Ruin Dagmar

LottaOrganisaatio ja kunniajäsenet Helsingin Yliopiston pienoiselämäkerratLotta Svärdin rakentajat 2026Lääkintäjaosto

Dagmar Ruin ohjasi Nylands Södra -suojeluskuntapiirin lääkintäkoulutusta.

Dagmar Ruin (myöhemmin Ruin-Ramsay) syntyi Venäjällä vuonna 1894. Hänen äitinsä toimi keisarinnan hovineitona ja isä palveli keisarin armeijan palveluksessa. Myöhemmin Dagmar muutti Suomeen perheensä kanssa, tarkat matkan vaiheet ovat epäselvät. Hänestä muodostui 1920-luvulla suomalaisen kenttäsairaanhoidon pioneeri, jonka kursseja ja oppeja myöhemmin jatkettiin aktiivisesti Lotta-Svärd toiminnassa. Dagmar omisti elämänsä sotaveteraanien ja sotalasten auttamiseen. Hän toimi aktiivisesti Suomessa perustamassaan Pro Patria veteraanikodissaan toisen maailmansodan aikana. Dagmar Ruinin kirjallinen tuotanto oli myös hyvin suosittua 1923 ja 1930-luvuilla, niitä pidettiin erittäin realistisina kuvauksina kenttäsairaanhoidosta. Dagmar kuitenkin vetäytyi julkisuudesta 1950-luvulla, myöhemmin hän julkaisi kolmet eri muistelmat 1960-luvulla.

Sairaanhoitajana

Dagmar palveli ensimmäisessä maailmansodassa Punaisen Ristin sairaanhoitajana rintamalla ja myöhemmin sekä Suomen että Viron sisällissodissa. Dagmar julkaisi kaksi teosta ensimmäisen maailmansodan tapahtumista, Där kriget går fram (1916) ja Vid lägereldar (1917). Sisällissodassa Dagmar Ruin toimi valkoisten rintamalla eturintaman tuntumassa kuljettaen ja hoitaen loukkaantuneita sotilaita muiden sairaanhoitajien kanssa. Dagmar toimi 200:sta helsinkiläisestä suojeluskuntalaisesta muodostetun “vihreän pataljoonan” kenttäsairaanhoitajana. Dagmar kirjoitti tästä kirjat nimeltä “Till Gröna bataljonen I ja II”, teoksista tuli jo aikanaan erittäin luettuja kuvauksia sisällissodan tapahtumista sairaanhoitajan näkökulmasta katsottuna. Dagmarin saamat opit sisällissodan kenttätyöstä muodostuivat hänen erikoisalaksi, josta hän myöhemmin luennoi ja julkaisi useita kirjoituksia. Myöhemmin Lotta Svärd -toiminnassa hänestä muodostui nimenomaan saniteettikursseista huolehtiva johtaja ja kouluttaja. Dagmar Ruin palkittiin myös sisällissodan ansioista neljännen luokan Vapaudenristillä 2.2.1918, ansioiksi mainittiin “sotatoiminnan yhteydessä suoritetut uroteot”.

Dagmar osallistui aktiivisesti myös Suomen ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan. Dagmar oli mukana johtavana toimijana tuomassa laivoilla saksalaisten joukkoja Gdanskista Hankoon 16.4.1918. Dagmar myös osallistui lääkintähenkilönä kahden muun suomalaisen lääkintäsisaren kanssa Viron vapaussotaan loppuvuodesta 1918 ja alkuvuodesta 1919. Myöhemmin Dagmar palkittiin Viron armeijan ylipäällikön esittämän kolmannen asteen kunniamerkillä huhtikuussa 1920.

Dagmar Ruin keskittyi sisällissodan jälkeen lasten ja valkoisten puolella taistelleiden sotainvalidien hoitamiseen ja asioiden aktiiviseen ajamiseen. Aktiivinen lasten kanssa toimiminen näkyi Dagmarin elämässä toistuvasti. Esimerkkinä mainittakoon saksalaisia sotalapsia varten järjestetty kolme kuukautta kestänyt kesäleirin järjestäminen Suomessa vuonna 1919. Samaan aikaan Dagmar toimi aktiivisesti maanpuolustustoiminnassa. Esimerkiksi hän oli käynyt pitämässä suojeluskuntien ylläpitämässä Uudenmaan taistelukoulussa paarinkantokursseja syksyllä 1919. Myöhemmin Dagmar ylennettiin Suomen ensimmäiseksi naiskersantiksi, Uudenmaan taistelukoulun johtajan everstiluutnantti Appelgrenin toimesta 28.11.1919. Myöhemmin samana vuonna hänet vielä nimitettiin Uudenmaan puolustusvoimien piirin lääkintäjohtajaksi.

Lottatyössä

Lotta Svärd -yhdistyksen toiminnassa Dagmar aktivoitui vuoden 1920 vaihteessa. Lehdissä julkaistuissa ilmoituksissa mainostettiin Dagmarin järjestämää sairaanhoitokurssia Loviisan alueen lotille. Ehdottomaksi vahvuudeksi Dagmarin kohdalla korostettiin vahvaa käytännön taustaa ja osaamista kenttäsairaanhoidosta ja kokemusta Punaisen Ristin sisarena koko sisällissodan ajalta. Kurssia kuvailtiin menestykseksi myöhemmin julkaistuissa lehtikirjoituksissa. Dagmar Ruinin järjestämät saniteettikurssit jatkuivat eri paikkakunnilla joissa poikkeuksetta ylistettiin kurssin jälkeen hänen ammattitaitoaan ja perehtyneisyyttään. Dagmarin järjestämistä kursseista muodostui osa Lotta Svärd -toimintaa myös myöhempinä vuosina, myös ilman Dagmarin läsnäoloa. Kurssien tavoite oli aina mahdollisimman suuren yleisön tavoittaminen ja rohkaiseminen paikalle oppimaan.

Lottakurssien avajaistilaisuuksissa Dagmar Ruin oli aktiivinen puhuja ja toimija. Hänestä löytyi useita mainintoja läpi vuosien nimenomaan avajaispuheissa aktiivisesti toimineena lottana. Dagmar Ruinin rooli lottatoiminnassa oli selvästi jo vakiintunut 1920-luvulla ja häntä pidettiin keskeisenä henkilönä, ennen kaikkea sairaanhoitoon liittyvien toimien ja kurssien ylläpitämisessä. Mainintoja erilaisista tilaisuuksista, joissa Dagmar Ruin on ollut läsnä puhujana löytyy laajasti ympäri Suomea läpi 1920-luvun. Kursseja kuvaavissa teksteissä nousi monesti esille Dagmar Ruinin terävä ja käskevä ääni, jota pidettiin yleisesti osoituksena siitä, miten hyvin soveltuva hän oli johtotehtäviin Lotta Svärd -järjestössä. Myöhemmin Dagmar siirtyi keväällä 1921 Suomen suojeluskuntien esikunnan palvelukseen. Dagmar Ruin sai arvonimen “ylisanitääri” ja hänet ohjattiin tarkastamaan eri piirien saniteettiosastoja.

Dagmar Ruin kävi myös luennoimassa Berliinissä Lotta Svärdin toiminnasta kesällä 1923, luentoa oli saapunut kuuntelemaan suuri yleisö. Dagmar Ruin ja lotta-aktiivit järjestivät myös Saksan sotainvalideille keräyksen keväällä 1924. Keräyksen tarkoitus oli palkita saksalaisia, jotka olivat kovasti auttaneet Suomen itsenäistymisessä, tätä kuvattiin kiitollisuudenvelaksi. Myöhemmin loppukesästä 1924 saksalaisille Suomen sisällissodassa loukkaantuneille sotilaille järjestettiin lepokoti ja kuntoutusta Porvoossa. Järjestäjänä toimi Dagmar Ruin ja myöhemmin häntä kiiteltiin kovasti suurista ponnisteluistaan asian puolesta. Vuonna 1924 perustetussa vapaussodan invaliidien liitossa Dagmar Ruin toimi myös aktiivisesti. Liitto käsitti vain valkoisen puolen invalidit, alkuvuodesta 1925 liitossa oli noin 800 jäsentä. Lotta Svärd -järjestön kerrottiin myös osallistuneen erityisen aktiivisesti liiton toimintaan vuosien saatossa.

Dagmar laajensi osaamistaan vierailemalla Yhdysvalloissa. Alkuvuodesta 1925 hän kävi tutustumassa paikallisten sotainvalidiliittojen toimintaan. Dagmar Ruinin aloitteesta perustettiin myös vuonna 1926 New Yorkiin Lotta Svärd -yhdistys paikallisten suomalaisten ylläpidettäväksi. Vaikka maassa jo olikin suomalais-ruotsalainen Runeberg-yhdistys ja muita kansalaisjärjestöjä kuvattiin Lotta Svärd -toiminnan olevan erittäin tärkeää, sillä sen myötä naiset saivat täysin oman yhdistyksen jonka alla toimia. Yhdysvalloissa rahan kerääminen jatkui, Dagmar johti rahankeruu toimintaa 1920-luvun jälkipuolella useita vuosia, lahjoitukset kerättiin erityisesti invalideille, sotaorvoille ja leskille Suomeen. Samaan aikaan Dagmar onnistui hivuttautumaan erilaisiin seurapiireihin Yhdysvalloissa, joiden avulla hän onnistui löytämään saman henkisiä paikallisia isänmaallisia naisia. Lehtijuttujen perusteella Dagmar pystyi saamaan itselleen jopa ihailijoita sisällissodan ja sen jälkeisten aikojen heikommassa asemassa olevien ihmisten auttamiseen keskittyvän toimintansa ansiosta. Hänen luentonsa olivat suosittuja Yhdysvalloissa, hän yritti jatkuvasti oppia uutta ja kerätä lisää tietoa sairaiden ja invalidien hoidosta. Kesällä 1927 Dagmar saapui takaisin Suomeen matkoiltaan ja hänen kerrottiin saaneen kerättyä 400 000 markkaa Suomeen perustettavaa invalidikotia varten.

Kohuja ja hyväntekeväisyyttä

Dagmar Ruinin luennoista nousi myös jonkinmoinen kohu Suomessa vuosien 1926-1927 vaihteessa. Useissa eri lehdissä ja lehtijutuissa nostettiin esille se, miten Dagmar Ruin oli puheissaan kiistänyt suomalaisen kulttuurin ja kuvaillut suomalaisten rotua huonommaksi kuin ruotsalaisten rotua. Keskustelussa liitettiin Dagmar Ruinin mielipiteet vahvasti hänen suomenruotsalaiseen taustaansa ja siihen ajatusmaailmaan mitä he edustivat. Alkuvuodesta 1928 kohu sai entuudestaan jatkoa julkisuuteen tulleiden tietojen myötä, joissa Dagmar Ruinin väitettiin kertoneen, että Suomen hallitus oli täysin kykenemätön huolehtimaan invalideistaan.

Toukokuussa 1928 Dagmar Ruin ystävineen avasi Pro Patria (Isänmaan puolesta) kodin Kiialan kartanoon sodissa kärsineille lapsille. Rahoitusta ja lahjoituksia Dagmar Ruin oli hakenut niin Ruotsista kuin Yhdysvalloistakin asti. Matkoillaan Yhdysvalloissa hän oli tutustunut myös Autotehtailija Henry ja Clara Bryant Fordiin hyväntekeväisyystyön yhteydessä. Dagmarin perustama lastenkoti sai lahjoituksena merkittävän osan varusteista ja kalusteistan Yhdysvalloista. Koti vihittiin käyttöön Toukokuussa 1928, Dagmar myös itse asui siellä ja huolehti toiminnan ylläpidosta.

Avioliitto ja myöhemmät vaiheet

Dagmar Ruin avioitui vuonna 1928 Johan Ronald Ramsayn kanssa. Dagmar käytti aivoitumisena jälkeen nimeä Dagmar Ruin-Ramsay, mutta myös Syster Dagmar Ruin nimen käyttäminen jatkui yhteydestä riippuen. Heille syntyi kaksi lasta, Anders vuonna 1930 ja Sigrid 1933. Dagmar keskittyi perheensä hoitamiseen 1930-luvulla. Tuolloin hänestä voitiin löytää julkisia mainintoja erilaisista juhlatilaisuuksista ja satunnaisista eri yhteyksistä. Myöskin hänen kirjallinen tuotantonsa oli tauolla aina vuoteen 1946 asti. Hän myös toimitti kolme eri muistelmateosta 1960-luvun alkupuolella.

Dagmar Ruinin nimi tuli useasti esille Pellingin sisällissodan tapahtumien kaksikymmenvuotismuisteloissa vuonna 1938. Samoin hänen järjestämänsä saniteettikurssit sisällissodan jälkeen olivat esillä 1930-lukujen kirjoituksissa, joissa korostettiin hänen aktiivisen roolin ja esimerkin johdosta syntyneitä perinteitä. 1920-luvun saniteettikursseilla käyneet henkilöt olivat nyt 1930-luvun loppupuolella niitä, jotka ylläpitivät toimintaa aktiivisesti.

Dagmar jatkoi miehensä kanssa aktiivista invalidityötä myös jatkosodan aikana, jolloin he antoivat omistamansa tulitikkutehtaan invalidien käyttöön. Tehdas muunnettiin vaatetehtaaksi. Tehtaan uudet koneet saatiin lahjoituksina muualta. Dagmar jatkoi invalidien hoitamista jo aikaisemmin 1920-luvulla perustetussa Pro Patria invalidikodissaan myös 1940-luvulla. Hän myös majoitti evakkoja ja auttoi heitä löytämään työtä sekä asuntoja Hirvenhaaran seuduilla. Dagmar myös lahjoitti miehensä kanssa erilaisia omistamiaan tiloja sairaalakäyttöön sodan ajaksi. Dagmarin kirjoittama kirja, jossa kerrotaan tarinoita Clara ja
Henry Fordista julkaistiin 1948. Tavoitteena oli kerätä rahoitusta Pro Patria kodin hyväksi.

Dagmar Ruin käytti myös aktiivisesti nimeä Syster Dagmar läpi elämänsä. Dagmar julkaisi elämänsä aikana useita kirjoja, joissa osassa hän käytti Syster Dagmar nimeä. Yksi 1960-luvulla julkaistuista kirjoista oli Mina ryska år (1961), joka kertoo hänen elämänsä alkuvuosista Venäjällä. Dagmar julkaisi elämänsä aikana 9 eri teosta, joista monet kuvasivat hänen omia kokemuksiaan historiallisten tapahtumien todistajana. Dagmar Ruin-Ramsay kuoli vuonna 1977 ja hänet haudattiin Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.

Pienoiselämäkerran kirjoittaja: Oleksi Lampi