Suhonen Elvi
Elvi Suhonen (os. Putkonen) toimi muonitus- ja lääkintälottana Aunuksen Karjalassa sekä Punkaharjulla.
Elvi Suhonen syntyi Jäppilän (nykyisin Pieksämäen) Heinäselän kylän Saunaselän talossa 12.08.1919. Vanhemmat olivat Nestori ja Hilja (o.s. Hedman) Putkonen. Putkosen perheessä oli kolme tytärtä, Toini, Elvi, Annikki, ja kaksi poikaa, Aarne ja Reino. Perhe muutti syksyllä 1939 vastavalmistuneeseen Toukolan taloon, johon majoittui heti talvisodan alettua myös joukko evakkoja.
Elvi toimi muonitus- ja lääkintälottana. Hän oli käynyt muonituslottakoulutuksen Jäppilässä ja palveli marraskuusta 1941 kevääseen 1942 Aunuksen Karjalassa. Afoniinaan oli sijoitettu 10. Linnoituspataljoona, jossa Elvi toimi 1.komppanian muonitustehtävissä toisen lotan kanssa. Kesän 1942 hän oli kotona maataloustöissä ja kävi samalla lääkintälotan kurssin. Syksyllä 1942 tuli kutsu Takaharjun parantolaan Punkaharjulle, jossa toimi 19. Sotasairaala. Elvi palveli lääkintälottana kesään 1943 saakka. Kesällä 1943 veljet Aarne ja Reino olivat jo rintamalla ja niin Elvin oli palattava kotitilan töihin.
Elvin kirjoittama tarina hänen lottavuosistaan:
Se oli n.s. jatkosodan ensimmäisen vuoden syksy, kun meille Aino Hynnisen kanssa tuli kutsu lottien Savonlinnan piirin toimistoon. Siellä oli päämäärää odottamassa kaksi paikallista lottaa. Meille annettiin ohjeet ilmoittautua illalla Käkisalmessa sotilasyksikössä. Junalla matkustaen olimme perillä myöhällä rannalle sijoitetulla kasarmilla.
Aamulla saimme tiedon, että yksikkö siirtyy Itä-Karjalaan. Meidät lastattiin junaan ja matkanteko alkoi. Kesti viikon ennen kuin olimme Äänislinnassa (Petroskoi). Me keitimme sopat tavaravaunussa ja jaettiin sotilaille. Vaunun penkki oli nukkumapaikkana. Matka kesti näin kauna pommitusvaaran takia. Polttoainettakin saattoi puuttua. Meidät sijoitettiin Donitsan kasarmille. Kaksi viikkoa keittelimme miehille soppaa kenttäkeittimillä tuulelta suojaavassa ulkorakennuksessa. Meidät varustettiin suksilla, lotatkin mantteleilla, sarkahousuilla ja suksilla.
Lähdettiin hiihtäen matkalle pohjoiseen suuntaan. Soppa kiehui kenttäkeittiössä hevosen reessä, välillä ruokailtiin ja taas matkaan. Yöksi teltat pystyyn ja havuille nukkumaan. Kylmä oli ja eräänä yönä manttelin helma kärysi, kun olin liian lähellä kamiinaa. Vaellus päättyi Afoniinan kylään Äänisen rannalle. Hiihtoa tuli yli kaksisataa kilometriä.
Siellä Afoniinassa meidät, kaksi lottaa ja huoltoryhmä, sijoitettiin rannalle venäläisiltä tyhjäksi jääneeseen taloon. Miehistö oli saaressa asemissa. Keitimme navetan vintissä. Aamu- ja iltahämärissä ruuat lastattiin rekeen ja kuski lähti viemään miehille sapuskaa. Muonitusvahvuus oli noin kaksisataa sotilasta.
Naapurikylään sijoitetun yksikön lotta lähti muonahevosen mukana käymään saaressa ja jäi vangiksi, kun ajoivat vihollisen ketjuun. Tuli toki ensimmäisessä vankien vaihdossa takaisin – varmaan kovia kokeneena.
Erikoisesti jäi mieleen rintaman joulu. Saimme kutsun tykistön joulujuhlaan samaan pihapiiriin. Toinen lotta oli lomalla, joten ainoa nainen juhlassa. Hartaana kaikuivat jouluvirret miesten veisatessa, mutta tuli siinä kotikin mieleen ja kodin kynttilät.
Miesten kiitollisuutta kertovat sotilaan sanat palatessaan pitkältä partiomatkalta, kun varasin hänelle lämmintä keittoa. ’Jos lapsenlapset tietäisivät tämän, niin hekin olisivat vielä kiitollisia.’ Niin – tietänevätkö? En tiedä.
Kesän koittaessa Äänisen rannoille, täytyi lähteä kotiin auttamaan peltotöissä. Muistoksi toin Äänisen vettä pullossa.
Syksyllä, kun oli saatu perunat kuoppaan, tuli kutsu jälleen. Olin kesällä suorittanut lääkintäkurssin Jäppilässä ja työpaikaksi tuli Takaharjun parantola Punkaharjulla. Meitä oli kaksi lottaa osastollaan työvuorossa sairaanhoitajien apuna. Alkuun kaikki potilaat olivat tuberkuloosia sairastavia. Moni menehtyi siihen sairauteen, kun ei ollut nykyajan lääkkeitä. Hallilepoa vain pari kertaa päivässä, vahvaa ruokaa ja terveellinen ilmasto olivat hoidon perusteet.
Kun sodassa alkoi hyökkäysvaihe, potilaat lähetettiin junalla Pohjanmaalle. tilalle tuotiin haavoittuneita kenttäsairaaloista. Heitä hoidettiin joitakin päiviä, kunnes kestivät kuljetusta eteenpäin. Uusia haavoittuneita tuli tilalle. Se oli todella raskasta aikaa.
Raskasta oli katsoa, kun siirtoväkeä karjoineen vaelsi harjulla olevaa maantietä pitkin Sisä-Suomeen.
Enpä silloin arvannut, että vietän vanhuuttani täällä Suonenjoella ja ikkunani edessä on kirkkopuistossa yksityisen lahjoittama rukoukseen kumartuneita, lottaa ja suojeluskuntalaista esittävä patsas: Rukous isänmaan puolesta
Elvi avioitui Antti Suhosen kanssa 1950 ja he saivat kaksi poikaa, Tuomo (s.1951) ja Kauko (s. 1954). Elvi ja Antti Suhonen asuivat vuodesta 1954 alkaen Suonenjoella. Elvi kuoli itsenäisyyspäivänä 6.12. 2010.