Pulkkinen Taimi
Taimi Pulkkinen toimi lottana muonitusjaostossa ja ilmatorjunnassa.
Taimi Edit Pulkkinen syntyi 28.10.1915 Liperissä ja kuoli 1.5.2002 Liperissä.
Taimin lapsuus- ja nuoruusvuodet lienevät olleet maailmantilanteesta huolimatta rauhallista, työteliästä maalaiselämää. Kansakoulun jälkeen Taimi kävi Siikasalmen maamieskoulun Liperissä. Noista ajoista kertoo synnyinkodissa Alapaikalla (Rantala) tuolloin vielä asuneen Taimin vanhimman veljen nuorikko kirjeessään äidilleen vuonna 1937: ”Ei meidän Sirkan kanssa sinne (Livonsaareen) tulosta tule mitään tänä kesänä, kun talon tytär (Taimi) on talouskoulussa niin pitäis etulainen hakea siksi aikaa eikä sekään oikein vetele.”
Veljen muutettua perheineen Lahteen v. 1934 Taimi oli puoli vuotta heillä taloutta hoitamassa, ja siitä Erkki-veli mainitsee kirjeessään vaimonsa ollessa synnytyssairaalassa tämän äidille: ”Minulla on ollut sisko taloutta hoitamassa että joka kerta me on Sirkan kanssa ruoka-aikana syödäksemme saatu.” Kesäksi piti kuitenkin lähteä Alapaikalle maatöihin, kirjoitti veljen vaimo äidilleen. Myöhemmin, nuorimman tyttären syntymän jälkeen, Taimi oli myös Lahdessa auttamassa. Veljen tytär kertoi myöhemmin kirjeessä, että Taimi oli aina valmis auttamaan kun läheisillä oli hätä, eikä omaa mukavuuttaan koskaan pannut etusijalle.
Näin kaukaa katsoen huolettoman elämän lapsuuskodissa katkaisivat sota-aika ja lottavuodet: kesäkuussa 1939 Taimi kertoi olleensa Höytiäisen ylimääräisten kertausharjoitusten muonituslottana Maire Lappalaisen työparina ja kesällä 1941 ilmavalvontatehtävissä Kolehmalassa kunnes sai komennuksen ensin Joensuuhun, Värtsilään ja lopuksi Harlun Läskelään. Lottajärjestöön Taimi oli liittynyt Liperissä.
Taimin lottapalvelustiedot rintamapalvelustunnushakemuksesta 14.9.1978:
Yksikkö: J vak Ilmatorjuntapatteri.
Palveluspaikkakunnat: Liperi, Kolehmala, Värtsilä, Joensuu, Harlun Läskelä.
Palveluksen laatu: ilmatorjunta, muonitus.
Palvelusaika: Jatkosodassa 1941 kesäkuusta alkaen joulukuun alkuun.
Esimiehiä: Viljo Pulkkinen, kapteeni Nousiainen, luutnantti Asikainen.
Palvelustovereita: Sylvi Tolvanen, Kaarina Tolvanen, Maire Lappalainen, Senja Jaatinen.
Myöhemmin Taimi oli Liperin Leppälahden Martta-järjestön jäsen.
Rauhan tultua, puoli vuotta veljensä toisen vaimon kuoleman jälkeen, kesällä 1947, Taimi muutti piironkeineen ja neulomakoneineen Alapaikalta Kiviojalle (Leskelä), äitinsä synnyinkotiin, veljensä taloutta, lapsia ja karjaa hoitamaan. Aikanaan Loviisa-mummo, Taimin äiti, palasi synnyinkotiinsa Kiviojalle viime vuosinaan Taimin hoidettavaksi.
Taimista Kiviojan-vuosina otetuissa valokuvissa kiinnittyy huomio siihen, että Taimilla on miltei aina esiliina edessään tai sininen työtakki päällään. Nuoruudestaan asti Taimi oli ollut mukana Leppälahden kylän opintokerho- ja marttatoiminnassa ja viimein lottajärjestössä. Taimi oli hyvin ahkera: hän oli valmis tarttumaan työhön ja mihin työkaluun vain. Talviaikaan, kun ei ollut paljon ulkotöitä, Taimin ajan vei neulomakone.
Vielä lokakuussa 1960 Taimi kirjoittaa veljensä vaimolle: ”Monet kiitokset kirjeestäsi. Eilen oli niin kiire päivä ettei joutanut kirjoittamaan. Kun minulla oli syltyn keitto. Kun toissa pyhänä saivat sen hirven sen pää oli vielä keittämättä. — Minulla on ollut tässä hieman kiirettä jo arkenakin. Kun ihmiset on vaan entiseen tapaan tuoneet lankojaan. Onhan nuo sormet vaan vähän tohjakkana, mutta eihän niitä kaikkia jouva aina ajattelemaan.”
”Ei jouva kaikki ajattelemaan.” Se oli muuan Taimin elämänilon ja elinvoiman perusta: työtä oli niin paljon, ettei turhia joutanut ajattelemaan ja haikailemaan. Jos ei muita kiireitä ollut, Taimi oli pitokokkina Amalia Pellin apulaisena tai pyöräytti kukkoja Erkki-veljelle, kun tämä kirjoitti ja tilasi vaihteeksi Kiviojalta muikkukukkoja ”Helsingin herroille”. ”Jos niitä muikkuja tulee niin riskisti, että Taimi voisi niitä kukkoja väsätä, niin kyllähän ne söisi. Kyllähän se Taimi tietää nämä konstit ja osaa kukot tehdä.” Taimin veljen lapsille marja- ja sieniretket eväineen, jokaviikkoiset leipomispäivät, jouluvalmistelut, jopa heinäajat Oriveden rantapelloilla Taimin kanssa olivat iloisia yhdessäolon hetkiä. Taimilla riitti elämäniloa, elämänuskoa ja toimintatarmoa.
Taimin viime elinvuosina hänen veljensä tytär Anneli kertoo oppineensa ymmärtämään runonsäkeet: ”Pienentyy mun ympär elonpiiri / aika seisoo, nukkuu tuuliviiri”. Taimin elonpiiri alkoi kutistua, kun vanhat ystävät toinen toisensa jälkeen haipuivat pois: ikätovereita ei enää ollut. Anneli muistelee, että kun he katselivat vanhaa koulukuvaa, jossa Taimi on Leppälahden koulun kolmasluokkalainen, tämä muisteli lämpimästi koulutovereitaan, erityisesti Kasurilan Siiriä ja Kaksosen Mairea, ainoita, jotka vielä silloin olivat elossa. Samalla tavalla leppoisasti kaivaten Taimi muisteli tuttuja opintokerhokuvasta. Elonpiiri oli pieneksi kutistumassa.
Vakava sairastuminen lokakuussa 2000 pyrki murtamaan Taimin, mutta vanha sisu palasi: ”Heikot sortuu elon tiellä, jätkä ei kun porskuttaa”, hän tuumi ja ponnistautui liikuntakykyiseksi taas. Toisen halvauskohtauksen jälkeen Taimi nukkui pois ja sai leposijan Kiviojan Pulkkisten sukuhaudassa Liperin kirkkomaalla.