Lehtinen Eeva-Liisa
Eeva-Liisa toimi pikkulottana.
Eeva-Liisa Lehtinen o.s. Salmi s. 6.11.1933
Syksyllä 1939 Eeva-Liisa istui perheensä kanssa kotipihassa vedenjakajapitäjä Vastingilla Keski-Suomessa, kun poliisi Piispanen tuli tuomaan isälle kutsun kokoontumiseen linnoitustöihin lähdöstä. Sotaa Karstulassa oli jo osattu odottaa ja nyt isän piti lähteä kokoontumispaikalle kirkonkylän koululle. Isä oli ollut mukana jo vapaussodassa 17-vuotiaana työtehtävissä vallihautoja korjaamassa ja oli käynyt myös sotaväen. Pikkuveli oli niin nuori, ettei saanut kutsua.
Eeva-Liisalla oli yllään punainen villatakki. Äiti valmisti yleensä Eeva-Liisan vaatteet. Nyt ilmeisesti kiireiden vuoksi takki oli ostettu valmiina, eikä valikoimasta ollut löytynyt muuta. Punaista väriä ei perheessä yleensä nähty, sillä varsinkin isovanhemmat pitivät sitä kevytmielisenä. Eeva-Liisa hätääntyi takistaan, koska ajatteli että nyt vihollinen näkee hänet saman tien. Hänhän ”loisti takissaan kuin hälytysajoneuvo”.
Linnoitustöihin lähti myös Eeva-Liisan naapurinpoika Reino, joka kirjoitti usein kirjeitä kotiinsa. Hänellä oli kuitenkin hankala lukihäiriö, ja kirjoittaessa sanoista puuttui useita kirjaimia. Naapurin perhe toi kirjeitä luettavaksi/tulkittavaksi Eeva-Liisan perheelle. Aikuisten kiireiden vuoksi lukeminen ja tulkkaaminen jäi Eeva-Liisan tehtäväksi. Voi vain arvata, millaiseksi sisältö 6-vuotiaan tulkitsemana muokkautui.
Rintamalle lähetettiin kirjeiden lisäksi myös paketteja ja niissä mm. leipää. Eeva-Liisakin halusi osallistua tähän työhön. Koska elintarvikkeista oli pula, hänen piti koota tarvikkeensa siitä, mitä muilta jäi. Niinpä hän kokosi jauhojen tähteet pöydiltä ja sokerin, joka oli toppasokeria leikatessa pöydälle pudonnut. Niin ahkera leipoja Eeva-Liisa oli, että hänelle tehtiin oma kapea pelti uunin sivuun laitettavaksi. Näin hän sai omat leipomuksensa paistetuksi. Leipomuksensa hän lähetti aikuisten paketissa ja kirjoitti mukaan myös kirjeitä. Serkku lähetti hänelle kynän kirjeiden kirjoittamista varten.
Sotaan lähetettiin myös hevosia. Sinne joutui myös Eeva-Liisan nimikkohevonen, joka oli hänelle kovin rakas ja siksi hän selvitti, kenellä hevonen sodassa oli. Näille hevosmiehille Eeva-Liisa pakettejaan lähetti ja ilokseen sai paluupostissa kuvia, joissa miehet istuivat juuri hänen hevosensa selässä.
Sotilaat tekivät rintamalla vapaa-aikoinaan puhdetöitä. Eeva-Liisan serkku Aimo, joka oli taitava käsistään, veisteli siellä monenlaisia esineitä. Kerran hän pyysi Eeva-Liisaa mittaamaan jalkansa pituuden, jotta voisi tehdä serkulleen tuohivirsut. Aimo oli poikamies ja pääsi siitä syystä harvoin lomille. Kun loma osui kohdalle, Aimo yleensä matkasi kotiinsa, ei serkkujensa luo. Lopulta kului useampi vuosi ennen kuin Eeva-Liisa tuohivirsunsa sai. Sinä aikana jalka oli aika lailla kasvanut, ja vaikka Eeva-Liisa kuinka yritti virsujaan venyttää ja kuumassa vedessäkin liottaa, ne eivät hänen jalkaansa mahtuneet.
Sodan ajalta Eeva-Liisa myös muistaa, että hänet veljensä kanssa pantiin kuljettamaan kirjeitä. Heille sanottiin (huijattiin), että kirjeet koskisivat porsaisiin liittyviä asioita. Tosiasiassa kirjeet sisälsivät sotilasasioita.
Edellä kerrotut muistelut liittyivät paljon talvisodan aikaan, jolloin Eeva-Liisa ei vielä ollut pikkulotta. Eeva-Liisa liittyi pikkulottiin aloitettuaan koulunkäynnin. Karstulan Lahden koululle tuli opettajaksi Lokalahdelta kotoisin oleva Katri Manninen. Hän perusti tytöille pikkulottien ryhmän. Tämä opettaja ei kuitenkaan viipynyt kovin pitkään koululla, joten toiminta jäi melko lyhytaikaiseksi. Karstulaan oli pitkä matka kotikylältä, joten ei Eeva-Liisa osannut sinne hakeutua pikkulottien toimintaan. Hän kyllä asui kouluviikot Karstulassa, varsinkin keskikoulun aikana.
Eeva-Liisa on myös kertonut paljon elämästä heti sodan päättymisen jälkeen keskikoulun ajalta Karstulassa ja lukiosta Saarijärvellä. Karstulan Karstun isäntäväen toimintaan sotien aikana ja varsinkin emännän lottatoimintaan hän oli mielenkiinnolla tutustunut.
Ylioppilaaksi päästyään v. -53 Eeva-Liisa lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Hän valmistui fil. kandiksi v. -58 ja toimi suomen kielen opettajana eri kouluissa, pitkään Turussa Puolalan yhteislyseossa. Eläkkeelle hän pääsi Helsingin yhtenäiskoulusta. Eeva-Liisa suoritti jossain vaiheessa myös Sanoma Oy:n lehtimieskoulutuksen.
Hän avioitui v. 1959 ja perheeseen syntyi kolme lasta. Eläkepäiviään (vuodesta 1994) hän viettää Kaarinassa. Eläkkeellä ollessaan hän kertoo toimineensa lastenhoitajana.
Turun Seudun Lottaperinneyhdistykseen hän liittyi tyttärensä kummitädin houkuttelemana aivan yhdistyksen perustamisen alkuaikoina. Hän on aktiivisesti ollut mukana yhdistyksen tapahtumissa, erilaisissa kuntoutusryhmissä ja varsinkin Lottakerhossa.