Syrjänne Fanny

LottaOrganisaatio ja kunniajäsenet Helsingin Yliopiston pienoiselämäkerratLotta Svärdin rakentajat 2026Muonitusjaosto

...toimimaan Pohjois-Uudenmaan piirin huoltopäällikkönä sekä lääkintäkurssien johtajana. Syrjänne painotti, että kotirintaman tärkeimpänä tehtävänä oli huolehtia kahdesta asiasta: ”leivästä ja lapsista”. Näistä jälkimmäisestä hän näytti esimerkkiä myös henkilökohtaisella tasolla ottamalla tyttöjä...

Fanny Lovisa Syrén syntyi 21.8.1872 silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan Tampereen kaupungissa. Hänen isänsä oli kauppias Kaarlo Syrén ja äitinsä Lovisa Silvan. Elämänsä alkutaipaleella Syrén vietti opiskelujen. Ensimmäiset oppinsa hän sai Tampereen suomalaisessa tyttökoulussa. Vuonna 1893 vuorossa oli Tampereen talouskoulun talousopettajakurssin suorittaminen. Lisäksi hän suoritti käsityökoulun kurssin. Oppia hän ei hakenut pelkästään Suomesta, vaan teki opintomatkoja kotimaan lisäksi myös Ruotsiin, Tanskaan ja Ranskaan.

Työelämään siirtyminen tapahtui Syrénillä nopeasti. Jo vuosi valmistumisensa jälkeen hän oli töissä Orimattilan emäntäkoulussa. Sieltä matka jatkui Vehonniemen koulun ensimmäiseksi opettajaksi. Seuraavan vuorossa oli työ Laihian emäntäkoulussa. Hän toimi siellä johtajanpestissä kaksi vuotta, kunnes teki paluun Orimattilaan – tällä kertaa sijaisopettajaksi Orimattilan kirkonkylän kansankouluun. Sen jälkeen koitti paluu Orimattilan emäntäkouluun, jonka johtajaksi hänet valittiin vuonna 1897. Tästä hänelle muodostuikin elämäntyö.

Orimattilan emäntäkoulun johtaja

Opinahjo oli Orimattilan naisyhdistyksen perustama ja kannattama. Ensimmäinen vuosi johtajattarena oli raskas sisältäen ”paljon huolia ja vastuksia voitettavana”. Kovan työn hedelmät alkoivat kuitenkin näkyä. Koulu alkoi vaurastua ja kehittyä nousten ei ainoastaan paikakuntalaisten, vaan koko maan tietoisuuteen. Vuonna esimerkillinen työ palkittiin, kun 1920 koulu siirtyi valtion huostaan, eli valtion omistamaksi ja ylläpitämäksi oppilaitokseksi – merkittävänä tunnustuksena sen työlle. Kyseessä oli ensimmäinen laitos kotitalouden alalta, jonka kanssa meneteltiin näin. Opinahjoon oli hakijoita aina paljon enemmän kuin heitä voitiin ottaa vastaan. Johtajattarensa johdolla emäntäkoulu laajennettiin kotitalousopistoksi. Muutaman vuosikymmenen päästä koulusta puhuttiinkin jo Suomen ”suurimpana ja monipuolisimpana”. Syrjänteen erityisansioksi luetaan hänen kykynsä saada hellitettyä koulun suurta velkataakkaa, jonka hän peri edeltäjältään. Tämän edistämiseksi hän otti lainaa jopa omissa nimissään. Panostukset eivät jääneet tähän, vaan kun Syrjänne päätti, että koululla opetetaan karjainhoitoa, osti hän itse lehmän ja hankki navetan.

Aikakauden trendien mukaisesti Fanny vaihtoi sukunimensä ruotsalaiskaikuisesta Syrénistä supisuomalaiseksi Syrjänteeksi. Kun eteen lisättiin vielä titteli, ei puhuttu enää neidistä, vaan ”johtajatar Fanny Syrjänteestä”. Juuri johtajuudestaan hän saikin erityistä kiitosta: ”Missä Fanny Syrjänne johtaa, kyllä siellä asiat luistavat ja kyllä siellä järjestys vallitsee.” Myöhemmin tasavallan presidentti myönsi hänelle myös talousneuvoksen arvonimen. Syrjänne suhtautui kehuihin omalla tavallaan. Esimerkiksi täyttäessään 60 vuotta hän livisti ystävänsä luokse ”juhlia pakoon”.

Koulun tarkoituksena oli ”antaa ohjeita ja opetusta kansamme tyttärille kaikenlaisissa kotitaloustoimissa, mitä nainen perheenäitinä, talouden hoitajana ja palvelijana tarvitsee”. Oppilaiden keski-iäksi vakiintui 17-18 vuotta. Syrjänne laittoi myös omat kätensä saveen koulussa, jonka hän oli perinyt ”vähäpätöisessä kunnossa”. Syrjänteen vastuulla oppiaineista oli muun muassa uskontoa, talous- ja kodinhoito-oppia, terveys- ja pientenlasten hoito-oppia, yhteiskuntaoppia, kirjallisuutta, kirjanpitoa ja ainekirjoitusta, korutöiden opetusta sekä kananhoito-oppia. Syrjänteen vahvuuksiksi kotitalousopistossa on kuvailtu ”harvinaista työtarmoa, aloitekykyä, tarkka silmää ja lämmintä sydäntä”. Lisäksi hänen ansiokseen luettiin ”kyky tehdä rohkeita aloitteita, raivata tieltä pois esteitä, silloin kun on kyseessä tämän hänelle rakkaaksi käyneen koulun menestyminen”. Syrjänne osasi kiteyttää kotitalousoppejaan niin mieleenpainuvasti, että ne jäivät elämään vielä hänen jälkeensäkin päästen vuonna 1951 osaksi säästäväisyyttä käsittelevää lehtijuttua:

”Katso emännäksesi tyttöä, joka sytyttää uuniin tulen yhdellä tulitikulla. … Joka ei ole pienessä säästäväinen, ei se säästä suuressakaan.”

Syrjänne jäi sivuun johtajattaren tehtävästään vuonna 1939 eläkeiässä kunnioitettavan yli neljän vuosikymmenen palveluksen jälkeen. Ei olekaan yllättävää, että kotitalousväki piti Syrjännettä arvossaan. Vuonna 1942 hänen kerrottiin kehittäneen emäntäkoulujen ja kotitalousneuvojaopistojen opetuksen sille asteelle, jolla se silloin oli ja sanottiinkin, että häntä oli ”oikeastaan pidettävä kodinhoito-opetuksen alkuunpanijana”.

Luottamuksen arvoinen

Syrjänne tunnettiin niin lukuisista eri luottamustehtävistä, että niistä on vaikea pysyä perässä. Hän vaikutti muun muassa Orimattilan tuberkuloosinvastustamisyhdistyksen, sairaalan, kantakirjaston, kansankoulun sekä pohjoismaisen kotitalousopettajainkokouksen johtokunnissa. Suuren intohimonsa parissa pääsi hän työskentelemään myös Kotitalousopettajayhdistyksen johtokunnassa, josta vuosikymmenien jälkeen erottuaan sai hän kunniajäsenen arvonimen. Lisäksi hän kuului esimerkiksi kunnan elintarvike- ja vaalilautakuntaan. Varapuheenjohtajana hän puolestaan toimi kunnanvaltuustossa sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Orimattilan osastossa. Erityisen lähellä hänen sydäntään olivatkin nuoriso- ja raittiusseurat.

Elämänsä ehtoopuolella hän lahjoittikin MLL:n Lastenseimelle 10 000 markkaa. Martoissa hän oli myös erityisen aktiivinen. Syrjänne toimi Marttaliiton keskustoimikunnan jäsenenä v. 1927–1935 ja valtuuskunnan jäsenenä v. 11935–1939. Hän toimi myös pitkään järjestön rahastonhoitajana. Ei ole yllätys, että hän sai työstään Suomalaisen Marttaliiton suuren kultaisen ansiomerkin.

Toiminta Lotta Svärd -järjestössä

Luottamustehtävistä erityisen tärkeä oli työ Lotta Svärdin hyväksi, joka sai alkunsa Syrjänteen liityttyä ensimmäisten joukossa sisällissodan jälkeen perustettuun Orimattilan paikallisosastoon. Siksi olikin luonnollista, että Orimattilan suojeluskuntatalo rakennettiin kotitalousopiston naapuriin. Myös Pohjois-Uudenmaan lottapiiriin Syrjänne kuului sen perustamisvuodesta 1921 lähtien. Luottamustehtävissä hän toimi esimerkiksi keräys- ja varustusjaoston päällikkönä sekä piirikurssien johtajana. ”Jokaisen valkoisen Suomen naisen tulee olla lotta”, Syrjänne totesikin.

Kohta jo sanottiinkin, että ”yhtä kykenevää, tarmokasta ja Lottatyöhön innostunutta henkilöä, kuin johtajatar Fanny Syrjänne, on harvoin löydettävissä” ja pian hänet valittiinkin Pohjois-Uudenmaan Lottapiirin johtokunnan puheenjohtajaksi. Siinä työssä hänen kerrottiin saaneen ei pelkän lottopiirin vaan myös suojeluskuntaväen ”jakamattoman kunnioituksen ja arvonannon”. Syrjänne toimi johtoasemassaan yhtäjaksoisesti muutamaa 1920-luvun puolivälin vuotta lukuun ottamatta aina vuoteen 1940 asti, jolloin hän joutui eroamaan Orimattilan pitäjän ajauduttua toiseen piiriin. Hänet kuitenkin valittiin pitkään johtamansa piirin kunniajäseneksi. Lisäksi työ soi hänelle suojeluskunnan ansioristin sekä Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkin rintaansa.

Uraauurtavasta lottatyöstä huolimatta Syrjänne ei unohtanut rakkauttaan kotitalouden kysymyksiin. Kuuluessaan Lotta Svärd -järjestön keskusjohtokuntaan, jossa hän toimi muonituspäällikkönä, pyysi Syrjänne vapautusta saadessaan kutsun valtion kotitalouslautakunnan jäseneksi. Lisäksi toimiessaan järjestön Lotta Svärd lehden toimituskunnassa Syrjänne lisäsi sinne kotitaloudellista sisältöä.

Syrjänne oli yhä lottatehtävässään Suomen osallistuessa toiseen maailmansotaan. Silloin hän keskittyi toimimaan Pohjois-Uudenmaan piirin huoltopäällikkönä sekä lääkintäkurssien johtajana. Syrjänne painotti, että kotirintaman tärkeimpänä tehtävänä oli huolehtia kahdesta asiasta: ”leivästä ja lapsista”. Näistä jälkimmäisestä hän näytti esimerkkiä myös henkilökohtaisella tasolla ottamalla tyttöjä asumaan kotiinsa täydellä ylläpidolla. Syrjänne osallistui myös kansanapukeräykseen. Vuonna 1940 hän saikin ehkä komeimman tunnustuksen työstään, kun sotavoimien ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim myönsi hänelle 4. luokan vapaudenristin.

Syrjänne toimi Lotta Svärd -lehden lisäksi monien muidenkin lehtien palveluksessa. Esimerkiksi Kotiliesi-lehteen hän kirjoitti kotitaloushoidollisia vinkkejä, kuten pääsiäismämmin reseptin. Syrjänne antoi osaamisensa myös paikallislehti Lahden käyttöön. Lisäksi hän kirjoitti lehden Kodin osasto -palstalle. Hän avusti myös kokoomustaustaista Suomen Nainen -lehteä. Syrjänne osallistui muihinkin kirjallisiin projekteihin ollen mukana kirjoittamassa Emännän tietokirjaa.

Karismaattinen puhuja

Syrjänne tunnettiin erityisen karismaattisena puhujana, joka oli tunnettu ”koko Uudellamaalla”. Hänen kerrotaan puhuneen ”mieliin vaikuttavasti”, ”erittäin hauskasti ja valaisevasti” , ”ansiokkaasti” , ”isänmaallista innostusta uhkuen” ,”voimakkaasti ja lämmöllä” , ”sydämeenkäypin sanoin” , ”kauniisti ja innostavaksi” , ”onnistuneesti ja sisältörikkaasti” sekä ”voimakkaan lotta ja sk-aatteisesti” .

Puheiden ja esitelmien aiheet olivat monituiset. Niihin lukeutui niin naisten siveelliset velvollisuudet kodissa, Aleksis Kivi, kirjanpidon tärkeys, syöpäläisten hävittäminen, ”työ maan puolustuksen hyväksi”, ”naisten suhde yhteiskunnallisiin kysymyksiin”, Runeberg, Kalevalan Aino-runo sekä viimeisimpänä muttei vähäisimpänä ”emännöimisen taito”. Puheiden saamat reaktiotkin olivat usein asiaankuuluvia. Niiden kuvaillaan muun muassa aiheuttaneen ”runsaat” ja ”vilkkaat” suosionosoitukset.

Aina puheet eivät osuneet ajankuvan muottiin. Esimerkiksi Syrjänteen kerrotaan kosketelleen ”erikoisesti äidin asemaa ja merkitystä kodissa”. Lisäksi hänen puheensa, joka alleviivasi sitä, että naisia tulisi saada mukaan osuuskauppain ja muiden vastaavien organisaatioiden hallintoon edustamaan perustuen siihen, että naisten osuus kauppa-asioissa on erittäin suuri, tuomittiin niin ikään ”erikoiseksi”. Sen sijaan Syrjänteen harmitellessa, kuinka kotitaloustyötä tekevälle nuorelle naiselle ei anneta ”sanottavampaa arvoa”, päätettiin kyseinen esitelmä Uudenmaanläänin maanviljelysseuran johtokunnan toimesta painattaa ja jakaa lentolehtisinä yleisölle. Syrjänteen suhtautumista naisten asemaan kuvaa myös hyvin se, kuinka hän jo aikanaan puhui ”innokkaasti” siitä poikkeusasemasta, johon yhtäläisen äänioikeuden saavuttaminen heidät nosti.

Lopuksi

Syrjänne ei ikinä avioitunut. Syistä ei ole säilynyt suoraa tietoa, mutta hänen elämäntilanteensa ja aikakauden käytännöt tarjoavat tulkintakehyksen: hän toimi vaativassa tehtävässä kotitalousopetuksen parissa ja johti oppilaitosta, mikä sitoi aikaa ja edellytti vahvaa ammatillista omistautumista.

Syrjänteen menehdyttyä Orimattilassa 1945 jäätiin häntä muistelemaan lämmöllä. Syrjänteen testamenttaamien rahojen avulla Orimattilan kotitalousopistoon perustettiin hänen nimeään kantava stipendirahasto, jonka tuotot ohjattiin oppilaitoksen ”varattomille, ahkerille oppilaille”. Hänen muistettiin omanneen ”erikoisen tyynen ja kaikissa tilanteissa rauhallisen mielenlaadun ollen samalla erittäin sydämellinen. Eikö lie juuri nämä ominaisuudet, jotka älyn ja asiallisuuden ohella tekivätkin hänet siksi mikä hän oli — johtajaksi.”

Pienoiselämäkerran kirjoittaja: Eetu Hyvärinen