kansalaiskasvatusta” suoritettiin. Kirjoituksessaan hän kritisoi vahvasti ajatusta, jonka mukaan uusien Lotta Svärd kyläosastojen perustaminen tulisi lopettaa:

”Joko jokainne Suomen mies ja nainen on kansallistunnon läpitunkema? Joko kansalaiskunta on kansamme kaikkien kerrosten yhteisenä pääomana? Joko puolustustahto, maanpuolustus on koko kansamme syvin ja pakottavin elinkysymys? Niin kauan, kun näin ei ole, ei meillä ole lupa pysäyttää maanpuolustusmielen levenemistä, mutta sitä syventämään ja sitkistämään meidän on käytävä”.

Valistustyö sekä Lotta Svärd -paikallisosastojen perustaminen säilyivät Anna Terälle keskeisinä toimintamuotoina järjestön varhaisista vaiheista lähtien.

Myöhempi poliittinen toiminta 1920–30-luvuilla

1920-luvulla Anna Terä kuului Kansalliseen Kokoomuspuolueeseen, jonka toiminta oli alkanut Joensuussa joulukuussa 1918. Hän toimi aluksi myös puolueen piirisihteerinä. Suomen naisessa kirjoittanut nimimerkki ”Sivultakatsoja” kuvaili Anna Terää puolueen edustajakokouksessa varsin innokkaaksi puhujaksi seuraavin sanoin: ”Innokkain keskustelemaan oli joensuulaisten edustaja rouva Anna Terä. Hän innostuu kuin aito karjalainen ainakin ja esittää ajatuksensa lennokkaasti, jopa siinä määrin, että toisinaan kävi sääliksi pikakirjoittajaa. Hänellä oli asioista selvät mielipiteet. Erittäin tuntui hänen sydämellään olevan Kauko-Karjala ja raittiusasia”.

Vuonna 1927 Anna Terää ehdotettiin puolueen ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin, mutta lopulta piirihallinto päättikin asettaa ehdolle vain miesehdokkaita. Anna Terä sai kuitenkin uuden mahdollisuuden vuonna 1929, kun hänet valittiin Kansallisen Kokoomuspuolueen kansanedustajaehdokkaaksi tuleviin vaaleihin. Anna Terän vaalityössä korostuivat hänen pitämänsä esitelmätilaisuudet. Tutkimuksessa on esitetty, että kokoomuspuolueen naisehdokkaiden rooli vaaleissa oli pääasiassa aktivoida naisäänestäjiä, eikä heillä ollut todellisia mahdollisuuksia tulla valituiksi. Anna Terä jäi ilman edustajanpaikkaa. Hänen listansa keräsi 576 ääntä.

Vuoden 1929 vaalikampanjan aikana Anna Terä joutui julkisen kritiikin kohteeksi. Maalaisliiton äänenkannattaja Karjalan Maa -sanomalehdessä nimimerkki ”Kaisa” otti varsin suorasanaisesti kantaa Anna Terän ylistettyyn isänmaallisuuteen. Kirjoittajan mukaan Anna Terä olisi ennen sisällissotaa vastustanut jääkäriliikettä ja vasta sodan aikana pukenut ”itsensä näkyväänkin isänmaallisuuden mantteliin”. Lisäksi kirjoittaja arvosteli sitä, että Anna Terä sai palkkaa isänmaan hyväksi tekemästään työstä – ensin sisällissodan aikana ja myöhemmin työskennellessään lottana. Kansallisen Kokoomuksen äänenkannattaja Karjalainen reagoi kirjoitukseen puolustamalla Anna Terää voimakkaasti, ja kysyi: ”Eivätkö kaikki sk- ja lottatyön vakinaiset ja varsinaiset tekijät saa, kuten heidän pitää saadakin, palkkaa työstään? Eikö sk- ja lottatyö saa kuten mikä muukin rehellinen isänmaallinen työ tekijäänsä elättää?”

Anna Terä sai lottatyöstään palkkaa toimiessaan Pohjois-Karjalan piirin piirisihteerinä ja neuvojana muiden piirien sihteerien tavoin.

Lapuanliike ja toiminta IKL:ssä

1930-luvulla Anna Terän poliittista toimintaa määrittivät erityisesti kommunismin vastaisuus, isänmaallisuus sekä maanpuolustuskysymykset. Pohjois-Karjalassa voimistunut kommunismin vastaisuus liittyi Neuvostoliiton rajan läheisyyteen sekä rajan takaa koettuihin uhkiin, kuten Suomen Kommunistisen Puolueen toimintaan sekä Neuvostoliiton linnoitustöihin Karjalan kannaksella, mutta myös paikallisen kommunistisen liikehdinnän vahvistumiseen 1920-luvun lopulla. Esimerkiksi Pielisensuussa – Anna Terän kotipaikkakunnalla – esiintyi aktiivista kommunistista toimintaa 1930-luvun vaihteessa. Lisäksi Anna Terän puheissa on havaittavissa samanlaista tyytymättömyyttä valtaapitäviä kohtaan sekä poliittista pettymystä, jota monet oikeistolaiset kokivat 1930-luvun alussa. Vaikka demokratiaan kuului kompromissien tekeminen poliittisten vastustajien kanssa, vasemmisto koettiin edelleen uhkana Suomen vapaudelle sekä niille saavutuksille, jotka valkoiset olivat sisällissodassa saavuttaneet. Näin ollen kommunismia voimakkaasti vastustanut lapuanliike vastasi arvoiltaan Anna Terän arvomaailmaa, ja hän kuului lapuanliikkeen sekä sen edeltäjän, Suomen Lukon, kannattajiin. Vuonna 1931 hänet esimerkiksi valittiin toimikuntaan, jonka tehtävänä oli suunnitella, millainen rooli naisten tekemällä työllä tulisi olemaan lapuanliikkeessä.

Anna Terän poika, meriväenluutnantti Esra Terä, osallistui lapuanliikkeen toimintaan. Hän oli näkyvästi mukana, kun lapuanliikkeen radikalisoitunut toiminta kärjistyi Mäntsälässä vuonna 1932. Tapahtumat alkoivat Ohkolassa, jossa Esra Terä johti noin 400 miehen joukkoa, jonka tavoitteena oli estää työväentalolla järjestetty SDP:n kansanedustajan esitelmätilaisuus. Työväentaloa piirittäneet miehet ampuivat Terän määräyksestä kohti rakennusta, ja vaativat kansanedustaja Mikko Erichin luovuttamista heille. Vaatimukseen ei suostuttu, mutta lopulta miehet – Esra Terän johdolla – onnistuivat puhuttelemaan kansanedustaja Erichiä ja kovasanaisesti vaativat tätä poistumaan sekä lopettamaan ”marxilaisuudesta saarnaamisen”.

Ohkolan tapahtumien jälkeen joukot eivät kuitenkaan hajaantuneet, vaan miehet kokoontuivat Mäntsälän suojeluskuntatalolle, jonne alkoi kerääntyä koko ajan enemmän väkeä. Mäntsälän kapinan edetessä Esra Terä avusti kapteeni Lahja Veijolaa joukkojen johtamisessa. Tapauksen oikeuskäsittelyn aikana Esra Terä väitti, että Ohkolan piirityksessä poliisi olisi ampunut ensimmäiset laukaukset. Esra Terä tuomittiin jatkettuun kapinaan osallistumisesta kahdeksi ja puoleksi vuodeksi kuritushuonerangaistukseen. Lisäksi hänen aikaisempi ehdollinen tuomionsa vuodelta 1930 kotirauhan rikkomisesta, vapaudenriistosta, pahoinpitelystä sekä pakottamisesta pantiin täytäntöön. Esra Terän kokonaisrangaistus oli siis lopulta lähes kolme vuotta kuritushuonetta. Aiemman tuomion perusteella näyttää siltä, että Esra Terä mahdollisesti osallistui myös Lapuan liikkeen suorittamiin laittomiin kyydityksiin eli niin sanottuihin muilutuksiin.

Kesäkuussa 1932 perustettua Isänmaallista kansanliikettä (IKL) voidaan pitää Lapuan liikkeen maltillisempana ja laillisia toimintatapoja noudattaneena seuraajana. Anna Terä oli suosittu puhuja myös IKL:n puoluetilaisuuksissa, kuten erilaisissa iltamissa, puhe- ja juhlatilaisuuksissa tai ulkoilmajuhlissa. Hänen puheensa käsittelivät tavallisesti maanpuolustuksen tehostamista sekä suomalaisten yhteistä velvollisuutta puolustaa isänmaataan ”marxilaista myrkkyä” vastaan. Lisäksi Anna Terä pyrki puheillaan innostamaan erityisesti naisia liittymään IKL:n jäseniksi.

Vuonna 1939 Anna Terä osallistui eduskuntavaaleihin IKL:n ehdokkaana. Puolueen äänenkannattaja Ajan Suunta -sanomalehti ilmoitti hänen ehdokkuudestaan otsikolla: ”Naisen paikka on IKL:n taisteluriveissä”. Lehti kannustikin erityisesti kaikkia naisia äänestämään omaa naisehdokastaan. Anna Terän vaalislogan ”Kaikissa oloissa itsenäinen isänmaa” kuvasti hänen poliittisia tavoitteitaan. Anna Terä sai vaaleissa 288 ääntä, eikä hän tullut valituksi eduskuntaan.

Lottatoiminnan myöhemmät vuodet sodan aikana

Vuonna 1939 Anna Terä ilmaisi huolensa lääkintälottien koulutuksesta. Hän koki ongelmaksi erityisesti lääkintälottien kertausharjoituksen puutteen. Hänen mukaansa esimerkiksi muonituslottien rauhanaikainen toiminta tarjosi heille tarvittavaa kokemusta myös sota-ajan varalle, mutta lääkintälotilta puuttui mahdollisuus samankaltaiseen jatkuvaan harjoitteluun. Anna Terä korosti kiireellistä tarvetta järjestää lääkintälotille kertauskursseja erityisesti väestönsuojeluun liittyvissä tehtävissä.

Lottien koulutus oli tärkeää myös sodan aikana. Pielisensuun paikallisosastossa lottia koulutettiin Anna Terän johdolla esimerkiksi vuonna 1943. Pielisensuun järjestämille kursseille osallistui lääkintä- ja muonituslottia myös muista paikallisosastoista. Kurssista kertovan lehtikirjoituksen perusteella Anna Terä iloitsi lottien saamasta koulutuksesta, sillä ”tyytyväisyys näkyi jo päältäkin päin varsinkin mamman hymyilevistä kasvoista, kun nyt kerran oli saatu kurssit omaan paikallisosastoon”.

Anna Terän lottatoiminnasta talvi- ja jatkosodan aikana löytyy kurssitoiminnan lisäksi jonkin verran muitakin tietoja. Pielisensuun lotat avasivat vuonna 1942 Joensuun rautatieasemalle oman lottakanttiinin palvelemaan lomille päässeitä sekä lomilta palaavia sotilaita. Aloite asemaravintolaoikeuksien hakemisesta tuli Anna Terältä, joka myös sopi tarvittavista järjestelyistä asemapäällikön sekä Rautatiehallituksen kanssa. Lisäksi hän vastasi sodan aikana kanttiinin tarvikehankinnoista, ja kierteli ahkerasti eri paikkakunnilla hankkimassa muun muassa korviketta, makeisia, virvoitusjuomia, tupakkaa sekä kaikkea muuta tarpeellista, kuten kyniä ja postikortteja myytäväksi. Joensuun vilkas rautatieliikenne työllisti Pielisensuun lottia runsaasti, ja vaikka lotat työskentelivät kolmessa eri vuorossa, jouduttiin kanttiiniin palkkaamaan myös vakinaista henkilökuntaa.

Tarvikehankintojen lisäksi Anna Terä näyttäisi kiertäneen jonkin verran myös rintamalla viemässä sotilaille tervehdyksiä heidän kotiseuduiltaan. Tämä käy ilmi esimerkiksi Karjalaisen yleisöosastolle lähetetystä kiitoskirjoituksesta, jossa kerrotaan, kuinka joukkoosasto K:n Pielisensuun pojat olivat saaneet vieraikseen muun muassa ”lotta-tädit” Anna Terän ja Toini Sainion sekä runsaat tuomiset – totta kai.

Jatkosodan aikana talkootyöllä oli keskeinen rooli työvoimapulan helpottamisessa, kun suuri osa miehistä oli rintamalla. Myös lotat osallistuivat aktiivisesti erilaisiin talkoisiin, ja talkootoiminta näyttäisi olleen erityisesti Anna Terän sydäntä lähellä. Kun polttopuista alkoi olla pulaa eri puolilla maata, järjestivät Joensuun ja Pielisensuun lotat yhteisen ”mottirynnistyksen” mottitalkoiden merkeissä. Kulhon metsässä puita kaatoi ja halkoi yli sata lottaa. Mukana oli myös lähes 70-vuotias Anna Terä, jonka kerrotaan yhdessä Pielisensuun lottien kanssa kaataneen ”Pohjois-Karjalan suurimman petäjän” sekä halkoneen tämän valtavan puun sisun voimalla.

Alkuvuodesta 1944 Anna Terä johti Pielisensuulla paikkakuntansa naisten järjestäytymistä talkootyöhön. Tavoitteena oli perustaa jokaiseen kylään talkootoimikunta, ja saada toimintaan mukaan mahdollisimman paljon naisia. Anna Terä kuvasi talkootyön päämääriä Karjalaisen haastattelussa seuraavasti:

”Vanhasta uutta ommellaan, paikataan ja parsitaan. Kesällä käydään heinätalkoissa, elotalkoissa ym. ja syksyllä nostetaan perunat ja juurikasvit maasta yhteisvoimin, niin että kenenkään sellaisenkaan, jolla itsellään ei ole aikaa eikä tilaisuutta näistä töistä huolehtia, tarvitse jäädä talveksi ilman näitä tärkeitä vitamiineja”

Myös naapuriapu oli tärkeä osa talkootyötä. Naapuruston yhteiset pyykinpesupäivät, sukanparsintatalkoot, vaatteiden kunnostamisillat tai suursiivouspäivät saattoivat tuoda helpotusta monen perheenemännän arkeen. Samalla se myös lujitti yhteisöä.” [naapuriapu] on varmaan tuova monta onnellista ja iloista hetkeä, niin ahkerien auttajien kuin autettavienkin välille, jolloin vaikeudet yhteisesti tasaten ja toinen toistemme kuormaa kantaen myös liitymme yhä läheisemmin sisarina ja kansalaisina toisiimme”.

Lisäksi Anna Terä katsoi talkootyön tukevan myös maanpuolustusta, sillä se vähensi rintamalla taistelevien sotilaiden huolta kotirintaman tilanteesta, kun naiset auttoivat toisiaan ja kotityöt tulivat hoidetuiksi.

Sota-aika oli Anna Terälle myös menetysten ja surun aikaa. Tammikuussa 1940 hänen poikansa Esra Terä menehtyi meritaistelussa palvellessaan saattaja-alus Aura II päällikkönä. Seuraavana vuonna itärintaman taisteluissa kaatui Annan tyttären Tertun aviomies, kapteeni Sulo Marttinen. Terttu ja Sulo ehtivät olla naimisissa vain muutaman kuukauden. Lokakuussa 1944 Terän perhe kohtasi vielä yhden menetyksen, kun perheen kuopus Kyösti Terä kaatui pohjoisrintaman taisteluissa. Hän oli ollut mukana taisteluissa aina vuodesta 1939 lähtien. Kyösti oli kuollessaan vasta 24-vuotias.

Anna Terä kuoli 19. kesäkuuta 1954 Joensuun kaupunginsairaalassa 80 vuoden iässä. Häntä jäivät kaipaamaan hänen lapsensa ja lapsenlapsensa.

Lopuksi

Anna Terän merkitys Lotta Svärdin rakentajana korostuu Pohjois-Karjalan piirin toimintaa tarkasteltaessa. Hän oli toiminnan alusta alkaen piirinsä arvostettu johto- ja äitihahmo – heidän oma ”mamma”. Anna Terä oli syvästi omistautunut lottatyölle, ja hänen merkittävimpiin saavutuksiinsa voidaan lukea sitoutunut työ lotta-aatteen aktiiviseksi edistämiseksi valistus- ja neuvontatyön keinoin sekä määrätietoinen paikallis- ja kyläosastojen perustaminen. Lisäksi lottien koulutus oli Anna Terälle tärkeää. Hän pyrki omalla toiminnallaan edistämään koulutuksen kehittämistä ja varmistamaan, että koulutus olisi mahdollista mahdollisimman monelle lotalle.

Suojeluskuntien ja Lotta Svärd -järjestön hyväksi tekemästään ansiokkaasta työstä Anna Terälle myönnettiin vuonna 1931 Suojeluskuntain hopeinen ansioristi sekä vuonna 1941 Lotta Svärd -järjestön hopeinen ansioristi.

Pienoiselämäkerran kirjoittaja: Satu Mauravaara